Sisulla ja älyllä eteenpäin

– FinnWalk ja sen toteuttaja Jaana Villanen ovat hyvä esimerkki siitä, miten asioita viedään sisulla ja älyllä eteenpäin, toteaa kesällä järjestettävään tempaukseen osallistuva yrittäjä Anne Kukkohovi.
Anne Kukkohovi

Anne Kukkohovi

Nykyään päätyönään Supermood -yritystään johtavan Anne Kukkohovin ei tarvinnut miettiä, kun Jaana Villanen ehdotti hänelle yhteistyötä FinnWalk -tempauksessa.

Kukkohovi on tehnyt Villasen kanssa yhteistyötä aikaisemminkin ja yhteinen tekemisen sävel on löytynyt nopeasti.

– Meillä on samankaltaiset arvot ja ihailen Jaanassa hänen vilpittömyyttään. Hänen tekemänsä asiat tuottavat tulosta, hän ymmärtää yrittäjyyttä ja on aidosti yrittäjän asialla.

Kotimaisia kauneudenhoitotuotteita valmistavan Supermoodin arvoja ovat luonnollisuus, läpinäkyvyys ja rohkeus. Samankaltaisia arvoja Kukkohovi pitää muussakin elämässä tärkeänä, ja yhtenä osoituksena siitä on osallistuminen FinnWalkin kautta Naisten Pankin toimintaan.

– Olen seurannut Naisten Pankin toimintaa jo pidemmän aikaa ja arvostan verkoston tekemää työtä todella paljon.

– Naisten koulutus on valtavan tärkeää, sillä sitä kautta nainen pystyy työllistämään itsensä ja hyödyttämään itsensä lisäksi lapsiaan, perhettään ja lopulta koko yhteisöään.

FinnWalk -tapahtumaan Kukkohovin yritys osallistuu tarjoamalla yrityksensä tuotepalkintoja arvontalahjoiksi.

– Yksityiskohdat sovitaan myöhemmin, mutta lahjoitamme tuotteita arvontapalkinnoiksi heille, jotka osallistuvat kävelyyn.

Kävelemään ei kiireinen naisyrittäjä itse ehdi, mikä vähän harmittaa.

– Se olisi hullun hienoa ja mieluusti lähtisin mukaan, mutta aika rajoittaa tekemisiä tällä hetkellä.

– On kuitenkin hienoa, että naisyrittäjyyttä nostetaan esiin ja siihen rohkaistaan tälläkin tavalla.

Teksti: Tiina Toivakka
Kuva: Supermood

Lahjoita kilometrejä!

SEURAA FINNWALK-KAMPANJAA!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Yhden naisen FinnWalk –kävely tuotti yli 600 Ammattia naisille

Vielä ehdit lahjoittaa! Suomen päästä päähän eli Nuorgamista alkanut yhden naisen FinnWalk –kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Kävelijä, liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen,...

Lue lisää

Kova motivaatio ja hyvä valmistelu auttavat jaksamaan

Lahjoita kilometrejä! Petteri Jokela tietää mistä puhuu, sillä hän on itse harrastanut pitkien matkojen juoksua jo 1980-luvulta alkaen. Viime vuosina hän on jakanut tietoa ja vinkkejä harrastuksestaan ultrajuoksu,fi –sivuston kautta....

Lue lisää

Hämeenlinnan kaupunki tukee FinnWalk –kävelyä

Lahjoita kilometrejä! Viestintäpäällikkö Tiina Vahtokari kertoi yhteistyön alkaneen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Raution ja Jaana Villasen keskustelusta, jossa kävely oli tullut puheeksi. – Asiasta innostuttiin meillä heti, ja yksimielisesti päätettiin lähteä...

Lue lisää

HomCare Finland Oy mukana FinnWalkissa suurella sydämellä

Lahjoita kilometrejä! Jokaisella paikkakunnalla järjestetään oman näköisensä FinnWalk –tapahtuma Jaana Villasen saapuessa kaupunkiin, Kirsi Paananen kertoo. Esimerkiksi Kokkolassa tilaisuus on keskustassa Purje-lavalla ja mukana ovat Kokkolan yrittäjänaiset jäsenyrityksineen. – Olemme...

