Nimeni on Damaris

Kun Kirkon Ulkomaanapu kysyi Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta, minkälaista tukea he arkeensa kaipasivat, naiset mainitsivat ensimmäisten asioiden joukossa haluavansa oppia lukemaan.

Toiveiden pohjalta syntyi Naisten Pankin hanke, jonka kantavana ajatuksena on parantaa Bozoumin alueella asuvien naisten elämänlaatua tarjoamalla heille koulutusta luku-, kirjoitus- ja laskutaidosta, yrittäjyydestä sekä rauhantyöstä.

– Yhteisössämme on paljon äitejä, jotka eivät osaa lukea, laskea tai kirjoittaa. Näillä naisilla pitäisi olla paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä”, lukutaito-ohjaajana toimiva Damaris Sarape, 35, pohtii.

Hän näki viime vuonna Naisten Pankin ilmoituksen lukutaito-ohjaajien rekrytoinnista, haki ja tuli valituksi. Damarista motivoi nähdä tuttujen naisten itseluottamuksen kasvavan, kun he oppivat tekemään yksinkertaisia laskutoimituksia ja kirjoittamaan oman nimensä.

Lukuryhmien naiset tulevat vaatimattomista olosuhteista. Monen vanhemmat ovat aikanaan valinneet pitää tyttärensä kotitöissä ja naittaneet heidät aikaisin sen sijaan, että olisivat lähettäneet heidät kouluun. Keskiafrikkalaiseen elämänmenoon kuuluu, että naiset ovat vastuussa kodin- ja lastenhoidosta. Ilman lukutaitoa mahdollisuudet elantoon ovat kovin rajalliset.

Luonnonvaroiltaan rikkaan Keski-Afrikan tasavallan tie on ollut kivinen. Maan historiaa värittävät lukuisat konfliktit, joista viimeisimpänä vuonna 2013 puhjennut sisällissota ravisutti Bozouminkin tasapainoa.

Naisten Pankin hanke 2018-2021 yhdistää toimeentulon, koulutuksen ja rauhantyön. Kaikki aktiviteetit järjestetään naisten omalla äidinkielellä, sangolla. Työssä on mukana yhteensä 450 naista.

Koulutus on ihmisoikeus! Tue naisten koulutusta >>

Aiheeseen liittyvät artikkelit

CMI ja rauhantyö aiheena maanantaina 4.11.

Sota nousee päivä toisensa jälkeen uutisten pääaiheeksi ja levottomuus leviää kynnykselle. Mikä nyt olisi ajankohtaisempi aihe kuin rauha. Miten ylläpitää toivoa rauhasta ja levollisemmasta tulevaisuudesta? Naisten Pankki Helsinki on kutsunut...

Lue lisää

Naisten lauantain teemana: tunnista tunteesi

Perinteinen Naistenpäivä naisille ja naiseksi itsensä tunteville pidetään Oulunkylän kirkolla lauantaina 5.10. kello 10 – 15 Leppoisa lauantai muodostuu keskusteluista, yhdessäolosta, kohtaamisista hyvän ruuan ja kahvin äärellä. Päivän teema on:...

Lue lisää

Naistenpäivä jatkot- NAISEN VOIMAVARAT

Illan alustajana  työterveyshoitaja, työnohjaaja Mirja Rytkönen. Tilaisuus on maksuton. Voit tukea kehittyvien maiden naisia vapaaehtoisella ovirahalla tai ostamalla Naisten Pankin tuotteita. Tervetuloa mukaan!

Lue lisää

Naistenpäivä – Kestävämpää elämäntapaa etsimässä

Tervetuloa viettämään Naistenpäivää Oulunkylän kirkolle lauantaina 28.10. klo 10 – 15. Naisten Pankki Helsinki on mukana Oulunkylän seurakunnan ja Marttojen järjestämässä tapahtumassa. Keskustelua, yhdessäoloa ja kohtaamisia hyvän ruuan ja kahvittelun...

Lue lisää

Naistenpäivän lempeä joogahetki

Naistenpäivänä joogaohjaaja Hilkka Heiskanen vetää naistenpankkilaisille puolentoista tunnin joogan, jonka osallistumismaksuilla tuemme kehittyvien maiden naisia.   Aika: Keskiviikkona 8.3. kello 17 – 18.30   Paikka: Kulttuurikeskus  Sähinä, Heikkiläntie 10, Lauttasaaren...

