Naisten Pankki Open kasvoi jo viime vuonna 22 osakilpailullaan Suomen suurimmaksi hyväntekeväisyysgolfkiertueeksi ja kasvu jatkuu edelleen. Kaudella 2017 osakilpailuja pelataan 26 klubilla ympäri maan toukokuusta syyskuuhun ja kiertueen päättää osakilpailuvoittajien finaali. Kiertueen tavoitteena on kerätä 50 000 euroa Myanmarin naisten auttamiseen.
Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106.
Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa
Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille. Viime vuoden 22 osakilpailun kiertue kasvaa edelleen ja vuonna 2017 pelataan 26 osakilpailua. Osakilpailuvoittajien finaali pelataan syyskuussa Kytäjä Golfissa ja finaalin voittajapari pääsee Finnairin siivin GolfReseptin järjestämälle matkalle. Kohde on viiden tähden Finca Cortesin Golfresort Marbellassa ja pakettiin sisältyy 4 yön majoitus ja 3 kierrosta golfia. Matkaan sisältyvät myös Finnairin lennot Malagaan ja Sixtin vuokra-auto.
Kilpailut ovat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfaajille ikään, sukupuoleen ja tasoitukseen katsomatta (max. huomioitava tasoitus 36). Parin osakilpailumaksu on 80 euroa, josta 50 euroa lahjoitetaan lyhentämättönä Naisten Pankille. Kauden tavoitteena on saada kiertueelle 1 000 peliparia, jolla kerättäisiin 50 000 euroa. Tällä summalla saadaan esimerkiksi yli 1600 Ammattia tai 1000 Yrittäjyyskoulutusta kehitysmaiden naisille.
Vuoden 2017 kiertueen kohdemaana Myanmar
Naisten Pankki toimii Myanmarissa naisten yrittäjyyden ja koulutuksen hyväksi. kuva: Maria Miklas
Hyväntekeväisyyskohdemaaksi vuonna 2017 on valittu Myanmar, jossa Naisten Pankki tukee naisten toimeentulon vahvistamista mm. säästö- ja lainaryhmien sekä ammatti- ja yrittäjyyskoulutusten avulla. Useat aiheesta tehdyt tutkimukset todistavat, että auttamalla naista autetaan parhaiten koko perhettä ja kyläyhteisöä.
-Viime kesän Naisten Pankki Open -kiertueen menestys osoitti, että klubeilla, golfaajilla ja sponsoreilla on todellinen halu auttaa ja tukea tärkeää asiaa. #GolfaaNaiselleAmmatti-kiertueella oli loistava tunnelma ja yhteistyössä saimme hankittua yli 820 Ammattia kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017 saamme yhteiskuntavastuullisten klubien ja yhteistyökumppaneiden avulla kasvatettua kiertuettamme entisestään ja toivotammekin kaikki golffaajat tervetulleiksi pelaamaan Ammatteja ja parempaa tulevaisuutta Myanmarin naisille, kertoo Leena Vilppula Naisten Pankista.
Kiertueen pääsponsoreina toimivat Mercedes-Benz ja GolfResepti. Kiertuetta tukevat myös Fazer, Finnair, Golfpiste, Fennia, GoGolf, Messukeskus, Viking Line, Suomen Golfliitto sekä Sixt-autovuokraamo.
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma starttaa tuttuun tapaan Aurinkoranninkon Naisten Pankin syksyn toiminnan. Kokoonnutaan sunnuntaina klo 11 @Plaza Pedro Cuevas, jossa Personal Trainer Riina vetää alkulämmittelyn ja Aurinkorannikon Arctic Team tarjoaa...
Kaudella 2024 Naisten Pankin golfkampanjassa pelattiin 13 osakilpailua, joiden voittajaparit saivat kutsun Espoo Golfin (EGS) kentällä Espoossa 15.9. pelattuun finaaliin. – GNA Open -finaali huipensi kevään golfmessuilta alkavan tiiviin projektimme....
”Uranuurtajanaisia”, Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestää Lions Club Palokka Wilma yhdessä Naisten Pankki Jyväskylän kanssa. Lions Club Palokka Wilma on Jyväskylän alueella toimiva naisleijonaklubi. ”Teemme monipuolista, vapaaehtoista auttamistyötä. Olemme jo...
Kultaranta Golfissa sää suosi ja kuuluisa Naantalin aurinko porotti taivaan täydeltä. Tamperelainen voittajapari Hannu Kortessalo ja Jari Martikainen saavat kutsun syyskuussa Espoon Golfseuran EGS kentälle 15.9. pelattavaan finaaliin, jossa kisataan...
GNA Open järjestetään vapaaehtoisvoimin ja kumppaniyritysten tuella. – Golftiimiämme motivoi laji-innostuksen lisäksi kampanjan tavoite. Vuosittaisella golfkampanjalla saamme kerättyä varoja kehittyvien maiden naisten ja heidän perheittensä paremman elämän mahdollistamiseksi. GNA Open...
Naisten Pankin Golfaa Naiselle Ammatti -kampanjaan kuuluvat Naisten Pankki Open -parikisakiertueen lisäksi väyläkisat yhteistyökumppanien golfkilpailuissa ympäri Suomen. Tavoite kerätä varoja naisten ammatilliseen koulutukseen kehittyvissä maissa houkutteli tänä vuonna mukaan yli...
Tasokas loppukilpailu pelattiin mukavassa, vaikkakin tuulisessa syyssäässä. Suomen toiseksi vanhin 18-reikäinen Espoon Golfseuran kenttä sai kilpailijoilta kiitosta vaihtelevuudesta ja hienosta kunnosta. Voittoon pelasivat Pirkkala Golfin Lauri Pelkonen ja Teemu Huhtala....
