HomCare –yrittäjät ovat lähteneet innolla mukaan FinnWalk –kävelyn reitin varrella järjestettäviin tapahtumiin. Pohjois-Pohjanmaan myyntipiirijohtaja Kirsi Paananen on mukana Kalajoen, Kokkolan ja Raahen tapahtumien järjestämissä.
Jokaisella paikkakunnalla järjestetään oman näköisensä FinnWalk –tapahtuma Jaana Villasen saapuessa kaupunkiin, Kirsi Paananen kertoo. Esimerkiksi Kokkolassa tilaisuus on keskustassa Purje-lavalla ja mukana ovat Kokkolan yrittäjänaiset jäsenyrityksineen.
– Olemme saaneet mukaan paikallisia yrittäjiä, ja he tuovat oman ammattitaitonsa tapahtumassa esiin. Osa yrittäjistä on lupautunut tekemään erilaisia pikahoitoja. Niistä kerätään pieni vapaaehtoinen maksu, joka menee suoraan Naisten Pankille. Parhaillaan etsitään juontajaa ja toivomme saavamme myös kaupunginjohtoa kertomaan yrittämisen mahdollisuuksista paikkakunnalla.
HomCare –yrittäjät tuovat myös oman tärkeän panoksensa FinnWalk –kävelyyn. Tapahtumissa myydään teemaan sopivaa jalkahoitosettiä, jonka tuotosta osa menee Naisten Pankille.
HomCare -toimintaan mukaan tuleville uusille jälleenmyyjille tarjotaan 80 euron arvoista aloitussettiä, josta Naisten Pankille menee suoraan 30 euroa eli yhden ammatin verran. ”Työllistämällä itsesi HomCare-työllä, teet hyvää muillekin”.
– Lisäksi olemme saaneet mukaan SieviShopin, Sievi Jalkineiden itsenäisen jälleenmyyjän. He lunastavat itselleen tietyn määrän kilometrejä ja ovat myös lahjoittaneet kengät kävelyä varten.
Moona-kengät kuuluvat SieviShopin omaan mallistoon ja sopivat Suomi 100 –teemaan, väriltään ne ovat sinivalkoiset.
Kirsi Paananen kertoo olevansa innoissaan mukana tukemassa tärkeää asiaa.
– Tämä on hieno tapa auttaa sekä suomalaisia että kehitysmaan naisia työllistymään. Työllistämällä itsesi HomCare –työllä teet hyvää muillekin. Tule siis mukaan viihtymään ja tekemään yhdessä hyvää!
Mitä Naisten Pankin vapaaehtoisille kuuluu? Hämeenlinnan paikallisryhmä kertoo toiminnastaan! Vahvuutemme on monipuolisuus Meiltä onnistuvat käsityöt, leipominen, pop-up-kahvilat, teemalliset kävelytapahtumat, laulutilaisuudet, asiantuntijaluennot ja kirjallisuustapahtumat. Listaa voisi vielä jatkaa, mutta tuossapa päällimmäiset,...
Osallistumme tänäkin vuonna Vantaankosken seurakunnan koordinoimiin joulumyyjäisiin, jotka pidetään Martinlaakson ostarilla. Teemme myyntiin taatelikakkuja ja muita kuivakakkuja, pikkuleipiä, saaristolaisleipiä jne. Myynnissä on myös pipoja, kortteja, Naisten Pankin kahvia ja teetä...
Syksyn soppis järjestetään lauantaina 19.10. klo 12.00 Myyrmäen kirkossa. YLEn musiikkitoimittaja Risto Nordell kertoo aiheesta ”Musiikkia Neitsyt Marialle ortodoksisessa, roomalaiskatolisessa ja luterilaisessa perinteessä”. Voit tutustua esityksen pitäjään jo etukäteen kuuntelemalla Riston valinta...
Naisten Pankin ohjaustiimi on saanut riveihinsä rautaista vahvistusta ja toivottaa tervetulleeksi uudet jäsenet Heidi Liesiveden (kuvassa vasemmalla) ja Johanna Arantola-Hattabin (oikealla). Uudet jäsenet tuovat mukanaan roimasti osaamista erityisesti liiketoiminnan kehittämisen,...
