Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin suurin vuosittainen tapahtuma ja tänä vuonna tapahtuma toteutetaan jo 10. kertaa. Nyt on siis syytä juhlaan! Etsimme nyt kampanjalle toista vetäjää luotsaamaan KNA-juhlavuotta Katin rinnalle.
Miksi työmme on tärkeää?
Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin ja ihmiset ympäri maailmaa liittyvät mukaan tekemään tästä unelmasta totta. Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Lisää tietoa löydät täältä: www.naistenpankki.fi
Mitä tehtäviisi kuuluu?
Valtakunnallinen Kävele Naiselle Ammatti -työryhmä tarvitsee energisen ja tapahtuman langat käsissään pitävän vetäjän toisen vetäjämme Katin rinnalle. Vetäjäpari huolehtii yhdessä siitä, että kokonaisuus on hallinnassa ja ideat toteutuksessa. Tärkeimpiä tehtäviä on huolehtia järjestelyjen sujuvuudesta, innostaa vapaaehtoisten joukkoa hyvään yhteistyöhön ja pitää yhteyttä valtakunnallisiin yhteistyökumppaneihin ja paikallisiin vapaaehtoisjärjestäjiin. Vetoparin tehtäviin kuuluu:
Ottaa kokonaisvastuu tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta
Järjestää ja valmistella työryhmän kokouksia riittävän usein ja pitää tiimin viestintää yllä myös kokousten välillä
Tiimin ohjaaminen ja tuki
Kontaktit paikallisryhmiin sekä esim. mediaan
Mitä vetäjältä edellytetään?
Sinua, jonka sydän sykkii hyvän tekemiselle. Haluat kääriä hihasi ja olla avainroolissa ikimuistoisen KNA- tapahtuman tekemisessä. Toivomme sinun voivan osallistua n. kerran kuussa Helsingissä järjestettäviin kokouksiimme.
Mikä Kävele Naiselle Ammatti?
Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden suurin ja merkittävin varainhankintatapahtuma. Tapahtumia järjestetään kymmenillä paikkakunnilla Suomessa ja ulkomailla. Tempaus järjestetään lähestulkoon täysin vapaaehtoisvoimin ja on vuosien saatossa kerännyt puoli miljoonaa euroa kehitysmaiden naisten hyväksi. Kaikki kerätyt lahjoitusvarat käytetään naisten ammatti- ja yrittäjyyskoulutusta edistävään työhömme maailman hauraimmissa maissa Afrikassa ja Aasiassa.
Mitä saat tehtävästä itsellesi?
Saat mahdollisuuden käyttää taitojasi merkitykselliseen vapaaehtoistyöhön. Antamasi aika ja ammattitaito vaikuttavat myönteisesti tuhansien kehitysmaiden naisten ja heidän perheidensä elämään. Vapaaehtoistyö antaa tekijälleen paljon. Naisten Pankin työ voimaannuttaa niin tekijöitä kuin tuen saajiakin. Ryhmässä tekeminen on motivoivaa ja tuottaa iloa myös tekijöilleen.
Kuinka paljon vapaaehtoistyö vie aikaa?
Vapaaehtoistyöhön käytettävä aika riippuu paljon sinusta itsestäsi. Työtä voi tehdä niin paljon kuin intoa ja aikaa riittää, toki omien aikataulujesi ja elämäntilanteesi mukaan. Me toivomme sitoutumista yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin ja vastuisiin ajanjaksolla tammikuu – syyskuu 2019.
Mitä perehdytystä on tarjolla?
Naisten Pankkiin pääset tutustumaan napakan 75 minuutin verkkokoulutuksen myötä. Tehtävään saat tukea muulta Kävele Naiselle Ammatti -tiimiltä ja Naisten Pankin toimistolta. Käytössäsi on kaikki aiempien vuosien materiaali. Voit halutessasi työskennellä osana Naisten Pankin Yritysyhteistyön tiimiä.
Kiinnostuitko?
Ole pikaisesti yhteydessä Katiin. Tervetuloa – me odotamme innolla, että pääsemme tekemään töitä kanssasi!
Kati Raassina: raassinakati(at)gmail.com, p 0404822960
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma starttaa tuttuun tapaan Aurinkoranninkon Naisten Pankin syksyn toiminnan. Kokoonnutaan sunnuntaina klo 11 @Plaza Pedro Cuevas, jossa Personal Trainer Riina vetää alkulämmittelyn ja Aurinkorannikon Arctic Team tarjoaa...
”Uranuurtajanaisia”, Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestää Lions Club Palokka Wilma yhdessä Naisten Pankki Jyväskylän kanssa. Lions Club Palokka Wilma on Jyväskylän alueella toimiva naisleijonaklubi. ”Teemme monipuolista, vapaaehtoista auttamistyötä. Olemme jo...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma mahdollistaa paremman elämän heikommassa asemassa oleville naisille ja lapsille. Osallistumalla tapahtumaan yrityksesi auttaa tarjoamaan ammatin naisille, jotka elävät haastavissa olosuhteissa. 30 eurolla yksi nainen saa ammatin....
Tervetuloa Turun Kävele Naiselle Ammatti tapahtumaan, joka on tänä vuonna Kävele Naiselle Ammatti – vaellus. Tervetuloa 29.9.2024 klo 11.45 Turun Tuomiokirkolle. Kokoontuminen klo 11:45 ja vaellus alkaa klo 12.00. Teemme...
