Naisten Pankki laajentaa työtään vuoden 2018 alusta. Neljän käynnissä olevan hankkeen lisäksi vuoden alussa käynnistyy viisi uutta hanketta. Näiden lisäksi kahdelle aiemmalle hankkeelle on myönnetty jatkorahoitus. Kaikkiaan Naisten Pankin hanketyön parissa on ensi vuonna 26 800 hyödynsaajaa.
Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa työtä aiemmissa neljässä hankkeessa Kambodžassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa.
Ugandaan kanalatoimintaa ja työtä slummeissa
Ugandassa aloitetaan kaksi kanalahanketta, joista ensimmäinen on lyhytkestoinen suunnitteluhanke toiselle, kolmevuotiselle kanalahankkeelle. Liberiasta alkunsa saanut kanalatoiminnan kehittäminen jatkuu pitkälti Naisten Pankin Skills Donation -vapaaehtoisten tukemana. Lisäksi Ugandassa käynnistetään Kampalassa ja sen lähistöllä Naisten Pankille aivan uudenlainen hanke, joka keskittyy miljoonakaupungin köyhillä alueilla ja slummeissa eläviin naisiin. Työtä tehdään erityisesti köyhien tyttöjen ja naisten parissa tukemalla heitä pienyritysten sekä laina- ja säästöryhmien perustamisessa.
Ugandan neljäs hanke on jatkoa vuonna 2014 alkaneelle hankkeelle, jonka tavoitteena on parantaa haavoittuvassa asemassa olevien naisten toimeentuloa ja taloudellista voimaantumista Yumben alueella Pohjois-Ugandassa.
Kambodžassa kehitetään osuuskuntatyötä
Kambodžassa rakennetaan jatkoa edelliselle hankkeelle, joten osa työssä mukana olevista naisista jatkaa hankkeen piirissä, osa on uusia. Työn tavoitteena on kehittää edelleen osuuskuntien toimintaa suurta hyödynsaajamäärää vastaavalle tasolle. Työ vahvistaa myös naisten sosiaalista ja taloudellista osallistumista ja aktiivisuutta sekä edistää heidän asemaansa yhteisön tasa-arvoisina jäseninä.
Myanmarissa tuetaan pienyrittäjyyttä
Myanmarissa vuoden alussa alkava hanke keskittyy Kayin alueelle, joka on yksi Myanmarin köyhimmistä alueista. Alueella on nyt rauha, mutta konfliktit ovat vaikeuttaneet alueen kehittymistä. Taloudellista tai yksityisen sektorin kehittymistä ei juurikaan ole tapahtunut. Naisten Pankin hankkeessa tuetaan paikallisten naisten laina- ja säästöryhmiä, vahvistetaan olemassa olevien pienyritysten toimintaa ja tuetaan kollektiivisia yrittäjäryhmiä. Työtä aletaan tehdä uuden paikallisen kumppanin KLF (Kaw Lah Foundation) kanssa.
Liberiassa ja Sierra Leonessa monivuotiset hankkeet päättyvät vuoden 2017 lopussa. Liberiassa työtä jatkaa Kirkon Ulkomaanavun toimiston henkilökunnan perustamakansalaisjärjestö.
Vuonna 2018 Naisten Pankilla tulee näin ollen olemaan yhteensä 11 hanketta neljässä maassa. Työn parissa on yhteensä 26 800 hyödynsaajaa.
Naisten Pankki Keski-Afrikan tasavaltaan
Huom.: tiedotteen julkaisun jälkeen Naisten Pankki on päättänyt aloittaa vuonna 2018 hankkeen myös Keski-Afrikan tasavallassa. Näin ollen Naisten Pankilla on vuonna 2018 käynnissä 12 hanketta viidessä eri maassa. Lisätietoja täältä.
Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki varoja kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja omaehtoisen toimeentulon tukemiseen. Naisten Pankki on kerännyt yhteensä jo lähes 12 miljoonaa euroa. Sen toiminnasta on hyötynyt jo 42 000 naista ja heidän perheenjäsentään maailman köyhimmissä maissa. Naisten Pankin hankkeet toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu yhdessä paikallisten kumppaniensa kanssa.
Lisätietoa:
Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja
Reetta Meriläinen
reetta.merilainen(at)naistenpankki.fi
puh. 0400 464 220
Naisten Pankki toimii Nepalissa maan läntisillä vuoristoalueilla. Tuemme naisten toimeentulomahdollisuuksia ja naisten omistamia säästö- ja lainaryhmiä. Työn keskiössä ovat erityisen haavoittuvassa asemassa olevat naiset. Taloudenpitoon ja yritystoimintaan liittyvien koulutusten lisäksi...
Tule Naisten Pankki Helsingin vuosikokoukseen ja kuulemaan tuoreita terveisiä Naisten Pankin hankkeista Nepalissa ja Ugandassa. Tilaisuus pidetään maanantaina 4. maaliskuuta Sokos Hotel Presidentissä kello 17 alkaen. Vuosikokous alkaa kello 18....
Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...
23-vuotias Noeun Sreypov syntyi Svaychantunin kylässä Kambodžassa. Hänen vanhempansa menehtyivät, kun hän oli vasta viisivuotias. Siitä lähtien hänen 17 vuotta vanhempi veli on huolehtinut sisaruskatraan kuopuksesta. Sreypovilla ei ole vanhemmistaan...
