10 syytä, miksi muutoksella on naisen kasvot

joukko naisia kaupparakennuksen edustalla

Lahjoita

euroa


Maailma ei ole tasa-arvoinen ja erityisen epäoikeudenmukainen se on naisille. Mutta tarvittava voima muutokseen on naisissa itsessään.

1. Köyhyydellä on naisen kasvot

Äärimmäisessä köyhyydessä elää 689 miljoonaa ihmistä, se on enemmän kuin koko EU:ssa on asukkaita. Enemmistö on naisia ja neljä viidestä asuu maaseudulla.

Köyhässä yhteisössä elävä nainen on erityisen haavoittuva epätasa-arvoisen asemansa vuoksi. Jos nainen on riippuvainen muiden tuloista ja turvasta, hänellä ei ole mahdollisuutta tehdä omia valintoja.

Joka kolmas nainen kohtaa lähisuhdeväkivaltaa elämänsä aikana, ja lukutaidottomista enemmistö on naisia.

2. Naiset tekevät kolme kertaa enemmän palkatonta työtä kuin miehet

Kaikki naiset tekevät työtä, mutta kaikesta työstä ei makseta palkkaa. Kodeissa ja virallisen talouden ulkopuolella tehdään paljon palkatonta ja sen vuoksi näkymätöntä työtä. 

Suuri osa näkymättömästä työstä on hoivatyötä eli kodin piirissä tapahtuvaa lapsista, sairaista ja ikääntyneistä huolehtimista sekä käsitöitä ja pienviljelyä. 

Maailmanlaajuisesti naiset tekevät 75 prosenttia palkattomasta työstä ja kuluttavat siihen kolmesta kuuteen tuntia päivässä. 

Lasten- ja kodinhoito vie paljon aikaa, ja se on pois palkkatyöltä ja maanviljelyltä. Maailmassa 63 prosenttia työikäisistä naisista on töissä – ja vastaa samalla perheestä ja kodista.

Nainen kävelee sillalla.

Naisten Pankki on tukenut naisia Nepalissa vuodesta 2007, j

 

3. Kriisit ja katastrofit kiristävät naisten huonoa asemaa entisestään

Koronapandemia on vaikeuttanut työntekoa ja sitonut naiset tiiviimmin kodinpiiriin ja hoivatyöhön.  

Myös ilmastokriisi vaikeuttaa naisten elämää osumalla aloihin, joilla naiset toimivat, kuten viljely ja ruokahuolto. Alemman koulutustason vuoksi naiset eivät saa yhdenvertaisesti tietoa ilmastonmuutoksesta ja keinoista, joilla varautua sen vaikutuksiin.  

Lue lisää täältä >>

4. Työ tuo naisille valtaa vaikuttaa

Kirkon Ulkomaanavun toimeentulotyön vanhempi asiantuntija Ulla Sarasalmi on työskennellyt Naisten Pankin hankkeiden parissa vuosien ajan. Hän on työssään nähnyt, kuinka äärimmäisestä köyhyydestä voi nousta koulutuksen ja omien ansioiden avulla.  

– Haastattelin naisia Ugandassa köyhyydestä ja he sanoivat, että köyhä on sellainen, joka ei pysty tekemään työtä. Työnteon voi estää vamma tai sairaudet, mutta myös kodintyöt ja hoivataakka. Köyhin on yksinäinen nainen, jolla on paljon lapsia, Sarasalmi kertoo.   

Oman työn ja toimeentulon avulla nainen voi vaikuttaa itse elämäänsä ja tehdä päätöksiä myös perheensä hyväksi. 

Luokassa istuvia naisia. Etualalla nainen nojaa takana olevaan pulpettiin.

Naisia osallistumassa lukutaitokoulutukseen Keski-Afrikan tasavallassa.

 

5. Naisten työstä hyötyvät suoraan lapset ja perheet

Tyttöjen koulutusta pidetään yhtenä tehokkaimpana keinona kestävän kehityksen tukemiseen. On myös olennaista, että äiti pystyy tarjoamaan lapsilleen turvallisemman elämän. 

Koulutetut vanhemmat todennäköisemmin panostavat omien lastensa koulutukseen, eikä lasten tarvitse keskeyttää koulua työnteon vuoksi. Lukutaito ja koulutus antavat äidille mahdollisuuden saada ja etsiä tarpeellista tietoa.  

– Esimerkiksi, kun saat sairaalle lapsellesi lääkkeet, osaat lukea niiden mukana tulevan ohjeen ja hoitaa lasta niin, että hän parantuu. Terveydestä huolehtiminen vaatii pääsyn oikean tiedon lähteille, Sarasalmi kertoo. 

6. Naisten koulutus tukee kestävää kehitystä 

Koulutuksen merkitys muutokselle ja kehitykselle on valtava. Esimerkiksi monipuolinen tieto ilmastonmuutoksesta, siihen sopeutumisesta ja kestävistä maanviljelyratkaisuista ovat elintärkeitä ilmastokriisiin vastaamisessa.  

Ennen kaikkea koulutus on suuri mahdollistaja muutoksille. Maailmalla ei ole varaa hukata naisten osaamista ja näkökulmia.  

Naisia tarvitaan rakentamaan kestäviä yhteiskuntia ja rauhaa. 

Nainen kävelee kanalassa ja pitelee munakennoa sylissään

Ugandalainen Esther Mugweri kerää kananmunia Naisten Pankin perustamassa lattiakanalassa. 

7. Itsetienattu raha tuo vaikutusmahdollisuuksia   

Tilanteessa, joissa naisten tekemä osuus työstä on palkatonta, on miehillä katsottu olevan vahvempi oikeutus päättää kotitalouden varojen ja omaisuuden käytöstä.  

Omalla työllä ansaittu raha vahvistaa naisen asemaa perheessä ja tasapainottaa päätöksentekoa. Lisääntyvä päätäntävalta luo rohkeutta osallistua yhteiskunnan toimintaan muillakin tavoin. 

– Esimerkiksi Naisten Pankin osuuskunnissa naiset heräävät omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa.  

Kun nainen on täysin kodinpiiriin sidottu, hän ei pääse käyttämään kaikkea potentiaaliaan, Sarasalmi sanoo. 