Käsityöpiiri Käteväiset kokoontuu kuukauden toisena maanantai-iltana klo 17 Taitokorttelin Taitogalleriassa. Se sijaitsee 2. kerroksessa Taitokorttelin tiilitalossa, jonka alakerrassa on Taito Shop. Ulko-ovi ja rappuset toiseen kerrokseen ovat Koskikadun puolella. Rappusilla...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma mahdollistaa paremman elämän heikommassa asemassa oleville naisille ja lapsille. Osallistumalla tapahtumaan yrityksesi auttaa tarjoamaan ammatin naisille, jotka elävät haastavissa olosuhteissa. 30 eurolla yksi nainen saa ammatin....
Naisten Pankin Hämeenlinnan paikallisryhmän vapaaehtoinen ja pitkäaikainen käsityöharrastaja Maija Ratilainen löysi tavan yhdistää neulomisharrastuksen ja vapaaehtoistyön. Ratilainen neuloo vauhdikkaasti villasukkia, joita hän myy Naisten Pankin hyväksi. Vuonna 2023 lankaa kului...
Pitkäaikainen vapaaehtoisemme Kaisa Viljanen joutui toimituksen leikkimieliseen piinapenkkiin vastaamaan tiukkoihin väitteisiin vapaaehtoistoiminnasta. Lue, miten Kaisa selviää hankalistakin tilanteista! Olet ollut Naisten Pankin vapaaehtoisena jo pitkään, koska siinä pääset juomaan kahvia...
Joensuun Naisten Pankin vapaaehtoiset järjestivät joulumyyntiä perinteisen Joulutorin lisäksi myös Taitokorttelin Joulupihakojussa. Joulumyynti onnistui hyvin ja saimme kokoon summan, jolla 152 sisartamme Aasiassa ja Afrikassa saavat ammatin ja pääsevät paremman...
Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...
Jonsuun naistenpankkilaiset järjestävät glögi- ja piparitarjoilun Valot tuhannet -konserttien yhteydessä. Konsertteja on kaksi; klo 15 ja 18. Tarjoilu alkaa ensimmäisen konsertin päättyessä n. klo 16. Tarjoilun tuotto menee kehittyvien maiden...
Olemme tänäkin vuonna mukana Koti Costalla -messuilla lauantaina 4.11. klo 10 – 17 Las Palmerasissa. Nyt on tilaisuus varata myynti- tai esittelypöytä 20 euron hintaan. Koko summa menee tietenkin Naisten...
Pilates on monipuolinen kehonhallintamenetelmä, joka kehittää voimaa, liikkuvuutta ja kehotietoisuutta. Tanssinopettaja, pilatesohjaaja Mariana Siljamäki pitää lempeän, mutta vahvistavan pilates-kehonhuoltotunnin, johon kaikki ovat tervetulleita. Tunnin pituus on 45 minuuttia, eikä osallistujilla...
Tule tekemään hyvää tekeviä ostoksia pyhäinpäiväksi torstaina 2.11. klo 11 alkaen K-Supermarket Länsiväylään. Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat ahkeroineet käsin kauniita kransseja ja korvakoruja. Myynnissä on myös graafikko Oona Katajamäen suunnittelemia...
Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus Aurinkorannikolla kuulla kiinnostavia ja konkreettisia tarinoita siitä, mitä Naisten Pankin hankkeilla on saatu aikaan. Saamme vieraaksemme Naisten Pankki Helsingin ex-puheenjohtajan Terttu Taurula-Snellin, joka kertoo Naisten Pankin...
Naisten Pankki edistää kehittyvien maiden naisten toimeentuloa valmentamalla ja kouluttamalla heitä yrittäjiksi. Naisten Pankki on perustamisestaan 2007 saakka ollut vastuullisille suomalaisille yrityksille kiinnostava yhteistyökumppani. Tarjoamme yrityksille monia yhteistyövaihtoehtoja kertalahjoituksista pitkäaikaisiin...
Vapaaehtoismessuilla on mukana lähes 40 joensuulaista yhdistystä tai seurakuntatoimijaa. Tule kuulemaan vapaaehtoistyön mahdollisuuksista ja vapaaehtoisten omia kokemuksia. Messuilla on toimintapiste lapsille, Onnenpyörä, Taiteista tunteisiin -polku, Joensuun Ladun toimintapiste, digineuvontaa sekä...