Tammikuun suosittu Kongo-ilta saa jatkoa. Maanantaina 15. toukokuuta vieraaksemme tulee Marjo Mäenpää. Hän on yksi harvoista suomalaisista, joka on asunut levottomassa Itä-Kongossa. Siellä hän oli mukana muun muassa toteuttamassa Naisten...
Tervetuloa Naisten Pankki Helsingin kuukausitapaamiseen Hotelli Presidenttiin maanantaina 5. syyskuuta, jolloin erityisteemana on Uganda. Aloitamme kello 17 käymällä läpi menneitä ja tulevia tapahtumia sekä muita Naisten Pankin ajankohtaisia asioita. Uganda-ilta...
Saisiko olla paistettuja perunoita ja aimo annos naisvoimaa? Ugandalainen Amina Kagyia, 32, on perustanut Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan katuravintolan Kamwengen slummialueelle. Ruoka on herkullista, mutta parasta antia ovat puheliaan ravintoloitsijan viljelemät...
– Aloitin täysin tyhjästä, aloittaa Naome Nabukalu, 52, tarinansa. Tapasimme hänet Wakison slummialueella Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Jopa puolet kaupungin 3,5 miljoonasta asukkaasta asuu slummeissa ja kamppailee köyhyyden keskellä. Naome hankki...
Saviset polut halkovat matalien talojen ja kojujen tiivistä verkostoa. Joku polttaa roskia, ja katku tuntuu kurkussa. Punertava hiekka pöllyää jaloissa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Bodaboda-moottoripyörätaksit viuhuvat ohitse, mutta suurin osa ihmisistä...
Heti ensimmäisenä päivänä Ugandan pääkaupungissa Kampalassa huomasin, ettei mikään ollut kuten etukäteen luulin. Olimme kuvaajan, Antti Yrjösen, kanssa Kawempen slummialueella, missä oli hiljattain tapahtunut Isisin terrori-isku. Pelosta ei ollut tietoakaan,...
Tule Naisten Pankki Helsingin vuosikokoukseen ja kuulemaan Naisten Pankin Nepalin-hankkeesta! Vuosikokous pidetään maanantaina 14. maaliskuuta kello 17 hotelli Scandic Grand Centralissa, päärautatieaseman naapurissa (Vilhonkatu 13). Kokouksessa valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja...
Tule kuulemaan Naisten Pankin Kambodzan-hankkeista ja osallistumaan sitä edeltävään kuukausitapaamiseen verkon välityksellä maanantaina 14. helmikuuta kello 17 alkaen. Kambodza-esitys alkaa noin kello 18. Tilaisuutemme on kaikille avoin ja maksuton, eikä...
Ugandan Mityanan alueella sijaitseva Chiggi-kanala on ensimmäinen Naisten Pankin perustama yritys. Chiggi noudattaa yhteiskunnallisen yrityksen toimintaperiaatteita: tavoitteena on kannattava liiketoiminta, mutta osinkoja ei jaeta, vaan mahdolliset voitot sijoitetaan takaisin toiminnan kehittämiseen. Kanalan toiminta...
Kauppaa pitää 31-vuotias Bimala Tamang, joka siirtyi kanojen kasvattamisesta kaupan pitäjäksi kaksi vuotta sitten. – Viljelimme mieheni kanssa aikaisemmin maata ja kasvatimme kanoja, mutta päätimme luopua siitä ja vuokrasimme tämän...
Kun koronavirus saapui Kambodžaan maaliskuussa 2020, koulut suljettiin ja isot kokoontumiset kiellettiin. Kambodžalaisten huolet keskittyivät kahteen asiaan: heikoissa kantimissa olevaan terveydenhuoltoon ja kansainvälisistä taloussuhdanteista riippuvaiseen talouteen. Toistaiseksi koronaviruksen terveysvaikutukset ovat...
Naisten Pankin Skills Donation -ohjelmassa eri alojen ammattilaiset lahjoittavat osaamistaan osallistumalla hankkeen toimintaan paikan päällä. Jaana Jokinen auttoi Myanmarissa naisyrittäjyyttä tukevan hankkeen arvioinnissa ja kehittämisessä. – Työ tehdään yhdessä paikallisen tiimin...
Anna Stipendi tytölle >> Viime vuoden marraskuussa Naisten Pankin vapaaehtoiset pääsivät omakustanteisella hankematkalla tutustumaan tyttöjen taloon Kambodžassa. Tyttöjen talo sijaitsee Kralanhin kylässä, 55 kilometriä maan maailmankuuluilta Angkor Watin temppeleiltä luoteeseen. Talo tarjoaa hauraimmassa asemassa oleville tytöille mahdollisuuden tavoitella unelmiensa koulutusta. Tytöt...
– Pääsimme käymään Ghuselin kylässä, joka on yksi nimikkohankkeemme kohdekylistä. Vierailimme kahdessa kodissa ja tutustuimme Naisten Pankin hankkeissa mukana olleiden naisten arkeen, Mirjam Sokka kertoo. Matka Ghuselin kylään kesti...