Naisten Pankki Open kutsuu golffareita mukaan tukemaan naisia. Parikisakiertueen avajaisia isännöi toukokuussa Kultaranta Resort, ja kiertueen kaksi kesäkuun kisaa pelattiin Nurmijärvi Golfissa ja Peuramaa Golfissa. Lisäksi Naisten Pankin väyläkisoja on...
Naisten Pankki yhteistyökumppaneineen kutsuu golfarit mukaan hauskaan parikisaan ja tutustumaan uusiin kenttiin! Naisten Pankki järjestää jo 12. kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja meillä...
Naisten Pankki yhteistyökumppaneineen kutsuu golfarit mukaan hauskaan parikisaan ja tutustumaan uusiin kenttiin! Naisten Pankki järjestää jo 12. kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja meillä...
Naisten Pankki yhteistyökumppaneineen kutsuu golfarit mukaan hauskaan parikisaan ja tutustumaan uusiin kenttiin! Naisten Pankki järjestää jo 12. kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja meillä...
Naisten Pankki yhteistyökumppaneineen kutsuu golfarit mukaan hauskaan parikisaan ja tutustumaan uusiin kenttiin! Naisten Pankki järjestää jo 12. kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja meillä...
Naisten Pankki yhteistyökumppaneineen kutsuu golfarit mukaan hauskaan parikisaan ja tutustumaan uusiin kenttiin! Naisten Pankki järjestää jo 12. kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja meillä...
Maanantaiaamuisin Noeun Kakadan äiti ajaa mopolla esikoisensa Thmeyn kylästä 40 kilometrin päähän Siem Reapin kaupunkiin opiskelemaan. Koulutus ei ole itsestään selvyys ja Kakadan kotikylässä on paljon koulupudokkaita, jotka jäävät maatilalle...
Edit. Uusi päivämäärä la 6.5. Alkuperäinen päivämäärä oli la 29.4. Golfaa Naiselle Ammatti -kiertue on kasvanut monipuoliseksi tempausten sarjaksi. Tulokset varainhankinnassa ovat ilahduttaneet vuosi vuodelta. Golfiin ideoitu väyläkisa on tuttu...
Naisten Pankki Open -osakilpailut järjestetään 13 kentällä kautta Suomen. Kiertue käynnistyy 12. kerran Kultaranta Resortissa Naantalissa sunnuntaina 21. toukokuuta. – Kiertueemme järjestetään täysin vapaaehtoisvoimin ja yhteistyökumppaneidemme avulla, joten kertyvä summa...
Kambodžan pääkaupungin Siem Reapin keskustan lähellä sijaitsevan ammatillisen oppilaitoksen pihalta kuuluu aamulla mopojen pärinää, mutta piha ei ole enää yhtä täynnä ”motoja” kuin vielä kuukausi sitten. Useat opiskelijat ovat saaneet...
Naisten Pankilla on noin 3 000 vapaaehtoista ympäri Suomen. Heitä yhdistää halu tukea naisia ja toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Turun paikallisryhmän pitkäaikainen vapaaehtoinen Raija Haavisto kertoo, kuinka hän löysi oman...
Koronakesän jälkeen tapahtumia golfkentillä oli jälleen yllin kyllin. Se näkyi myös Suomen suurimman, yhdettätoista vuotta pelatun Naisten Pankki Open -hyväntekeväisyysgolfkiertueen tuloksessa. Kampanja ei yltänyt viime vuoden ennätykseen, mutta tuotti kuitenkin...
12:30 Ilmoittautuminen aukeaa klo 12.30 Söderkullan kirkolla, Neiti Miilintie 2, Sipoo13:00 Lähtö lähenee, pieni tietoisku ja yhteinen lämmittely by Sipoon Syke Merkittyjä reittejä on kaksi, lyhyempi reitti ja pidempi viiden...
Naisten Pankki keräsi viime vuonna lähes kaksi miljoonaa euroa maailman naisten työn tukemiseen. Tulos kasvoi hulppeat 14 prosenttia edellisvuodesta. Yksityislahjoittajiin kuuluvat 3 500 kuukausilahjoittajaa ovat toiminnan kivijalka, sillä he takaavat...
Naisten Pankki järjestää jo 11. kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja meillä on tänä vuonna 22 osakilpailua eri puolilla Suomea. Kilpailumuoto on pariscramble ja...
Jo 11. kerran järjestettävä Naisten Pankki Open -golfkiertue käynnistyi sunnuntaina 15.5. Kultaranta Golfissa Naantalissa. – Naantalissa päästiin pelaamaan hyvässä säässä ja tunnelma kentällä oli mukava. Kaksikymmentä paria mitteli keskenään loppukilpailupaikasta,...
Naisten Pankki järjestää jo 11. kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja meillä on tänä vuonna 22 osakilpailua eri puolilla Suomea. Kilpailumuoto on pariscramble ja...
Naisten Pankki järjestää jo 11. kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja meillä on tänä vuonna 22 osakilpailua eri puolilla Suomea. Kilpailumuoto on pariscramble ja...
Naisten Pankki Open -golfkiertue käynnistyy jo 11. kerran Kultaranta Resortissa Naantalissa 15. toukokuuta. Kiertueeseen osallistuu 22 golfklubia Tammisaaresta Ouluun. Kiertue päättyy osakilpailujen voittajien finaalikilpailuun Kullo Golfissa Porvoossa syyskuussa. – Kyselimme...
Suomen Golfliitto palkitsi perjantaina 4. maaliskuuta pidetyssä virtuaalisessa Golfgaalassa Naisten Pankki Open -kiertueen Vuoden Golftapahtumana 2021. Naisten Pankin puolesta palkinnon ottivat vastaan Outi Kunttu (kuvassa vasemmalla) ja Marja Rasi-Kurronen Naisten...
Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun...
