Taaborin kesäteatterissa Nurmijärvellä nähdään tulevana kesänä klassikkosatu Tuhkimo. Pääosaa näytelmässä esittää Alina Tomnikov. Jokaisesta Naisten Pankki -tunnuksella ostetusta aikuisten lipusta ohjataan Naisten Pankille 6,50 euroa ja lasten lipuista 3 euroa.
Tasan 10 vuotta sitten, kesällä 2009, ohjaaja Taavi Vartia toi Taaborinvuoren näyttämölle aikaisemmin Kirjurinluodon kesäteatteriin ohjaamansa Pertsa ja Kilu -näytelmän. Näyttelijäkaarti koostui ammattilaisista, joista monet olivat tv:stä ja elokuvista tuttuja.
– Näytelmä oli Taaborinvuorellakin vahva yleisömenestys ja yhteistyötä päätettiin jatkaa, Vartia kertoo.
Useita elokuvia ja tv-sarjoja ohjannut Vartia tekee myös kesäteatteria ’leffameiningillä’, joka on vetänyt yleisöä teatteriin kauempaakin. Taaborin kesäteatterista onkin tullut Vartialle jokakesäinen traditio.
– Taaborinvuoren kesästä on kasvanut iso ja tärkeä tapahtuma, instituutio, josta voi olla ylpeä. Näytelmien toteutustapa poikkeaa perinteisestä kesäteatterista. Teemme produktioista koko perheelle sopivia, suuren yleisön viihdettä, jotka puhuttelevat niin aikuisia kuin lapsiakin.
Tänä kesänä Taaborinvuorella nähdään satuklassikko Tuhkimo, jonka juuret ovat kaukana historiassa. Käsikirjoituksen näytelmään on laatinut Esa Silander yhdessä Taavi Vartian kanssa.
– Tuhkimon stoori on koskettava ja monella tapaa ajankohtainenkin, käsitelläänhän siinä muun muassa uusperheteemaa. Se on silti valloittava ja hauska ja sopii koko perheelle.
Tuhkimo-aiheen valintaan vaikutti myös Alina Tomnikovin läsnäolo. Hän on ollut mukana useissa Taaborin kesänäytelmissä, myös 10 vuoden takaisessa Pertsassa ja Kilussa. Vuosien varrella Tomnikov ja Vartia ovat tehneet paljon yhteistyötä, ja tänäkin vuonna työn alla on yhteinen tv-sarja.
– Olin mukana Taavin ohjaamissa Robin Hood- ja Peter Pan -näytelmissä. Olemme myös tehneet yhdessä useita leffoja ja tv-sarjoja. Itse asiassa ensimmäinen elokuvaroolini oli Taavin ohjaamassa Rölli ja Kultainen avain -leffassa, Alina muistelee.
– Useamman vuoden tauon jälkeen tuli olo, että nyt olisi aika astua takaisin Taaborinvuoren näyttämölle. Luonnon keskellä on niin oma maaginen tunnelmansa. Taavin tulkinta Tuhkinosta on myös kiinnostava. Toisaalta se on hyvin perinteinen, mutta tulkintaan on tuotu myös uusia, tuoreita näkökulmia.
Näytelmän muissa rooleissa nähdään muun muassa Marita Taavitsainen, Thelma Siberg, Oona Kare, Nora Löfving, Miko Jaakkola ja Joonas Vartia.
Tänä kesänä Tuhkimo-näytöksiin jokaisesta Naisten Pankki -tunnuksella ostetusta aikuisten lipusta ohjataan Naisten Pankille 6,50 euroa ja lasten lipuista 3 euroa.
– Innostuin heti kun tätä yhteistyötä meille ehdotettiin. Naisten Pankin työ on arvokasta ja tuki menee perille tärkeään kohteeseen, kehitysmaan naisten toimeentulon tukemiseen, Taavi Vartia toteaa.