Anna Stipendi tytölle >> Opiskelua ja vapaaehtoistyötä Srey Ny kertoo tavallisesta päivästään. Hän herää noin kello 6 ja valmistautuu kouluun. Se alkaa kello 7. Koulu on noin puolen kilometrin päässä tyttöjen...
Kampong Spuen kylässä unohtuu tuntien rynkytys pikkubussissa. He odottavat meitä! Naisia on kylän vaatimattomalla osuuskuntatalolla valmiina esittelemään säästö- ja sijoitustoimintaa. Ennen kuin huomaammekaan, meitä jo kuljetetaan kohteelta toiselle. Ompelutoimintaa, kanankasvatusta,...
Lokakuussa sain mahdollisuuden osallistua Naisten Pankin Skills Donation -vapaaehtoistoimintaan ja lähteä Ugandaan selvittämään ja kehittämään paikallisten naistenpankin VSLA (Kyläsäästö- ja -lainayhdistyksen) jäsenten markkinoinnin tarpeita. Oli todella mielenkiintoista ja jännittävää lähteä...
Saapuessamme Gayatri Sapkotan kotiin meitä vastassa on pienten tipujen villi piipitys. Gayatri perusti miehensä kanssa kanalan kaksi vuotta sitten, ja nyt hyvin hoidetussa kanalassa hyörii yhteensä 2 700 kananpoikaa. –...
Bhardeun kylän keskustan liepeillä, rinteelle rakennetun talon pihalla touhuaa Saraswoti Shrestra. Tekemistä riittääkin, sillä taloa ympäröivien viljelysten ja muutaman buffalon lisäksi talon pihasta löytyy matokomposti. Komposti on Saraswotin oma bisnes,...
– Lahjoituksen käyttötarkoituksena on edistää paikallisen toimeentulon edellytyksiä Afrikan maissa erityisesti naisyrittäjien tukemisella, nimettömänä pysyttelevä suurlahjoittaja sanoo. Hän toivoo lahjoituksen edesauttavan sitä, että ihmisten ei tarvitsisi muuttaa asuinsijoiltaan toimeentulon puutteen...
KATMANDU. Nara Maya Rana on pian kymmenen vuotta koordinoinut Katmandun läheisellä Lalitpurin alueella 12 osuuskassan kehittämistyötä ja tukenut alueen naisyrittäjiä. Rana työskentelee Naisten Pankin Nepalin kumppanuusjärjestössä SOLVE:ssa, joka on erikoistunut naisten osuuskassojen...
Tehtävä 1: DRI Uganda toteuttaa Naisten Pankin rahoittamaa hanketta Ugandan pääkaupungin Kampalan slummeissa ja ympäröivällä maaseudulla. Tässä vuonna 2018 alkaneessa 3-vuotisessa hankkeessa perustetaan vuosittain 50 säästö- ja lainaryhmää (VSLA), joiden...
Jeeppi jättää meidät Ghushelin kylän keskusaukiolle, josta lähdemme kävelemään kohti kaukana yläpuolella näkyvää taloa. Kapea polku kulkee välillä hengenvaarallisen lähellä jyrkkää rotkoa, pieneenkään harha-askeleeseen ei ole varaa. Talolle ei ole...
Kralanhin kylässä, 55 kilometriä Kambodžan maailmankuuluilta Angkor Watin temppeleiltä luoteeseen, sijaitsee talo, jonka asukkaiden elämä on muuttunut Naisten Pankin stipendien ansiosta. Talon 35 asukasta huolehtivat muutoksesta pääosin itse. Päivä alkaa...
Hae mukaan matkalle >> Naisten Pankin vapaaehtoisten omakustanteisia matkoja hankemaihin on järjestetty vuodesta 2009. Tunnelmia vuoden 2018 matkasta Nepaliin voit lukea esimerkiksi täältä. Matkan aikana vapaaehtoiset pääsevät tutustumaan Kambodžassa tehtävään kehitysyhteistyöhön...
-Äitisi on vain maalaisnainen. Miten hänellä muka olisi varaa lähettää sinut kouluun? sanoi naapuri vuosia sitten Saoruo Koulle. Nuudelinmyyjän 21-vuotias tytär opiskelee toista vuotta hotelli- ja ravintola-alaa yliopistolla Siem Reapin...
Ugandan pääkaupungin Kampalan lähiseudulle perustettava kanala vastaa monenlaisiin tarpeisiin. Yrityksen perustaminen ja naisten työllistymisen tukeminen sitä kautta on Naisten Pankille uudenlainen toimintatapa. Naisten Pankin kehittämisryhmän vetäjän Satu Mehtälän mukaan tavoitteena...
Pieni poika tulee ostoksille Kamu Sunarin kauppaan. Hän valitsee suklaapatukan ja antaa siitä rahan. Poika on jo kääntynyt lähteäkseen, kun Sunar muistuttaa häntä vielä ottamaan vaihtorahan. Kamu Sunarin kauppa on...
Laskeudumme Katmandun pienelle lentokentälle 18. marraskuuta iltapäivällä paikallista aikaa. Iltapäivä ehtii vaihtua illaksi jonottaessamme viisumeita. Saamme ensimakua ”mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy” -kulttuurista, joka tulee meille tutuksi vieraillessamme Naisten...