Lue lisää

Sharmilasta tuli yrittäjä: “Elämäni on muuttunut täysin”

Nepalilaista Sharmila Lamaa, 39, hymyilyttää. Hän asuu 18-vuotiaan tyttärensä kanssa Manikhelin kylässä Lalitpurin alueella lähellä Kathmandua. Sharmilalla on menestyvä käsityöyritys ja hän aikoo kouluttaa ja työllistää myös muita naisia. Kaikki...

Lue lisää

Naistenpäivä Oulunkylässä 8.10.

Tervetuloa viettämään Naistenpäivää Oulunkylän kirkolle lauantaina 8.10. klo 10 – 15. Naisten Pankki Helsinki on mukana Oulunkylän seurakunnan ja Marttojen järjestämässä tapahtumassa. Päivän teemana on mielenrauhaa elämän epävarmuuden keskellä. Keskustelua...

Lue lisää

10+1 lupaavaa ennusmerkkiä nuorille naisille

Ole tyttöjen tukena. Lahjoita Stipendi tytölle >> Viime vuosina nuorten naisten tulevaisuus on ollut entistä vahvemmin heidän omissa käsissään. Pandemia on kuitenkin jarruttanut joitakin hyviä kehityskulkuja. Tyttöjen koulunkäynti on saattanut keskeytyä...

Lue lisää

Kuljemme naisten ja perheiden rinnalla koronakriisin läpi

Koronapandemia on vaikeuttanut tyttöjen ja naisten elämää monin tavoin. Kriisi on sulkenut perheitä koteihinsa ja lisännyt naisille kaatuvien kotitöiden määrää. Samaan aikaan lähisuhdeväkivalta on kasvanut. Onneksi naiset ovat saaneet elintärkeää...

Lue lisää

Naisten yrittäjyyden ja urakehityksen kannustamisella muutetaan maailmaa

Career girl on naisten yrittäjyyttä ja urakehitystä edesauttava yhteisö. Yhteisön nimi viittaa intohimoiseen omaan uraansa panostavaan naiseen, joka sallii menestyksen niin itselleen kuin muille. Yhteisön perustaneen Mariannen mukaan, kuka vain...

Lue lisää

4 ratkaisua ilmastokriisiin, jotka parantavat tasa-arvoa ja tuloksia

Anna Naisten Pankin Ilmastolahja, joka vahvistaa naisten osaamista » Ilmastokriisi uhkaa tyttöjen ja naisten oikeuksia monella tapaa. Samaan aikaan juuri heitä tarvitaan kriisin ratkaisemiseen. Naisilla on tietoja ja taitoja, joita...

Lue lisää

3 syytä, miksi ilmastokriisi heikentää naisten asemaa

Anna Naisten Pankin Ilmastolahja, joka vahvistaa naisten osaamista » Naisten oikeuksien toteutumisella on monta estettä ja lasikattoa. Mutta tiesitkö, että naiset kamppailevat myös luonnonvoimia vastaan. – Ilmastonmuutos tuplaa haasteiden määrän...

Lue lisää

Lue Naiselle Ammatti 16.9. Kotkassa

Lukeminen tekee hyvää Kotkassa, kun Naisten Pankin vieraaksi saapuu kirjailija-toimittaja Minna Lindgren. Kirjallisuusillassa keskustellaan paitsi Minna Lindgrenin uusimmista teoksista Aina on Toivoa (2020) ja Armon Anneli (2021) myös lukutaidon merkityksestä...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 10.10. Mäntsälässä

Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti Nivalassa

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma. Lähtö seurakuntakodin pihalta. Ennen lenkkiä yhteinen alkulämmittely. Vaihtoehtoina kolme erimittaista kävelylenkkiä. Lenkin jälkeen tarjoilua. Mahdollisuus lahjoittaa Kirkon Ulkomaan avun kautta hauraiden maiden naisille. Myytävänä myös arpoja!...