8. Naisten päätösvaltaa on lisättävä

Naisten asemaa korjataan usein suhteessa siihen mitä se oli aiemmin, kohennetaan lähtötilannetta, vaikka tavoitteena tulisi olla aito tasa-arvo. Tasa-arvo vaatii toteutuakseen naisia johtaviin asemiin ja niihin pöytiin, joissa päätöksiä tehdään.  

Naisten Pankin tavoitteena on, että jokaisella naisella on taloudellinen valta ja vapaus päättää elämästään.  

Muutoksen ketju alkaa siitä, että naiset lähtevät ulos kodin seinien sisältä. Vaikeista lähtökohdista kohonneet naiset ovat positiivisia esimerkkejä siitä, että muutos on mahdollinen. Tasa-arvo on sitä, että kaikkien ääni pääsee kuuluviin. 

Kaksi naista etualalla asettelevat tavaroita. Taustalla oleva nainen katsoo kaukaisuuteen.

Puheenjohtaja Adah Tukahirwa (keskellä) valvoo, että kaikki tapahtuu sääntöjen mukaisesti säästöryhmän tapaamisissa.


9. Naisten Pankki luo mahdollisuuksia

Koulutamme ja tuemme naisia ammattiin ja yrittäjyyteen. Työmme ydintä ovat naisten säästöryhmät ja osuuskunnat sekä niiden tukeminen.  

  • Säästöryhmän jäsenet voivat saada matalakorkoista lainaa lisätulojen hankintaan ja yrittämiseen. 
  • Osuuskunnat voivat yhdessä hankkia viljelyyn tarvittavia tarvikkeita ja saada ne näin halvemmalla kuin tilaamalla yksin. Tuotteiden ja palveluiden markkinointi ja myynti on tehokkaampaa yhdessä.  
  • Yrittäjyyskoulutus ja ryhmien tuki mahdollistavat oman yritystoiminnan.  
  • Lukuisat Naisten Pankin tukemat naiset toimivat yrittäjinä, tuottavat käsitöitään markkinoille tai pyörittävät omaa kauppaa tai kahvilaa. Tuloista riittää lasten koulunkäyntiin ja säästöönkin.  

Osuuskunnat luovat yhteisön, jolla on vaikutusmahdollisuuksia muihinkin naisten arjessa vaikuttaviin asioihin. Esimerkiksi osuuskuntien yhteyteen on perustettu väkivallan vastaisia komiteoita. Toiminnan ansioista naisiin kohdistuva väkivalta voidaan nostaa esiin ja siihen on mahdollista puuttua.  

Naisten Pankin tukemista ryhmistä osallistujat saavat muutakin kuin paremman toimeentulon.  

Säästöryhmä voi tarvittaessa lainata varoja akuuttiin kriisiin, kuten sairastumiseen. Tai tukea ryhmäläistä säästämään lasten koulunkäyntiä varten. Taloudellisen tuen lisäksi ryhmäläisten kesken jaetaan huolia ja murheita sekä autetaan toisia lasten- ja kodinhoidossa sekä tuetaan työnteossa.  

10. Sinä voit auttaa

Meistä jokaisella on mahdollisuus toimia suoraan tasa-arvon ja naisten toimeentulon hyväksi. Naisten Pankin kuukausitukijana teet muutoksesta mahdollista 7 maassa.  

Sinun tuellasi Naisten Pankki tukee naisia, jotta he voivat päättää itse omasta elämästään ja toimia muutoksen tekijöinä. 

Muuta maailma kanssamme tänään >>

Lähteet: World Bank, UN Women, Carolibe Criado Perez (2019): Näkymättömät naiset

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kävele Naiselle Ammatti, Fuengirola

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma starttaa tuttuun tapaan Aurinkoranninkon Naisten Pankin syksyn toiminnan. Kokoonnutaan sunnuntaina klo 11 @Plaza Pedro Cuevas, jossa Personal Trainer Riina vetää alkulämmittelyn ja Aurinkorannikon Arctic Team tarjoaa...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 30.9. Jyväskylässä

”Uranuurtajanaisia”, Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestää Lions Club Palokka Wilma yhdessä Naisten Pankki Jyväskylän kanssa. Lions Club Palokka Wilma on Jyväskylän alueella toimiva naisleijonaklubi. ”Teemme monipuolista, vapaaehtoista auttamistyötä. Olemme jo...

Lue lisää

Kädentaitojen päivä

Oletko haaveillut omatekoisesta ryijystä tai kiinnostaako makramee-solmeilu? Oletko unohtanut miten tehdään villasukan kantapää tai haluaisitko neuloa lapasiisi intialaisen peukalokiilan? Tervetuloa kokeilemaan ja oppimaan käsityötekniikoita Wetterhoffille kansainvälisenä naisten päivänä 8.3.2024 klo...

Lue lisää

Sähköalaa opiskelevan Kakadan haaveena on oman kyläyhteisön tukeminen

Maanantaiaamuisin Noeun Kakadan äiti ajaa mopolla esikoisensa Thmeyn kylästä 40 kilometrin päähän Siem Reapin kaupunkiin opiskelemaan.  Koulutus ei ole itsestään selvyys ja Kakadan kotikylässä on paljon koulupudokkaita, jotka jäävät maatilalle...

Lue lisää

Pidä unelmistasi kiinni – Soknan tarina

Kambodžan pääkaupungin Siem Reapin keskustan lähellä sijaitsevan ammatillisen oppilaitoksen pihalta kuuluu aamulla mopojen pärinää, mutta piha ei ole enää yhtä täynnä ”motoja” kuin vielä kuukausi sitten. Useat opiskelijat ovat saaneet...

Lue lisää

Raija Haavisto on kerännyt huovutetuilla korteilla yli 13 000 euroa naisille

Naisten Pankilla on noin 3 000 vapaaehtoista ympäri Suomen. Heitä yhdistää halu tukea naisia ja toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Turun paikallisryhmän pitkäaikainen vapaaehtoinen Raija Haavisto kertoo, kuinka hän löysi oman...

Lue lisää

Naisten Pankki rekrytoi! Vapaaehtoistoiminnan ja sidosryhmätyön yhteyspäällikkö vakituiseen työsuhteeseen

Oletko kokenut vapaaehtoistoiminnan ja sidosryhmätyön asiantuntija, onko sinulla mahdollisesti kokemusta yritysmaailmassa työskentelystä tai yrittäjyydestä? Oletko parhaimmillasi erilaisten ihmisten kanssa ja saat heidät kukoistamaan? Innostaja ja kädet savessa tekijä, jolla langat...