– Tämänkaltainen yhteistyö on todellakin tätä päivää. Myös teemat sopivat yhteen Naisten Pankin arvojen ja työn kanssa. Tuhkimo kertoo nuoren naisen kasvu- ja selviytymistarinan. Se korostaa perheen merkitystä ja käsittelee tilannetta, jossa ympäristö muuttuu eikä perhettä ole.
– Hieno ja samalla traaginen tarina, joka on kerrottu lämmöllä ja joka luo hyvää fiilistä, Alina Tomnikov korostaa.
Satuklassikko Tuhkimo 18.7.-1.8. Taaborin Kesäteatterissa, katso esitysajat ja lipunostotiedot tästä.
Naisten Pankki Next Generation -tiimi järjestää Urbaani Legenda second hand -liikkeen kanssa ’Kierrätä Naiselle Ammatti’ -yhteistyötapahtuman. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Aika: Lauantaina 10.12.22 klo 11-14 Paikka: Urbaani Legenda Second Hand,...
Naisten Pankki esittelee toimintaansa ja kertoo lahjoitusmahdollisuuksista. Sijoittajamessut on yksityissijoittajille, sijoittamisesta kiinnostuneille sekä medialle suunnattu tapahtuma. Ohjelmassa on puheenvuoroja, tietoiskuja ja paneeleja sijoittamisesta. Tervetuloa kuulemaan, miksi Naisten Pankkiin kannattaa sijoittaa!...
Olli Muurainen on kansainvälisesti palkittu yrittäjä ja Management Eventsin toimitusjohtaja. Vuonna 2008 hän osti Billnäsin historiallisen ruukkialueen kiinteistöt, joita hän on vuosien myötä hiljalleen kunnostanut. Tällä hetkellä alueella toimii hotelli,...
Uusimme helmikuussa olleen Naisten illan Friendtex-myymälässä. Ohjelma on vapaamuotoinen: kahvitellaan, jutellaan ja sovitetaan kevät- ja kesävaatteita. Annamaija Vienola-Kokkonen opastaa asujen valinnassa. Illan myynnistä Annamaija lahjoittaa 10 % Naisten Pankille. Ilmoittaudu...
Olli Muuraisen näyttelyn myyntituotot jakaantuvat tasan Kirkon Ulkomaanavun Ukraina-keräykseen, Naisten Pankin hanketyöhön ja Raaseporin teollisuushistorian yhdistykselle. Näyttelyn suojelijana toimii Naisten Pankin ”kummitäti”, ministeri Elisabeth Rehn. Olli Muurainen on kansainvälisesti palkittu...
Billnäsin ruukin omistaja ja Management Events -tapahtumayrityksen perustaja Olli Muurainen pitää yksityisnäyttelyn Näen suljetuin silmin Raaseporissa 7.-22. toukokuuta. Muurainen lahjoittaa näyttelyn lyhentymättömistä myyntituotoista kolmanneksen Naisten Pankille. Kolmannes lahjoitetaan Kirkon Ulkomaanavun...
Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun...
Aloitamme Alahärmän kauniissa kirkossa osallistumalla jumalanpalvelukseen klo 13. Härmän Naisyrittäjät osallistuvat avustajina jp:n järjestämiseen mm. keräämällä kolehdin, joka menee suoraan Kävele Naiselle Ammatti -kampanjalle. Jumalanpalveluksen lopuksi naisyrittäjät tarjoavat mehua ja...
Desico on yksi Suomen vanhimpia toiminnassa olevia kynttilätehtaita. Läpivärjätyt kynttilät valmistetaan yhä käsin ja perinteisin menetelmin Suomessa, vanhaan navettaan rakennetussa tehtaassa Fiskarsissa. – Vastuullisuus ja raaka-aineiden jäljitettävyys koetaan Desicossa tärkeiksi....
Taika-korujen perustaja ja yrittäjä Riikka Vermas oli Naisten Pankin alkuaikoina itsekin aktiivisesti mukana toiminnassa. Yrityksen perustamisen myötä vapaaehtoistyö vaihtui yhteistyöksi. – Osallistuimme yrityksenä ihan ensimmäiseen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan,...