Lue lisää

Naisten tukeminen auttaa kehittyviä maita selviytymään kriiseistä

Suomessa koronapandemiaa on pidetty kurissa erilaisin rajoituksin ja tehokkaalla terveydenhoidolla. Meillä kaikki pääsevät testiin ja halukkaat saavat rokotteen. Vakavasti sairastuneille löytyy sairaalapaikka ja tehohoitoa. Toisin on monissa kehittyvissä maissa, joissa...

Lue lisää

Voin vaikuttaa itse elämääni

Eman Radwan on 31 -vuotias neljän lapsen äiti Jordaniassa. Elämäntilanteen muututtua hänen oli hankittava itselleen ammatti pystyäkseen elättämään lapsensa. Eman pääsi harjoittelijaksi kauneushoitolaan, jossa hän sai kokemusta kauneudenhoitoalasta ja siinä...

Lue lisää

Naisten Pankin kampanja kannustaa toimimaan tasa-arvon puolesta

Vuosi sitten alkanut koronapandemia on kiristänyt naisten jo ennestään huonoa asemaa. Kriisi on vaikeuttanut työntekoa ja sitonut naiset tiiviimmin kodinpiiriin ja hoivatyöhön. Vuosikymmenien positiivinen kehitys äärimmäisen köyhyyden vähentämisessä on kääntynyt...

Lue lisää

Tasa-arvoon on vielä matkaa

1. Näkymätön työ Kaikki naiset tekevät työtä, mutta kaikesta työstä ei makseta palkkaa. Perinteisesti työksi lasketaan tuottava työ. Sen ulkopuolelle jää näkymätöntä ja sen vuoksi palkatonta työtä, jota tehdään kodeissa...

Lue lisää

Naistenpäivä on hiihtopäivä!

Tule naistenpäivänä Paloheinään klo 15 – 17. Hiihtotapahtumamme koordinaattori Pirjo Pöyhiän mukaan tilanne Paloheinässä näyttää todella hyvältä:  ”Ladut ovat hiihdettävässä kunnossa, paikoin jopa erittäin hyvässä. Paloheinässä voi oman kunnon ja...

Lue lisää

Mitä kuuluu siskot? – naistenpäivän iltahetki

Mitä kuuluu siskot? – kansainvälisen naistenpäivän iltateehetkeä vietetään teamsin välityksellä maanantaina 8.3. klo 18-20. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan virtuaaliseen teehetkeen, jossa mm. pohdimme kouluttaja Emmi Rantasen alustuksen pohjalta, mistä saamme...

Lue lisää

Naisten Pankki kouluttaa – Näin onnistut paikallisessa yritysyhteistyössä!

Alla ovat koulutuksen tavoitteet ja sisältö, linkki ilmoittautumiseen ja ennakkokyselyyn, koulutuksen Teams-linkki sekä tietoa kouluttajista. Koulutuksen tavoitteena on – antaa rohkeutta ottaa yhteyttä yrityksiin – tukea paikallista yritysyhteistyötä, jotta saamme...

Lue lisää

Tytöt pelastaisivat maailman – jos vain saisivat

Tue tyttöjen koulutusta – hanki Stipendi tytölle  >> Naisten maailmassa ei ole sotia. Jos naiset otettaisiin mukaan ennaltaehkäisemään konfliktien syttymistä sekä rauhantyöhön konfliktitilanteen jälkeen, olisi tutkimusten mukaan sotia vähemmän. Naisten...

Lue lisää

Viisi hyvää syytä tukea naisten työllistymistä ja toimeentuloa

Naisten koulutus- ja tulotason nousulla on tutkitusti lukuisia myönteisiä vaikutuksia. Se esimerkiksi pienentää tehokkaasti perheiden lapsilukua ja hillitsee näin väestönkasvua. Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin toimeentulotyön ydintä ovat osuuskunnat ja...

Lue lisää

Stipendin ansiosta pystyin jatkamaan koulua – Srey Nyn tarina

Anna Stipendi tytölle >> Opiskelua ja vapaaehtoistyötä Srey Ny kertoo tavallisesta päivästään. Hän herää noin kello 6 ja valmistautuu kouluun. Se alkaa kello 7. Koulu on noin puolen kilometrin päässä tyttöjen...