Golfin suosio jatkoi kasvuaan viime kesän malliin. Se näkyi myös Suomen suurimman, kymmenenä vuotena pelatun, Naisten Pankki Open -hyväntekeväisyysgolfkiertueen tuloksessa. Kampanja tuotti kaikkien aikojen parhaan tuloksensa, 55 000 euroa. Kisojen...
Naisten Pankki järjestää jo kymmenennen kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja tänä juhlavuonna voimme iloksemme kertoa, että meillä on huikeat 25 osakilpailua eri puolilla...
Naisten Pankki järjestää jo kymmenennen kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja tänä juhlavuonna voimme iloksemme kertoa, että meillä on huikeat 25 osakilpailua eri puolilla...
Kansainväliseen tilintarkastusyhteisöjen yhteistyöverkostoon kuuluva BDO tarjoaa tilintarkastus-, vero-, laki- ja neuvontapalveluja yrityksille, julkissektorille ja muille yhteisöille. Sen toiminta perustuu asiakkaan luottamukseen ja vastuullisuuteen, johon niveltyvät riippumattoman toiminnan ohella vastuu henkilöstön...
Keväinen luonto houkuttelee golfkenttien viheriöille. Moni meistä haluaa pelaamisellaan paitsi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa myös tukea maailman naisia osallistumalla Golfaa Naiselle Ammatti -kampanjaan. Nyt 10. juhlavuottaan viettävä Naisten Pankin kampanja näkyy...
Naisten Pankki järjestää jo kymmenennen kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja tänä juhlavuonna voimme iloksemme kertoa, että meillä on huikeat 25 osakilpailua eri puolilla...
Eman Radwan on 31 -vuotias neljän lapsen äiti Jordaniassa. Elämäntilanteen muututtua hänen oli hankittava itselleen ammatti pystyäkseen elättämään lapsensa. Eman pääsi harjoittelijaksi kauneushoitolaan, jossa hän sai kokemusta kauneudenhoitoalasta ja siinä...
Naisten Pankki Open on maanlaajuinen golfkiertue, joka käynnistyy 16. toukokuuta Kultaranta Resortissa Naantalissa. Kiertueeseen osallistuu 26 golfklubia Tammisaaresta Ouluun. Kierros päättyy finaalikilpailuun Kullo Golfissa Porvoossa syyskuussa. Kymmenvuotisjuhlakisa pelataan Sarfvik Golfissa...
Naisten Pankki järjestää jo kymmenennen kauden aikana Golfaa Naiselle Ammatti-tapahtumia. Golfkiertueemme nimi on Naisten Pankki Open ja tänä juhlavuonna voimme iloksemme kertoa, että meillä on huikeat 25 osakilpailua eri puolilla...
Vuosi sitten alkanut koronapandemia on kiristänyt naisten jo ennestään huonoa asemaa. Kriisi on vaikeuttanut työntekoa ja sitonut naiset tiiviimmin kodinpiiriin ja hoivatyöhön. Vuosikymmenien positiivinen kehitys äärimmäisen köyhyyden vähentämisessä on kääntynyt...
1. Köyhyydellä on naisen kasvot Äärimmäisessä köyhyydessä elää 689 miljoonaa ihmistä, se on enemmän kuin koko EU:ssa on asukkaita. Enemmistö on naisia ja neljä viidestä asuu maaseudulla. Köyhässä yhteisössä elävä...
Haemme nyt täydennystä kahteen merkittävään valtakunnalliseen kampanjatiimiin. Kävele Naiselle Ammatti 2021 Kävele Naiselle Ammatti -kampanja toteutetaan tänä vuonna 1.6.–30.9. Sunnuntaina 5.9. tempaistaan yhdessä ja kävellään sekä lahjoitetaan eri puolilla Suomea...
Juhlavuoden kynnyksellä golfkiertueen monivuotiset vetäjät Leena Vilppula ja Rauni Suhonen saivat uudet seuraajat Marja Rasi-Kurrosesta ja Outi Kuntusta. Kaikki alkoi Sarfvikista Golfaa Naiselle Ammatti sai alkunsa Sarfvikin golfkulbilta, jossa Rauni...
Naisten Pankin Skills Donation -ohjelmassa eri alojen ammattilaiset lahjoittavat osaamistaan osallistumalla hankkeen toimintaan paikan päällä. Jaana Jokinen auttoi Myanmarissa naisyrittäjyyttä tukevan hankkeen arvioinnissa ja kehittämisessä. – Työ tehdään yhdessä paikallisen tiimin...
Golfin suosio kääntyi kasvuun viime kesän aikana, vaikka koronaviruspandemia hidastutti kauden alkua. Suosion kasvu näkyi myös Suomen suurimman, yhdeksänä vuotena pelatun Naisten Pankki Open -hyväntekeväisyysgolfkiertueen tuloksessa. Kullo Golf tarjosi areenan...
Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan elokuun teema on opintiellä ja syyskuussa urapolku. Erinomaisen sopivia teemoja, kun ehdotin opetusvideota sauvakävelyn tekniikasta, ja hankkeeseen tarttuivat tarmokkaat yrittäjänaiset – Annika Di Chiara, Godmother Creative...
Tue naisten yrittäjyyttä. Lahjoita >> Naisten Pankki on kerännyt jo yli 17 miljoonaa euroa naisten ammatilliseen koulutukseen, yrittäjyyteen ja tasa-arvon toteutumiseen Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Keräämillään varoilla vuonna 2007 perustettu...
Naisten Pankki Open osakilpailut ovat kaikille avoimia pariscramble-kilpailuja ikään, sukupuoleen tai tasoitukseen katsomatta (suurin laskennallinen tasoitus 36). Parin kilpailumaksu osakilpailuissa on 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankin työhön...