Lue lisää

Sharmilasta tuli yrittäjä: “Elämäni on muuttunut täysin”

Nepalilaista Sharmila Lamaa, 39, hymyilyttää. Hän asuu 18-vuotiaan tyttärensä kanssa Manikhelin kylässä Lalitpurin alueella lähellä Kathmandua. Sharmilalla on menestyvä käsityöyritys ja hän aikoo kouluttaa ja työllistää myös muita naisia. Kaikki...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti – Gå ett Yrke till en Kvinna 3.9.2022 Söderkulla

12:30 Ilmoittautuminen aukeaa klo 12.30 Söderkullan kirkolla, Neiti Miilintie 2, Sipoo13:00 Lähtö lähenee, pieni tietoisku ja yhteinen lämmittely by Sipoon Syke Merkittyjä reittejä on kaksi, lyhyempi reitti ja pidempi viiden...

Lue lisää

10+1 lupaavaa ennusmerkkiä nuorille naisille

Ole tyttöjen tukena. Lahjoita Stipendi tytölle >> Viime vuosina nuorten naisten tulevaisuus on ollut entistä vahvemmin heidän omissa käsissään. Pandemia on kuitenkin jarruttanut joitakin hyviä kehityskulkuja. Tyttöjen koulunkäynti on saattanut keskeytyä...

Lue lisää

Naisten Pankin Chiggi-kanala ja säästöryhmät tuovat naisille toimeentulon Ugandassa

Pääsin maaliskuussa tutustumaan Naisten Pankin Chiggi-kanalaan ja sen ympäristössä toimiviin säästöryhmiin. Chiggi-kanala on yhteiskunnallinen yritys noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Kampalasta Mityanassa. Toiminta aloitettiin vuonna 2020. Maaliskuussa kanalassa oli noin...

Lue lisää

Matkusta illaksi Ugandaan!

Naisten Pankin viestinnän yhteyspäällikkö Eija Wallenius vieraili Ugandassa loppuvuodesta. Tule katsomaan kuvia matkalta ja kuulemaan naisten kuulumisia. ”Matkalla tapasin valtavan määrän naisia, joiden elämän oma työ oli mullistanut. Kukin halusi...

Lue lisää

Hiihdä Naiselle Ammatti Oulussa PERUTTU

Hiihdä Naiselle Ammatti – Oulussa 2022 Hiihdä Naiselle Ammatti 2022 kampanja-aika on 1.1.-31.3.2022. Voit tulla mukaamme hiomaan hiihtotekniikkaa, kuulemaan suksien voitelusta ja hiihtämään myös muuten vaan. Hiihtokampanjaan ilmoittautuminen: oulu@naistenpankki.fi.  Ilmoitathan ilmoittautuessa osallistutko...

Lue lisää

Kuljemme naisten ja perheiden rinnalla koronakriisin läpi

Koronapandemia on vaikeuttanut tyttöjen ja naisten elämää monin tavoin. Kriisi on sulkenut perheitä koteihinsa ja lisännyt naisille kaatuvien kotitöiden määrää. Samaan aikaan lähisuhdeväkivalta on kasvanut. Onneksi naiset ovat saaneet elintärkeää...

Lue lisää

Naisten yrittäjyyden ja urakehityksen kannustamisella muutetaan maailmaa

Career girl on naisten yrittäjyyttä ja urakehitystä edesauttava yhteisö. Yhteisön nimi viittaa intohimoiseen omaan uraansa panostavaan naiseen, joka sallii menestyksen niin itselleen kuin muille. Yhteisön perustaneen Mariannen mukaan, kuka vain...

Lue lisää

4 ratkaisua ilmastokriisiin, jotka parantavat tasa-arvoa ja tuloksia

Anna Naisten Pankin Ilmastolahja, joka vahvistaa naisten osaamista » Ilmastokriisi uhkaa tyttöjen ja naisten oikeuksia monella tapaa. Samaan aikaan juuri heitä tarvitaan kriisin ratkaisemiseen. Naisilla on tietoja ja taitoja, joita...

Lue lisää

3 syytä, miksi ilmastokriisi heikentää naisten asemaa

Anna Naisten Pankin Ilmastolahja, joka vahvistaa naisten osaamista » Naisten oikeuksien toteutumisella on monta estettä ja lasikattoa. Mutta tiesitkö, että naiset kamppailevat myös luonnonvoimia vastaan. – Ilmastonmuutos tuplaa haasteiden määrän...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 10.10. Mäntsälässä

Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti Nivalassa

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma. Lähtö seurakuntakodin pihalta. Ennen lenkkiä yhteinen alkulämmittely. Vaihtoehtoina kolme erimittaista kävelylenkkiä. Lenkin jälkeen tarjoilua. Mahdollisuus lahjoittaa Kirkon Ulkomaan avun kautta hauraiden maiden naisille. Myytävänä myös arpoja!...

Lue lisää

Naisten tukeminen auttaa kehittyviä maita selviytymään kriiseistä

Suomessa koronapandemiaa on pidetty kurissa erilaisin rajoituksin ja tehokkaalla terveydenhoidolla. Meillä kaikki pääsevät testiin ja halukkaat saavat rokotteen. Vakavasti sairastuneille löytyy sairaalapaikka ja tehohoitoa. Toisin on monissa kehittyvissä maissa, joissa...

Lue lisää

Korona voi aiheuttaa Nepalissa pahempaa tuhoa kuin vuoden 2015 maanjäristys

YK on julistanut Intian naapurimaahan Nepaliin humanitaarisen kriisin merkittävästi pahentuneen koronatilanteen vuoksi. Tapauksia on noin 10 000 päivässä, ja lähes puolet testituloksista on positiivisia. Luku on maailman korkein. Tilanne on...

Lue lisää

Avuntarve kasvaa Kambodžassa

Kun kulkee Kambodžassa, näkee yrittäjyyttä ja aktiivisuutta joka puolella. Aamuvarhaisesta auringonlaskuun. On toreja, ruokakojuja, sekatavarakauppoja ja erilaisten yksittäisten tuotteiden, kuten suolattujen etanoiden tai popcornin myyjiä vaeltelemassa kärryineen. Valtaosa heistä on...

