Naisten Pankin Kosovon hankkeen tavoite on tukea naisten oikeuksia, kehittää naisten tulonhankintaa ja yritystoimintaa sekä edistää etnisten ryhmien välistä vuorovaikutusta. Lisäksi hankkeessa kehitetään paikallisten naisryhmien toimintaa ja vahvistetaan naisten yhteiskunnallisia vaikuttamismahdollisuuksia.
Kosovon hankkeeseen on myönnetty varoja Kirkon Ulkomaanavun kautta vuosina 2012–2014 yhteensä 270 000 euroa. Paikallisen Mundësía-kumppanijärjestön kautta varoilla on tuettu Interethnic Community Empowerment Programme (ICEP) -hanketta Mitrovican alueella.
Naisten Pankin Kosovon hanke on tukenut ensisijaisesti vuoristokylien naisia ja toissijaisesti nuoria. Naisille on järjestetty muun muassa ammatillisia kursseja ja luentoja esimerkiksi naisten oikeuksista, sukupuolten tasa-arvoisuudesta, terveydestä ja trauman käsittelystä. Hanke on myös vahvistanut eri etnisten ryhmien välistä yhteistoimintaa. Tähän mennessä ICEP-hankkeessa on perustettu naisten ja nuorten ryhmiä yhteensä 50, joista 30 on perustettu Naisten Pankin Kosovo-hankkeen aikana. 20 oli perustettu ennen hankkeen alkua vuonna 2012.
Viime kesäkuussa seitsemän naistenpankkilaista teki matkan Kosovoon. Ryhmä vieraili sekä Kosovon albaanialueilla että Pohjois-Mitrovican serbialueilla ja tutustui useiden naisryhmien toimintaan.
Cabra-nimisessä albaanikylässä naiset ovat perustaneet baklavaryhmän. Neljä naista valmistaa perinteisiä baklava-leivonnaisia ja myy tuotteitaan Mitrovican ja Kosovon isoihin myymälöihin. Ryhmä toimii kylässä sijaitsevassa kontissa, jonne naiset ovat saaneet lahjoituksena paistinuunit.
Kyseisellä alueella albaaninaiset edustavat vähemmistöä. Kylässä ei ole ollut ongelmia väestöryhmien kesken, mutta tiettyihin muodollisuuksiin on totuttu.
”Kansainväliset järjestöt ymmärtävät meitä paremmin kuin Kosovon viranomaiset”, toteaa ryhmän vetäjä Sela Imeri. Ammatillisten kurssien ansiosta kylän naiset muun muassa viljelevät mansikkaa, hedelmiä ja vihanneksia, tarhaavat mehiläisiä sekä valmistavat kierrätysmateriaaleista koruja.
Teksti: Tiina Toivakka
Juttu pohjautuu Saija Tolvasen matkakertomukseen Kosovosta.
Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...
Nazlije Gërguri on Interethnic Community Empowerment Programme (ICEP) -hankkeen aktiivinen johtaja ja kuuden lapsen äiti. Nazlijen elämä on ollut haasteita täynnä aina lapsuudesta tähän päivään. Vaikka hän kävi koulua nuorena...
Snežana Timotijević asuu pienessä Leškan kylässä Kosovossa. Snežana meni naimisiin hyvin nuorena ja sai kolme tytärtä. Muutaman vuoden jälkeen hänestä tuli yksinhuoltajaäiti. Työttömyys, äitiys, nuori ikä ja samanaikainen koulunkäynti tekivät...
Zejnije on kymmenhenkisen perheen viides lapsi. Perheenjäsenistä kukaan ei ole löytänyt töitä ja siksi Zejnije ja hänen vanhempi sisarensa Albana eivät ole voineet jatkaa koulunkäyntiä. Koulu sijaitsee Vushtrin kylässä ja...
Cabra-kylän naisten ryhmä toimii kontissa, jonne rouvat ovat saaneet lahjoituksena paistinuunit. Baklava-taikina tehdään vielä käsin, mutta naiset toivovat saavansa lahjoituksena taikinakoneen, jotta he voisivat vastata kasvavaan kysyntään...
Kosovon hankematkalle osallistui 8. – 13.6.2014 seitsemän naisen ryhmä: Kirkon Ulkomaanavun aluevastaava Kaarina Niemisen ja sidosryhmäpäällikkö Asta Turtiaisen lisäksi matkalle osallistuivat omakustanteisesti Naisten Pankin vapaaehtoiset Pirjo Hiltunen, Ritva Jolkkonen ja...
Sela Imeri joutui lähtemään kotikylästään sotaa pakoon 1990-luvun lopulla, mutta kun hän vuosia myöhemmin palasi, oli jotain sentään säilynyt. − Perinteinen päärynähillo oli pysynyt hyvänä kellarissa, vaikka purkittamisesta oli kulunut...