Kenia

Kaksi naista hymyilee pressukasan takaa.

Lahjoita

euroa


Luomme naisille mahdollisuuksia työhön ja toimeentuloon kiertotalouden parissa. Lisäksi olemme aloittaneet uuden hankkeen, joka tukee naisia työllistymään luovilla aloilla.

Lyhyesti Keniasta

Kenia sijaitsee Itä-Afrikassa Intian valtameren rannalla. Maailmanpankin luokituksessa Kenia on alemman keskitulotason maa, mutta väestön sisäinen eriarvoisuus on suurta.

Naisten mahdollisuudet kouluttautua ja työllistyä ovat heikot etenkin maaseutu- ja pakolaisasutusalueilla sekä kaupunkien slummialueilla.

  • Väkiluku: 55 miljoonaa
  • Naisten osuus parlamentin jäsenistä: 23 %
  • Kirkon Ulkomaanapu on toiminut Keniassa vuodesta 2014

Lähde: Maailmapankki

Vuonna 2023: 515 naista paransi toimeentuloaan

Aloitimme vuonna 2021 Kenian pääkaupungissa Nairobissa hankkeen, joka tarjoaa slummeissa asuville naisille työ- ja liiketoimintamahdollisuuksia kiertotaloudessa. Naiset saavat koulutusta muun muassa jätemateriaalien lajitteluun, käsittelyyn ja niiden hyötykäyttöön. 

Työturvallisuuteen liittyvät teemat ovat tärkeä osa toimintaa, joka tapahtuu valtavien kaatopaikkojen liepeillä. Tarkoituksena on myös tehostaa kierrätystä ja vähentää jätteiden syntyä.

Työskentelemme yhdessä paikallisen kiertotalousyritys TakaTaka Solutionin kanssa. 

Viime vuonna:

  • 410 naista osallistui ammattitaito- ja yrittäjyyskoulutuksiin. Lähes jokainen nainen on onnistunut luomaan itselleen vakaan toimeentulon.
  • Naiset kierrättivät 1 356 tonnia muovia ja muuta materiaalia. 
  • 2 060 perheenjäsenellä on turvatumpi elämä. Naiset kertovat voivansa tarjota lapsilleen parempaa ravintoa ja taata heidän koulunkäyntinsä.

Tulossa:

Naisten Pankki aloitti vuoden 2024 alussa uuden luovien alojen hankkeen, joka tukee naisia työllistymään esimerkiksi graafisen suunnittelun tai musiikki- ja peliteollisuuden kautta. Lisäksi aloitamme vuonna 2025 vesiviljelyyn liittyvän hankkeen.

Kerromme lisää, kun hankkeet etenevät!

Aloituskuva: Kenialaiset Margaret Chao ja Jane Mlango peittelevät orgaanista jätettä, jotta se pysyy kosteampana kuivan kauden aikaan ja maatuu nopeammin. Kuva: FCA / Kenya