Lue lisää

Yhteistyöstä iloa ja hyötyä

Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Ajatus yhteisestä tekemisestä syntyi viime keväänä HomCare –koulutuksessa, jossa Riitta Pajula kuuli Jaana Villasen suunnitelmasta kävellä Suomi päästä päähän ja kerätä samalla varoja Naisten Pankille. – Kangasniemi ei...

Lue lisää

Perhe tsemppaa FinnWalk-kävelijää

Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Anna Kuukasjärvi on FinnWalk–kävelijä Jaana Villasen tytär ja on siten seurannut äitinsä huikeaa hanketta alusta lähtien. – Olemme koko perhe äidin henkisenä tukena ja tsempanneet häntä tässä projektissa. Kävelyn...

Lue lisää

Huikeassa seikkailussa mukana

Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Markku Alangon 25-vuotiseen työuraan mahtuu tuottajan, suunnittelijan, käsikirjoittajan ja ohjaajan tehtäviä. Digitalisaation myötä työt ovat painottuneet erilaisten mainos-, netti- ja somevideoiden tuotantoon. – Vähitellen alkoi tulla halu tehdä...

Lue lisää

Halu pelastaa johdatti Ninan mukaan FinnWalkiin

Lahjoita Ammatteja! – Googlettelin näitä asioita ja törmäsin Naisten Pankkiin. Koin heti eettisen tunteenpurkauksen! Huomasin, että Naisten Pankki hakee vapaaehtoisia ja laitoin viestiä. 31-vuotias Nina on konsultointialan yrittäjä, jonka perheeseen...

Lue lisää

FinnWalk-tiimi täydentyy tapahtumatuottajalla

Loviisalainen Minna Norrila oli jo jonkin aikaa suunnitellut osallistuvansa vapaaehtoistyöhön. Työnantaja OP tasoitti siihen polkua käynnistämällä Hiiop 100 –ohjelman, jonka mukaan jokainen työntekijä voi osallistua työnantajan kustannuksella yhdeksi päiväksi vapaaehtoistyöhön....

Lue lisää

FinnWalk-videoterveiset

Lahjoita Ammatteja! FinnWalk matkalle lähtee liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen, jonka tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti...

Lue lisää

Hanko Kompass mukana FinnWalk-kävelyssä

Lahjoita kilometrejä! Kesäkuun alussa Nuorgamista käynnistyvä FinnWalk –kävely huipentuu heinäkuun 25:ntenä päivänä Hankoon, jonne tultuaan yrittäjä Jaana Villanen on kävellyt huikaisevat 1 500 kilometriä. Hangossa ilmestyvä kesälehti Hanko Kompass tukee...

Lue lisää

Kävelytekniikka kuntoon pilateksella

Lahjoita kilometrejä! Helena Lehkonen on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä olevan hiljaisen tiedon keräämiseen. Lisäksi Helena toimii aktiivisesti myös politiikassa. -Voisi...

Lue lisää

Äitiys menee luihin ja ytimiin – äitinä tuntee vastuuta muidenkin lapsien tulevaisuudesta

Lahjoita kilometrejä!   Kouluttaja, koruntekijä ja neljän lapsen äiti Tiina Parikka osallistuu FinnWalk –kävelyyn  lahjoittamalla viisi kilometriä ja viisi Ammattia. -Kolme kilometriä lahjoitan elämäni naisille: tyttärilleni ja neljännen lapsenlapselleni Ellenille....

Lue lisää

Oulussa riittää ideoita

Oulussa naistenpankkilaiset ovat aktiivinen ja idearikas ryhmä. Uusimpana ideana toteutettiin tammikuussa Keilaa Naiselle Ammatti. – Haluttiin keksiä jotakin kivaa uutta ja sellaista, joka kiinnostaisi myös Naisten Pankkia vähemmän tai ei...