Naisten Pankki on mukana Enon torilla pidettävässä Kekritapahtumassa. Tapahtuma on samalla Pielisjokiseutu-lehden 60-vuotisjuhlatapahtuma. Naisten Pankilla on tapahtumassa info/myyntipöytä. Tervetuloa!
Koirakoulu Masseterissa Helsingissä on sunnuntaina 10.9. kaksi tapahtumaa, joiden tuotto menee Naisten Pankille. Klo 14.-14.45 tutustutaan koirajumppaan ja koirien kehonhallintaharjoituksiin palkitsemisen avulla klo 15.-15.45 pidetään koirien älypelisessio, jossa koirat pääsevät...
Naisten Pankin Next Generation -tiimi ja Women of Aalto järjestävät yhdessä yrittäjyystapahtuman tiistaina 16.5. kello 18.00 alkaen. Aika: tiistai 16.5.2023 klo 18.00 Paikka: A Grid, Otakaari 5, 02150 Espoo Tapahtuman...
Sijoitusmessut on Suomen suurin ja vanhin yksipäiväinen sijoitusalan tapahtuma, joka tarjoaa erilaisia tapoja tutustua sijoittamiseen liittyviin ajankohtaisiin aiheisiin. Tarjolla on keskustelupaneeleita, haastatteluja, keynote-puheenvuoroja ja ajantasaisia katsauksia sijoittamisen kentältä. Naisten Pankki...
Naisten Pankki osallistuu tänä vuonna Tampereen Sijoitusmessuille, jotka järjestetään Tampere-talossa perjantaina 5.5. klo 9.30-18.00. Tapahtuma on yleisölle avoin ja maksuton. Naisten Pankki on messuilla mukana omalla standillaan, jossa esitellään Naisten...
Varkauden Taideniityssä (kissakoskenkatu 6) Kulttuurihetkellä Naiselle Ammatti tapahtumassa ohjelmassa on Naisten Pankin esittely Taideniityn esittely ja näyttelyihin tutustuminen Trubaduuri Kimmo Pöllänen Kahvitarjoilu Taidearpajaiset Pääsymaksu 10 euroa (käteismaksu) Tuotto lyhentämättömänä Naisten...
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Naisten Pankki esittelee toimintaansa ja kertoo lahjoitusmahdollisuuksista. Sijoittajamessut on yksityissijoittajille, sijoittamisesta kiinnostuneille sekä medialle suunnattu tapahtuma. Ohjelmassa on puheenvuoroja, tietoiskuja ja paneeleja sijoittamisesta. Tervetuloa kuulemaan, miksi Naisten Pankkiin kannattaa sijoittaa!...
Vuoden viimeinen vapaaehtoisten ilta järjestetään 5.12. klo 17.30 Seurakuntakeskus Sofian Apila-kabinetissa (ent. Keskustan seurakuntatalo, Isokatu 17, 2. krs.). Vaihdetaan kuulumiset ja katsotaan, miten toimintaa jatketaan jälleen ensi vuonna. Lämpimästi tervetuloa...
Yhdellä 30 euron lahjoituksella nainen saa mahdollisuuden ammattiin. Kun nainen saa koulutuksen, hänen perheensä toimeentulo on turvattu ja hänen lapsensa pääsevät koulutielle. Näin apu säteilee vähitellen koko yhteisöön, parantaen sen...
Tule mukaan perinteiselle nyyttäripiknikille kaikille avoimeen tapaamiseen, jossa startataan syyskausi, vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan syksyn tapahtumia. Kokoonnutaan eväiden kera Kortteliklubille, jonka löydät Postin ja Cumuluksen välistä. Voit tuoda pientä syötävää...
Vapaaehtoisten ulkoiluretki. Tapaaminen Kintulammin parkkipaikalla P1 klo 17.. Omat eväät mukaan. Luvassa rentoa yhdessäoloa luonnon helmassa. Kimppakyydit. Yhteyshenkilö: marja.nyrhinen@sci.fi. Tule mukaan
Viola Wallenius perusti parikymppisenä hyväntekeväisyysjärjestön Keniaan. Sen lisäksi hän pyörittää Makongenin kylässä suurperheen arkea, koska ”jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus turvalliseen lapsuuteen.” Viola Walleniuksen elämänmuutoksesta ja toiminnasta Keniassa kertoo hänen...
