Naisten Pankki etsii nyt kahta innostunutta ja osaavaa henkilöä täydentämään Naisten Pankin ohjaustiimiä elokuusta 2024 lähtien. Ohjaustiimin vastuulla on Naisten Pankin strategian sekä hanke- ja viestintästrategian kehittäminen ja seuranta.
Lisäksi ohjaustiimi vastaa verkoston kokonaisuuden kehittämisestä ja organisoimisesta järkevällä tavalla sekä tekee päätökset rahoitettavista hankkeista. Nykyisessä ohjaustiimissä on neljä jäsentä: kaksi Kirkon Ulkomaanavusta ja kaksi vapaaehtoista.
Haemme
Tehtävä on osa Naisten Pankin vapaaehtoistyötä. Etsimme henkilöitä, joilla on esimerkiksi talous-, viestintä-, liiketoiminnan kehittämisosaamista ja/tai vapaaehtoisverkoston kehittämisosaamista.
Arvostamme strategista silmää ja kokemusta erilaisten strategioiden toimeenpanosta. Naisten aseman parantaminen kehittyvissä maissa on sinulle sydämen asia. Käytämme työkielinä suomea ja englantia.
Toivomme
Toivomme, että uudet jäsenet sitoutuvat vapaaehtoistehtävään vähintään kahdeksi vuodeksi. Ohjaustiimi kokoontuu noin 4-5 kertaa vuodessa. Kokousten välillä edistämme kunkin vuoden strategisiksi painopisteiksi valittuja asioita. Lisäksi ohjaustiimin jäsenten odotetaan osallistuvan muutamaan verkoston tilaisuuteen vuosittain. Toivomme, että pystyt avaamaan ovia verkostossasi Naisten Pankille. Toivotamme mukaan toimintaamme ihmisiä monenlaisista taustoista.
Tätä tarjoamme
Naisten Pankin ohjaustiimissä sinulla on globaali näköalapaikka naisten toimeentulo -sektoriin kehittyvissä maissa. Antamasi aika ja ammattitaito vaikuttaa positiivisesti tuhansien naisten ja heidän perheidensä elämään. Pääset verkostoitumaan samanhenkisten ammattilaisten kanssa ja sinulla on mahdollisuus vaikuttaa Naisten Pankin tulevaan suuntaan.
Mikä on Naisten Pankki?
Suomalainen Naisten Pankki on verkosto, joka kerää varoja kehittyvien maiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon tukemiseksi. Toimimme läheisessä yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun, paikallisten kumppanijärjestöjen sekä naisyrittäjien ja naisten osuuskuntien kanssa kehittyvissä maissa. Naisten Pankki on perustettu vuonna 2007, ja olemme keränneet yhteensä 25 M€, jonka avulla tukemme piiriin on päässyt lähes 500.000 ihmistä.
Hakuohjeet
Lähetä ohjaustiimille lyhyt kirje sähköpostin liitteenä, jossa kerrot motivaatiosi ja mitä toisit mukanasi ohjaustiimiin. Hakemukset tulee lähettää 2.8.2024 mennessä osoitteeseen saara.lehmuskoski(at)outlook.com. Ohjaustiimissä tehtävästä vapaaehtoistyöstä ei makseta palkkiota.
Lisätietoja ohjaustiimin puheenjohtajalta, Saara Lehmuskoski 040-7482660, 27.6. asti, mieluiten ma-to klo 19-21 välisenä aikana tai viikonloppuisin.
Aloituskuva: Nepalilainen Laxmi Deupala on perustanut Naisten Pankin tuella tuottoisan kiivifarmin, joka takaa hänen perheensä toimeentulon.
Naisten Pankki tukee kehittyvien maiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Valtakunnallisen Next Generation -tiimin tehtävänä on kertoa toiminnasta nuorten aikuisten keskuudessa ja kerätä varoja työn tukemiseen. Monipuolista...
Jelppari-ryhmän toiminta on iloista ja innostavaa! Tarjoamme laajan näkökulman Naisten Pankin työhön ja mahdollisuuden oppia uutta Naisten Pankista ja vapaaehtoistyöstä. Valtakunnallisen Jelppari-ryhmän tehtävä on tuoda Naisten Pankin vapaaehtoisten ääni kuuluviin...
Naisten Pankki Jyväskylä kokoaa yhteen vapaaehtoiset Jyväskylän alueella. Järjestämme sekä itse että yhdessä eri yhteistyökumppaneiden kanssa vuosittain useita tapahtumia, joissa keräämme varoja kehittyvien maiden naisten omaehtoisen toimeentulon tukemiseksi ja heidän...
Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...
Naisten Pankki edistää kehittyvien maiden naisten toimeentuloa valmentamalla ja kouluttamalla heitä yrittäjiksi. Naisten Pankki on perustamisestaan 2007 saakka ollut vastuullisille suomalaisille yrityksille kiinnostava yhteistyökumppani. Tarjoamme yrityksille monia yhteistyövaihtoehtoja kertalahjoituksista pitkäaikaisiin...