Yhteistyö Continentalin ja Naisten Pankin kanssa on jatkunut jo muutaman vuoden. Kokemukset ovat toimitusjohtaja Mikkolan mukaan olleet positiivisia, ja näillä näkymin yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin. – Naisten Pankki oli minulle jonkin...
Kytäjä Golf on ollut Naisten Pankin yhteistyökumppani jo vuodesta 2016, ja osakilpailujen lisäksi siellä on järjestetty ainakin kaksi finaalia. – Olemme mielellämme mukana hyväntekeväisyystyössä, ja Naisten Pankin auttamiskulma on tärkeä....
Vuosittaisia tapahtumia pidetään syksyn kohokohtana. Haukilahti on vakiintunut kohteeksi ja sen lisäksi tapahtuma on levittäytynyt eri vuosina Karakallioon, Leppävaaraan, Suvelaan ja Tapiolaan. Tänä vuonna kävelemme oman reittimme ja aikataulumme mukaan....
Golfmatkoja ja -tapahtumia järjestävä Via Nord -yritys on yksi yhteistyökumppaneista Naisten Pankki Open -kiertueella. Yhtiön omistaja Markku Nord vastaa Suomessa Katalonian Turistitoimiston golfmatkamarkkinoinnista ja yhdessä Katalonian kanssa hän on ollut...
Kullo Golf tarjosi areenan Naisten Pankki Open -finaalille, johon kutsuttiin kaikkien 16 osakilpailun voittajat. Kenttä oli hienossa kunnossa, aurinkoinen sää suosi ja kilpailun jälkeen nautittiin Mercedes-Benzin tarjoama lounas. Finaali pelattiin...
Naisten Pankin tavoitteena on tukea kehitysmaiden naisia vaikuttavalla, ammattimaisella ja pitkäkestoisella tavalla. Vuosien aikana on kerätty yhteensä yli 15 miljoonaa euroa. Perustajajäsen ja ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläinen on saavutuksesta vaikuttunut....
Palkinto on osoitus Naisten Pankki Open -kiertueen merkityksellisyydestä ja suosiosta erityisesti naisgolfareiden keskuudessa: – Palkittava golftoimija on luonut konseptin, jolla vuodesta 2012 lähtien kehitysmaiden naisille on golfattu Ammatteja lähes 127.000...
Naisten Pankilla on yli 40 paikallisryhmää eri puolilla Suomea, muutama jo ulkomaillakin. Osa on järjestäytynyt yhdistyksiksi, osa toimii löyhempinä verkostoina ja tiimeinä. Toiminta ja varainkeruu niissä pyörii puhtaasti vapaaehtoisten voimin...
– Oltiin Leenan kanssa kyllä aika helteessä, kuvailee Naisten Pankin pitkäaikainen vapaaehtoinen Rauni Suhonen vuotta 2016, jolloin Golfaa Naiselle Ammatti otti itsenäisen harppauksen eteenpäin ja laajeni maanlaajuiseksi kiertueeksi. Sitä ennen...
Naisten Pankin Talvipäiviä vietettiin Kotkassa Vuosi 2018 aloitettiin Kotkassa järjestetyillä Naisten Pankin vapaaehtoisten Talvipäivillä. Ohjelmassa oli ajankohtaisten asioiden lisäksi muun muassa vapaaehtoisten matkakertomuksia Ugandasta ja Nepalista. Illalla tavattiin vielä Kotkan...
Naisten Pankin ohjausryhmä on tehnyt päätöksen Social and Economic Empowerment of Women –hankkeen aloittamisesta Jordaniassa. Hankkeessa annetaan yrittäjyyskoulutusta 180 naiselle. Lisäksi hankkeessa annetaan starttirahaa naisyrittäjille sekä koulutusta laina- ja säästöryhmille....
Susmita Shrestha, 24, työskentelee kosmetologina Bhardeun kylässä Lalitpurissa Nepalissa. Hän on elättänyt perhettään jo muutaman vuoden ajan. Töitä on riittänyt siitä asti, kun hän kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän...
Yhdeksäs Kävele Naiselle Ammatti käveltiin taas suuren vapaaehtoisjoukon voimin sunnuntaina 9.9.2018. Kävelyyn osallistui kokonaisuudessaan noin 2000 kävelijää. Tälläkin kertaa kerättiin iso potti, yli 82 000 euroa. Tapahtuman tulos vastaa yli...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Suomen laajin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open 2018, keräsi syyskuussa päättyneellä kiertueellaan lähes 40 000 euroa kehitysmaiden naisten hyväksi. Kiertueen tavoitteena oli ylittää viime vuoden tulos ja kiertueen tuotto kasvoikin yli 17...
Anna Koskivuo toimii Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Keski-Afrikan tasavallassa Naisten Pankin rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on voimauttaa paikallisia naisia ja parantaa heidän toimeentuloaan lukutaito-opetuksen, yrittäjyys-, maanviljelys- ja rauhantyökoulutuksen kautta Bozoumin...
Naisille käveltiin Ammatteja Rovaniemeltä Aurinkorannikolle Kahdeksas Kävele Naiselle Ammatti käveltiin ennätyssuurella joukolla sunnuntaina 10. syyskuuta. Tapahtuma järjestettiin 70 paikkakunnalla, joista ulkomailla oli 19. Pohjoisimmillaan Ammatteja käveltiin Rovaniemellä, eteläisin kävely oli...
Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...
BDO ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien Kävele Naiselle Ammatti 2018 -tapahtumaa. Kävele Naiselle Ammatti on kävelytapahtuma, jonka kautta kerätään varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistymisellä...
Cup-pisteet ratkaisevat voittajan Jokaisen osakilpailun kolme parasta paria palkitaan tavarapalkinnoilla. Aiemman finaalivoiton sijaan tänä vuonna pääpalkinnon saa eniten cup-pisteitä kerännyt pelipari. Kiertueen voittajapari pääsee Golfreseptin järjestämälle golfmatkalle PGA Catalunyaan. –...