Lue lisää

Naisten Pankin kampanja kannustaa toimimaan tasa-arvon puolesta

Vuosi sitten alkanut koronapandemia on kiristänyt naisten jo ennestään huonoa asemaa. Kriisi on vaikeuttanut työntekoa ja sitonut naiset tiiviimmin kodinpiiriin ja hoivatyöhön. Vuosikymmenien positiivinen kehitys äärimmäisen köyhyyden vähentämisessä on kääntynyt...

Lue lisää

Tarmokasta naisenergiaa sauvakävelyllä

Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan elokuun teema on opintiellä ja syyskuussa urapolku. Erinomaisen sopivia teemoja, kun ehdotin opetusvideota sauvakävelyn tekniikasta, ja hankkeeseen tarttuivat tarmokkaat yrittäjänaiset – Annika Di Chiara, Godmother Creative...

Lue lisää

Viisi hyvää syytä tukea naisten työllistymistä ja toimeentuloa

Naisten koulutus- ja tulotason nousulla on tutkitusti lukuisia myönteisiä vaikutuksia. Se esimerkiksi pienentää tehokkaasti perheiden lapsilukua ja hillitsee näin väestönkasvua. Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin toimeentulotyön ydintä ovat osuuskunnat ja...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti ja Lahjoita – Espoo 2020

Vuosittaisia tapahtumia pidetään syksyn kohokohtana. Haukilahti on vakiintunut kohteeksi ja sen lisäksi tapahtuma on levittäytynyt eri vuosina Karakallioon, Leppävaaraan, Suvelaan ja Tapiolaan. Tänä vuonna kävelemme oman reittimme ja aikataulumme mukaan....

Lue lisää

Pandemian vaikutukset iskevät erityisesti naisiin, mutta Naisten Pankin tuella siitä on mahdollista selviytyä

Koronapandemia aiheuttaa vakavan terveysuhan, mutta myös sen leviämistä estävät rajoitukset aiheuttavat omat haasteensa. Monissa Naisten Pankin hankemaissa esimerkiksi Ugandassa, Kambodzassa, Nepalissa ja Jordaniassa on rajoitettu kokoontumisia, myös kouluja on suljettu...

Lue lisää

Naistenpankkilaiset Kambodžassa: Naisvoimaa ja osuuskuntien tehoa

Kampong Spuen kylässä unohtuu tuntien rynkytys pikkubussissa. He odottavat meitä! Naisia on kylän vaatimattomalla osuuskuntatalolla valmiina esittelemään säästö- ja sijoitustoimintaa. Ennen kuin huomaammekaan, meitä jo kuljetetaan kohteelta toiselle. Ompelutoimintaa, kanankasvatusta,...

Lue lisää

Naisten Pankki laajentaa toimintaansa perustamalla Ugandaan kanalan

Ugandan pääkaupungin Kampalan lähiseudulle perustettava kanala vastaa monenlaisiin tarpeisiin. Yrityksen perustaminen ja naisten työllistymisen tukeminen sitä kautta on Naisten Pankille uudenlainen toimintatapa. Naisten Pankin kehittämisryhmän vetäjän Satu Mehtälän mukaan tavoitteena...

Lue lisää

Köyhä yksinhuoltaja nousi politiikkaan – Naisten Pankin työ Nepalissa tuottaa tulosta

Pieni poika tulee ostoksille Kamu Sunarin kauppaan. Hän valitsee suklaapatukan ja antaa siitä rahan. Poika on jo kääntynyt lähteäkseen, kun Sunar muistuttaa häntä vielä ottamaan vaihtorahan. Kamu Sunarin kauppa on...

Lue lisää

Naisten Pankin työ laajenee – uutena aluevaltauksena Jordania

Naisten Pankin ohjausryhmä on tehnyt päätöksen Social and Economic Empowerment of Women –hankkeen aloittamisesta Jordaniassa. Hankkeessa annetaan yrittäjyyskoulutusta 180 naiselle. Lisäksi hankkeessa annetaan starttirahaa naisyrittäjille sekä koulutusta laina- ja säästöryhmille....

Lue lisää

Manamaya Shresthan talo tuhoutui Nepalin maanjäristyksessä – Laina naisten osuuskunnalta mahdollistaa uuden talon rakentamisen

-Korianteria, herneitä, kurpitsaa, kurkkuja, tomaatteja, sipulia, valkosipulia… Kunkin kauden kasviksia, Manamaya Shrestha kuvailee. Shrestha on kouluttautunut luomuviljelijäksi Naisten Pankin tuella. Hänen vihannestarhansa ja peltonsa sijaitsevat pienen Bhardeun kylän kauniissa laaksossa...

Lue lisää

Kauneushoitolan pitäjä nauttii työstään – Naisten Pankin tukema koulutus antoi mahdollisuuden yrittäjyyteen

Susmita Shrestha, 24, työskentelee kosmetologina Bhardeun kylässä Lalitpurissa Nepalissa. Hän on elättänyt perhettään jo muutaman vuoden ajan. Töitä on riittänyt siitä asti, kun hän kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti keräsi yli 2 700 Ammattia

Yhdeksäs Kävele Naiselle Ammatti käveltiin taas suuren vapaaehtoisjoukon voimin sunnuntaina 9.9.2018. Kävelyyn osallistui kokonaisuudessaan noin 2000 kävelijää. Tälläkin kertaa kerättiin iso potti, yli 82 000 euroa. Tapahtuman tulos vastaa yli...

Lue lisää

Vapaaehtoistyössä Keski-Afrikan tasavallassa

Anna Koskivuo toimii Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Keski-Afrikan tasavallassa Naisten Pankin rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on voimauttaa paikallisia naisia ja parantaa heidän toimeentuloaan lukutaito-opetuksen, yrittäjyys-, maanviljelys- ja rauhantyökoulutuksen kautta Bozoumin...

Lue lisää

Työ Liberiassa jatkuu paikallisten voimin

Liberiassa Naisten Pankin työllä on hankkeiden kautta tuettu yli 1 500 haavoittuvassa asemassa olevaa naisvetoista perhekuntaa. Lähes kaikkien (90 %) hyödynsaajien elintaso on noussut köyhyysrajan yläpuolelle, ja välillisesti työ on hyödyttänyt...

Lue lisää

Tarinat talteen joukkorahoituksen avulla

– Pitkäaikaisina viestintäryhmäläisinä tiedämme, että materiaalin tarve on jatkuvaa. Hankekohteiden tuoreista tarinoista ja varsinkin kuvista tuntuu aina olevan vähän pulaa. Me päätimme lähteä keräämään naisten tarinoita ja kokemuksia Nepaliin, jossa...

