Vapaaehtoisrekry: Tapahtumajärjestäjä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumatiimiin

Kuvassa nainen hymyilee ankkalaumansa edessä.
Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin suurin vuosittainen tapahtuma. Jos olet haka organisoimaan ja pidät helposti langat käsissäsi, tule kanssamme järjestämään vaikuttavaa hyväntekeväisyystapahtumaa.

Miksi työmme on tärkeää?

Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin ja ihmiset ympäri maailmaa liittyvät mukaan tekemään tästä unelmasta totta. Tänä vuonna Naisten Pankin unelmaa on toteutettu jo 10 vuotta. Nyt on syytä juhlaan! Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Lisää tietoa löydät täältä: www.naistenpankki.fi

Mitä tehtäviisi kuuluu?

Sitoudut suunnittelemaan viiden muun tiimiläisen kanssa vuoden 2018 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. Valtakunnallisessa tiimissä sinulla on työpari. Työryhmä luo suuntaviivat tapahtumalle, tukee ja innostaa paikallisia ryhmiä. Tehtävässä organisoit, teet yhteistyötä ja viestit innostavasti. Ideoit mielelläsi myös uutta tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa.

Varsinainen tapahtuma järjestetään syyskuussa 2018 noin 70:llä paikkakunnalla Suomessa ja ulkomailla.

Mitä saat tehtävästä itsellesi?

Saat mahdollisuuden käyttää taitojasi merkitykselliseen työhön. Antamasi aika ja ammattitaito vaikuttavat myönteisesti tuhansien kehitysmaiden naisten ja heidän perheidensä elämään. Vapaaehtoistyö antaa tekijälleen paljon. Naisten Pankin työ voimaannuttaa niin tekijöitä kuin tuen saajiakin. Ryhmässä tekeminen on motivoivaa ja tuottaa iloa myös tekijöilleen.

Kuinka paljon vapaaehtoistyö vie aikaa?

Alkuvuodesta 2018 tapaamisia on noin kerran kuussa ja loppukesästä lähes viikoittain. Muu tehtävään käyttämäsi aika on paljon kiinni itsestäsi ja elämäntilanteestasi.

Mitä perehdytystä on tarjolla?

Naisten Pankkiin pääset tutustumaan napakan 75 minuutin mittaisen verkkokoulutuksen myötä. Tukena ovat valtakunnallisen ryhmän muut jäsenet ja erityisesti vetäjäpari. Käytössä on kattava käsikirja ja apuna kokeneita tiimin jäseniä. Perehdyttäminen tehtävään tapahtuu kick off -tilaisuudessa.

Kiinnostuitko?

Ole pikaisesti yhteydessä Arjaan, kick off –tilaisuus järjestetään jo tämän vuoden puolella.

arja.schobesberger(at)gmail.com

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vapaaehtoisrekry: Jäseniä Jelppari-ryhmään

Jelppari-ryhmän toiminta on iloista ja innostavaa! Tarjoamme laajan näkökulman Naisten Pankin työhön ja mahdollisuuden oppia uutta Naisten Pankista ja vapaaehtoistyöstä. Valtakunnallisen Jelppari-ryhmän tehtävä on tuoda Naisten Pankin vapaaehtoisten ääni kuuluviin...

Lue lisää

VAPAAEHTOISREKRY: Naisten Pankki rekrytoi kaksi ohjaustiimin jäsentä

Naisten Pankki etsii nyt kahta innostunutta ja osaavaa henkilöä täydentämään Naisten Pankin ohjaustiimiä elokuusta 2024 lähtien. Ohjaustiimin vastuulla on Naisten Pankin strategian sekä hanke- ja viestintästrategian kehittäminen ja seuranta. Lisäksi...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Jyväskylän paikallisryhmän vetäjä

Naisten Pankki Jyväskylä kokoaa yhteen vapaaehtoiset Jyväskylän alueella. Järjestämme sekä itse että yhdessä eri yhteistyökumppaneiden kanssa vuosittain useita tapahtumia, joissa keräämme varoja kehittyvien maiden naisten omaehtoisen toimeentulon tukemiseksi ja heidän...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Skills donation -vapaaehtoisia Nepaliin ja Ugandaan

Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Kiinnostaako sinua yritysten yhteiskuntavastuu? Tule kehittämään Naisten Pankin yritysyhteistyötä!