Burmalainen Aye Aye Maw, 39, on ammatiltaan ompelija. Sen huomaa. Vaikka kaikilla Hsar Oh Chaungin kylän naisryhmän jäsenillä on kauniit ja värikkäät perinteiset myanmarilaiset vaatteet, pusero ja pitkä hame, on...
Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...
Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...
Santa Martan kylässä on puolentoista vuoden ajan kokoontunut 37-henkinen naisryhmä. Kouluttajiensa avulla naiset ovat oppineet muun muassa uusista, tehokkaammista viljelyskeinoista ja siitä, kuinka kasvattaa vihanneksia ja hedelmiä omalla pihalla. Terveellisemmän...
Kirjailija Rosa Liksomia haastatellut toimittaja Juhani Karila totesi teoksen olevan samaan aikaan sekä kaunis että ruma kirja. Kirjan rumuus tulee väkivallan, erityisesti perheväkivallan, kuvauksesta. Toisaalta hienovireiset luontokuvaukset ovat hyvin kauniita....
Suomen laajin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open, keräsi 26 klubin kiertueella yli 33000 euroa Myanmarin naisten koulutuksiin ja kyläpankeille. Kiertue huipentui lauantaina pelattuun osakilpailuvoittajien finaaliin Kytäjä Golfissa. Finaaliin osallistui kaikkiaan 24...
ILMOITTAUDU KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA >> Naisten yrittäjyyden, toimeentulon ja koulutuksen tukemisella on todettu olevan kehitysmaissa ratkaiseva vaikutus paitsi perheen myös koko kyläyhteisön hyvinvoinnille. Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin järjestämä...
Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...
TULE MUKAAN KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA >> Jos ette muuta jaksa, kävelkää! Jollei muuhun ole aikaa, kävelkää! Näinhän meitä patistellaan ja ihan syystä. Meillä Suomessa kannustetaan etsimään kävelemällä terveyttä, mielihyvää, jaksamista,...
ILMOITTAUDU JA LAHJOITA NYT! Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa...
Vielä ehdit lahjoittaa! Suomen päästä päähän eli Nuorgamista alkanut yhden naisen FinnWalk –kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Kävelijä, liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen,...
28-vuotias Olive Fornah on onnellinen opiskelija Naisten Pankin tukemassa FAWE SL -järjestön (Forum for African Women Educationalist Sierra Leone) perustamassa ammattikoulussa, jossa on vain naisia. Ammattikoulu tarjoaa opiskelumahdollisuuden monenlaisista lähtökohdista...
Liberialainen 42-vuotias Joanna Golon on sinnikäs kuuden lapsen äiti. Hän työskentelee paahteisella kaskipellolla Gaemun kylän laidalla parinkymmenen muun naisen kanssa. Kerran viikossa naiset kokoontuvat töihin yhteisviljelmälle. He kitkevät rikkaruohoja ja...
– Voi, olen osallistunut monille Naisten Pankin järjestämille kursseille! Mitkä olivat suosikkiaiheitani? Johtajuus, sukupuoli, kirjanpito, tilintarkastus, välipalojen valmistaminen, karjanhoito ja ennen kaikkea eläinten terveys. Haluan todella auttaa ihmisiä ja eläimiä...
Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa kiertueen iltatapahtumien järjestämisestä kahdeksalla paikkakunnalla....
Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...
Suomen suurin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open 2017, käynnistyi toukokuussa ja tähän mennessä on pelattu kuusi osakilpailua: Kullo Golf, Meri-Teijo Golf, Nokia River Golf, Sarfvik Golf, Kankaisten Golf sekä Pori Golf....
Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...
Tammikuussa Naisten Pankin vapaaehtoiset kokoontuivat vuosittaiseen Kevätpäivään Helsinkiin. Mukana oli noin sata aktiivia ympäri Suomea. Kambodžassa käynnistettävästä osuustoiminnasta olivat kertomassa Naisten Pankin emeritapuheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma ja hankkeen paikallisen kumppanin Life...
Jo 10 vuoden ajan Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat työskennelleet yhdessä ilolla kehitysmaiden naisten ja perheiden köyhyyden vähentämiseksi. Raumalainen Raija Marjomäki on nähnyt useasti, kuinka tahto tehdä hyvää kasvaa ja leviää....
Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....
Kambodzalaisessa Kralanhin kylässä, Siem Reapin ulkopuolella Yern Sok Ke valmistaa rapeita pieniä, ohuenohuita kakkuja tai keksejä, joita näkee kaikkialla. Hän työskentelee kotona ulkokeittiössä ja käsittelee taikinaa nopeasti ja varmasti. Hän...
Naisten Pankki ja Ateneumin taidemuseo järjestivät keskiviikkona 19. huhtikuuta Taidetta ja tarinoita lasikatolta -tilaisuuden tunnelmallisessa Ateneum-salissa. Lähes täysi sali kokoontui illaksi kuuntelemaan Ateneumin johtajan Susanna Petterssonin, MTV3:n vastaavan päätoimittajan Merja...
Siem Reapin kaupungin ulkopuolella Ta Leungin kylässä rouva Tip Phor kutoo kangaspuilla kahdenlaisia puuvillahuiveja. Toinen malli on traditionaalinen kambodžalainen huivi, joita myös turistit ostavat matkamuistoksi. Toinen malli menee edelleen myytäväksi paikallisille...
Kambodzalaisella Som Peounilla on oma ompelimo ja kauppa Siem Reapin turistikaupungin laidalla Phnom Kraomin kylässä. Hän ja kaksi palkattua ompelijaa valmistavat laadukkaita työhousuja miehille ja pojille. Kestävistä työhousuista on kysyntää...
Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...