Kim Thúyn kirja Ru on omaelämänkerrallinen romaani Vietnamista, venepakolaisuudesta ja uudesta elämästä uudessa maassa. Kirjailijalla on silmää pienille, tärkeille yksityiskohdille, joista jotkut saattavat herättää yllättävän koti-ikävän. Vietnamin kielessä sana ”ru”...
Tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluita tarjoava BDO on yksi Naisten Pankin perustajaosakkaista, ja se oli kolme vuotta Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääsponsori. Vuonna 2021 BDO siirtyi Golfaa Naiselle Ammatti -kampanjan sponsoriksi. –...
Hämeenlinnan Naisten Pankin askartelu-käsityöryhmä kokoontuu Wetterhoffilla Rehtorin kansliassa askartelemaan yhdessä myyjäisiä varten. Teemme mm. pieniä olkihimmeleitä, huopasydämiä ja kenties jotain muuta. Mikäli sinulla on valkoisia ja/tai puun värisiä puuhelmiä niin...
Yritysvastuuverkosto FIBSin vuonna 2019 tekemän yritysvastuututkimuksen mukaan liki 80 prosenttia suomalaisyrityksistä kokee, että vastuullisuudesta saatava liiketoimintahyöty on siihen käytettyjä resursseja suurempi. Yritykset kiinnittävät toiminnassaan yhä enemmän huomiota taloudellisen tuloksentekokyvyn lisäksi...
On aika luoda katse menneeseen kymmeneen toivon vuoteen, on aika tarkastella työmme tuloksia ja visioida tulevaa. Tule juhlimaan kanssamme ja innostumaan uudelleen siitä toivosta, jota Naisten Pankin työ luo maailman...
Tule Naisten Pankin vapaaehtoiseksi! Naisten Pankin varainhankintaa tukevat tuhannet aktiiviset vapaaehtoiset, jotka järjestävät tapahtumia, kampanjoita ja hoitavat yritysyhteistyötä sekä valtakunnallisesti että paikallisryhmissä ympäri Suomen. Naisten Pankin vapaaehtoisena saat mahdollisuuden käyttää...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma. Lähtö seurakuntakodin pihalta. Ennen lenkkiä yhteinen alkulämmittely. Vaihtoehtoina kolme erimittaista kävelylenkkiä. Lenkin jälkeen tarjoilua. Mahdollisuus lahjoittaa Kirkon Ulkomaan avun kautta hauraiden maiden naisille. Myytävänä myös arpoja!...
Yrittäjien Riina Torstenssonin ja Ann-Mari Månssonin tavoitteena on tarjota asiakkailleen kauniita, tunteita herättäviä ja aikaa kestäviä tuotteita. Heille on myös tärkeää, että yrityksellä on sosiaalinen vaikutus. Ann-Mari kertoo yritystoiminnan alkaneen...
Suomessa koronapandemiaa on pidetty kurissa erilaisin rajoituksin ja tehokkaalla terveydenhoidolla. Meillä kaikki pääsevät testiin ja halukkaat saavat rokotteen. Vakavasti sairastuneille löytyy sairaalapaikka ja tehohoitoa. Toisin on monissa kehittyvissä maissa, joissa...
Tempauksen alullepanija, Kiho Oy:n viestintäpäällikkö Paula Toivanen kertoo porukan mukaan saamisen olleen helppoa. – Meillä on muutenkin paljon aktiivista ja liikkuvaa porukkaa, ja Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan avulla voitiin...
Aloitamme Alahärmän kauniissa kirkossa osallistumalla jumalanpalvelukseen klo 13. Härmän Naisyrittäjät osallistuvat avustajina jp:n järjestämiseen mm. keräämällä kolehdin, joka menee suoraan Kävele Naiselle Ammatti -kampanjalle. Jumalanpalveluksen lopuksi naisyrittäjät tarjoavat mehua ja...
– Naisten Pankin toiminta perustuu koulutukseen, jonka avulla naiset pääsevät kiinni toimentuloon ja heidän asemansa yhteisössä paranee. Tasa-arvoisemman aseman myötä lapset, perheet ja yhteisöt voivat paremmin, Maria Ruoti toteaa. Ruoti...