Lue lisää

Pussykka on naisten puolella huumorimielellä

Pussykka syntyi idean äidin Jenny Hällforsin pieleen menneestä käsityöstä. – Minulle naureskeltiin työpaikalla, että näen ’kirkkoveneitä’ joka paikassa. Satuin sitten tekemään yhden käsityön, jonka huomasin muistuttavan juuri tätä naisen intiimiä...

Lue lisää

Gitasta kasvoi menestynyt yrittäjä

Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...

Lue lisää

BDO:sta Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääyhteistyökumppani

BDO ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien Kävele Naiselle Ammatti 2018 -tapahtumaa. Kävele Naiselle Ammatti on kävelytapahtuma, jonka kautta kerätään varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistymisellä...

Lue lisää

Suomen laajin hyväntekeväisyysgolfkiertue Naisten Pankki Open uudistuu

Cup-pisteet ratkaisevat voittajan Jokaisen osakilpailun kolme parasta paria palkitaan tavarapalkinnoilla. Aiemman finaalivoiton sijaan tänä vuonna pääpalkinnon saa eniten cup-pisteitä kerännyt pelipari. Kiertueen voittajapari pääsee Golfreseptin järjestämälle golfmatkalle PGA Catalunyaan. –...

Lue lisää

Jaloilleen myrskyn jälkeen

Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...

Lue lisää

Santa Martan naiset ovat nyt osa yhteisöä

Santa Martan kylässä on puolentoista vuoden ajan kokoontunut 37-henkinen naisryhmä. Kouluttajiensa avulla naiset ovat oppineet muun muassa uusista, tehokkaammista viljelyskeinoista ja siitä, kuinka kasvattaa vihanneksia ja hedelmiä omalla pihalla. Terveellisemmän...

Lue lisää

Syksyn Lue Naiselle Ammatti –kiertue pyörähti käyntiin Helsingissä

Kirjailija Rosa Liksomia haastatellut toimittaja Juhani Karila totesi teoksen olevan samaan aikaan sekä kaunis että ruma kirja. Kirjan rumuus tulee väkivallan, erityisesti perheväkivallan, kuvauksesta. Toisaalta hienovireiset luontokuvaukset ovat hyvin kauniita....

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti saa tuhannet liikkeelle ympäri Suomen 

ILMOITTAUDU KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA  >> Naisten yrittäjyyden, toimeentulon ja koulutuksen tukemisella on todettu olevan kehitysmaissa ratkaiseva vaikutus paitsi perheen myös koko kyläyhteisön hyvinvoinnille. Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin järjestämä...

Lue lisää

Naisryhmä antaa todellista tukea

Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...

Lue lisää

Kävely tekee hyvää – ihan kirjaimellisesti

TULE MUKAAN KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA  >> Jos ette muuta jaksa, kävelkää! Jollei muuhun ole aikaa, kävelkää! Näinhän meitä patistellaan ja ihan syystä. Meillä Suomessa kannustetaan etsimään kävelemällä terveyttä, mielihyvää, jaksamista,...

Lue lisää

Rosa Liksom Lue Naiselle Ammatti 2017 –kiertueen kirjailijana

ILMOITTAUDU JA LAHJOITA NYT! Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa...

Lue lisää

Yhden naisen FinnWalk –kävely tuotti yli 600 Ammattia naisille

Vielä ehdit lahjoittaa! Suomen päästä päähän eli Nuorgamista alkanut yhden naisen FinnWalk –kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Kävelijä, liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen,...

Lue lisää

Ilo rohkaisee Olive Fornahia jatkamaan eteenpäin

28-vuotias Olive Fornah on onnellinen opiskelija Naisten Pankin tukemassa FAWE SL -järjestön (Forum for African Women Educationalist Sierra Leone) perustamassa ammattikoulussa, jossa on vain naisia. Ammattikoulu tarjoaa opiskelumahdollisuuden monenlaisista lähtökohdista...

Lue lisää

Sitkeästi eteenpäin kohti parempaa

Liberialainen 42-vuotias Joanna Golon on sinnikäs kuuden lapsen äiti. Hän työskentelee paahteisella kaskipellolla Gaemun kylän laidalla parinkymmenen muun naisen kanssa. Kerran viikossa naiset kokoontuvat töihin yhteisviljelmälle. He kitkevät rikkaruohoja ja...

Lue lisää

”Naisten ryhmämme säästötilillä on 3 225 euroa”

– Voi, olen osallistunut monille Naisten Pankin järjestämille kursseille! Mitkä olivat suosikkiaiheitani? Johtajuus, sukupuoli, kirjanpito, tilintarkastus, välipalojen valmistaminen, karjanhoito ja ennen kaikkea eläinten terveys. Haluan todella auttaa ihmisiä ja eläimiä...

Lue lisää

Rosa Liksom Lue Naiselle Ammatti 2017 –kiertueen kirjailijana

Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa kiertueen iltatapahtumien järjestämisestä kahdeksalla paikkakunnalla....

Lue lisää

Äiti ja poika katsovat tulevaisuuteen

Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...

Lue lisää

Grace toteutti idean omasta ravintolasta Naisten Pankin avulla

Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...

Lue lisää

Halu pelastaa johdatti Ninan mukaan FinnWalkiin

Lahjoita Ammatteja! – Googlettelin näitä asioita ja törmäsin Naisten Pankkiin. Koin heti eettisen tunteenpurkauksen! Huomasin, että Naisten Pankki hakee vapaaehtoisia ja laitoin viestiä. 31-vuotias Nina on konsultointialan yrittäjä, jonka perheeseen...

Lue lisää

Haluan näyttää, että pienilläkin teoilla on merkitystä

Jo 10 vuoden ajan Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat työskennelleet yhdessä ilolla kehitysmaiden naisten ja perheiden köyhyyden vähentämiseksi. Raumalainen Raija Marjomäki on nähnyt useasti, kuinka tahto tehdä hyvää kasvaa ja leviää....

Lue lisää

Naisten Pankin työ Kambodžassa ja Myanmarissa

Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....

Lue lisää

Leivonnaisilla tuloa perheelle

Kambodzalaisessa Kralanhin kylässä, Siem Reapin ulkopuolella  Yern Sok Ke valmistaa rapeita pieniä, ohuenohuita kakkuja tai keksejä, joita näkee kaikkialla.  Hän työskentelee kotona ulkokeittiössä ja käsittelee taikinaa nopeasti ja varmasti. Hän...

