Naisten Pankki on kerännyt toimintansa aikana yli 17 miljoonaa euroa hauraimmissa maissa olevien naisten toimeentulon ja yrittäjyyden hyväksi. Pääomaa tällä hetkellä toimiviin, naisten itse hallinnoimiin säästö- ja lainaryhmiin sekä osuuskuntiin on kerääntynyt jo yli miljoona euroa.
Naisten Pankki on kerännyt jo yli 17 miljoonaa euroa naisten ammatilliseen koulutukseen, yrittäjyyteen ja tasa-arvon toteutumiseen Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Keräämillään varoilla vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki on tukenut jo lähes 60 000 hauraimmassa asemassa olevaa naista.
Naisten Pankin toiminnan ydinmuotoja ovat säästö- ja lainaryhmät sekä osuuskassat. Ne ovat keino lisätä taloudellista omavaraisuutta syrjäisellä maaseudulla, josta puuttuvat pankkien kaltaiset viralliset rahoituslaitokset.
– Naisten Pankin alla toimivia osuuskuntia on 20, ja ne toimivat Nepalissa. Osuuskassat toimivat järjestäytyneesti ja yritysmäisesti. Jäsenet omistavat kassan ja hallinnoivat sitä johtokunnan ja erilaisten jaosten kautta, kertoo toimeentulon asiantuntija Ulla Sarasalmi Kirkon Ulkomaanavusta.
Osuuskuntiin kuuluu tällä hetkellä yli 6 000 jäsentä, ja sinne kertynyt pääoma on nyt noin 520 000 euroa. Pääoma koostuu pääosin naisten säästöistä.
– Kassat tarjoavat erilaisia lainatuotteita, joilla on edullinen korko ja kohtuulliset vakuusvaatimukset. Kassoilla on myös mahdollisuus saada valtiolta edullista lainaa jälleenlainattavaksi jäsenille, Sarasalmi kertoo.
Pienempiä, hieman epämuodollisemmin toimivia säästö- ja lainaryhmiä on lähes 500 Naisten Pankin kaikissa toimintamaissa Jordaniaa lukuunottamatta. Säästöryhmien noin 17 000 jäsenestä pääosa on naisia. Ryhmissä on myös miehiä, mutta miehiä on jäsenistä korkeintaan viidesosa. Myös säästö- ja lainaryhmiin on kertynyt yhteensä vajaa puolen miljoonan euron pääomapotti.
– Noin puolet jäsenistä on ottanut ryhmistä lainaa, puolet käyttävät ryhmiä säästämiseen. Säästösummat voivat olla esimerkiksi 20 tai 50 senttiä kuukaudessa riippuen ryhmän sopimista säännöistä. Lainasummat taas vaihtelivat viime vuonna 20-580 euron välillä, Ulla Sarasalmi kertoo.
Laina on mahdollisuus tehdä köyhyydestä nousemiseen tarvittava isompi kertainvestointi, kuten ostaa karjaa. Laina maksetaan takaisin, esimerkiksi kun eläimet poikivat tai niistä saatu maito tuo myyntituloja.
Osaaminen ja yrittäjyystaidot pysyvää pääomaa
Yhtä tärkeää kuin rahallinen pääoma, on naisten sama henkinen pääoma ja osaaminen. Naisten Pankin keräämillä varoilla koulutettiin pelkästään viime vuonna yrittäjyys- ja taitokoulutuksissa yli 5000 naista. Hauraimmilla alueilla, kuten Keski-Afrikan tasavallassa järjestetään myös lukutaitokoulutusta.
Yrittäjyyskoulutus valmistaa naisia yrittäjyyteen ja yrittäjänä toimimiseen, talouden suunnitteluun ja hallintaan sekä markkinointiin.
– Taitokoulutuksia naiset käyvät työn ohessa, ja ne keskittyvät käytännön ammattiosaamiseen vahvistamiseen, kuten uusiin viljelymenetelmiin, eläinten hyvään hoitoon tai vaikka kädentaitoihin, Sarasalmi kertoo.
Naisten koulutus, yrittäjyysosaaminen ja ammattitaidot ovatkin pääomaa, jota ei mikään kriisi koskaan voi heiltä viedä.