Naisten Pankki edistää kehittyvien maiden naisten toimeentuloa valmentamalla ja kouluttamalla heitä yrittäjiksi. Naisten Pankki on perustamisestaan 2007 saakka ollut vastuullisille suomalaisille yrityksille kiinnostava yhteistyökumppani. Tarjoamme yrityksille monia yhteistyövaihtoehtoja kertalahjoituksista pitkäaikaisiin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Naisten Pankin Johtotiimin vetäjä

Tule kehittämään Naisten Pankin vapaaehtoistoimintaa! Naisten Pankin vapaaehtoistoiminnan ytimessä ovat Suomessa ja ulkomailla toimivat yli 40 paikallisryhmää, jotka keräävät varoja ja tekevät Naisten Pankin työtä tunnetuksi monipuolisella toiminnallaan. Naisten Pankissa...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Kävele Naiselle Ammatti -kampanja etsii someviestijöitä

Kävele Naiselle Ammatti eli KNA on Naisten Pankin suurin vuosittainen varainhankinnan tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran sunnuntaina 10.9.2023. Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja eri tapahtumien järjestämistä tukee vapaaehtoisista koostuva valtakunnallinen...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Johtotiimin vetäjä

Tule Naisten Pankin vapaaehtoiseksi! Naisten Pankin varainhankintaa tukevat tuhannet aktiiviset vapaaehtoiset, jotka järjestävät tapahtumia, kampanjoita ja hoitavat yritysyhteistyötä sekä valtakunnallisesti että paikallisryhmissä ympäri Suomen. Naisten Pankin vapaaehtoisena saat mahdollisuuden käyttää...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: yritysvarainhankkijoita Naisten Pankin toimintaan

Yritysyhteistyö on valittu tämän vuoden Naisten Pankin yhdeksi painopistealueeksi. Olemme iloisia tästä haasteesta! Tarvitsemme sinua mukaan saavuttaaksemme asettamamme tavoitteen ja täydentämään aktiivista tiimiämme. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: haemme kahta uutta jäsentä Naisten Pankin hanketyön kehittämisryhmään

Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki tukee hauraassa asemassa olevien naisten ammatillista koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Aktiivisten vapaaehtoisten, työtämme arvostavien lahjoittajien ja vastuullisten yrityskumppanien voimin Naisten Pankki...

Lue lisää

Valtakunnallinen Jelppari-ryhmä hakee uusia jäseniä

Mikä on Jelppari-ryhmä? Jelppari-ryhmä tukee Naisten Pankin paikallisryhmiä. Toiminta Jelppareissa tarjoaa mahdollisuuden saada laajempi näkökulma Naisten Pankin työhön ja oppia uutta. Mitä Jelpparit tekevät? Valtakunnallisen Jelppari-ryhmän tehtävänä on tuoda Naisten...

Lue lisää

Vapaaehtoiseksi Naisten Pankin kampanjaviestintään

Haemme nyt täydennystä kahteen merkittävään valtakunnalliseen kampanjatiimiin. Kävele Naiselle Ammatti 2021 Kävele Naiselle Ammatti -kampanja toteutetaan tänä vuonna 1.6.–30.9. Sunnuntaina 5.9. tempaistaan yhdessä ja kävellään sekä lahjoitetaan eri puolilla Suomea...

Lue lisää

Naisten Pankki Next Generation hakee tiiminvetäjää

Tiiminvetäjänä olet vastuussa tiimin toiminnasta yhdessä Next Generationin toisen tiiminvetäjän Iina Hämäläisen kanssa. Next Generation on valtakunnallinen ryhmä, joka toimii omana tiiminään virtuaalisesti ympäri Suomen mutta myös aktiivisesti yhteistyössä Naisten...

Lue lisää

Naisten Pankin vapaaehtoisia tukeva ja innostava Jelppari-ryhmä hakee uusia jäseniä

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi nainen kehitysmaissa saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Kävele Naiselle Ammatti hakee valtakunnallisen tiimin vetäjiä

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden...

Lue lisää

Naisten Pankin vapaaehtoisia tukeva ja innostava Jelppari-ryhmä hakee uusia jäseniä

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Kävele Naiselle Ammatti -valtakunnallinen tiimi etsii graafikkoa!