Lue lisää

Arvomaailma yhdistää

Lahjoita kilometrejä! Arvojen lisäksi Riitta Salmista ja Jaana Villasta yhdistää myös yrittäjyys. Valmennusartesaanina Salminen auttaa ihmisiä kehittämään ja löytämään omat vahvuutensa ja hakemaan työuralleen uuden suunnan. – Työssäni pyrin toteuttamaan...

Lue lisää

HomCare mukana FinnWalk -kävelyssä

Lahjoita kilometrejä! Yhteys FinnWalk -kävelyyn löytyi tempauksen ’äidin”, Jaana Villasen kautta, joka on toiminut HomCare Oy:n kehitysjohtajana. – Naisten Pankki oli myös tuttu jo entuudestaan, mutta yhteistyötä emme tähän mennessä...

Lue lisää

Puoli vuotta ulkomailla toi Kialle lisäpontta tukea naisyrittäjyyttä

Lahjoita kilometrejä! FinnWalk kampanjan tavoitteena on kerätä Ammatti-lahjoituksia kehitysmaiden naisille ja näin tukea naisten yrittäjyyttä. Myös Kia Petrelius itse toimii yrittäjänä. – Siksikin tämä Naisten Pankin toiminta on lähellä sydäntä, Kia...

Lue lisää

Kehitysmaatutkimuksen opiskelija innostuu FinnWalkista

Lahjoita kilometrejä! Mathilda Kurki hyppäsi sisään Naisten Pankin toimintaan ja FinnWalk-kampanjaan muutama viikko sitten. Mukaan hän löysi Ompeluseura-naisverkoston Facebook-sivuilla olleen ilmoituksen kautta. Ilmoituksessa haettiin tekijää Naisten Pankin toiseen vapaaehtoistehtävään, mutta...

Lue lisää

Oikealla asenteella eteenpäin

Oikeanlaisella asenteella on liikkeellä myös Jaana Villanen lähtiessään toteuttamaan FinnWalk-kävelyä yhdessä Naisten Pankin kanssa. – Kirjoitamme Jaana Villasen kanssa yhdessä kirjaa nimeltä Impossible- kehittäjän asenne, joka ilmestyy ensi talvena. –...

Lue lisää

Petra Silvennoinen vastaa FinnWalkin somenäkyvyydestä

Lahjoita kilometrejä! Petra Silvennoinen päätyi yllätyksekseen vastaamaan FinnWalk-kampanjan sosiaalisesta mediasta, vaikka hakikin alun perin toiseen viestinnän vapaaehtoistehtävään. Kun Naisten Pankilla kuultiin, että Petra on viestintäalan yrittäjä, vastuu kasvoi heti. Petra...

Lue lisää

Naisille kävellään Ammatteja – läpi Suomen

Jaana Villasen työura on lähes alusta asti suuntautunut yrittäjyyteen ja luonteeltaan hän toteaa olevansa kehittäjä. – Minussa on sellainen ’vika’, että pyrin aina kehittämään mielessäni uusia asioita ja sitten myös toteuttamaan...

Lue lisää

Liikkeessä mukana

DigiMaMan puheenjohtaja Kaarina Pehkonen kertoo innostuneensa asiasta heti siitä kuultuaan. – Jaana Villanen on yhdistyksemme jäsen ja toimii tällä hetkellä muun muassa mentorina. Jaanan kävelytempaus kuulosti loistavalta idealta tehdä hyvää...

Lue lisää

Sinnikäs yrittäjä aikoo kävellä läpi Suomen

FinnWalkin Jaana Villanen aikoo kerätä jokaiselta kilometriltä Ammatin kehitysmaiden naisille. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa ja tuotto ohjataan Naisten Pankille kehitysmaiden naisten yrittäjyyden tukemiseen. Reitin pituus on 1500 kilometriä....

Lue lisää