Naisten Pankin Next Generation -tiimi ja Women of Aalto järjestävät yhdessä yrittäjyystapahtuman tiistaina 16.5. kello 18.00 alkaen. Aika: tiistai 16.5.2023 klo 18.00 Paikka: A Grid, Otakaari 5, 02150 Espoo Tapahtuman...
Eman Radwan on 31 -vuotias neljän lapsen äiti Jordaniassa. Elämäntilanteen muututtua hänen oli hankittava itselleen ammatti pystyäkseen elättämään lapsensa. Eman pääsi harjoittelijaksi kauneushoitolaan, jossa hän sai kokemusta kauneudenhoitoalasta ja siinä...
Naisten Pankin Skills Donation -ohjelmassa eri alojen ammattilaiset lahjoittavat osaamistaan osallistumalla hankkeen toimintaan paikan päällä. Jaana Jokinen auttoi Myanmarissa naisyrittäjyyttä tukevan hankkeen arvioinnissa ja kehittämisessä. – Työ tehdään yhdessä paikallisen tiimin...
Naisten Pankin ohjausryhmä on tehnyt päätöksen Social and Economic Empowerment of Women –hankkeen aloittamisesta Jordaniassa. Hankkeessa annetaan yrittäjyyskoulutusta 180 naiselle. Lisäksi hankkeessa annetaan starttirahaa naisyrittäjille sekä koulutusta laina- ja säästöryhmille....
-Korianteria, herneitä, kurpitsaa, kurkkuja, tomaatteja, sipulia, valkosipulia… Kunkin kauden kasviksia, Manamaya Shrestha kuvailee. Shrestha on kouluttautunut luomuviljelijäksi Naisten Pankin tuella. Hänen vihannestarhansa ja peltonsa sijaitsevat pienen Bhardeun kylän kauniissa laaksossa...
Liberiassa Naisten Pankin työllä on hankkeiden kautta tuettu yli 1 500 haavoittuvassa asemassa olevaa naisvetoista perhekuntaa. Lähes kaikkien (90 %) hyödynsaajien elintaso on noussut köyhyysrajan yläpuolelle, ja välillisesti työ on hyödyttänyt...
Tuunaajamutsi on reilu pari vuotta vanha ohjelmapalveluyritys, jonka liikeideana on tarjota käsillä tekemistä ja kevennystä työelämän arkeen. -Minulla on aina ollut intohimo käsillä tekemiseen, mutta päädyin kuitenkin it-alalle. Viihdyin työssäni,...
Kambodzalaisessa Kralanhin kylässä, Siem Reapin ulkopuolella Yern Sok Ke valmistaa rapeita pieniä, ohuenohuita kakkuja tai keksejä, joita näkee kaikkialla. Hän työskentelee kotona ulkokeittiössä ja käsittelee taikinaa nopeasti ja varmasti. Hän...
Siem Reapin kaupungin ulkopuolella Ta Leungin kylässä rouva Tip Phor kutoo kangaspuilla kahdenlaisia puuvillahuiveja. Toinen malli on traditionaalinen kambodžalainen huivi, joita myös turistit ostavat matkamuistoksi. Toinen malli menee edelleen myytäväksi paikallisille...
Kambodzalaisella Som Peounilla on oma ompelimo ja kauppa Siem Reapin turistikaupungin laidalla Phnom Kraomin kylässä. Hän ja kaksi palkattua ompelijaa valmistavat laadukkaita työhousuja miehille ja pojille. Kestävistä työhousuista on kysyntää...
Nway Nway Latt asuu Hta-neen kylässä Pyaponin kunnassa Myanmarin lounaisosassa. 21-vuotias nainen jätti koulun kesken terveyssyistä juuri ennen kuudennen luokan loppukoetta. Vaikka perheellä ei ollut talousvaikeuksia, hän halusi osallistua toimeentulon...
Hor Rem, 33, ja hänen miehensä Pov Roeurn, 38, asuvat talossaan Kra Baochrumin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Hor Rem on maanviljelysosuuskunnan ja vihannesryhmän jäsen....
Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....
Tänään haluan kirjoittaa itselleni tärkeästä asiasta, nimittäin yrittäjyydestä. Itse en ole päätoimisesti yrittäjä, vaikka olenkin elämäni varrella laittanut pystyyn toiminimen, yrityksen ja toiminut start-up/pienyrityksessä. Onnistumistarinoita ei ole kerrottavana, mutta samalla...