Siuntionjoki, ”Suomen Amatson”, on hyvä ja helppo kohde melontaan tutustuville. Melo Naiselle Ammatti -tapahtumassa melomme noin 6km mittaisen matkan johon aikaa kuluu noin kaksi tuntia. Matkaan kuuluu myös kävelyä aluksi...
Helsingin paikallisryhmä järjestää paljon tapahtumia. On teematilaisuuksia, kävelykierroksia, tyyli-iltoja, näyttelyopastuksia ja teatteriesityksiä. Unohtamatta taloudellisesti merkittävintä, joulutoria ja valtakunnallisesti koordinoituja tempauksia. Viime vuoden keväällä korona pani meidät miettimään. Opimme nopeasti pitämään...
Anna-Mari ohjaa Tervasaaressa 75 minuutin monipuolisen kehonhuoltokokonaisuuden, joka koostuu hitaana virtaavasta flow-joogan osiosta ja passiivisia venytyksiä sisältävästä yin-joogasta. Lisäksi tehdään myötätuntoa vahvistava mantrameditaatio. Joogaharjoitus sopii myös aloittelijoille. Zoomin kautta mukaan...
Meillä on ollut yleensä paljon tapahtumia, ja normaalivuotena noudatamme vuosisuunnitelmaa. Se pohjautuu vuosikellon kierrolle. Porukkamme koko ja jaksaminen vaikuttavat tapahtumien toteutukseen. Keväällä naistenpäivänä olemme tempaisseet kauppakeskuksessa lipaskeräyksellä. Pääsiäisenä olemme organisoineet...
Yritysyhteistyö on valittu tämän vuoden Naisten Pankin yhdeksi painopistealueeksi. Olemme iloisia tästä haasteesta! Tarvitsemme sinua mukaan saavuttaaksemme asettamamme tavoitteen ja täydentämään aktiivista tiimiämme. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma...
Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki tukee hauraassa asemassa olevien naisten ammatillista koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Aktiivisten vapaaehtoisten, työtämme arvostavien lahjoittajien ja vastuullisten yrityskumppanien voimin Naisten Pankki...
Luonkos (www.luonkos.fi) on vuonna 2018 perustettu naantalilainen luonnonkosmetiikkayritys, joka yhdistää luonnosta ammennettavan perimätiedon nykyaikaiseen tieteelliseen ymmärrykseen. Luonkosin tuotteet on kehittänyt merimaskulainen luonnonkosmetiikan opettaja Miia Leino yhdessä luonnonvaratuottaja Jonna Vesterisen kanssa....
Me loviisalaiset luimme ihastuneena kotkalaisten koronavuoden toiminnasta maaliskuun Jelpparipostista. Kotkalaiset ovat olleet meille hyvä esimerkki ja ideoiden lähde. Aloitimme Loviisassa Naisten Pankin paikallisryhmän toiminnan syksyllä 2012. Heti seuraavana keväänä vierailimme...
Mikä on Jelppari-ryhmä? Jelppari-ryhmä tukee Naisten Pankin paikallisryhmiä. Toiminta Jelppareissa tarjoaa mahdollisuuden saada laajempi näkökulma Naisten Pankin työhön ja oppia uutta. Mitä Jelpparit tekevät? Valtakunnallisen Jelppari-ryhmän tehtävänä on tuoda Naisten...
Mitä voisi koronakevään aikana tehdä kotona, mutta samalla yhteisöllisesti, yhdessä muiden kanssa? – Voisimme virkata kukkia, joista tehdään perhosia, keksi Naisten Pankki Kotkan puheenjohtaja Lea Makkonen maaliskuussa. Samalla voitaisiin tuoda...
Kynttilät sopivat erinomaisesti keväisiin juhlapöytiin, ystävälle lahjaksi tai pääsiäisen viettoa ilahduttamaan. Desico lahjoittaa jokaisesta myydystä pöytäkynttilästä, kynttiläkimpusta ja rasiasta Naisten Pankille kaksi euroa. Läpivärjätyt kynttilät valmistetaan käsin ja perinteisin menetelmin...