On aika juhlia yhdessä! Tavataan Puurtilan seurakuntakodilla la 14.9. klo 15 Luvassa on mm. Luontopolku – 10 naisen tarinaa Tekemistä ulkona ja sisällä Saunomismahdollisuus Tarjoilu&saunamaksu 10e, lisäksi lahjoitukset kävelystä lippaaseen,...
Kävellään maailma paremmaksi! Osallistu yksin, kaksin tai porukassa. Alkulämmittely Naarajärven seurakuntatalon pihalla, jonka jälkeen yhteinen kävely. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Pieksämäen seurakunta ja Naisten Pankki.
Ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Riihimäen vanhan kasarmialueen historiaan ja arkkitehtuuriin Riihimäen Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti (KNA) tapahtumassa. Oppaana kierroksella toimii Riihimäen varuskunnan entinen päällikkö eversti evp. Seppo Uro. Kierroksen kesto...
Kävele Naiselle Ammatti -tempauksemme on osa valtakunnallista Naisten Pankin hanketta, jonka toteuttaa ja varoja hallinnoi Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö Kirkon Ulkomaanapu. Yhteistyökumppaniksemme olemme jälleen saaneet Kauhavan seurakunnan Alahärmän kirkkopiirin,...
Tule mukaan kävelemään yhdessä ja samalla auttamaan! Lähdemme kävelemään klo 18.00 Maistraatinpuistosta. Tänä vuonna Iisalmessa kävellään yhdessä naisten hyvinvoinnin puolesta kuudetta kertaa. Tilaisuuden avaa seurakuntapastori Anu Backman. Alkulämmittelyn jälkeen lähdemme...
Tervetuloa kävelemään naiselle ammatti! Kävele Naiselle Ammatti 2024 järjestetään Nokialla torstaina 29.8.2024 klo 17.30 alkaen. Kokoonnumme Poutunpuistoon, jossa avaus ja tanssillinen alkuverryttely. Kävelyn päätepisteessä Pappilan Pakarissa ohjelmaa ja tarjoilua. Paikalliset...
Naiselle ammatin voi kävellä kiertämällä Vähäjärven reitin (hieman alta 2 km) tai voi kävellä oman valitsemansa lyhyemmän tai pidemmän reitin. Vähäjärven reitillä on mahdollisuus tutustua kertomuksin ja kuvin naisten pankin...
21.01.2024 kävelemme naiselle ammatin Nauvossa, Paraisilla, Turunmaalla sekä ympäri maailmaa kuudetta kertaa. Lähtö Nauvossa Kommunalstuganilta/Kunnantuvalta kirkon parkkipaikan vierestä klo 12.00 – 12.30. Tapahtuma kerää varoja kehittyvien maiden naisille koulutukseen ja...
Aloitamme Naisten Pankin toiminnan kesän jälkeen perinteisesti kävellen naisille Ammatteja. Kokoonnutaan sunnuntaina klo 12 @Plaza Pedro Cuevas, jossa Personal Trainer Riina vetää alkulämmittelyn ja Aurinkorannikon Arctic Team tarjoaa voimashotit marjajuomaa,...
Aloitamme Naisten Pankin toiminnan kesän jälkeen perinteisesti kävellen naisille Ammatteja. Kokoonnutaan sunnuntaina klo 12 @Plaza Pedro Cuevas, jossa Personal Trainer Riina vetää alkulämmittelyn ja Aurinkorannikon Arctic Team tarjoaa voimashotit marjajuomaa,...
Aloitamme kävelyn Joensuun hautausmaalla Rauhankappelin edestä (Rauhankatu 4 A) klo 13. Oppaamme Leena Käyhkö kertoo kävelyn lomassa Joensuun historiaan vaikuttaneista ihmisistä ja tapahtumista. Poikkeamme myös edesmenneiden naistenpankkilaisten Kristan, Irjan ja...
Jo neljättätoista kertaa järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -kampanja liikuttaa jälleen ympäri Suomen. Kampanjan tavoitteena on kerätä varoja naisten työn ja yrittäjyyden tukemiseen Afrikassa ja Aasiassa. – Naisten Pankki kouluttaa naisia...
Kävele Naiselle Ammatti tapahtuma sunnuntaina 10.9.2023 klo 14:00 – 15:30 Riihimäellä. Tule mukaan ja tuo ystäväsikin kävelemään ammatteja kehittyvien maiden naisille Harjukylään. Harjukylän historiasta kertoo rovasti, historian harrastaja Kalervo Huttunen....
Hyvää tekevällä ulkoilu- ja kävelytempauksella kerätään varoja kehittyvien maiden naisten koulutuksen ja yrittäjyyden tukemiseksi Naisten Pankin kautta. Avaus ja alkuverryttely Poutunpuistossa, jonka jälkeen kävellään Kanttorilaan. Päätepisteessä järjestäjien puheenvuoroja, kevyttä tarjottavaa...
Naisten Pankki Hämeenlinna Kävele Naiselle Ammatti tehdään retkenä Tyrvännön Retulansaareen. Retkipäivä on sunnuntai 27. elokuuta. Kokoonnumme klo 14 osoitteeseen Retulansaarentie 217, jossa meitä odottavat oppaamme Katri ja Matti Erkamo. Retken...
Kävele Naiselle Ammatti sunnuntaina 3.9.2023 klo 13 Forum Marinumissa Suomen Joutsenen edustalla. Suojelijana ja tilaisuuden avaajana toimii kansanedustaja Saara-Sofia Siren . Alkuverryttelyn tarjoaa liikunnanlähettiläs Pia Teissala. Kävelyreitit tuttuun tapaan jokirantaa...