Kuinka tulitte lähteneeksi yhteistyöhön Naisten Pankin kanssa, Mercedes-Benz -henkilöautojen myyntijohtaja Klaus Pohjala? En tiennyt Naisten Pankista paljoakaan etukäteen, mutta kun meitä reilu vuosi sitten lähestyttiin, niin kiinnostuimme asiasta. Asia esitettiin...
Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...
Lahjoita Ammatteja! FinnWalk matkalle lähtee liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen, jonka tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti...
Päivätyökeräys toteutettiin helmikuussa abien lukuloman aikaan ja siihen osallistui valtaosa ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista. – Suurin osa oli pääsääntöisesti auttanut kotona, esimerkiksi siivonnut tai tehnyt lumitöitä. Kuulin myös että...
Lahjoita kilometrejä! Kesäkuun alussa Nuorgamista käynnistyvä FinnWalk –kävely huipentuu heinäkuun 25:ntenä päivänä Hankoon, jonne tultuaan yrittäjä Jaana Villanen on kävellyt huikaisevat 1 500 kilometriä. Hangossa ilmestyvä kesälehti Hanko Kompass tukee...
Nway Nway Latt asuu Hta-neen kylässä Pyaponin kunnassa Myanmarin lounaisosassa. 21-vuotias nainen jätti koulun kesken terveyssyistä juuri ennen kuudennen luokan loppukoetta. Vaikka perheellä ei ollut talousvaikeuksia, hän halusi osallistua toimeentulon...
Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...
7 hanketta, 3 manteretta Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuettiin Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa. Kambodžassa Naisten Pankki aloitti uuden hankkeen, jolla parannetaan pienyrittäjien yrittäjyystaitoja ja vahvistetaan yrittäjyysosuuskuntia. Aasiassa työskenneltiin...
Hor Rem, 33, ja hänen miehensä Pov Roeurn, 38, asuvat talossaan Kra Baochrumin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Hor Rem on maanviljelysosuuskunnan ja vihannesryhmän jäsen....
Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...
Naistenpäivänä 8.3.2017 alkaa Naisten Pankin Ilona-tiimin yhteistyö Serlachius-museoiden kanssa. Serlachius-museoita on Mäntässä kaksi, Gösta ja Gustaf. Huivihelmiä on nyt myynnissä Göstan museokaupassa, ja myyntikokeilun on kaavailtu kestävän loppukesään. Naisten Pankin...
Naisten Pankki osallistui Helsingissä Kaapelitehtaalla jo viidettä kertaa järjestettyyn Joogafestival -tapahtumaan 25.-26. helmikuuta. Naisten Pankin vapaaehtoiset kertoivat festarikävijöille Naisten Pankin toiminnasta yleisesti ja erityisesti uudesta Joogaa naiselle ammatti -kampanjasta. Myynnissä...
Kiertuekalenteri 2024: Toukokuu 19.5. su Kultaranta Golf Avajaiskisa Kesäkuu 8.6. la Peuramaa Golf 15.6. la Revontuli Golf Heinäkuu 5.7. pe Hirvihaaran Golf 10.7. ke Hartolan Golfklubi 12.7. pe Nurmijärvi Golf...
Mikä Naisten Pankin toimintatavassa erityisesti sytyttää, ministeri Kai Mykkänen? “Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina. Muutaman aktiivisen naisen aloitteesta on kasvanut merkittävä toimija. Tällä hetkellä juuri pienyrittäjyydelle on valtavasti kysyntää erityisesti...
Lahjoita kilometrejä! Helena Lehkonen on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä olevan hiljaisen tiedon keräämiseen. Lisäksi Helena toimii aktiivisesti myös politiikassa. -Voisi...
Lahjoita kilometrejä! Kouluttaja, koruntekijä ja neljän lapsen äiti Tiina Parikka osallistuu FinnWalk –kävelyyn lahjoittamalla viisi kilometriä ja viisi Ammattia. -Kolme kilometriä lahjoitan elämäni naisille: tyttärilleni ja neljännen lapsenlapselleni Ellenille....
Elämä myrskyn tuhoamassa kylässä oli kuitenkin kovaa. Vaikka perheen isä Ko Maung Kyi, 50, uurasti riisipelloilla ja Nwe Kyi raatoi mitätöntä palkkiota vastaan istuttaen riisiä ja niittäen riisipeltoja, heillä ei...
Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...
”En unohda milloinkaan päivää, jolloin liityin Naisten Pankin säästö- ja lainaryhmään, koska se päivä muutti elämäni. Ensin oli hyvin vaikeaa saada rahaa säästettyä, koska tuloni olivat hyvin pienet ja minulla...
Järvenpään paikallisryhmän vetäjä Erja Saarelainen kertoo yhteisen illan järjestelyjen sujuneen jouhevasti. Iltaan osallistui myös Hyvä kasvaa Järvenpäässä -yhdistys – Olimme muutaman kerran yhteydessä K-rautaan ja sovimme käytännön järjestelyistä. Illan ohjelmasta...
Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...
Naisten Pankin Golfaa Naiselle Ammatti -kiertue ylitti tänä vuonna tavoitteensa ja onnistui keräämään huikeat 24 630 euroa. Osakilpailuja oli yhteensä 22 ja osallistuvia pareja 821, joiden avulla saatiin kerättyä sama määrä...
Viime sunnuntaina seitsemättä kertaa järjestetty Kävele Naiselle Ammatti ylitti tavoitteensa ja keräsi ennätysmäärän lahjoituksia, lähes 90 000 euroa. Tapahtuma järjestettiin Suomessa ja Euroopassa yhteensä yli 60 paikkakunnalla, joista pohjoisin oli...