-Korianteria, herneitä, kurpitsaa, kurkkuja, tomaatteja, sipulia, valkosipulia… Kunkin kauden kasviksia, Manamaya Shrestha kuvailee. Shrestha on kouluttautunut luomuviljelijäksi Naisten Pankin tuella. Hänen vihannestarhansa ja peltonsa sijaitsevat pienen Bhardeun kylän kauniissa laaksossa...
Susmita Shrestha, 24, työskentelee kosmetologina Bhardeun kylässä Lalitpurissa Nepalissa. Hän on elättänyt perhettään jo muutaman vuoden ajan. Töitä on riittänyt siitä asti, kun hän kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän...
Suominen Oyj:n tämän vuoden kummihanke on kolmivuotinen Cooperation for Women’s Economic Development (CWED II) Kambodzassa, joka on jatkoa edelliselle, vuonna 2017 päättyneelle hankkeelle. Uuden hankkeen budjetti on 750 000 euroa, ja...
– Pitkäaikaisina viestintäryhmäläisinä tiedämme, että materiaalin tarve on jatkuvaa. Hankekohteiden tuoreista tarinoista ja varsinkin kuvista tuntuu aina olevan vähän pulaa. Me päätimme lähteä keräämään naisten tarinoita ja kokemuksia Nepaliin, jossa...
Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...
Burmalainen Aye Aye Maw, 39, on ammatiltaan ompelija. Sen huomaa. Vaikka kaikilla Hsar Oh Chaungin kylän naisryhmän jäsenillä on kauniit ja värikkäät perinteiset myanmarilaiset vaatteet, pusero ja pitkä hame, on...
Naisten Pankin ohjausryhmä teki päätöksen uuden hankkeen aloittamisesta Keski-Afrikan tasavallassa joulukuun kokouksessaan. Hanke yhdistää toimeentulon, koulutuksen ja rauhantyön. Työ maassa sisältää luku- ja laskutaidon opetusta, yrittäjyyskoulutusta, viljelyneuvontaa sekä rauhantyön edistämistä...
Chhon Chamren on asunut koko elämänsä vanhempiensa ja kuuden sisaruksensa kanssa Phnom Tochin kylässä Siem Reapin maakunnassa. Chhon on sisaruksista kolmanneksi vanhin. Hän joutui lopettamaan koulunkäynnin yhdeksännellä luokalla, koska hänen...
Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...
– Arviointi osoittaa, että kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua kannattaa rahoittaa. On hienoa, että ulkoministeriöllä on halua arvioida ja kehittää toimintaa. Toivomme, että tämä viesti vaikuttaa myös poliittiseen tahtotilaan Suomessa niin,...
Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...
– Voi, olen osallistunut monille Naisten Pankin järjestämille kursseille! Mitkä olivat suosikkiaiheitani? Johtajuus, sukupuoli, kirjanpito, tilintarkastus, välipalojen valmistaminen, karjanhoito ja ennen kaikkea eläinten terveys. Haluan todella auttaa ihmisiä ja eläimiä...
Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...
Suominen Oyj valmistaa kuitukankaita, joita käytetään erilaisissa pyyhintä- ja hygieniatuotteissa, kuten kosteuspyyhkeissä, vaipoissa sekä muissa terveyden-ja haavainhoitoon liittyvissä tuotteissa. Herra Suominen perusti yrityksen jo vuonna 1898 Nakkilaan, jossa sijaitsee yhä...
Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...
Suominen Oyj on osallistunut maaliskuusta lähtien Naisten Pankin tukemaan osuuskuntahankkeeseen Kambodžassa. Cooperation for Women’s Economic Development -hanke vahvistaa 17 maatalousosuuskuntaa, joiden kautta parannetaan naisten sosiaalista ja taloudellista asemaa. Kambodzassa, kuten...
Naisten Pankin Oulun paikallisryhmä järjesti pääsiäisen jälkeen Koskettava Kambodža –illan yhteistyössä Heli Isohookanan ja Kalevan kanssa. Idea illan järjestämiseksi syntyi tammikuussa Naisten Pankin Kevätpäivillä, kun Naisten Pankin oululaiset vapaaehtoiset kuulivat Helin kokemuksista Skills Donation...
Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....
Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...
Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...
Mun Sinheoun, 39, ja hänen miehensä Norm Roeun, 39, asuvat Leachin kunnassa sijaitsevassa Tanukin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Perheessä on kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Mun Sinheoun on ollut Leachin...
Nway Nway Latt asuu Hta-neen kylässä Pyaponin kunnassa Myanmarin lounaisosassa. 21-vuotias nainen jätti koulun kesken terveyssyistä juuri ennen kuudennen luokan loppukoetta. Vaikka perheellä ei ollut talousvaikeuksia, hän halusi osallistua toimeentulon...
Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...
Hor Rem, 33, ja hänen miehensä Pov Roeurn, 38, asuvat talossaan Kra Baochrumin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Hor Rem on maanviljelysosuuskunnan ja vihannesryhmän jäsen....
Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....
Mikä Naisten Pankin toimintatavassa erityisesti sytyttää, ministeri Kai Mykkänen? “Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina. Muutaman aktiivisen naisen aloitteesta on kasvanut merkittävä toimija. Tällä hetkellä juuri pienyrittäjyydelle on valtavasti kysyntää erityisesti...