Lue lisää

Naistenpäivä-kampanja tuotti 50 000 euroa Naisten Pankin työlle

Koulutus kuuluu kaikille –kampanjassa kärkenä oli tyttöjen ja naisten koulutus. Osana kampanjaa kerrottiin naisten lukutaitokoulutuksesta Keski-Afrikan Bozoumissa. Vain neljäsosa naisista Keski-Afrikan tasavallassa osaa lukea. Naisten Pankin tukemalla lukutaitokoulutuksella on ollut...

Lue lisää

Tyttöjen talo on täynnä toivoa – Stipendi antaa mahdollisuuden koulunkäyntiin

Kralanhin kylässä, 55 kilometriä Kambodžan maailmankuuluilta Angkor Watin temppeleiltä luoteeseen, sijaitsee talo, jonka asukkaiden elämä on muuttunut Naisten Pankin stipendien ansiosta. Talon 35 asukasta huolehtivat muutoksesta pääosin itse. Päivä alkaa...

Lue lisää

Naisten Pankki on Finnish Design Shopin pitkäaikainen lahjoituskohde

Finnish Design Shop myönsi naistenpäivänä kaikista tuotteistaan 10 prosentin alennuksen, ja kustakin tilauksesta lahjoitettiin Naisten Pankille 10 euroa. –  Finnish Design Shopille pohjoismaiset arvot ovat tärkeitä, ja niistä yksi on tasa-arvo....

Lue lisää

”Stipendi muutti elämäni” – koulutus antoi vapauden uskoa omiin kykyihin

-Äitisi on vain maalaisnainen. Miten hänellä muka olisi varaa lähettää sinut kouluun? sanoi naapuri vuosia sitten Saoruo Koulle. Nuudelinmyyjän 21-vuotias tytär opiskelee toista vuotta hotelli- ja ravintola-alaa yliopistolla Siem Reapin...

Lue lisää

Madame Damaris

Näyttävään siniseen kaftaaniin pukeutunut nainen seisoo luokan edessä. Ryhmä keski-iän molemmin puolin olevia naisia toistaa kuorossa hänen perässään. Karttakepin virkaa toimittava laudan pätkä kopahtelee liitutauluun päättäväisessä rytmissä. Laudan pätkää kopautteleva...

Lue lisää

Ensimmäistä kertaa koulussa

Koulutus on ihmisoikeus! Tue naisten koulutusta >> Kun Kirkon Ulkomaanapu kysyi Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kaksi vuotta sitten, minkälaista tukea he arkeensa kaipasivat, naiset mainitsivat ensimmäisten asioiden joukossa...

Lue lisää

Lukutaitokoulutus kasvattaa keskiafrikkalaisten naisten omanarvontuntoa – ”Nyt en tule enää huijatuksi torilla”

Näyttävään siniseen kaftaaniin pukeutunut nainen seisoo luokan edessä. Ryhmä keski-iän molemmin puolin olevia naisia toistaa kuorossa hänen perässään. Karttakepin virkaa toimittava laudan pätkä kopahtelee liitutauluun päättäväisessä rytmissä. Nainen on Damaris...

Lue lisää

Manamaya Shresthan talo tuhoutui Nepalin maanjäristyksessä – Laina naisten osuuskunnalta mahdollistaa uuden talon rakentamisen

-Korianteria, herneitä, kurpitsaa, kurkkuja, tomaatteja, sipulia, valkosipulia… Kunkin kauden kasviksia, Manamaya Shrestha kuvailee. Shrestha on kouluttautunut luomuviljelijäksi Naisten Pankin tuella. Hänen vihannestarhansa ja peltonsa sijaitsevat pienen Bhardeun kylän kauniissa laaksossa...

Lue lisää

Vapaaehtoistyössä Keski-Afrikan tasavallassa

Anna Koskivuo toimii Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Keski-Afrikan tasavallassa Naisten Pankin rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on voimauttaa paikallisia naisia ja parantaa heidän toimeentuloaan lukutaito-opetuksen, yrittäjyys-, maanviljelys- ja rauhantyökoulutuksen kautta Bozoumin...

Lue lisää

Mikkeliläiset seniorit tukevat Naisten Pankkia

Mikkeliläisten lahjoitus on osa Tyttölyseon senioriyhdistystoiminnan lopettamista. Vuonna 1953 perustettu yhdistys purki osakeomistuksensa ja jakoi varansa entisen koulun, mikkeliläisten nuorisojärjestöjen ja Naisten Pankin kesken. Yhdistyksen sääntöjä muutettiin vuonna 2017 siten,...