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: yritysvarainhankkijoita

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Naisten Pankki hakee someosaajia Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumatiimiin

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Naisten Pankki hakee yritysyhteistyön osaajia Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumatiimiin

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Naisten Pankki hakee viestinnän osaajia Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumatiimiin

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Paikka täytetty: Some-osaaja / Naisten Pankki Helsinki

Paikka on nyt täytetty. Kiitos kiinnostuksestasi Naisten Pankkia kohtaan! Avoimia vapaaehtoisrekryjä voit seurata täältä.  Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Some-osaaja / Naisten Pankki Vantaa

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Naisten Pankki etsii viestintäosaajia

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Naisten Pankki Open etsii some-osaajaa

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Vetäjä Yritysyhteistyö-tiimiin

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Vetäjä/vetäjäpari Next Generation -tiimiin

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Some-osaaja / Naisten Pankki Helsinki

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Jelppareita

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja pääkaupunkiseudun paikallisyhdistykseen

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Some-osaajia

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Vastuuhenkilöitä Joogaa Naiselle Ammatti -tapahtumiin

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Markkinointikampanjavastaava

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: 2 viestinnän osaajaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumatiimiin

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Naisten Pankki tarvitsee rekrytointivastaavan!

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Olemme vapaaehtoisyhteisö, jonka tärkeänä voimavarana ovat aktiiviset naistenpankkilaiset. Vapaaehtoistyö Naisten Pankissa kiinnostaa, joten haluamme...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Tule mukaan Golfaa Naiselle Ammatti -tiimiin pääkaupunkiseudulle

Miksi työmme on tärkeää? Tänä kesänä pelataan jo kuudetta kertaa Ammatteja Naisille 26 golfklubilla eri puolilla Suomea. Tavoitteena on kerätä 50 000 euroa, jolla saadaan yli 1600 ammattia tai vastaavasti...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Some-sisällöntuottaja, Naisten Pankki tarvitsee sinua!

Paikka on täytetty. Kiitos mielenkiinnostasi! Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän,...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: tapahtumajärjestäjä, Naisten Pankki tarvitsee sinua pk-seudulla!

Tämä paikka on jo täytetty. Kiitos mielenkiinnostasi! Kahdeksannen kerran järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin ja näkyvin varainkeruutempaus. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla Suomessa ja...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: graafikko, Naisten Pankki 10 vuotta

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki unelmoi siitä, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä. Tänä vuonna Naisten Pankin unelmaa on toteutettu jo 10 vuotta. On siis syytä...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: vetäjäpari Helsingin Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumaan

Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: sometekijä, Naisten Pankki 10 vuotta

Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Tapahtumajärjestäjä, Naisten Pankki tarvitsee sinua!

Tule mukaan ideoimaan ja toteuttamaan Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa yhdessä kokeneen työryhmän kanssa. Kävele Naiselle Ammatti on toteutettu jo kahdeksan vuotta ja tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta isommaksi. Viime...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Yritysmarkkinoinnista vastaava

Mikä FinnWalk? Tule mukaan tuottamaan kesän aikana tapahtumia Naisten Pankin FinnWalk 2017 -kampanjaan. FinnWalk-kävely lähtee Nuorgamista 1.6. ja päätyy Hankoon 25.7. Kilometrejä kertyy 1500 ja tavoitteena on saada 30 euron...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Tuottaja / Koordinaattori

Mikä FinnWalk? Tule mukaan tuottamaan kesän aikana tapahtumia Naisten Pankin FinnWalk 2017 -kampanjaan. FinnWalk-kävely lähtee Nuorgamista 1.6. ja päätyy Hankoon 25.7. Kilometrejä kertyy 1500 ja tavoitteena on saada 30 euron...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Vapaaehtoinen tiedottaja / viestinnän asiantuntija – Naisten Pankki tarvitsee sinua!

Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Dramaturgi, Naisten Pankki tarvitsee sinua!

Mitä dramaturgin pitää tehdä? Vapaaehtoinen dramaturgi vastaa Naisten Pankin 10-vuotisjuhlan käsikirjoituksesta. Pääsymaksullista juhlaa vietetään useamman sadan juhlijan voimin toukokuun 11. päivä Helsingin ytimessä. Tavoitteemme on viihdyttää, liikuttaa ja vaikuttaa yleisö illan ohjelmalla. Elämyksellisen...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Some-sisällöntuottaja, Naisten Pankki tarvitsee sinua!

Kiitos mielenkiinnostasi! Nämä positiot on jo täytetty innokkailla, osaavilla vapaaehtoisilla! Mikäli vapaaehtoistyö Naisten Pankin somen parissa kiinnostaa, ole yhteydessä Naisten Pankin valtakunnalliseen viestintätiimin vetäjiin: tiina.toivakka (at) toivakkaoy.fi ja kaisa.viljanen (at)...

Lue lisää