Elämä myrskyn tuhoamassa kylässä oli kuitenkin kovaa. Vaikka perheen isä Ko Maung Kyi, 50, uurasti riisipelloilla ja Nwe Kyi raatoi mitätöntä palkkiota vastaan istuttaen riisiä ja niittäen riisipeltoja, heillä ei...
Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...
Bhattedanda on erittäin kaunista vuoristoaluetta; se on noin kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta. Naisyrittäjien viljelyalueet sijaitsevat vuoristoalueen eteläisellä puolella, joka sopii hyvin maatalouteen. Meillä oli mahdollisuus tavata kaksi naisyrittäjää. Bibi...
”En unohda milloinkaan päivää, jolloin liityin Naisten Pankin säästö- ja lainaryhmään, koska se päivä muutti elämäni. Ensin oli hyvin vaikeaa saada rahaa säästettyä, koska tuloni olivat hyvin pienet ja minulla...
Naisten Pankilla on ollut hankkeita Ugandassa aina perustamisvuodesta 2007 alkaen. Vuoden 2017 alussa tässä Itä-Afrikan maassa toteutetaan kahta naisten taloudellista ja sosiaalista asemaa vahvistavaa hanketta. Matka-ajankohta: viikon 6 ympärillä, ~4. – 12.2.2017 – matka...
Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...
Ma Tin Nwet, 47 vuotta, asuu Sar Oh Chaungin kylässä , Myanmarissa. Toukokuussa 2008 pyörremyrsky Nargis aiheutti tuhoa Man perheelle, sekä miljoonille muille alueen asukkaille. Man kotitalo sekä muu omaisuus...
Nyt olen päässyt kyliin tapaamaan sekä naisten osuuskuntien jäseniä että naisyrittäjiä. On mukana ollut muutama mieskin. Kahdeksan maastopäivän aikana kävimme viidessä Lalitpurin alueen VDC:ssä. Suomalaisittain VDC:t ovat kuin kuntia. Olen...
Ensimmäiset päivät ovat menneet aika tehokkaasti työn touhussa. Olen päässyt tutustumaan sekä Kirkon Ulkomaanavun että Luterilaisen maailmanliiton (LML) paikalliseen henkilökuntaan ja toimistoihin. Ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, tulevat tervehtimään ja...
Laitetaanpa silmät kiinni ja kuvitellaan Suomen kesä parhaimmillaan. Mitä siihen kuuluu? Aurinkoa totta kai, sininen taivas, mansikat, kukat, pörriäiset, veden liplatus ja tuulen vire. Entäs kesälomatyöt? Usea meistä löytää itsenä...
”Naisten asema ja kehitysyhteistyö ovat minulle tärkeitä. Kun näin hakuilmoituksen Skills donation-ohjelmaan, ajattelin heti, että tämähän on aivan mainio tilaisuus”, kertoo Itkonen. Itkonen lähtee arvioimaan Naisten Pankin rahoittamaa Ulkomaanavun hanketta...
Naisten Pankin ohjausryhmä on myöntänyt 170 000 euron (85 000 € + 85 000 €) lisärahoituksen kambodžalaiselle Cooperation for Women’s Economic Development -hankkeelle. Mahdollisuus lisärahoitukseen aukesi, kun työ Kongon demokraattisessa tasavallassa yllättäen lakkautettiin Suomen hallituksen...
Laxmi sai Naisten Pankin hankkeen avulla viljelykoulutusta ja pyörittää nyt lannoiteyritystä. Naisten Pankin tuella kylän naisryhmä on hakenut lannoitteelle luomusertifikaatin, luonut sille brändin ja myy pakattua tuotetta pääkaupungin kauppoihin. Laxmin lapset...
Haemme Naisten Pankin Nepalissa rahoittamaan POWER-hankkeeseen yrittäjyyden ja/tai osuustoiminnan asiantuntijaa evaluaatiotiimin jäseneksi. Evaluaation kenttäosuus Nepalissa on noin kahden viikon mittainen ja ajoittuu välille 20.6. – 15.7.2016. Skills donation -vapaaehtoisohjema Hakemamme...
Matokompostille naurettiin aluksi Laxmi Shresthan kotikylässä, mutta tänään kompostilannoitteen myynti tuo rahaa perheelle ja lannoitteen käyttö parantaa satoa omalla kasvimaalla. Naisten Pankin tuella kylän naisryhmä on hakenut lannoitteelle luomusertifikaatin, luonut...
Nepalilainen Susmita Shrestha, 21, kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän koulutuksen, toteutti suunnitelmansa ja perusti kotikyläänsä kauneushoitolan. Nyt hän elättää itsensä leikkaamalla ja suoristamalla hiuksia, tekemällä kasvohoitoja, kulmien muotoiluja ja...
Suomessa vieraili helmikuun alussa kambodžalainen Ty Ratana, joka toimii Naisten Pankin tukeman hankkeen paikallisena projektipäällikkönä, Life with Dignity-kumppanijärjestössä. Viime vuodet Ratana on suorittanut maisterinopintojaan, jotka koostuivat opinnoista Vietnamissa, Kambodžassa sekä Genevessä, ja...