Lue lisää

Ateneumissa kuultiin tarinoita lasikatolta ja nautittiin taiteesta

Naisten Pankki ja Ateneumin taidemuseo järjestivät keskiviikkona 19. huhtikuuta Taidetta ja tarinoita lasikatolta -tilaisuuden tunnelmallisessa Ateneum-salissa. Lähes täysi sali kokoontui illaksi kuuntelemaan Ateneumin johtajan Susanna Petterssonin, MTV3:n vastaavan päätoimittajan Merja...

Lue lisää

Puuvillaisten huivien kutominen vaatii osaamista

Siem Reapin kaupungin ulkopuolella  Ta Leungin kylässä  rouva Tip Phor kutoo kangaspuilla  kahdenlaisia puuvillahuiveja.  Toinen malli on traditionaalinen kambodžalainen huivi, joita myös turistit ostavat matkamuistoksi. Toinen malli menee edelleen myytäväksi paikallisille...

Lue lisää

Yrittäjänainen, jonka tavoitteena on työllistää

Kambodzalaisella Som Peounilla on oma ompelimo ja kauppa Siem Reapin turistikaupungin laidalla Phnom Kraomin kylässä. Hän ja kaksi palkattua ompelijaa valmistavat laadukkaita työhousuja miehille ja pojille. Kestävistä työhousuista on kysyntää...

Lue lisää

Unelma lasten pääsemisestä yliopistoon

Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...

Lue lisää

Unelmana pojan koulutus ja oma tiilitalo

Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...

Lue lisää

FinnWalk-videoterveiset

Lahjoita Ammatteja! FinnWalk matkalle lähtee liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen, jonka tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti...

Lue lisää

Lukiolaiset keräsivät naisille Ammatteja Kuopiossa

Päivätyökeräys toteutettiin helmikuussa abien lukuloman aikaan ja siihen osallistui valtaosa ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista. – Suurin osa oli pääsääntöisesti auttanut kotona, esimerkiksi siivonnut tai tehnyt lumitöitä. Kuulin myös että...

Lue lisää

Turussa reformaatiota juhlistetaan nostamalla maljaa Katariinalle

Kun ottaa puhelun Turkuun Tarja Wingrenille, luurin toisesta päästä vyöryy suuri innostuksen aalto. Siellä naistenpankkilaiset Wingren ja Mira Ekbom sekä Katariinanseurakunnan pappi Anna Hälli suunnittelevat huhtikuussa järjestettävää, reformaation merkkivuoteen liittyvää...

Lue lisää

Hanko Kompass mukana FinnWalk-kävelyssä

Lahjoita kilometrejä! Kesäkuun alussa Nuorgamista käynnistyvä FinnWalk –kävely huipentuu heinäkuun 25:ntenä päivänä Hankoon, jonne tultuaan yrittäjä Jaana Villanen on kävellyt huikaisevat 1 500 kilometriä. Hangossa ilmestyvä kesälehti Hanko Kompass tukee...

Lue lisää

Naisten Pankin Uganda-illassa kuultiin vapaaehtoisten tarinoita

Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...

Lue lisää

Vuoden 2016 tärkeät luvut

7 hanketta, 3 manteretta Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuettiin Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa. Kambodžassa Naisten Pankki aloitti uuden hankkeen, jolla parannetaan pienyrittäjien yrittäjyystaitoja ja vahvistetaan yrittäjyysosuuskuntia. Aasiassa työskenneltiin...

Lue lisää

Vihannesten viljelykoulutus paransi toimeentuloa

Hor Rem, 33, ja hänen miehensä Pov Roeurn, 38, asuvat talossaan Kra Baochrumin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Hor Rem on maanviljelysosuuskunnan ja vihannesryhmän jäsen....

Lue lisää

Suomen suurin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open, kasvaa

Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: vetäjäpari Helsingin Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumaan

Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...

Lue lisää

Huivihelmiä myynnissä Serlachius-museo Göstassa Mäntässä

Naistenpäivänä 8.3.2017 alkaa Naisten Pankin Ilona-tiimin yhteistyö Serlachius-museoiden kanssa. Serlachius-museoita on Mäntässä kaksi, Gösta ja Gustaf. Huivihelmiä on nyt myynnissä Göstan museokaupassa, ja myyntikokeilun on kaavailtu kestävän loppukesään. Naisten Pankin...

Lue lisää

Naisten Pankki näkyi Helsingin Joogafestivalilla

Naisten Pankki osallistui Helsingissä Kaapelitehtaalla jo viidettä kertaa järjestettyyn Joogafestival -tapahtumaan 25.-26. helmikuuta. Naisten Pankin vapaaehtoiset kertoivat festarikävijöille Naisten Pankin toiminnasta yleisesti ja erityisesti uudesta Joogaa naiselle ammatti -kampanjasta. Myynnissä...

Lue lisää

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen: ”Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina”

Mikä Naisten Pankin toimintatavassa erityisesti sytyttää, ministeri Kai Mykkänen? “Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina. Muutaman aktiivisen naisen aloitteesta on kasvanut merkittävä toimija. Tällä hetkellä juuri pienyrittäjyydelle on valtavasti kysyntää erityisesti...

Lue lisää

Kävelytekniikka kuntoon pilateksella

Lahjoita kilometrejä! Helena Lehkonen on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä olevan hiljaisen tiedon keräämiseen. Lisäksi Helena toimii aktiivisesti myös politiikassa. -Voisi...

Lue lisää

Äitiys menee luihin ja ytimiin – äitinä tuntee vastuuta muidenkin lapsien tulevaisuudesta

Lahjoita kilometrejä!   Kouluttaja, koruntekijä ja neljän lapsen äiti Tiina Parikka osallistuu FinnWalk –kävelyyn  lahjoittamalla viisi kilometriä ja viisi Ammattia. -Kolme kilometriä lahjoitan elämäni naisille: tyttärilleni ja neljännen lapsenlapselleni Ellenille....

Lue lisää

Järvenpäässä tuunattiin naisille ammatteja

Järvenpään paikallisryhmän vetäjä Erja Saarelainen kertoo yhteisen illan järjestelyjen sujuneen jouhevasti. Iltaan osallistui myös Hyvä kasvaa Järvenpäässä -yhdistys – Olimme muutaman kerran yhteydessä K-rautaan ja sovimme käytännön järjestelyistä. Illan ohjelmasta...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Vapaaehtoinen tiedottaja / viestinnän asiantuntija – Naisten Pankki tarvitsee sinua!

Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2016 keräsi lahjoitusennätyksen

Viime sunnuntaina seitsemättä kertaa järjestetty Kävele Naiselle Ammatti ylitti tavoitteensa ja keräsi ennätysmäärän lahjoituksia, lähes 90 000 euroa. Tapahtuma järjestettiin Suomessa ja Euroopassa yhteensä yli 60 paikkakunnalla, joista pohjoisin oli...

Lue lisää

Yrittäjältä yrittäjälle – yhdessä hyvää kävellen

Mikä onkaan tehokkaampi tapa saada hyvää aikaan kuin tutustua historialliseen Helsinkiin kävellen, verkostoituen ja samalla hyvää tehden. Näin päätti toimia yritysasiakasvastuullinen johtaja Anne Saarikangas Nordeasta. – Halusin tukea Naisten Pankkia...

Lue lisää

Helsingissä käveltiin Ammatteja upeassa säässä

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa ja mukana oli ennätykselliset 60 paikkakuntaa, josta peräti 24 oli Suomen ulkopuolella. Yhteisten kävelyjen lisäksi ihmisiä innostettiin Omaan Kävelyyn, ja moni...

Lue lisää

Sirpa Kähkönen Lue Naiselle Ammatti 2016 -kiertueen tähtenä

Kiertue järjestetään kuudessa kaupungissa ympäri Suomen. Kullakin paikkakunnalla kirjailija Sirpa Kähkönen vierailee päivällä paikallisessa Suomalaisessa Kirjakaupassa. Sen jälkeen hän on mukana Naisten Pankin paikallisryhmän järjestämässä ohjelmallisessa iltatapahtumassa, jossa hän kertoo...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma isompi kuin koskaan

Naisten Pankki järjestää 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman yli 60 paikkakunnalla Suomessa ja ulkomailla. Tapahtumapaikkakuntia on lähes tuplasti enemmän kuin viime vuonna, aina Rovaniemeltä Espanjan Aurinkorannikolle. Helsingissä tapahtuma järjestetään Töölönlahdella....

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2016 – eturivin tsempparit!

Ilmoittaudu! Vihreiden kansanedustaja, Naisten Pankin ohjausryhmän jäsen Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin merkittävintä varainkeruutempausta Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa syksyllä 2016. – Teoilla on väliä. Me eletään yhteisessä maailmassa...

Lue lisää

Golfareilla tavoitteet korkealla

Tapahtuma sai alkunsa viisi vuotta sitten. Syntypaikka on Sarfvikin golfklubi, jossa ladykapteenina silloin toiminut ja naistenpankkilainen Rauni Suhonen päätti kokeilla, miten hyväntekeväisyys sopii golfkubille. – Järjestimme klubin sisäisen naisten kisan,...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015 tuotti 2300 Ammattia

Helsinki 22.9.2015 Sunnuntaina 13.9. käveltiin kuudes Kävele Naiselle Ammatti. Tapahtumapaikkakuntia oli tänä vuonna ennätysmäärä: 24 Suomessa ja ensimmäistä kertaa muualla Euroopassa mukana oli 11 paikkakuntaa. Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman tuotolla...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015 – Jani Toivola

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. ”Olen nähnyt omakohtaisesti muun muassa Nepalissa, mitä se tarkoittaa yksittäisen lapsen, tytön tai naisen kohdalla kun hän...

Lue lisää

Naisten Pankki kutsuu kävelemään Ammatteja

Naisten Pankki järjestää 13.9.2015 kuudetta kertaa kaikille avoimen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman. Kävelyn valtakunnallinen tavoite on kerätä kehitysmaiden naisille 2500 Ammattia. Tapahtumapaikkakuntia on Suomessa 21 ja ulkomailla 10. Pohjoisin on...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015 – Iisa Strand

Muun muassa Pientä Pintaremonttia -ohjelmasta tutuksi tullut sisustussuunnittelija ja pitkän linjan yrittäjä Iisa Strand osallistuu 13. syyskuuta Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan Helsingissä. Pienelläkin lahjoituksella tuet kaikkein hauraimmissa valtioissa...

Lue lisää

Kävellä voi omin päinkin

Etkö ole lähellä minkään paikkakunnan Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa? Onko Kävelyn ajankohta hankala? Vai haluatko järjestää kehitysmaiden naisten toimeentuloa edistävän tapahtuman vain kaveri- tai työporukallesi? Oman Kävelyn järjestäminen on täysin...

Lue lisää

Video: Naisten Pankki Haitissa

2012–2014 Naisten Pankki rahoitti hanketta Haitissa Parc Macayan alueella, maan luoteisosassa.  Tavoitteena oli parantaa alueen naisten toimeentuloa, tarjota heille perusopetusta ja edistää tasa-arvoa. Vuoden 2014 loppuun mennessä hankkeen tulokset olivat...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015, Leena Harkimo

Tietoa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta >>

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015, Pete Poskiparta

Tietoa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta >>

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015, Leena Harkimo

Tietoa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta >>

Lue lisää

Naisille golfattiin Ammatteja Kullo Golfin avauskisassa

95 golfaria starttasi Kullo Golfissa lauantaina 23.5.2015 Pääkaupunkiseudun Naisten Pankin järjestämän Golfaa Naiselle Ammatti -tapahtuman avauskisassa. Alkuväylien tihkusade ja kova tuuli vaihtuivat matkan varrella auringonpaisteeseen, ja hienotunnelmaisen kisan voiton vei...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti omalla tyylillä

Jaana Hautalan organisoima työyhteisön oma Kävele Naiselle Ammatti -tempaus on hyvä esimerkki siitä, miten pienin ponnistuksin voi toimia ison asian hyväksi. Jaana sai kollegat innostumaan ja pian ryhdyttiin tuumasta toimeen....

Lue lisää

Kanankasvatuksen kautta lapset kouluun

Elämä ei ole ollut helppoa. Vähävaraisella perheellä ei ollut varaa pitää lapsia koulussa, joten Pichin vanhimmat lapset ovat käyneet koulua vain pari ensimmäistä luokkaa. Kymmenen vuotta sitten Pich jäi myös...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015, Lola Wallinkoski

Tekijä: Naisten Pankki Varsinais-Suomi Kuvaus ja edit: Ari Elo

Lue lisää

Tanssi Naiselle Ammatti -Järvenpää

Lauantaina 10.1.2015 reilut 80 tanssimisesta ja Naisten Pankin toiminnasta innostunutta naista kokoontui Järvenpään jäähallille hyvän mielen tanssitapahtumaan ensimmäistä, muttei taatusti viimeistä kertaa. Yhteistyökumppanimme Keski-Uudenmaan tanssiopisto Keton opettajat Leila Ketola ja...