Tule mukaan kävelemään ammatteja kehittyvien maiden naisille! Tapahtuma järjestetään sunnuntaina 10.9. klo 12.00 alkaen Ainolan puistossa, Kahvila Kiikun edustalla Avaus tuomiorovasti Satu Saarinen Yhteinen lämmittely, Liikuntakeskus Olo Kävelylenkki Ainolan puiston...
Kävele Naiselle Ammatti -tempauksemme on osa valtakunnallista Naisten Pankin hanketta, jonka toteuttaa ja varoja hallinnoi Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö Kirkon Ulkomaanapu. Yhteistyökumppaniksemme olemme jälleen saaneet Kauhavan seurakunnan Alahärmän kirkkopiirin,...
Tule mukaan kävelemään! Kävele Naiselle Ammatti-tapahtuma kutsuu Sinua kävelylenkille tiistaina 22.8.2023. Tapahtuma alkaa Pyhän Kolminaisuuden kirkon pihassa klo 17.45 avaussanoilla ja alkulämmittelyllä. Tapahtuman yhteydessä on mahdollista käydä iltakahvilla, ostaa arpoja...
Kävele Naiselle Ammatti eli KNA on Naisten Pankin suurin vuosittainen varainhankinnan tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran sunnuntaina 10.9.2023. Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja eri tapahtumien järjestämistä tukee vapaaehtoisista koostuva valtakunnallinen...
Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -kampanja liikutti ihmisiä ympäri Suomen. Yhteiseen tempauspäivään 4. syyskuuta osallistui ihmisiä peräti 28 paikkakunnalla. Yhteensä kävelijät keräsivät varat 1067 Ammattiin*. Ulkomailla käveltiin Belgian Brysselissä, Kreikan...
Taas on tullut aika kävellä naisille Ammatteja Aurinkorannikolla! Tiesitkö, että kehittyvissä maissa naiset ja tytöt kävelevät 6 kilometriä päivässä hakeakseen vettä? Kävellään hetki heidän rinnallaan ja annetaan mahdollisuus ansioon ja...
Kirkon pihasta voi lähteä opastetuille ”siltojen lenkeille”, valitsemalla parhaiten sopivan matkan (Savisilta 1 km, Ouluntie 2 km tai Hamarin patosilta 5,5 km.) Esteettömille reiteille voit osallistua myös lastenvaunujen tai rollaattorin...
Kävele Naiselle Ammatti -hyväntekeväisyystempaus sunnuntaina 4.9. klo 10 – 13 Kaikki Liikkeelle! -tapahtumassa Katariinan meripuistossa. Tule liikkumaan perheesi ja ystäviesi kanssa maailman naisten puolesta! Yhteiskävelyn lisäksi väkeä liikuttavat mm. Gospel-lattarit,...
Naisten Pankin kolmattatoista kertaa järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -kampanjaa vietetään tänä vuonna elo-syyskuussa. Yhteinen tempauspäivä on sunnuntaina 4.9.2022. Keräystavoitteena on 70 000 euroa eli 2 333 Ammattia* kehittyvien maiden naisille....
12:30 Ilmoittautuminen aukeaa klo 12.30 Söderkullan kirkolla, Neiti Miilintie 2, Sipoo13:00 Lähtö lähenee, pieni tietoisku ja yhteinen lämmittely by Sipoon Syke Merkittyjä reittejä on kaksi, lyhyempi reitti ja pidempi viiden...
Lähtöpaikka: Patotie 2, lasten kerhotila (ent. Siwa) klo 12. Reitti Jokiuoman puistossa tai Vetokannaksen ympäri. Osallistumismaksu 20 € kehittyvien maitten naisten ammattikoulutuksen hyväksi. Käteismaksu tai MobilePay 42286. Lenkin jälkeen hyvät kahvit...
Kävele naiselle ammatti –tapahtuma järjestetään Iisalmessa nyt neljättä kertaa. Tällä kertaa Ylä-Savon oppaat ry tuo kävelyyn mukaan ripauksen historiaa. Reitti kulkee Kirkkopuiston kautta, jossa oppaat ovat kertomassa Iisalmen historiaan liittyvistä...
Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan kävelypäivä toteutetaan Joensuussa sunnuntaina 4.9.2022. Aloitamme kävelyn Kukkosensaaren parkkipaikalta, josta lähtee noin 3 km sorapäällysteinen, helppokulkuinen polku. Kuhasalon virkistysalue ja polku uudistettiin 2021. Ennen kävelyä Sinikka...
Yhdellä 30 euron lahjoituksella nainen saa mahdollisuuden ammattiin. Kun nainen saa koulutuksen, hänen perheensä toimeentulo on turvattu ja hänen lapsensa pääsevät koulutielle. Näin apu säteilee vähitellen koko yhteisöön, parantaen sen...
Sunnuntaina 4. syyskuuta tempaisemme ja kävelemme kehittyvien maiden naisille Ammatteja. Kokoonnumme kello 12 Kansallismuseon pihapaviljongin luo. Toimittaja Ida-Liina Huurtela juontaa ja Naisten Pankin Reetta Meriläinen kertoo keräyskohteestamme. Ennen kävelylle lähtöä...