Nyt sinulla on mainio tilaisuus hankkia itsellesi tai lahjaksi valokuvataulu ja tukea samalla Naisten Pankin toimintaa. Tarjolla on noin sata valokuvataulua, joiden hinta vaihtelee 50-200 euroon. Useimmat taulut ovat kooltaan...
Seminaarin avanneen Gaian puheenjohtajan Kirsi Leväpellon unelmana on jo pidempään ollut naisverkostojen yhteistyön edistäminen. Gaia on vuosien ajan tukenut Naisten Pankkia ostamalla Ammatteja tilaisuuksiensa puhujavieraille. Nyt harpattiin eteenpäin järjestämällä seminaari,...
Naisten Pankin suodatinkahvi ja tee löytyvät lokakuusta lähtien Ruohonjuuren verkkokaupasta ja Ruohonjuuren Kampin myymälästä. Ruohonjuuri on luomuruokaan, luonnonkosmetiikkaan ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju, jolla on yksitoista myymälää eri puolilla Suomea...
Lokakuun 5. päivänä järjestetyille päiville osallistui tänä vuonna yli 60 naistenpankkilaista eri puolelta Suomea. Päivä käynnistyi ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläisen videotervehdyksellä, jossa hän totesi Naisten Pankin kasvaneen ja kehittyneen pienestä...
Tyylikäs kalenteri sopii hyvin lahjaksi itselle, lähimmäisille tai asiakkaille. Inspiroivat tekstit ja upeat kuvat ilahduttavat vuoden jokaisena päivänä. Kalenterin hinta on on 30 e (sis. postituskulut) ja jokaisesta myydystä kalenterista...
Suominen Oyj:n tämän vuoden kummihanke on kolmivuotinen Cooperation for Women’s Economic Development (CWED II) Kambodzassa, joka on jatkoa edelliselle, vuonna 2017 päättyneelle hankkeelle. Uuden hankkeen budjetti on 750 000 euroa, ja...
Taito Itä-Suomi ry Kenkävero on painattanut taidemaalari Ebba Masalinin kuvittamia kasviaiheisia opetustauluja kodintekstiileihin, julisteisiin ja postikortteihin. Suuren suosion saaneita tuotteita saa Mikkelissä sijaitsevan Kenkäveron lisäksi myös Suomen muista Taito Shop...
Pekka Kauppisen kiinnostus valokuvaamiseen syntyi jo pienenä poikana, ja ensimmäisen kameransa hän hankki sokerijuurikkaiden poimimisesta saamillaan rahoillaan. Koulun kamerakerhossa nuori kuvaajan alku sai lisäoppia kuvaamisesta ja kuvien kehittämisestä. Myöhemmin Kauppisen...
Liberiassa Naisten Pankin työllä on hankkeiden kautta tuettu yli 1 500 haavoittuvassa asemassa olevaa naisvetoista perhekuntaa. Lähes kaikkien (90 %) hyödynsaajien elintaso on noussut köyhyysrajan yläpuolelle, ja välillisesti työ on hyödyttänyt...
Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...
Mikkeliläisten lahjoitus on osa Tyttölyseon senioriyhdistystoiminnan lopettamista. Vuonna 1953 perustettu yhdistys purki osakeomistuksensa ja jakoi varansa entisen koulun, mikkeliläisten nuorisojärjestöjen ja Naisten Pankin kesken. Yhdistyksen sääntöjä muutettiin vuonna 2017 siten,...
– Kotkaan kannattaa tulla 27.-28.1.2018 hakemaan voimaa omaan vapaaehtoistehtäväänsä. Kohdemaiden kuulumiset ja vertaistuen voima on valtava voimavara. Ja samalla voi tutustua merikaupunki Kotkaan ja kotkalaiseen kulttuuriin, kertoo Tarja Käckman, joka...