Lue lisää

EY:n ja Naisten Pankin yhteistyö tuotti hyviä tuloksia

EY:llä oli tänä vuonna huomattava rooli Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestämisessä Helsingissä. Yrityksen uusi EY-talona tunnettu toimisto sijaitsee lähellä Töölönlahden kävelyreittejä, joten se tarjosi toimitalonsa kävelyn starttipaikaksi ja avasi valoisan aulansa tapahtumatorin käyttöön. EY yhdisti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan henkilöstönsä Friends & Family -päivän. Koko henkilökunta perheineen ja ystävineen oli kutsuttu osallistumaan hyväntekeväisyystapahtumaan... LUE LISÄÄ

Lue lisää

Porvoon Kävele Naiselle Ammatti 2014

Ansa Production tuottaa ja suunnittelee videoita yritysten käyttöön: yritysesittelyt, tuote- ja tilaesittelyt, markkinointi- ja promootiovideot. https://www.ansa.fi/  Kävele Naiselle Ammatti  Porvoon Kävele Naiselle Ammatti

Lue lisää

Kuvablogi kävelytapahtumasta

Kuvakertomus kuljettaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman tunnelmiin ympäri Suomen.

Lue lisää

Naisten Pankin kävelytapahtuma tuotti 1991 Ammattia

Naisten Pankin vuosittaisessa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumassa käveltiin tänä vuonna 1991 ammattia. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa. Tapahtuma järjestettiin 27 paikkakunnalla. Tapahtuman tuotoilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja...

Lue lisää

Marianne Heikkilä haastaa sinut: Kävele Naiselle Ammatti (30 sek.)

Tietoa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta >>  

Lue lisää

Bloggaajat mukana auttamassa kehitysmaiden naisia

Osana 14.9. järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa Naisten Pankki haastoi bloggaajat mukaan lukemaan, kokkaamaan ja kirjoittamaan inspiraationa kehitysmaiden naiset. “Haastoimme mukaan erityisesti kirja-, ruoka- ja perhebloggaajat, mutta kuka tahansa voi...

Lue lisää

Naisten Pankin kiertueella golfattiin 94 Ammattia

Pääkaupunkiseudun Naisten Pankki järjesti kesäkiertueen yhdessä alueen viiden golfklubin kanssa. Mukana parikisassa olivat Sarfvik Golf, Hirsala Golf, Pickala Golf, Espoon Golfseura ja Kurk Golf. Jokaisesta peliparista Naisten Pankki sai 30...

Lue lisää

Naisten Pankki haastaa bloggaajat mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan

Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaiden naisille 2 100 Ammattia. Yhden Ammatin hinta on 30 euroa. Tapahtuman ajankohta...

Lue lisää

Naisten Pankki tempaisee taas kävelemällä

Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaan naisille 2 100 Ammattia. Tapahtuman ajankohta on sunnuntai 14.9. Valtakunnallisen tapahtuman tavoitteena...

Lue lisää

Verkostoitumisessa on voimaa – Porvoo ja Loviisa yhteistyössä

Porvoo ja Loviisa ovat molemmat viehättäviä, historiallisia kaupunkeja Itä-Uudellamaalla ja molemmilla paikkakunnilla toimii Naisten Pankki. Etäisyyttä kaupungeilla on 40 kilometriä ja kevättalvella 2014 Helena Vennonen Porvoosta oli yhteydessä Loviisan naistenpankkilaisiin...

Lue lisää

Syyskuussa kävellään naisille Ammatteja

“Olen itse ollut yrittäjänä, joten Naisten Pankin painotus yrittäjyyteen kolahti”, Laura perustelee päätöstään lähteä mukaan juuri Naisten Pankin toimintaan. Turun Naisten Pankin perustamisen lisäksi Laura on ollut puuhanaisena monenlaisissa tapahtumissa....

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2016

SAVE THE DATE – 10.9.2017 Kävele Naiselle Ammatti 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin vuotuinen varainkeruutempaus. Vuonna 2016 tapahtuma järjestettiin 11.9.2016. Tapahtuman avulla keräämme lahjoituksia kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Naisten Pankin hyväksi käveltiin 1770 Ammattia

Naisten Pankin vuosittainen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin 15.9.2013, jolloin yhden päivän aikana käveltiin 24 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tapahtuma oli menestys, sillä Ammatteja käveltiin yhteensä 1770 kappaletta. Yhden Ammatin arvo...

Lue lisää

Naisten Pankki auttoi Radhaa saamaan toimeentulon

Nepalilainen Radha Chaudhary työskenteli koko lapsuutensa, eikä siksi pystynyt koskaan toteuttamaan unelmaansa korkeakoulututkinnosta. Onneksi Radhalla riitti sinnikkyyttä ja hän sai toteutettua erään toisen haaveensa – haaveen itsenäisemmästä elämästä. Naisten Pankin...

Lue lisää

Kyläpankki liejuisen tien varrella

Kyläpankkitoiminta on levinnyt syrjäisiinkin kyliin Kambodzhassa. Myös Amleangiin, jonka läpi vievä maantie Kompong Speun maakunnassa on sadekaudella pelkkää saviliejua ja syviä kuoppia. Mopot ja polkupyörät, jotka kuljettavat raskaita banaani- ja...

Lue lisää

Salyn yritys menestyy

Khim Saly on 31-vuotias kambodzhalainen Bat Rumduol kylästä. Hän on ollut naimissa vuodesta 2000 alkaen rakennustyömiehen kanssa ja heillä on kolme lasta. Salyllä on ollut jo pitkään pieni kioski kylässään. Ennen...

Lue lisää

”Olen saanut itseluottamusta”

Gita Shrestha alkoi viljelyn tosissaan, kun hän oli ensin saanut koulutusta siihen mitkä vihannekset sopivat maaperään, milloin kylvetään ja milloin kerätään sato. ”Tässä on valkosipulia ja korianteria. Tähän olen kylvänyt...

Lue lisää