Rouva Satt Sochenda, 45, asuu Bos Puoyn kylässä Kambodžhassa. Leachin kunnassa. Hän on toiminut Leachin naisten maatalousosuuskunnan (women agriculture cooperative) puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien. Osuuskunta perustettiin vuonna 2012 ja se...
Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...
Pilvet vyöryvät kuin valkea harsoverho Bhattendadan yli. Kylä sijaitsee parin kilometrin korkeudella vuoristossa, joka ympäröi Nepalin pääkaupunkia Kathmandua. Kylässä toimii naisten osuuskunta, jota suomalainen Naisten Pankki tukee yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun...
Naisten Pankin tukema Bhattendadan kylä kärsi pahoin Nepalin maanjäristyksessä. Palasimme kylään viisi kuukautta maanjäristyksen jälkeen katsomaan, miten kylän asukkaat ovat pärjänneet. Video: Antti Helin
Kvienin kylässä, Kambodžassa toimii Naisten Pankin rahoittama laina- ja säästöryhmä. Ryhmän puheenjohtaja Soun Theara oli muutama vuosi sitten köyhä nainen. Elämä muuttui, kun hän sai kaksi sikaa: toisen siskoltaan ja...
Kambodžalainen Tou Leaknak, 45, on Siem Reapin provinssissa sijaitsevan Kdolsin kylän laina- ja säästöryhmän puheenjohtaja. Leaknakin muutamasta porsaasta alkunsa saanut liiketoiminta on kasvanut Naisten Pankin tukemaan ryhmään liittymisen jälkeen huimasti...
Sangita Thing, 26, näyttää kahta littaan rutistunutta metallista vesiastiaa. Ne ovat kaikki, mitä hänen kodistaan jäi jäljelle. Kaikki muu on hautautunut raunioihin. ”Minulla ei ole ruokaa, ei edes yhtä ainoaa...
Evakuointilentoja tekevien helikopterilentäjien mukaan kokonaisia kyliä on hautautunut maanvyörymien alle syrjäisissä vuoristolaaksoissa lähellä maanjäristyksen keskusta. Kathmandunlaakson lähelläkin maanjäristys on tuhonnut suurimman osan rakennuksista lukemattomissa maalaiskylissä. Yksi sellaisista kylistä on reilun...
”Sydämeni hakkaa yhä” Sabita Moktan, 24, kuokkii hajamielisen näköisenä talonsa raunioita. Jäljellä on vain pätkä seinää oven ympärillä. Aina välillä hän heittää irtotiilen pois edestä. Hän tekee työtä hitaasti ja...
Naisten Pankilla on Nepalissa hanke, joka keskittyy naisten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien edistämiseen. Hanke on Lalitpurin alueella, joka on pahiten maanjäristyksestä kärsineiden alueiden joukossa. Tämän hankkeen osuuskuntien jäsenistä on ilmoitettu...
Kuva: Jaana Kautto Lalitpurin alueella sijaitsevan Bhardeun kylän säästöryhmän naisia helmikuussa 2011, kun Keskisuomalainen vieraili Naisten Pankin avustamissa kohteissa. Satu Kakkorin artikkelissa Keskisuomalaisessa kerrotaan: ”Vaikeiden tieyhteyksien päässä sijaitseva Lalitpurin alue...
Elämä ei ole ollut helppoa. Vähävaraisella perheellä ei ollut varaa pitää lapsia koulussa, joten Pichin vanhimmat lapset ovat käyneet koulua vain pari ensimmäistä luokkaa. Kymmenen vuotta sitten Pich jäi myös...
Myanmar (ent. Burma) on pinta-alaltaan Kaakkois-Aasian suurin maa. Tarkkaa asukaslukua ei tiedetä, koska täsmällistä väestönlaskentaa ei ole hajanaisessa maassa pystytty tekemään. Arviot asukasluvusta vaihtelevat 56–60 miljoonan välillä. Ensimmäiset Naisten Pankin...
Kambodzhalaisen Rorn Kakadan elämä muuttui, kun hän pääsi kotikylässään Doun Pechissä mukaan Naisten Pankin tukemaan naisten ryhmään. Kakada on oppinut mm. oikeuksistaan naisena, terveydenhuollosta, maataloudesta sekä siitä, kuinka saada pienimuotoisesta...
Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...
Neljä kambodzhalaista ja Kirkon Ulkomaanavun toimeentulon asiantuntija matkasivat Nepalissa syrjäiseen Bhattetandaan tutustumaan Naisten Pankin tukemaan naisten osuuskassaan. Nepal tarjoaa kauneintaan, sinappi kukkii keltaisena Kathmandun laaksoa ympäröivien kukkuloiden rinteillä ja kapea...
Laxmi Shrestha, 32, viljelee luomutomaattia Bhardeun kylässä Lalitpurissa kahden muun naisviljelijän kanssa. Hän on ollut osuuskunnan jäsen jo kahdeksan vuotta. Tomaattifarmia varten hän otti lainan kolme vuotta sitten, mutta nyt laina on...
Bishnu Maya Tamang, 42, on Bhardeun Shree Gupteshowri Women Development Multipurpose -osuuskunnan varapuheenjohtaja. Hän kertoo liittyneensä osuuskuntaan vuonna 2007. Sitä ennen hän oli muuttanut Bhardeun kylään toiselta paikkakunnalta ja kertoo alkuaikojen...