Tule kehittämään Naisten Pankin vapaaehtoistoimintaa! Naisten Pankin vapaaehtoistoiminnan ytimessä ovat Suomessa ja ulkomailla toimivat yli 40 paikallisryhmää, jotka keräävät varoja ja tekevät Naisten Pankin työtä tunnetuksi monipuolisella toiminnallaan. Naisten Pankissa...
Kävele Naiselle Ammatti eli KNA on Naisten Pankin suurin vuosittainen varainhankinnan tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran sunnuntaina 10.9.2023. Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja eri tapahtumien järjestämistä tukee vapaaehtoisista koostuva valtakunnallinen...
Tule Naisten Pankin vapaaehtoiseksi! Naisten Pankin varainhankintaa tukevat tuhannet aktiiviset vapaaehtoiset, jotka järjestävät tapahtumia, kampanjoita ja hoitavat yritysyhteistyötä sekä valtakunnallisesti että paikallisryhmissä ympäri Suomen. Naisten Pankin vapaaehtoisena saat mahdollisuuden käyttää...
Yritysyhteistyö on valittu tämän vuoden Naisten Pankin yhdeksi painopistealueeksi. Olemme iloisia tästä haasteesta! Tarvitsemme sinua mukaan saavuttaaksemme asettamamme tavoitteen ja täydentämään aktiivista tiimiämme. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma...
Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki tukee hauraassa asemassa olevien naisten ammatillista koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Aktiivisten vapaaehtoisten, työtämme arvostavien lahjoittajien ja vastuullisten yrityskumppanien voimin Naisten Pankki...
Mikä on Jelppari-ryhmä? Jelppari-ryhmä tukee Naisten Pankin paikallisryhmiä. Toiminta Jelppareissa tarjoaa mahdollisuuden saada laajempi näkökulma Naisten Pankin työhön ja oppia uutta. Mitä Jelpparit tekevät? Valtakunnallisen Jelppari-ryhmän tehtävänä on tuoda Naisten...
Haemme nyt täydennystä kahteen merkittävään valtakunnalliseen kampanjatiimiin. Kävele Naiselle Ammatti 2021 Kävele Naiselle Ammatti -kampanja toteutetaan tänä vuonna 1.6.–30.9. Sunnuntaina 5.9. tempaistaan yhdessä ja kävellään sekä lahjoitetaan eri puolilla Suomea...
Tiiminvetäjänä olet vastuussa tiimin toiminnasta yhdessä Next Generationin toisen tiiminvetäjän Iina Hämäläisen kanssa. Next Generation on valtakunnallinen ryhmä, joka toimii omana tiiminään virtuaalisesti ympäri Suomen mutta myös aktiivisesti yhteistyössä Naisten...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi nainen kehitysmaissa saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Paikka on nyt täytetty. Kiitos kiinnostuksestasi Naisten Pankkia kohtaan! Avoimia vapaaehtoisrekryjä voit seurata täältä. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen...

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Olemme vapaaehtoisyhteisö, jonka tärkeänä voimavarana ovat aktiiviset naistenpankkilaiset. Vapaaehtoistyö Naisten Pankissa kiinnostaa, joten haluamme...
Miksi työmme on tärkeää? Tänä kesänä pelataan jo kuudetta kertaa Ammatteja Naisille 26 golfklubilla eri puolilla Suomea. Tavoitteena on kerätä 50 000 euroa, jolla saadaan yli 1600 ammattia tai vastaavasti...
Paikka on täytetty. Kiitos mielenkiinnostasi! Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän,...
Tämä paikka on jo täytetty. Kiitos mielenkiinnostasi! Kahdeksannen kerran järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin ja näkyvin varainkeruutempaus. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla Suomessa ja...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki unelmoi siitä, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä. Tänä vuonna Naisten Pankin unelmaa on toteutettu jo 10 vuotta. On siis syytä...
Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...
Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa...
Tule mukaan ideoimaan ja toteuttamaan Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa yhdessä kokeneen työryhmän kanssa. Kävele Naiselle Ammatti on toteutettu jo kahdeksan vuotta ja tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta isommaksi. Viime...
Mikä FinnWalk? Tule mukaan tuottamaan kesän aikana tapahtumia Naisten Pankin FinnWalk 2017 -kampanjaan. FinnWalk-kävely lähtee Nuorgamista 1.6. ja päätyy Hankoon 25.7. Kilometrejä kertyy 1500 ja tavoitteena on saada 30 euron...

Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...
Mitä dramaturgin pitää tehdä? Vapaaehtoinen dramaturgi vastaa Naisten Pankin 10-vuotisjuhlan käsikirjoituksesta. Pääsymaksullista juhlaa vietetään useamman sadan juhlijan voimin toukokuun 11. päivä Helsingin ytimessä. Tavoitteemme on viihdyttää, liikuttaa ja vaikuttaa yleisö illan ohjelmalla. Elämyksellisen...
Kiitos mielenkiinnostasi! Nämä positiot on jo täytetty innokkailla, osaavilla vapaaehtoisilla! Mikäli vapaaehtoistyö Naisten Pankin somen parissa kiinnostaa, ole yhteydessä Naisten Pankin valtakunnalliseen viestintätiimin vetäjiin: tiina.toivakka (at) toivakkaoy.fi ja kaisa.viljanen (at)...