Su 4.9.20222 kävellään Tikkurilassa ammatteja maailman naisille. Tikkurilan kirkossa (Asematie 12a, Vantaa) järjestetään messu klo 10. Messun jälkeen, n. klo 11.15 tarjolla on kasvissosekeittoa (vapaavalintainen summa Naisten Pankin hyväksi) sekä...
Tule taidekävelylle Lahden keskustaan. Kokoonnumme Marian Kammarille (Vapaudenkatu 6) klo 11, josta lähdemme tutustumaan opastetusti kaupungin patsaisiin ja julkisiin taideteoksiin. Poikkeamme myös Galleria Uudessa Kipinässä. Kävelykierros kestää noin puolitoista...
Naisten Pankki keräsi viime vuonna lähes kaksi miljoonaa euroa maailman naisten työn tukemiseen. Tulos kasvoi hulppeat 14 prosenttia edellisvuodesta. Yksityislahjoittajiin kuuluvat 3 500 kuukausilahjoittajaa ovat toiminnan kivijalka, sillä he takaavat...
Naisten Pankin valtakunnallinen kampanja näkyi hienoina kävelytempauksina eri puolilla Suomea ja ulkomailla. Pohjoisin kävelypaikkakunta oli Rovaniemi ja eteläisin Kreikan Rodos. Uusina paikkakuntina tulivat tänä vuonna mukaan Suomessa Kangasniemi, Liminka ja...
Kokoonnumme entisellä Rafaelin aukiolla klo 12. Alkuun verryttelemme paikat lämpimiksi kevyellä jumpalla Personal Trainer Riinan vetämänä ja sitten lähdemme reippailemaan sopivan pituisen lenkin. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun kautta:...
Ohjelmassa: – GoGon vetämä alkujumppa klo 12 (ilmaisia jumppakortteja jaossa Naisten Pankin kojulla) – Jumpan jälkeen lenkille Pyynikin ulkoilureitille – KooVeen järjestämä koko perheen suunnistusrata ajanotolla – Munkkikahvila auki koko...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma. Lähtö seurakuntakodin pihalta. Ennen lenkkiä yhteinen alkulämmittely. Vaihtoehtoina kolme erimittaista kävelylenkkiä. Lenkin jälkeen tarjoilua. Mahdollisuus lahjoittaa Kirkon Ulkomaan avun kautta hauraiden maiden naisille. Myytävänä myös arpoja!...
Tervetuloa Kävelemään Naisille Ammetteja hyvässä seurassa Kontiolahden syksyisissä maisemissa! Kävelyn alkulämmittelyt liikunnanohjaaja Tiina Dahl. Klo 11.30 lähtien tarjoilua Naisten Pankin hyväksi srk-keskuksessa.
Naisten Pankin kahdestoista Kävele Naiselle Ammatti -kampanja pyörii parhaillaan koronarajoitukset huomioiden ja kestää lokakuun loppuun. Tavoitteena on kerätä varoja naisten toimeentulon ja yrittäjyyden tukemiseen kehittyvissä maissa. – Ammattikoulutus ja yrityksen...
Kävele Naiselle Ammatti vie meidät tänä vuonna Katariinan kaupunginosaan, jonka maisemat ja talot ovat muistoja ja tarinoita tulvillaan. Oppaanamme matkalla on taidehistorioitsija, kuvataideopettaja Leena-Riitta Salminen, joka on kirjoittanut teoksen ”Hellahuone...
Tapahtuma alkaa klo 14.00 Nahkialanjärven tuntumassa. Lähtö ns. Tele-talon / entisen Nokian talon vieressä. Nahkialanjärven seutu kokoaa iloisia ja reippaita ihmisiä ulkoilemaan. Ohjelmassa on avaussanat, alkuverryttely, kävelylenkki, jonka varrella mm....
Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti kutsuu kaikki kehitysmaiden naisten toimeentulosta ja hyvinvoinnista kiinnostuneet mukaan valtakunnalliseen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan! Tempaukseen osallistuminen on maksutonta, mutta voit lahjoittaa haluamasi summan maksamalla paikan...
Tutustumme oppaan johdolla Joensuun historiallisten yrittäjien, kauppaporvareiden elämään. Kävelykierroksella Joensuun keskustassa kuulemme tarinoita 1800-luvulla asuneiden kauppaporvareiden elämästä ja siitä, miten he myös kaupungin luottamustoimissa kehittivät koko kaupunkia. Kävely alkaa vapauden...
Tempauksen alullepanija, Kiho Oy:n viestintäpäällikkö Paula Toivanen kertoo porukan mukaan saamisen olleen helppoa. – Meillä on muutenkin paljon aktiivista ja liikkuvaa porukkaa, ja Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan avulla voitiin...
Aloitamme Alahärmän kauniissa kirkossa osallistumalla jumalanpalvelukseen klo 13. Härmän Naisyrittäjät osallistuvat avustajina jp:n järjestämiseen mm. keräämällä kolehdin, joka menee suoraan Kävele Naiselle Ammatti -kampanjalle. Jumalanpalveluksen lopuksi naisyrittäjät tarjoavat mehua ja...
Hämeenlinnassa kokoonnumme Toripuiston suihkulähteellä, mistä aloitamme taidekävelyn keskustan tuntumassa. Voit valita kahdesta reitistä lyhyemmän tai pitemmän kuntosi mukaan. Tutustumme kahdessa eri ryhmässä opastajan johdolla patsaisiin ja taideteoksiin noin tunnin ajan....