Women: Hope and Growth -hanke Rouva La Ev, nuudelimyyjä Rouva La Ev, 42, on kyläpankin jäsen ja Khmer-nuudelin myyjä Phtas Rungin kunnassa, Kambodžassa. La Evillä on viisi elätettävää perheessään. La...
Ma Thidar on sitoutunut kotikylänsä kehittämiseen Myanmarissa. Hän työskentelee kylän naistenryhmän kirjanpitäjänä. Ryhmän tavoitteena on vahvistaa naisten päätäntävaltaa päivittäisessä elämässään ja luoda naisille mahdollisuuksia osallistua kylän kehittämiseen. Kesällä 2014 Ma...
Douch Sopheakin vanhempien kuoleman jälkeen huolenpito kahdesta pikkusiskosta ja kahdesta pikkuveljestä jäi nuoren naisen ja hänen aviomiehensä vastuulle. Oli selvää, että ilman ulkoista rahallista tukea perheen elintaso tulisi romahtamaan. Elättääkseen...
Nimeni on Zin Mar Wai. Olen 35-vuotias naimaton nainen Asikalayn kylästä Myanmarista. Asun viiden vanhemman sisarukseni kanssa. Perheeni omistaa pienen maatilan ja perheen tulot koostuvat pääosin maatilan tuotoista. Tuotot eivät...
Reaksmei Sameakkin kunnan maatalousosuuskunta on ylpeä koululaistytöille antamastaan tuesta. Tuen avulla kunnan köyhimmät oppilaat voivat käydä koulua säännöllisesti. Maatalousosuuskunta perustettiin vuonna 2012 Naisten Pankin ja Kirkon Ulkomaanavun tuella. Sen jälkeen,...
Suntali Lama, 31, pitää pientä kauppaa ja pientä ravintolayritystä syrjäisen Devichourin kylän laitamilla Lalitpurissa. Hän on Devichourin osuuskunnan jäsen. Donitsibineksensä hän aloitti, kun osuuskunta valitsi hänet valmistamaan välipaloja viereisen koulun...
”En pysty sanoin kuvailemaan tunnetta, kun saan opettaa näitä ylempien kastien naisia. Aiemmin olen joutunut teitittelemään ja rouvittelemaan heitä”, Resma Bishanke kertoo, ja silmät kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Bishanke...
Musiikin voima Monissa kylissä saamme kuulla naisten laulavan ja tanssivan, ja Lauri Tähkän vastaavan pikkukitarallaan ja omilla lauluillaan. Nepalissa on hinduja 81 %. Deuralissa osallistumme kuitenkin iltajuhlaan, jonka järjestää buddhalainen...
Lauri Tähkä tutustui Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin kehitysyhteistyöhankkeisiin syyskuussa 2013. Lue lisää 2014/3 Tekoja lehdestä, Kirkon Ulkomaanavun blogisivustolta, tai seuraa Laurin blogin tunnelmia Kirkon Ulkomaanavun Youtube-kanavalta.
Matkallaan Lauri Tähkä tapasi lukuisia naisia, jotka ovat saaneet tukea yritystoimintaan. Naisten yrittäjyyden ja dalitien eli kastittomien ihmisoikeuksien puolesta työskentely leimaa Kirkon Ulkomaanavun rahoittamaa työtä Nepalissa. ”En miettinyt hetkeäkään, kun...
Nepalilainen Radha Chaudhary työskenteli koko lapsuutensa, eikä siksi pystynyt koskaan toteuttamaan unelmaansa korkeakoulututkinnosta. Onneksi Radhalla riitti sinnikkyyttä ja hän sai toteutettua erään toisen haaveensa – haaveen itsenäisemmästä elämästä. Naisten Pankin...
Maantien reunat ja asfaltin syvät kuopat värittävät maisemaa kauniin punaiseksi. Punaisen kuumaksi. Ilma on kuuma ja kuiva. Muuten maisema on vihertävän keltainen ja ihmettelen missä värikkäät kukat ovat. Olen kuitenkin...
Kirjoitamme tätä matkalla Kampalasta Sembabuleen. Huonokuntoinen tie hehkuu punaisena. Ohi kävelevät naiset kantavat uskomattomia taakkoja päidensä päällä. Lehmiä ja vuohia kulkee kaikkialla. Mobiiliraha näkyy vahvasti katukuvassa. Pienet majat ja...
Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat tutustumassa Naisten Pankin hanketyöhön Ugandassa, Itä-Afrikassa viikolla 7. Matka on omakustanteinen. Seuraa kahdeksan hengen delegaation matkaa pitkin Ugandaa blogin kautta: www.kua.fi/NaistenPankkiUgandassa
Istun Kampalassa, Ugandassa, hotelli Africanassa tätä kirjoittaessani. Aamu valkenee. Linnut metelöivät. Liikenne on jo vilkasta tässä noin 3,5 miljoonan asukkaan suurkaupungissa. Takana ovat ensimmäiset lomapäivät itäisen Afrikan ystävällisessä ja luonnoltaan...
”Nimeni on Sangita Nepali. Olen nepalilainen ja alun perin kotoisin Makwanpurin alueelta, mutta avioiduttuani muutin noin sadan kilometrin päähän Lalitpuriin, lähemmäs pääkaupunkia Kathmandua. Ennen kiertelin muiden kodeissa ompelemassa vaatteita, mutta...