Lue lisää

Keski-Afrikan tasavalta

Lyhyesti Keski-Afrikan tasavallasta Alle viiden miljoonan asukkaan Keski-Afrikan tasavalta on poliittisesti epävakaa maa, jossa väkivaltaisuudet haittaavat tavallisten ihmisten arkea. Väestöstä 75 prosenttia elää äärimmäisessä köyhyydessä. Suurin osa naisista on vailla...

Lue lisää

Osuuskuntatyötä tukemassa

                                      Ritva Ohmeroluoma kertoo, miten suomalaiset osuuskunnat käynnistyivät 1900-luvun alussa. Esimerkiksi maidon...

Lue lisää

Naisten Pankin työ laajenee Keski-Afrikan tasavaltaan vuonna 2018

Naisten Pankin ohjausryhmä teki päätöksen uuden hankkeen aloittamisesta Keski-Afrikan tasavallassa joulukuun kokouksessaan. Hanke yhdistää toimeentulon, koulutuksen ja rauhantyön. Työ maassa sisältää luku- ja laskutaidon opetusta, yrittäjyyskoulutusta, viljelyneuvontaa sekä rauhantyön edistämistä...

Lue lisää

Chhon Chamren toteuttaa unelmaansa Naisten Pankin tuella Kambodžassa

Chhon Chamren on asunut koko elämänsä vanhempiensa ja kuuden sisaruksensa kanssa Phnom Tochin kylässä Siem Reapin maakunnassa. Chhon on sisaruksista kolmanneksi vanhin. Hän joutui lopettamaan koulunkäynnin yhdeksännellä luokalla, koska hänen...

Lue lisää

Koskettava Kambodza –ilta Oulussa

Naisten Pankin Oulun paikallisryhmä järjesti pääsiäisen jälkeen Koskettava Kambodža –illan yhteistyössä Heli Isohookanan ja Kalevan kanssa. Idea illan järjestämiseksi syntyi tammikuussa Naisten Pankin Kevätpäivillä, kun Naisten Pankin oululaiset vapaaehtoiset kuulivat Helin kokemuksista Skills Donation...

Lue lisää

Naistenpäivänä tapahtuu

Aktiiviset vapaaehtoisemme järjestävät naistenpäivänä tapahtumia ainakin seuraavilla paikkakunnilla: Fuengirola, Aurinkorannikko Hyväntekeväisyysilta Kangasniemi Teetupa-iltapäivä: naistenpäivän pannulappukisa ja taidearpajaiset Kouvola Naistenpäivän juhla Kouvolassa Kuopio Naistenpäivän lahjoitus Naistenpäivä Kuopion Sokoksella Lahti Naistenpäivän lipaskeräys...

Lue lisää

Koulutus avaa ovet parempaan elämään

Olin hiljattain työmatkalla Pariisissa. Matkalla lentokentältä hotelliin taksi pysähtyi punaisiin valoihin. Risteyksen keskellä liikkui mustaan vaatteeseen pukeutunut vanhempi nainen. Hänellä oli huivi päässä ja kokemusten uurtamat kasvot. Kädessään hän piteli...

Lue lisää

Naisten Pankin verkkokoulutuksia marraskuussa

Oletko kiinnostunut Naisten Pankista ja haluaisit saada lisätietoja? Kiinnostaako alati laajenevan verkoston toiminta? Miten juuri sinä voit olla mukana edistämässä kehitysmaiden naisten omaehtoista toimeentuloa ja yrittäjyyttä? Vastaukset näihin saat seuraavissa...

Lue lisää

Naisten Pankki auttoi Radhaa saamaan toimeentulon

Nepalilainen Radha Chaudhary työskenteli koko lapsuutensa, eikä siksi pystynyt koskaan toteuttamaan unelmaansa korkeakoulututkinnosta. Onneksi Radhalla riitti sinnikkyyttä ja hän sai toteutettua erään toisen haaveensa – haaveen itsenäisemmästä elämästä. Naisten Pankin...

Lue lisää