Tapahtuma Lieksan kirkolla klo 10 messu, klo 11-12 ruokailu, 11.20 ja 11.40 pieni opastus kirkkopuistoon ja mahdollisuus käydä kellotapulissa, klo 12 alkuinfon ja lämmittelyn jälkeen kävelylle Sittalammen ympäri, paluu kaarisillan...
Hyväntekeväisyystempauksessa kävelemme Gallträskin kauniissa ympäristössä ja viemme yhdessä kehitysmaiden naisten asiaa eteenpäin. Tapahtuma alkaa Kauniaisten kirkolta messun ja kirkkokahvien jälkeen noin klo 11.45. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua, ota mukaan vain...
Tule kävelemään yhdessä hyvää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan sunnuntaina 5.9. klo 18-19.30! Kokoontuminen Maistraatinpuistossa. Tapahtuman avaa Sari Essayah ja hän johtaa kävelyä kauniin Luuniemen ympäri. Tiina Karppisen alkuverryttelyn jälkeen suunnistamme...
Kävele Naiselle Ammatti 2021 järjestetään Valkeakoskella jo 9. kerran. Tällä kertaa lähdemme uudistetusta Lepankorvan puistosta kulttuurikävelylle oppaiden mukana. Kierros kestää noin tunnin. Tapahtuma kerää varoja Naisten Pankin työhön maailman köyhimmissä...
Kävele Naiselle Ammatti kävellään tänä vuonna imatralaisille tuttua Vuoksen lenkkiä pitkin 13.09.2021. Tervetuloa yhdessä iloiselle lenkille. Voit osallistua kehitysmaiden naisten koulutukseen ja tukemiseen lahjoittamalla haluamasi summan keräyslippaaseen. Nainen saa ammatin...
Kahdestoista Kävele Naiselle Ammatti -kampanja alkaa tänä vuonna 1.6. ja kestää syyskuun loppuun. Kampanjan yhteinen tempauspäivä on sunnuntaina 5.9.2021, jolloin Suomessa vietetään myös yrittäjän päivää. Jyväskylässä kokoonnumme tuolloin Lutakon satamassa...
Naisten Pankin toiminta Dubrovnikissa alkoi vuonna 2015 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta. Paikallisryhmä kertoo, että aktiivisia vapaaehtoisia on noin tusinan verran. Dubrovnikista löytyy kuitenkin aina auttavia käsiä. Paikallisryhmä saa myös tukea...
Sunnuntaina 26. syyskuuta tempaisemme ja kävelemme kehitysmaiden naisille ammatteja. Kokoonnumme kello 12 Finlandia-talon kahvioon (Finlandia Café ja Veranda) Töölönlahden puolelle. Kahviossa esiintyvät RSO:n viulisti Leena Jaakkola ja Suomen Kansallisopperan soolosellisti...
Nyt todellakin kokoonnutaan kahden vuoden tauon jälkeen! Pukeudu päivän sään mukaisesti ja saavu Haukilahteen Café Mellstenin rantaan. Ohjelmaa: Tervetuloa! Naisten Pankki Espoo tarjoaa monta mahdollisuutta toimia | Marita Johansson, puheenjohtaja...
– Ammatti, oma pienyritys ja mahdollisuus omaan toimeentuloon tuovat naiselle turvaa, vakautta ja tasa-arvoa. Sitä me haluamme tukea ja järjestämme siksi myös tänä vuonna valtakunnallisen Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan, sanoo...
Tapahtuma alkaa klo 12. Voit valita alkuverryttelyn jälkeen pidemmän opastetun lenkin Keskuspuistoon tai lyhyen kotiseutulenkin, jonka aikana kuulet seudun historiasta ja ajankohtaisista asioista. Alkuverryttelyn vetäjinä Ole.fit- kuntosalin ohjaajat. Ohjelma, joka...
Kävele Naiselle Ammatti 2021 kutsuu jälleen kävelemään naisyrittäjyyden ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Lahdessa kävely järjestetään nyt 9.kertaa. Tänä vuonna kävelyn teema on Kävele ja tue naista yrittäjäksi. Lahdessa kokoonnumme klo...
Anna-Mari ohjaa Tervasaaressa 75 minuutin monipuolisen kehonhuoltokokonaisuuden, joka koostuu hitaana virtaavasta flow-joogan osiosta ja passiivisia venytyksiä sisältävästä yin-joogasta. Lisäksi tehdään myötätuntoa vahvistava mantrameditaatio. Joogaharjoitus sopii myös aloittelijoille. Zoomin kautta mukaan...
Haemme nyt täydennystä kahteen merkittävään valtakunnalliseen kampanjatiimiin. Kävele Naiselle Ammatti 2021 Kävele Naiselle Ammatti -kampanja toteutetaan tänä vuonna 1.6.–30.9. Sunnuntaina 5.9. tempaistaan yhdessä ja kävellään sekä lahjoitetaan eri puolilla Suomea...
– Olemme erittäin tyytyväisiä tulokseen. Korona muutti myös Kävele Naiselle Ammatti -kampanjaa, sillä luovuimme suurista yleisötilaisuuksista ja korvasimme ne pienten porukoiden tempauksilla ja omaehtoisilla kävelyillä. Kävelyn lisäksi lahjoituksia kerättiin myös...
– Olemme säännöllisen epäsäännöllisesti kokoontuva vanhojen ystävien porukka, ja syksyn tapaamiseen järkättiin liikuntateema. Idea liikuntateemaan tuli siitä, että koronakevät ja -kesä sai monet meistä lenkkeilemään ja jopa juoksemaan, eli...
