Näin lahjoitukset tuottavat tulosta: Katso Naisten Pankin tuloswebinaari ja lue parhaat palat

“Todella mielenkiintoista kuulla Naisten Pankin konkreettisesta toiminnasta vapaamuotoisesti kerrottuna”, kiitti yksi osallistujista.

Katso webinaaritallenne >>

Naisten Pankin työn tulokset jatkuvat loistavina, kertoivat Kirkon Ulkomaanavun asiantuntijat Ulla Sarasalmi ja Aila Waismaa Naisten Pankin tuloswebinaarissa torstaina 26.9.

Tavoitimme vuonna 2023 lähes 14 000 naista viidessä maassa Afrikassa ja Aasiassa. Perheenjäsenet ja työssämme mukana olleet paikalliset tahot mukaan lukien työstämme hyötyi yhteensä 76 500 ihmistä.

Naisten työn ja yrittäjyyden tukeminen kannattaa

Sarasalmi korostaa työn pysyvää muutosta. Yhdeksällä kymmenestä naisesta on nyt entistä kestävämpi ja parempi toimeentulo.

–  Esimerkiksi Ugandassa naiset loivat Kampalan kaupunkialueelle 950 yritystä ja 1 650 työpaikkaa vain kolmessa vuodessa. Mukana olleista naisista 90 prosenttia kertoo nyt tulojensa avulla huolehtivansa erityisesti lastensa koulunkäynnistä ja hyvinvoinnista, kun aiemmin luku oli vain kolmannes.

Työ ja yrittäjyys tuovatkin tehokkaasti naisille päätösvaltaa perheen sisällä ja yhteisöissä, ja se heijastuu suoraan seuraavaan sukupolveen.

Kokonaistuloksia vuodelta 2023

  • Naisten säästö- ja lainaryhmät sekä osuuskassat kasvattivat itse 2 miljoonan euron pääoman omilla säästöillään.
  • Naiset nostivat 9 049 lainaa, joiden keskiarvo oli 57 euroa.
  • Yhteensä 6 801 naista osallistui ammattitaito- ja yrittäjyyskoulutuksiin.

Lue lisää tuloksistamme täältä >>

Nainen hymyilee hedelmätiskin takaa.

Robinah Nakitende, 40, perusti pienlainan turvin vihannes- ja hedelmäkaupan, joka takaa hänen perheensä elannon. Kuva: Antti Yrjönen

Uganda: 3 885 naista paransi toimeentuloaan vuonna 2023

Kampalan hankkeemme päättyi viime vuonna, mutta juuri nyt tuemme naisten työllistymistä ja yrittäjyyttä läheisellä Mityanan alueella.

Siellä toimii myös Naisten Pankin ensimmäinen yhteiskunnallinen kanala-yritys, Chiggi.

Paitsi että maanviljelijät oppivat uusia viljelytekniikoita, he voivat myydä maissisatonsa kanalalle, joka toimii kestävän kehityksen periaattein. Tämä sopimusviljely on taannut naisille vakaat tulot ja toisaalta hyödyttää kanalaa.

Tuloksia viime vuodelta: 

  • Naisten viljelemät maissisadot kolminkertaistuivat!
  • 1 038 naista nosti lainan yritystoiminnan kehittämiseen.
  • 97 prosenttia naisista kasvatti tulojaan.
Kaksi naista hymyilee pressukasan takaa.

Kenialaiset Margaret Chao ja Jane Mlango peittelevät orgaanista jätettä, jotta se pysyy kosteampana kuivan kauden aikaan ja maatuu nopeammin. Kuva: FCA Kenia

Kenian kiertotaloushanke: 515 naista paransi toimeentuloaan vuonna 2023

Aloitimme vuonna 2021 Kenian pääkaupungissa Nairobissa hankkeen, joka tarjoaa naisille työ- ja liiketoimintamahdollisuuksia kiertotaloudessa.

Naiset saavat koulutusta muun muassa jätemateriaalien lajitteluun, käsittelyyn ja niiden hyötykäyttöön.

Tuloksia viime vuodelta:  

  • 410 naista osallistui ammattitaito- ja yrittäjyyskoulutuksiin. Lähes jokainen on onnistunut luomaan itselleen vakaan toimeentulon.
  • Naiset kierrättivät 1 356 tonnia muovia ja muuta materiaalia.
  • 2 060 perheenjäsenellä on turvatumpi elämä.
Istuva keltaiseen sariin pukeutunut nainen silittää ruokailevaa vesipuhvelia ja hymyilee.