(kuvassa:Saija Tolvanen (vas.) ja Riittakaisa Kässi) ”Olen miettinyt monta kertaa, miksi Naisten Pankki tuntuu niin läheiseltä. Ehkä siksi, että naisen on helppoa liittyä tunnetasolla tukemaan toisia naisia”, Jyväskylän vapaaehtoisryhmässä eli...
Kyläpankkitoiminta on levinnyt syrjäisiinkin kyliin Kambodzhassa. Myös Amleangiin, jonka läpi vievä maantie Kompong Speun maakunnassa on sadekaudella pelkkää saviliejua ja syviä kuoppia. Mopot ja polkupyörät, jotka kuljettavat raskaita banaani- ja...
Jo kyläpankin toiminnan alkaessa hän otti lainan, jolla osti porsaan. Nyt sika on porsinut jo kahdeksan kertaa, jokaisesta porsaasta hän on saanut myydessään 50 dollaria. Nytkin neljä porsasta pyörii siistissä...
Prambei Mum -nimisessä kambodzhalaisessa kylässä, keskeisellä paikalla, on Naisten Pankin tukeman hankkeen osuuskunnan varasto ja tapaamispaikka. Saavumme muutaman vierailijan kesken pihaan, ja vastassa meitä on osuuskunnan neljä naista ja yksi...
Naisten Pankin Nepalin matkalle osallistuneet suomalaispäättäjät uskovat, että Nepalissa on mahdollista vaikuttaa myönteisen kehityksen puolesta. Maassa on parhaillaan menossa perustuslakiprosessi ja yhteiskunnalliset rakenteet ovat muotoutumassa. Tärkeitä kysymyksiä ovat maauudistus ja...
29-vuotias Bun Davy asuu Oreuseyn kylässä Kambodžassa. Hänellä on kaksi pientä lasta. Davyn mies on rakennustöissä työmaalla, joka on hyvin kaukana perheen kodista. Bun Davy sai kyläpankista 50 dollarin lainan,...
”Elämä leirillä oli vaikeaa” Alice oli 20-vuotias, kun hän joutui pakenemaan kotoa. ”Silloin oli paljon tappamista. Kasvatin vihanneksia puutarhassa, mutta sissit veivät sadon. Meillä ei ollut mitään syötävää ja sissit...
Khim Saly on 31-vuotias kambodzhalainen Bat Rumduol kylästä. Hän on ollut naimissa vuodesta 2000 alkaen rakennustyömiehen kanssa ja heillä on kolme lasta. Salyllä on ollut jo pitkään pieni kioski kylässään. Ennen...
Oudon Boy ”Mä en nuku täällä, lähden tästä kylästä, enkä ikinä tule takaisin…” Jep jep. Näin taisin sanoa ihan vielä hetki sitten. Istun tätä kirjoittaessani Oudon Boy –nimisessä pienessä kylässä...
Battambang Takana ihana päivä. Aamu avautui juuri niin kauniina, kuin se täällä Kaakkois-Aasiassa vaan voi. Avaan hotellin ikkunat ja annan lämmön ja valon valloittaa minut. Yön kosteus näkyy hienoisena sumuna...
Pursat Istun kirjoittamassa tätä pitkän päivän päätteeksi Pursatissa, Kambodzhan maaseudulla olevassa pikkukaupungissa sen parhaassa hotellissa hyttysten huolella puremien, ehkä mortadellaa muistuttavien nilkkojeni kanssa. Takana on tunteita herättävä päivä. Pomppasimme jeeppeihin...
Phnom Phen Päivä valkeni Phnom Penhissä kauniina. Aloitimme aamun tutustumalla kuninkaan palatsiin. Upeat istutukset, mielettömän kauniit rakennukset, loistava opas tekivät aamustamme harmonisen ja kauniin. Samaan aikaan kaikki ympärillä oleva kauneus...
Phnom Phen – Good Morning, Helsinki. Kirjoitan tätä täältä Phnom Phenistä, kuumalta ja kostealta Hotel Goldianan parvekkeelta. Olemme yhdessä yhdeksän muun suomalaisen kanssa omakustanteisella kenttämatkalla Kambodzhassa, tutustumassa Naisten Pankkien...
Vuodesta 1990 yrittäjänä toiminut nepalilainen Reeta Simha on yksi harvoja etuoikeutettuja naisia Nepalissa. – Olen onnekas. Nepalissa naiset ovat alistettuja. Heitä alistaa perinne, lainsäädäntö ja miehet sekä nuoria naisia myös usein...
Ensimmäiset askeleet naisten sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvoisuuden eteen on Nepalissa jo otettu. Säädettyjä lakeja kuitenkin sovelletaan kirjavasti, ja naisilta puuttuu tietoja ja taitoja huolehtia oikeuksistaan. Nepalin kansalliskokouksen jäsenistä jo kolmannes...
Gita Shrestha alkoi viljelyn tosissaan, kun hän oli ensin saanut koulutusta siihen mitkä vihannekset sopivat maaperään, milloin kylvetään ja milloin kerätään sato. ”Tässä on valkosipulia ja korianteria. Tähän olen kylvänyt...