Appui à la réinsertion psychosociale et économique des filles-mères mineures et jeunes vulnérables de Kavingu et Magheria 2010 – 2013
Perustietoa hankkeesta
Kongon itäosissa on käynnissä Naisten Pankin rahoittama hanke, joka auttaa sodan ja konfliktin keskellä kasvaneiden nuorten matkaa kohti itsenäistä ja vastuullista elämää. Hankkeen tavoitteena on opettaa nuorille ammatti, jotta he pystyvät elättämään itsensä ja perheensä. Noin puolet ryhmästä on teiniäitejä, jotka pystyvät ammattikoulutuksen kautta antamaan omille lapsilleen paremmat lähtökohdat elämään.
Ammattikoulutus sisältää lukutaito- ja yrittäjyyskoulutusta sekä psykososiaalista tukea traumatisoituneille nuorille. Koulutuksesta valmistuneet nuoret saavat todistuksen ja starttipaketin oman yrityksen perustamista varten.
Lisäksi hanke tukee nuorten perheiden ja sijaisperheiden äitejä toimeentulon hankkimisessa tehokkaamman tuotannon, yrittäjyystaitojen ja säästöryhmien avulla. Hankkeessa on aloitettu pienlainakokeilu. Naiset, joilla ei ole mahdollisuutta saada lainaa muualta, saivat pienen starttirahan, jolla aloittaa pienimuotoista yritystoimintaa.
Hankkeen tulokset
Kesäkuussa 2013 valmistui 100 nuorta ompelu-, saippuanteko-, leivontaopetuksesta kuten myös vuonna 2012. Vuonna 2012 valmistuneista nuorista 50 % harjoittaa tällä hetkellä koulutuksessa hankittua ammattia.
Hanke hyödyttää vuosittain sataa haavoittuvassa asemassa olevaa nuorta (teiniäitejä, entisiä lapsisotilaita, orpoja, evakkoja) ja sataa näiden perheiden tai sijaisperheiden äitiä. Hankkeesta hyötyvät myös nuorten ja naisten perheet ja epäsuorasti koko yhteisö, jossa he elävät. Näin ollen hanke hyödyttää eri tavoin noin 1000 ihmistä vuosittain.
Kaiken kaikkiaan 100 naista sai maatalous- ja yrittäjyyskoulutusta vuonna 2012. He ovat perustaneet solidaarisuusryhmiä, jotka viljelevät pienlainan avulla yhteispeltoja ja myyvät osan tuotannosta tallettaen tulot yhteiseen kassaan. Naiset myös kasvattavat kaneja ja ovat aloittaneet pienimuotoista maataloustuotteiden prosessointia ryhmissä. Tällä hetkellä ryhmiä on 17, ja niissä on jäseniä yhteensä 234.