Nepalilaiselle Kaushilalle vesipuhvelit merkitsevät parempaa toimeentuloa. Muutama vuosi sitten hän liittyi Naisten Pankin tukemaan osuuskuntaan, josta hän nosti lainan maanviljelyksen tehostamiseen. ”Nyt pystyn kustantamaaan kuuden lapseni koulunkäynnin”, hän kertoo. Kuva: Monica Deupala

Nepal: 740 naista paransi toimeentuloaan

Aloitimme vuonna 2023 uuden hankkeen Nepalin läntisimmässä osassa heikoimmassa asemassa olevien naisten tukemiseksi.

Alue on erityisen haavoittuvainen ilmastonmuutokselle. Työmme tavoitteena on naisten toimeentulon parantamisen lisäksi ehkäistä ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Tuloksia viime vuodelta: 

  • Olemme perustaneet 28 naisten ryhmää, joiden kautta naiset oppivat uusia ammatti- ja yrittäjyystaitoja.
  • Naiset ovat perustaneet jo 219 yritystä.
  • 3 234 perheenjäsenellä on turvatumpi elämä.

Myanmarilainen Daw Tin Tin Win on mukana Naisten Pankin tukemassa säästö- ja lainaryhmässä. Ryhmän kautta hän on oppinut talous- ja yrittäjyystaitoja ja voinut nostaa pienlainoja toimeentulonsa kehittämiseen. Kuva: Arkhee, Matchless Production

Myanmar: 455 naista paransi toimeentuloaan

Myanmarin maaseutu on hyvin köyhää, ja yhteiskunnalliset olot ovat epävakaat vuoden 2021 sotilasvallankaappauksen jälkeen. Toimintamme jatkuu silti Kayinin osavaltiossa ja laajenee Kachiniin.

Naisten yhteisyritykset ja tuottajaryhmät ovat erittäin tärkeitä naisten toimeentulon takaamiseksi. Viime vuonna 70 prosenttia naisista kertoi tulojensa jopa kasvaneen.

Tuloksia viime vuodelta 

  • 473 naista sai hätäapua heidän jouduttuaan pakenemaan kyläänsä kohdistunutta rakettihyökkäystä.
  • 80 naista hankki luomusertifikaatin, joka takaa heille nyt paremmat tulot esimerkiksi kahviviljelmistään.
  • 20 naisten kehityskomiteaa on ottanut aktiivisen roolin naisille tärkeiden asioiden edistämisessä paikallishallinnossa.
Nainen hymyilee tietokonenäytön takaa.

Ilman Naisten Pankin stipendiä Soknan opinnot olisivat olleet vaarassa keskeytyä.

Kambodža: 8 283 naista paransi toimeentuloaan

Naisten Pankki toimi Kambodžassa vuodet 2007-2023 eli viime vuonna työmme päättyi. Tavoitteenamme oli vahvistaa naisten ja tyttöjen asemaa ja luoda kestäviä toimeentulomahdollisuuksia, mikä onnistui hienosti.

Tuimme naisten toimeentuloa erityisesti säästö- ja lainaryhmien ja osuuskuntatoiminnan kautta. Koulutimme naisia myös ilmastokestävien viljelytekniikoiden ja -lajikkeiden käyttöön ja tarjosimme nuorille tukea ammattikoulutukseen ja työllistymiseen

Tuloksia: 

  • 5 227 jäsentä 17 naisten osuuskassassa.
  • Naiset nostivat 3 926 lainaa toimeentulon kehittämiseen.
  • 150 nuorta naista kävi ammattikoulua kolmen vuoden aikana.

Naisten Pankki toimii täysin lahjoitusvaroin. Tule mukaan, sinua tarvitaan.

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi! >>

Aloituskuva: Nepalilainen Sabitri Pant asuu Nepalin läntisimmässä osassa, jossa ilmastonmuutos vaikuttaa rajusti maanviljelyyn. Naisten Pankki tukee naisia ilmastokestävämpien lajikkeiden viljelyyn ja kouluttaa uusiin ammatteihin. Kuva: Antti Yrjönen