– Arvoissamme on paljon yhteistä. Missiomme ”People helping people achieve their dreams” on pitkälti yhteneväinen Naisten Pankin tavoitteiden ja arvojen kanssa, toteaa BDO:n HR-neuvonantopalveluista vastaava johtaja Heidi Hannuksela. BDO haluaa...
Kävele Naiselle Ammatti -livelähetyksessä tutustutaan Naisten Pankin hankkeisiin ja kuullaan terveisiä Kävele Naiselle Ammatti -paikallistempauksista. Lähetys tarjoaa myös kolme liikuntahetkeä: vauhdikkaan alkulämmittelyn, vinkkejä tehokkaaseen sauvakävelyyn sekä palauttavan loppuvenyttelyn. Lähetyksessä ovat mukana muun muassa kävelykummi Minna Parikka...
Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan elokuun teema on opintiellä ja syyskuussa urapolku. Erinomaisen sopivia teemoja, kun ehdotin opetusvideota sauvakävelyn tekniikasta, ja hankkeeseen tarttuivat tarmokkaat yrittäjänaiset – Annika Di Chiara, Godmother Creative...
Naisten Pankin pitkäaikainen ystävä piispa emerita Irja Askola osallistui heinäkuussa Puumalassa järjestettyyn Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen. Kävelyn lomassa Irja lähetti meille tärkeitä terveisiä siitä, miten pienelläkin rahasummalla voimme tehdä uuden...
Kenkäsuunnittelijan työ oli Minna Parikan haave pienestä tytöstä asti, ja lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan alaa Englantiin. Maailmalla vierähti useampi vuosi, jona aikana Parikka ehti hahmotella omaa mallistoaan. – Hain...
Suomaisema Suolla kävely antaa eniten aistielämyksiä kaikkina muina aikoina paitsi pahimpana sääskiaikana. Lähikontaktin hyttysten ja mäkäräisten kanssa voi toki laskea tuntoaistimukseksi. Suon tuoksu on jotain ikiaikaista ja suomalaista. Astuminen turvallisesti...
Joensuussa neulotaan kävellessä Joensuussa kävelylle lähdetään neulomusten kanssa. Joensuun Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat valmistaneet käsitöiden ja puikkojen kantamiseen neulukkapussukoita alkuperäisen mallin mukaan. – Ennen vanhaan naiset ovat liikkuneet jalkaisin pitkiä...
Oletteko jääneet miettimään, miten monin eri tavoin kävellään yhdessä? Voidaan mennä parvena, peräkkäin, pareittain, rinnakkain ja jonossa. Esimerkiksi. Rakastuneet kulkevat käsi kädessä, ikääntyneet parit toinen toistaan tukien. Lastensa kanssa kävelevät...
Vuosittaisia tapahtumia pidetään syksyn kohokohtana. Haukilahti on vakiintunut kohteeksi ja sen lisäksi tapahtuma on levittäytynyt eri vuosina Karakallioon, Leppävaaraan, Suvelaan ja Tapiolaan. Tänä vuonna kävelemme oman reittimme ja aikataulumme mukaan....
Nepalilaistalon piha on täynnä ihmisiä. Kuistilla istuu isoäiti, joka kuorii ja viipaloi sirpin näköisellä veitsellä retikkaa, jota sitten tarjoillaan vieraille peltivadilta. On marraskuu vuonna 2018. Joukko Naisten Pankin vapaaehtoisia on...
–Oma ammatti on naiselle ylpeyden ja toimeentulon lähde, mutta tie ammattiin voi olla kivikkoinen. Tälläkin hetkellä lukemattomat naiset kävelevät kymmeniä kilometrejä vain ruokkiakseen perheensä. Koronakriisi koettelee valmiiksi hauraassa asemassa olevia...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden...
Juhlavuottaan viettävä Naisten Pankin hyväntekeväisyyskävely Kävele Naiselle Ammatti järjestettiin 15. syyskuuta jo 10. kertaa. Synttärivuoden kunniaksi tavoitteet asetettiin korkealle, kun vapaaehtoisvoimin järjestettävät tapahtumat lähtivät tavoittelemaan sataa kävelytapahtumaa ja 100 000 lahjoituseuroa. Tavoitteen...
Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -kampanjaan lisälahjoitus – tapahtuma saavutti 100 000 euron tavoitteensa >> Kävele Naiselle Ammatti järjestettiin 6.–15.9.2019 välisenä aikana jo 10. kertaa. Juhlavuoden tapahtumiin osallistui yhteensä noin 2 500...
Ilmoittaudu ja lahjoita >> Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumien järjestäjät usealla paikkakunnalla toivottavat niin pyörätuolien kuin lastenrattaidenkin kanssa liikkuvat tervetulleiksi juhlavuoden yhteiskävelyihin! Alla olevaan listaan on koottu esteettömät reitit. Tee hyvää itsellesi...
Naisten Pankin tavoitteena on tukea kehitysmaiden naisia vaikuttavalla, ammattimaisella ja pitkäkestoisella tavalla. Vuosien aikana on kerätty yhteensä yli 15 miljoonaa euroa. Perustajajäsen ja ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläinen on saavutuksesta vaikuttunut....
Tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluja tuottava organisaatio BDO on toista vuotta peräkkäin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääyhteistyökumppani. “Olemme innolla jälleen mukana KNA:ssa. Henkilöstömme on ottanut yhteistyön ilahtuneena vastaan,” kertoo Etelä-Suomen aluejohtaja Eeva...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaidean keksi jo yli kymmenen vuotta sitten Naisten Pankin vapaaehtoinen ja nykyisin myös ohjausryhmän jäsen Laura Remes. Kävele Naiselle Ammatin syntyaikoina kymmenen vuotta sitten hyväntekeväisyyskävelyt ja -juoksut olivat...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Mikä on Kävele Naiselle Ammatti? Suomen suurin hyväntekeväisyyskävely, Kävele Naiselle Ammatti, viettää juhlavuottaan kun tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Kävelyä järjestetään eri paikkakunnilla ympäri Suomen sekä ulkomailla. Valtakunnallisen...
Miksi minä lähdin mukaan järjestämään Kävele Naiselle Ammatti tapahtumaa Dubrovnikissa? Olin vuonna 2017 mukana tapahtumassa yhdessä perheeni kanssa ja kiinnostuin Naisten Pankin tavasta toimia. Minua viehätti myös Kävele Naiselle Ammatti...
Olin mukana Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumassa ja kutsuin ryhmän ystäviä kanssani kävelemään. Lahjoitimme kukin Ammatit naiselle ja teimme oman kävelyn tapahtumapäivänä. Kirjoitin tapahtumasta myös blogiini. Tunnen sisaruutta naisiin ympäri maailman....
Naisten Pankilla on yli 40 paikallisryhmää eri puolilla Suomea, muutama jo ulkomaillakin. Osa on järjestäytynyt yhdistyksiksi, osa toimii löyhempinä verkostoina ja tiimeinä. Toiminta ja varainkeruu niissä pyörii puhtaasti vapaaehtoisten voimin...
Nauvon ensimmäinen KNA-tempaus järjestettiin usean yhdistyksen ja järjestön yhteisponnistuksena. Idean äiti Ann-Helen Saarinen kertoo, miten siinä onnistuttiin. –Sain idean viime syksynä, kun olin osallistumassa Turun KNA-tapahtumaan. Oli kaunis päivä, ja...
Naisten Pankin Talvipäiviä vietettiin Kotkassa Vuosi 2018 aloitettiin Kotkassa järjestetyillä Naisten Pankin vapaaehtoisten Talvipäivillä. Ohjelmassa oli ajankohtaisten asioiden lisäksi muun muassa vapaaehtoisten matkakertomuksia Ugandasta ja Nepalista. Illalla tavattiin vielä Kotkan...
Kristiina on modernin markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen, joka on toiminut ICT-ja urheiluteknologiamaailmoissa niin isoissa pörssiyhtiöissä kuin pienissä start-upeissa ja kaikessa siltä väliltä. Kaikkinainen hyvinvointi on lähellä Kristiinan sydäntä. Hän liikkuu...
Energinen ja aikaansaava Kati on toiminut vuosia mm. Mannerheimin Lastensuojeluliiton tehtävissä. Kolme pientä tytärtä, vaativa työ Helsingin Sanomien HR Partnerina sekä urheilu- ja matkustusharrastukset vaativat oman aikansa, mutta silti motivoituneelta...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Yhdeksäs Kävele Naiselle Ammatti käveltiin taas suuren vapaaehtoisjoukon voimin sunnuntaina 9.9.2018. Kävelyyn osallistui kokonaisuudessaan noin 2000 kävelijää. Tälläkin kertaa kerättiin iso potti, yli 82 000 euroa. Tapahtuman tulos vastaa yli...
– Paras lahja, mitä voi kehitysmaiden naiselle antaa, on edistää hänen kouluttautumistaan ja työllistymistään. Kun ihminen kouluttautuu ja hankkii itselleen ammatin, hän saa itsenäisyyden, Said Ahmed sanoo. Suldaan Said Ahmed korostaa...
Loviisassa järjestetään Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -hyväntekeväisyyskävely 2.9. Mukana kävelemässä ovat myös Päivi ja Lasse Virén. – Olen seurannut tapahtumaa jo aikaisemminkin ja Naisten Pankin toiminta on tuntunut hyvältä....
Hanna Sumari kävelee naisille Ammatteja ihanien naisten kanssa Yleismaailmallinen sisaruus ja naisten työllistymisen edistäminen saivat toimittaja-kirjailija Hanna Sumarin innostumaan Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta. – Naiset ovat aina auttaneet toisiaan, se...
Mikä on Kävele Naiselle Ammatti? Suomen suurin hyväntekeväisyyskävely, Kävele Naiselle Ammatti, järjestetään tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Kävelyä järjestetään eri paikkakunnilla ympäri Suomen sekä ulkomailla. Kaikki tapahtumat ovat vapaaehtoisten järjestämiä. Tapahtumia järjestävät...
Naisille käveltiin Ammatteja Rovaniemeltä Aurinkorannikolle Kahdeksas Kävele Naiselle Ammatti käveltiin ennätyssuurella joukolla sunnuntaina 10. syyskuuta. Tapahtuma järjestettiin 70 paikkakunnalla, joista ulkomailla oli 19. Pohjoisimmillaan Ammatteja käveltiin Rovaniemellä, eteläisin kävely oli...
BDO ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien Kävele Naiselle Ammatti 2018 -tapahtumaa. Kävele Naiselle Ammatti on kävelytapahtuma, jonka kautta kerätään varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistymisellä...