Mikä onkaan tehokkaampi tapa saada hyvää aikaan kuin tutustua historialliseen Helsinkiin kävellen, verkostoituen ja samalla hyvää tehden. Näin päätti toimia yritysasiakasvastuullinen johtaja Anne Saarikangas Nordeasta. – Halusin tukea Naisten Pankkia...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa ja mukana oli ennätykselliset 60 paikkakuntaa, josta peräti 24 oli Suomen ulkopuolella. Yhteisten kävelyjen lisäksi ihmisiä innostettiin Omaan Kävelyyn, ja moni...
Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...
Kiertue järjestetään kuudessa kaupungissa ympäri Suomen. Kullakin paikkakunnalla kirjailija Sirpa Kähkönen vierailee päivällä paikallisessa Suomalaisessa Kirjakaupassa. Sen jälkeen hän on mukana Naisten Pankin paikallisryhmän järjestämässä ohjelmallisessa iltatapahtumassa, jossa hän kertoo...
Naisten Pankki haastoi golfaajat jo viidettä kertaa pelaamaan ammatteja kehitysmaiden naisille. Hyväntekeväisyyskiertue kasvoi kaudella 2016 valtakunnalliseksi 22 osakilpailun kiertueeksi. Tavoitteena oli saada mukaan yhteensä 800 peliparia ja näin kerätä 24 000...
Naisten Pankki järjestää 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman yli 60 paikkakunnalla Suomessa ja ulkomailla. Tapahtumapaikkakuntia on lähes tuplasti enemmän kuin viime vuonna, aina Rovaniemeltä Espanjan Aurinkorannikolle. Helsingissä tapahtuma järjestetään Töölönlahdella....
Ma Tin Nwet, 47 vuotta, asuu Sar Oh Chaungin kylässä , Myanmarissa. Toukokuussa 2008 pyörremyrsky Nargis aiheutti tuhoa Man perheelle, sekä miljoonille muille alueen asukkaille. Man kotitalo sekä muu omaisuus...
Ilmoittaudu! Vihreiden kansanedustaja, Naisten Pankin ohjausryhmän jäsen Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin merkittävintä varainkeruutempausta Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa syksyllä 2016. – Teoilla on väliä. Me eletään yhteisessä maailmassa...
Naisten Pankki Open 2016 -kiertueen kaikkiaan 22 osakilpailusta on tässä vaiheessa pelattu 14. Hyväntekeväisyyskiertueen osakilpailuihin on osallistunut kaikkiaan 1024 pelaajaa ja kiertueen kisoissa on hankittu jo 512 Ammattia kehitysmaiden naisille....
Naisten Pankki Open 2016 -kiertueen kaksi ensimmäistä osakilpailua pelattiin kesäisen aurinkoisessa säässä Golf Sarfvikissa ja Meri-Teijo Golfissa. Tunnelma oli korkealla molemmissa paikossa ja kilpailuihin osallistui yhteensä 98 peliparia eli lähes...
Tapahtuma sai alkunsa viisi vuotta sitten. Syntypaikka on Sarfvikin golfklubi, jossa ladykapteenina silloin toiminut ja naistenpankkilainen Rauni Suhonen päätti kokeilla, miten hyväntekeväisyys sopii golfkubille. – Järjestimme klubin sisäisen naisten kisan,...
Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...
Helsinki 22.9.2015 Sunnuntaina 13.9. käveltiin kuudes Kävele Naiselle Ammatti. Tapahtumapaikkakuntia oli tänä vuonna ennätysmäärä: 24 Suomessa ja ensimmäistä kertaa muualla Euroopassa mukana oli 11 paikkakuntaa. Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman tuotolla...
Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. ”Olen nähnyt omakohtaisesti muun muassa Nepalissa, mitä se tarkoittaa yksittäisen lapsen, tytön tai naisen kohdalla kun hän...
Naisten Pankki järjestää 13.9.2015 kuudetta kertaa kaikille avoimen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman. Kävelyn valtakunnallinen tavoite on kerätä kehitysmaiden naisille 2500 Ammattia. Tapahtumapaikkakuntia on Suomessa 21 ja ulkomailla 10. Pohjoisin on...
Muun muassa Pientä Pintaremonttia -ohjelmasta tutuksi tullut sisustussuunnittelija ja pitkän linjan yrittäjä Iisa Strand osallistuu 13. syyskuuta Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan Helsingissä. Pienelläkin lahjoituksella tuet kaikkein hauraimmissa valtioissa...
Naisten Pankki haastoi golfarit jo neljättä kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille. Edellisvuosien kilpailutuotoilla on saatu Ammatti 800 kehitysmaan naiselle, ja tänä vuonna tavoitteena oli saada mukaan 180 paria golfaamaan 180...
Naisten Pankki etsii tiimin vetäjää sekä 2-3 tiimiläistä suuren suosion saavuttaneen Golfaa Naiselle Ammatti -tapahtuman valtakunnalliseen kampanjaan vuodelle 2016. Golfaa Naiselle Ammatti -tapahtumaa on ehditty paikallisesti järjestää jo neljänä kesänä,...
Etkö ole lähellä minkään paikkakunnan Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa? Onko Kävelyn ajankohta hankala? Vai haluatko järjestää kehitysmaiden naisten toimeentuloa edistävän tapahtuman vain kaveri- tai työporukallesi? Oman Kävelyn järjestäminen on täysin...
Naisten Pankin väsymätön työ naisten koulutuksen ja yrittäjyyden tukemiseksi kahdeksassa eri hankemaassa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa on innoittanut suomalaisia varainkeruuseen erilaisin tavoin. Golfarille mitä mainioimmin soveltuva tapa tukea hanketoimintaa...
95 golfaria starttasi Kullo Golfissa lauantaina 23.5.2015 Pääkaupunkiseudun Naisten Pankin järjestämän Golfaa Naiselle Ammatti -tapahtuman avauskisassa. Alkuväylien tihkusade ja kova tuuli vaihtuivat matkan varrella auringonpaisteeseen, ja hienotunnelmaisen kisan voiton vei...