Haemme nyt täydennystä kahteen merkittävään valtakunnalliseen kampanjatiimiin. Kävele Naiselle Ammatti 2021 Kävele Naiselle Ammatti -kampanja toteutetaan tänä vuonna 1.6.–30.9. Sunnuntaina 5.9. tempaistaan yhdessä ja kävellään sekä lahjoitetaan eri puolilla Suomea...
Otetaan yhteistuumin viestintä haltuun! Toivomme paikalle naistenpankkilaisia ympäri maan innostumaan ja innostamaan. Päivän aikana opimme uutta paikallisryhmien viestinnästä ja keskustelemme siitä, miten kertoa kiinnostavasti Naisten Pankista omalla paikkakunnalla. Saamme vieraaksi...
Vuoden alussa istuimme Olavinkulman Olkkarissa liimaamassa uusia logoja lippaisiin. Totesimme, että meillä on hyvä edellisvuoden toiminnan vuosikiertosuunnitelma. Sillä pitkälti mennään. Lauloimme kanttori Samulin johdolla toivevirsiä ja hengellisiä lauluja, tykkäsimme kovasti....
Viisas vastaus -kortit ovat kouluttajana ja kirjailijana tunnetun Marika Borgin yksi tapa tarjota keinoja kohottaa omaa elämänlaatua. Borg on 40-vuotisen uransa aikana kurssittanut tuhansia ihmisiä erilaisissa yrityksissä ja yhteisöissä. –...
Alla ovat koulutuksen tavoitteet ja sisältö, linkki ilmoittautumiseen ja ennakkokyselyyn, koulutuksen Teams-linkki sekä tietoa kouluttajista. Koulutuksen tavoitteena on – antaa rohkeutta ottaa yhteyttä yrityksiin – tukea paikallista yritysyhteistyötä, jotta saamme...
Joulukuun alussa vietettiin kansainvälistä vapaaehtoisuuden päivää. Päivä on tärkeä tunnustuksen osoitus vapaaehtoisilla ja vapaaehtoistoiminnalle ja tuo näkyväksi paljon työtä, joka jää muuten monesti tunnistamatta. On arvioitu, että suomalaisista 40 %...
Tiiminvetäjänä olet vastuussa tiimin toiminnasta yhdessä Next Generationin toisen tiiminvetäjän Iina Hämäläisen kanssa. Next Generation on valtakunnallinen ryhmä, joka toimii omana tiiminään virtuaalisesti ympäri Suomen mutta myös aktiivisesti yhteistyössä Naisten...
Naisten Pankin uuden brändin rakentamisesta vastasi Markerissa Jari-Pekka Siltanen, yksi yrityksen kolmesta osakkaasta. Työtä hän kuvaa kiinnostavaksi ja myös omalla tavallaan haastavaksi. – Ydinosaamistamme ovat brändi-identiteetit ja visuaalinen kommunikaatio, joten...
Kampanja käynnistyy marraskuun 8. päivänä Anu Kuistialan Mielen tarinat ja onnistumisen taika -videoluennolla, jonka myyntiaika on 8.11.2020 – 8.3.2021. Videon voi ostaa Puhujatorin verkkokaupasta ja Puhujatori myöntää ostajalle kahden kuukauden...
Desico on yksi Suomen vanhimpia toiminnassa olevia kynttilätehtaita. Läpivärjätyt kynttilät valmistetaan yhä käsin ja perinteisin menetelmin Suomessa, vanhaan navettaan rakennetussa tehtaassa Fiskarsissa. – Vastuullisuus ja raaka-aineiden jäljitettävyys koetaan Desicossa tärkeiksi....
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi nainen kehitysmaissa saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Naisten Pankin toimintaa tukee säännöllisesti 3 400 aktiivista kuukausilahjoittajaa. Yli kolmasosa Naisten Pankin vuosittaisista lahjoitusvaroista tulee kuukausilahjoituksista. Säännöllinen lahjoittaminen on helppo ja vaivaton tapa tukea hauraassa asemassa eläviä naisia. –...
– Arvoissamme on paljon yhteistä. Missiomme ”People helping people achieve their dreams” on pitkälti yhteneväinen Naisten Pankin tavoitteiden ja arvojen kanssa, toteaa BDO:n HR-neuvonantopalveluista vastaava johtaja Heidi Hannuksela. BDO haluaa...
Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan elokuun teema on opintiellä ja syyskuussa urapolku. Erinomaisen sopivia teemoja, kun ehdotin opetusvideota sauvakävelyn tekniikasta, ja hankkeeseen tarttuivat tarmokkaat yrittäjänaiset – Annika Di Chiara, Godmother Creative...
Aurinkorannikon paikallisryhmä on toiminut Fuengirolassa aktiivisesti viisi vuotta. Ns. puuhaporukkaan kuuluu noin 15 tapahtumia suunnittelevaa ja toteuttavaa naista. Viime talvena saimme iloksemme pari uutta puuhanaista mukaan puskaradion välityksellä. Toiminta eroaa...
Kenkäsuunnittelijan työ oli Minna Parikan haave pienestä tytöstä asti, ja lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan alaa Englantiin. Maailmalla vierähti useampi vuosi, jona aikana Parikka ehti hahmotella omaa mallistoaan. – Hain...
Pääasiallisesti puhujien omistama puhujien ja juontajien välitykseen erikoistuneen Puhujatorin ja Naisten Pankin yhteistyötä käynnisteltiin jo alkuvuodesta, ja suunnitelmissa oli yhteisen asiakastilaisuuden järjestäminen kesän alussa. Kuten tiedettyä, koronakevät sotki suunnitelmat ja...
Taika-korujen perustaja ja yrittäjä Riikka Vermas oli Naisten Pankin alkuaikoina itsekin aktiivisesti mukana toiminnassa. Yrityksen perustamisen myötä vapaaehtoistyö vaihtui yhteistyöksi. – Osallistuimme yrityksenä ihan ensimmäiseen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan,...
Store of Women on kauppapaikka, jonka jokainen tuote tukee työtä oikeudenmukaisuuden puolesta, tiivistää FAIR.FI:n perustaja ja Store of Women -projektin käynnistäjä Sanna Leino. Hän on myös Naisten Pankin perustajaosakas ja...
Koronapandemian ajan hiljaiselossa Kuopiossa on paneuduttu ideoimaan toimintamme ensi vuoden kymmenvuotisjuhlia. Rennosti vai juhlavasti, isolla joukolla vai pienemmällä porukalla. Hienoja ideapoikasia varttuu jo, mutta ei vielä niistä tämän enempää. Juhlavuonna...
Yhteistyö Continentalin ja Naisten Pankin kanssa on jatkunut jo muutaman vuoden. Kokemukset ovat toimitusjohtaja Mikkolan mukaan olleet positiivisia, ja näillä näkymin yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin. – Naisten Pankki oli minulle jonkin...
Taito Itä-Suomi ry Kenkävero ja Naisten Pankki aloittivat kaksi vuotta sitten yhteistyön, jonka mukaan Kenkävero lahjoittaa kaikista Ebba Masalinin kasviaiheisista opetustauluista tehdyistä postikorteista 10 senttiä Naisten Pankille. Kortit myydään 14...
Joensuu vastaa Jyväskylän haasteeseen. Kiitos! Kerron mielelläni Käteväisten eli käsityöpiirimme toiminnasta, tunnenhan sen hyvin. Päästessäni eläkkeelle käsityöneuvojan työstä 6 vuotta sitten päätin lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan. Nyt Naisten Pankki on ykkösharrastukseni...
Naisten Pankin väreissä suunnitellut korut valmistetaan käsin Herttoniemessä sijaitsevassa, muun muassa maahanmuuttajanaisia työllistävässä Iiris Pro -keskuksessa. Korujen nahkamateriaali on peräisin Suomesta (poro ja lammas) tai Italiasta (vuohi ja nauta)...
Olemme Jyväskylän Naisten Pankissa toteuttaneet monia varainkeruutapoja reiluna kymmenenä toimintavuotenamme. Toimintaamme ohjaa ohjausryhmä. Puheenjohtajan lisäksi siihen kuuluvat mm. kulttuuriryhmä ja käsityöryhmä. Ohjausryhmä kokoontuu noin joka toinen tai kolmas kuukausi. Tuolloin...
Osa henkilökunnastamme on tullut meille töihin toiselta puolelta maailmaa, osa on tullut Suomeen pakolaisina, osa muista syistä ja usein pienestäkin palkasta lähetetään osa perheille kotimaihin. – Kuulemme monenlaisia tarinoita karuista...
