Työmme on vastuullista

Nainen kävelee pellolla selkä kameraan päin.

Lahjoita

euroa


Kirkon Ulkomaanapu vastaa Naisten Pankin hankkeista eli työstämme maailmalla. Yhdessä kannamme vastuumme sekä jokaiselle suomalaiselle lahjoittajalle että jokaiselle nepalilaiselle, ugandalaiselle ja myanmarilaiselle naiselle, joka antaa hankkeisiin oman panoksensa.

Naisten Pankin hanketyöstä vastaavaa Kirkon Ulkomaanapua (KUA) ohjaavat lakien lisäksi erilaiset sopimukset, sitoumukset ja lupaukset, jotka varmistavat työn laadun ja tulokset. 

Ensimmäinen sitoumus on KUAn ja Naisten Pankin välinen. Olemme yhdessä luoneet pelisäännöt ja työn painotukset, joiden mukaan lahjoitusvarat käytetään naisten yrittäjyyden ja omaehtoisen toimeentulon edistämiseen.  

Se on lahjoittajalupauksemme, jonka toteutumista valvoo Naisten Pankin ohjausryhmä. Koska läpinäkyvyys on yksi yhteisistä periaatteistamme, myös jokaisella lahjoittajalla on avoin pääsy hanketoiminnan tietoihin nettisivujemme kautta.  

Toinen avainlupaus on annettu hankkeiden hyödynsaajille: olemme luvanneet heille mahdollisuuden entistä parempaan toimeentuloon, kun he panostavat aikaansa ja energiaansa muutoksen tekemiseen yhteistyössä kanssamme.  

Mittarit kertovat tuloksista

Olemme luoneet muutokselle mittarit, joita seuraamalla pystymme todentamaan, mitä naisten elämässä ja yhteisöissä tapahtuu.  

Jos kehitys ei kulje mittarien osoittamaan suuntaan, tiedämme, että hankkeen toimenpiteissä on jotain parannettavaa. Teemme tarvittavan korjausliikkeen. 

Mittarien avulla pystymme viestimään kehityksestä myös lahjoittajille: kuinka monta ihmistä heidän lahjoituksensa on tavoittanut, kuinka monta yritystä on syntynyt, moniko nainen on saanut koulutuksen ja sitä kautta ammatin, paljonko naisten tulotaso on kohonnut ja mitä kaikkea muuta siitä on seurannut.  

Tämä tieto kerätään keskitetysti Naisten Pankin vuosikertomukseen. 

Seuranta on tarkkaa työtä

Taloudellista toimintaa valvotaan kuukausiseurannalla. Sen oikeellisuus todennetaan vuosittaisten tilintarkastusten avulla, joita kansainvälisesti tunnustetut toimistot suorittavat niin hanke- kuin järjestötasolla KUAssa ja kumppanijärjestöissä. Epäkohtiin puututaan välittömästi.  

Yksi vastuullisuuden tae on kansainvälinen Core Humanitarian Standard –sertifikaatti, jonka KUA sai ensimmäisenä suomalaisena järjestönä vuonna 2017. CHS-sertifikaatti vaatii meiltä toiminnan jatkuvaa kehittämistä yhdeksällä kehitystyön avainalueella. Toiminta arvioidaan neljän vuoden välein; vuonna 2021 KUA läpäisi tiukan seulan ja uusi sertifikaattinsa.  

Ankkuroimme työmme YK:n ihmisoikeusjulistukseen ja siitä johdettuihin oikeusperiaatteisiin: kaikki ihmiset – myös naiset – syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.  

Tämä velvoittaa meidät toimimaan naisten tasa-arvon puolesta yksilöä laajemmalla tasolla. Puutumme myös rakenteisiin, jotka ylläpitävät naisten alisteista asemaa niin perheissä kuin yhteiskunnissa. Jaamme oikeaa tietoa laeista ja kyseenalaistamme perinteet, jotka kiistävät esimerkiksi naisten omistusoikeuden.  

Rohkaisemme naisia tukemaan toisiaan ja pitämään yhdessä kiinni oikeuksistaan. 

Vastuu on yhdessä jaettua

Kymmenen vuotta sitten tapasin Ugandassa naisen, joka oli Naisten Pankin tuella kehittänyt pienen, mutta toimivan maatilan. Yhden porsaskarsinan kohdalla hän mainitsi, että sen tuloilla hän hankkii koulutarvikkeita vähävaraisille lapsille. Kun kysyin, miksi hän tekee niin, hän totesi: ”koska minulla on varaa”.  

Myös hän toteutti vastuullisuuden yhtä ulottuvuutta, yhteisvastuuta, kuten kaikki Naisten Pankin  lahjoittajat. 

Tervetuloa toimimaan kanssamme vastuullisesti ja kestävästi naisten aseman parantamiseksi. Ryhdy kuukausilahjoittajaksi tästä.

Kirjoittanut: Ulla Sarasalmi

Artikkelikuva: Patrick Meinhardt

Ulla Sarasalmi katsoo kameraan päällään sininen paita.

Ulla Sarasalmi on Kirkon Ulkomaanavun toimeentulon vanhempi asiantuntija.