Innostus kävelyyn syttyi muutama vuosi sitten, kun perhepäivähoitajana toimiva Marjo Piipponen kaipasi elämäänsä uutta ja tavoitteellista harrastusta. Kuultuaan Naisten Pankin aktiivi Leila Kontkaselta Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumasta Marjo ehdotti Leilalle...
Sunnuntaina 10.9. kahdeksatta kertaa järjestetty Naisten Pankin vuotuinen hyväntekeväisyystapahtuma Kävele Naiselle Ammatti keräsi muhkean potin, yli 88 000 euroa. Lahjoituksilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa. Yksi Ammatti-lahjoitus, 30...
ILMOITTAUDU KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA >> Naisten yrittäjyyden, toimeentulon ja koulutuksen tukemisella on todettu olevan kehitysmaissa ratkaiseva vaikutus paitsi perheen myös koko kyläyhteisön hyvinvoinnille. Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin järjestämä...
TULE MUKAAN KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA >> Jos ette muuta jaksa, kävelkää! Jollei muuhun ole aikaa, kävelkää! Näinhän meitä patistellaan ja ihan syystä. Meillä Suomessa kannustetaan etsimään kävelemällä terveyttä, mielihyvää, jaksamista,...
Vielä ehdit lahjoittaa! Suomen päästä päähän eli Nuorgamista alkanut yhden naisen FinnWalk –kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Kävelijä, liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen,...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Ajatus yhteisestä tekemisestä syntyi viime keväänä HomCare –koulutuksessa, jossa Riitta Pajula kuuli Jaana Villasen suunnitelmasta kävellä Suomi päästä päähän ja kerätä samalla varoja Naisten Pankille. – Kangasniemi ei...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Markku Alangon 25-vuotiseen työuraan mahtuu tuottajan, suunnittelijan, käsikirjoittajan ja ohjaajan tehtäviä. Digitalisaation myötä työt ovat painottuneet erilaisten mainos-, netti- ja somevideoiden tuotantoon. – Vähitellen alkoi tulla halu tehdä...
Tammikuussa Naisten Pankin vapaaehtoiset kokoontuivat vuosittaiseen Kevätpäivään Helsinkiin. Mukana oli noin sata aktiivia ympäri Suomea. Kambodžassa käynnistettävästä osuustoiminnasta olivat kertomassa Naisten Pankin emeritapuheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma ja hankkeen paikallisen kumppanin Life...
Loviisalainen Minna Norrila oli jo jonkin aikaa suunnitellut osallistuvansa vapaaehtoistyöhön. Työnantaja OP tasoitti siihen polkua käynnistämällä Hiiop 100 –ohjelman, jonka mukaan jokainen työntekijä voi osallistua työnantajan kustannuksella yhdeksi päiväksi vapaaehtoistyöhön....
Lahjoita Ammatteja! FinnWalk matkalle lähtee liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen, jonka tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti...
Lahjoita kilometrejä! Kesäkuun alussa Nuorgamista käynnistyvä FinnWalk –kävely huipentuu heinäkuun 25:ntenä päivänä Hankoon, jonne tultuaan yrittäjä Jaana Villanen on kävellyt huikaisevat 1 500 kilometriä. Hangossa ilmestyvä kesälehti Hanko Kompass tukee...
Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...
Mikä Naisten Pankin toimintatavassa erityisesti sytyttää, ministeri Kai Mykkänen? “Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina. Muutaman aktiivisen naisen aloitteesta on kasvanut merkittävä toimija. Tällä hetkellä juuri pienyrittäjyydelle on valtavasti kysyntää erityisesti...
Lahjoita kilometrejä! Helena Lehkonen on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä olevan hiljaisen tiedon keräämiseen. Lisäksi Helena toimii aktiivisesti myös politiikassa. -Voisi...
Lahjoita kilometrejä! Kouluttaja, koruntekijä ja neljän lapsen äiti Tiina Parikka osallistuu FinnWalk –kävelyyn lahjoittamalla viisi kilometriä ja viisi Ammattia. -Kolme kilometriä lahjoitan elämäni naisille: tyttärilleni ja neljännen lapsenlapselleni Ellenille....
Jaana Villasen työura on lähes alusta asti suuntautunut yrittäjyyteen ja luonteeltaan hän toteaa olevansa kehittäjä. – Minussa on sellainen ’vika’, että pyrin aina kehittämään mielessäni uusia asioita ja sitten myös toteuttamaan...
Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...
Monella ryhmän jäsenistä on tytär tai kaksi. Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10. sopi hyvin lähteä yhdessä kävelylle kehitysmaiden naisten hyväksi, jotta he voisivat kouluttautua ammattiin tai yrittäjyyteen ja sen avulla saada...
Tänään haluan kirjoittaa itselleni tärkeästä asiasta, nimittäin yrittäjyydestä. Itse en ole päätoimisesti yrittäjä, vaikka olenkin elämäni varrella laittanut pystyyn toiminimen, yrityksen ja toiminut start-up/pienyrityksessä. Onnistumistarinoita ei ole kerrottavana, mutta samalla...
Ilmoittaudu! Vihreiden kansanedustaja, Naisten Pankin ohjausryhmän jäsen Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin merkittävintä varainkeruutempausta Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa syksyllä 2016. – Teoilla on väliä. Me eletään yhteisessä maailmassa...
Vetäjä / vetäjäpari Helsingin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumalle Seitsemännen kerran järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin ja näkyvin varainkeruutempaus. Tapahtuma järjestetään 11.9.2016, samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla Suomessa ja...