Jaana Hautalan organisoima työyhteisön oma Kävele Naiselle Ammatti -tempaus on hyvä esimerkki siitä, miten pienin ponnistuksin voi toimia ison asian hyväksi. Jaana sai kollegat innostumaan ja pian ryhdyttiin tuumasta toimeen....
Pääkaupunkiseudun Naisten Pankki järjesti Golfaa Naiselle Ammatti -kesäkiertueen 2014 yhdessä alueen viiden golfklubin kanssa. Mukana parikisassa olivat Sarfvik Golf, Hirsala Golf, Pickala Golf, Espoon Golfseura ja Kurk Golf. Jokaisesta peliparista...
Myanmar (ent. Burma) on pinta-alaltaan Kaakkois-Aasian suurin maa. Tarkkaa asukaslukua ei tiedetä, koska täsmällistä väestönlaskentaa ei ole hajanaisessa maassa pystytty tekemään. Arviot asukasluvusta vaihtelevat 56–60 miljoonan välillä. Ensimmäiset Naisten Pankin...
Tulevana kesänä golfataan kehitysmaiden naisille ammatteja jo neljättä kertaa. Useat aiheesta tehdyt tutkimukset todistavat, että auttamalla naista autetaan samalla koko perhettä ja kyläyhteisöä. Naiset sijoittavat 90 prosenttia tuloistaan perheisiinsä ja yhteisöihinsä....
Lauantaina 10.1.2015 reilut 80 tanssimisesta ja Naisten Pankin toiminnasta innostunutta naista kokoontui Järvenpään jäähallille hyvän mielen tanssitapahtumaan ensimmäistä, muttei taatusti viimeistä kertaa. Yhteistyökumppanimme Keski-Uudenmaan tanssiopisto Keton opettajat Leila Ketola ja...
Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...
EY:llä oli tänä vuonna huomattava rooli Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestämisessä Helsingissä. Yrityksen uusi EY-talona tunnettu toimisto sijaitsee lähellä Töölönlahden kävelyreittejä, joten se tarjosi toimitalonsa kävelyn starttipaikaksi ja avasi valoisan aulansa tapahtumatorin käyttöön. EY yhdisti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan henkilöstönsä Friends & Family -päivän. Koko henkilökunta perheineen ja ystävineen oli kutsuttu osallistumaan hyväntekeväisyystapahtumaan... LUE LISÄÄ
Ansa Production tuottaa ja suunnittelee videoita yritysten käyttöön: yritysesittelyt, tuote- ja tilaesittelyt, markkinointi- ja promootiovideot. https://www.ansa.fi/ Kävele Naiselle Ammatti Porvoon Kävele Naiselle Ammatti
Naisten Pankin vuosittaisessa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumassa käveltiin tänä vuonna 1991 ammattia. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa. Tapahtuma järjestettiin 27 paikkakunnalla. Tapahtuman tuotoilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja...
Osana 14.9. järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa Naisten Pankki haastoi bloggaajat mukaan lukemaan, kokkaamaan ja kirjoittamaan inspiraationa kehitysmaiden naiset. “Haastoimme mukaan erityisesti kirja-, ruoka- ja perhebloggaajat, mutta kuka tahansa voi...
Pääkaupunkiseudun Naisten Pankki järjesti kesäkiertueen yhdessä alueen viiden golfklubin kanssa. Mukana parikisassa olivat Sarfvik Golf, Hirsala Golf, Pickala Golf, Espoon Golfseura ja Kurk Golf. Jokaisesta peliparista Naisten Pankki sai 30...
Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaiden naisille 2 100 Ammattia. Yhden Ammatin hinta on 30 euroa. Tapahtuman ajankohta...
Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaan naisille 2 100 Ammattia. Tapahtuman ajankohta on sunnuntai 14.9. Valtakunnallisen tapahtuman tavoitteena...
Porvoo ja Loviisa ovat molemmat viehättäviä, historiallisia kaupunkeja Itä-Uudellamaalla ja molemmilla paikkakunnilla toimii Naisten Pankki. Etäisyyttä kaupungeilla on 40 kilometriä ja kevättalvella 2014 Helena Vennonen Porvoosta oli yhteydessä Loviisan naistenpankkilaisiin...
“Olen itse ollut yrittäjänä, joten Naisten Pankin painotus yrittäjyyteen kolahti”, Laura perustelee päätöstään lähteä mukaan juuri Naisten Pankin toimintaan. Turun Naisten Pankin perustamisen lisäksi Laura on ollut puuhanaisena monenlaisissa tapahtumissa....
Ma Thidar on sitoutunut kotikylänsä kehittämiseen Myanmarissa. Hän työskentelee kylän naistenryhmän kirjanpitäjänä. Ryhmän tavoitteena on vahvistaa naisten päätäntävaltaa päivittäisessä elämässään ja luoda naisille mahdollisuuksia osallistua kylän kehittämiseen. Kesällä 2014 Ma...
SAVE THE DATE – 10.9.2017 Kävele Naiselle Ammatti 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin vuotuinen varainkeruutempaus. Vuonna 2016 tapahtuma järjestettiin 11.9.2016. Tapahtuman avulla keräämme lahjoituksia kehitysmaiden naisten...
Nimeni on Zin Mar Wai. Olen 35-vuotias naimaton nainen Asikalayn kylästä Myanmarista. Asun viiden vanhemman sisarukseni kanssa. Perheeni omistaa pienen maatilan ja perheen tulot koostuvat pääosin maatilan tuotoista. Tuotot eivät...
Naisten Pankin vuosittainen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin 15.9.2013, jolloin yhden päivän aikana käveltiin 24 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tapahtuma oli menestys, sillä Ammatteja käveltiin yhteensä 1770 kappaletta. Yhden Ammatin arvo...