– Koska me olemme rahamaailman ammattilaisia, haluamme tukea talousosaamista myös kehitysmaissa. Erityisen tärkeää rahankäytön ymmärtäminen ja oman talouden pyörittäminen on kehitysmaiden naisille. Perheen hyvinvointi lisääntyy naisen, äidin hyvinvoinnin ja toimeentulon...
– Pääsimme käymään Ghuselin kylässä, joka on yksi nimikkohankkeemme kohdekylistä. Vierailimme kahdessa kodissa ja tutustuimme Naisten Pankin hankkeissa mukana olleiden naisten arkeen, Mirjam Sokka kertoo. Matka Ghuselin kylään kesti...
Lahjoituskampanja kestää vuoden loppuun, ja tuotteet ovat myynnissä kaikissa Voglian myymälöissä ja verkkokaupassa. Tuotteet valmistetaan ylijäämämateriaaleista ja valikoima vaihtelee myymälöittäin. Voglialla on myymälät Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Seinäjoella, Oulussa, Parikkalassa...
Tampereella vuonna 2012 perustettu Painava sana Oy on perheyritys, joka nettisivuillaan ilmoittaa tekevänsä ’kaikkea mitä osaa’. – Intohimoni ovat lautapelit, mutta liikevaihto tulee WordPress-järjestelmästä, kertoo yrittäjä Mikko Saari. Mukana yrityksessä...
Naisten Pankin suodatinkahvi ja tee löytyvät lokakuusta lähtien Ruohonjuuren verkkokaupasta ja Ruohonjuuren Kampin myymälästä. Ruohonjuuri on luomuruokaan, luonnonkosmetiikkaan ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju, jolla on yksitoista myymälää eri puolilla Suomea...
Ajatus Naisten Pankki -kumppanuudesta syntyi päätoimittaja Mari Teinilän mukaan lehden uudistuksen yhteydessä. – Totesimme meidän arvojemme olevat yhteneväiset. Sekä Askel-lehdelle että Naisten Pankille on tärkeää heikommista huolen pitäminen. Askel-lehdessä naisten...
Kannattaisiko kahden toisistaan maantieteellisesti kaukaisen paikallisyhdistyksen tehdä yhteistyötä? Tätä mietiskelin, kun varasin myyntipöydän kesäkuussa Hämeenlinnassa pidettäville Karjalaisille kesäjuhlille. Rohkeasti vaan sähköpostia Joensuun yhdistykselle. Olisiko teillä mitään ideaa myyntiartikkeleista juhlille? Jotain...
Tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluja tuottava organisaatio BDO on toista vuotta peräkkäin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääyhteistyökumppani. “Olemme innolla jälleen mukana KNA:ssa. Henkilöstömme on ottanut yhteistyön ilahtuneena vastaan,” kertoo Etelä-Suomen aluejohtaja Eeva...
Heidi Kumpumäelle Naisten Pankin toiminta on tuttua jo vuosien takaa, sillä hän on ollut mukana myös vapaaehtoisena. Vuonna 2010 hän ryhtyi valmistamaan sylitasoja, ensin ystäville ja nyttemmin toiminimellä HeiDidi. –...
Kaiko Clothing oli perustajalleen Mirjam Sokalle unelma. Esikoisensa syntymän jälkeen hän palasi koulunpenkille ja lähti kansainvälisen liiketalouden opinnoissa jalostamaan liikeideaansa vaateyrityksestä. Testierä vietiin käsistä ja Sokan unelmasta alkoi tulla totta....
Ensimmäinen Teetupa-ilta järjestettiin vuonna 2013, jolloin kangasniemeläinen opettaja Mirjami Saastamoinen kertoi kirjoittamastaan kirjasta Taivaan tuvan tarinoita. Illan tuotto lahjoitettiin Naisten Pankille, kuten myös koko omakustanteisen kirjan tuotto. – Heräsi...
Fuengirolan alueella Espanjassa on vuodesta 2015 saakka toiminut ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolelle perustettu Naisten Pankin paikallisryhmä. Tapahtumia järjestetään niin talviasukkaille kuin turisteillekin ja rentoon porukkaan voi tutustua vaikka lomamatkallaan. –...
Finnish Design Shop myönsi naistenpäivänä kaikista tuotteistaan 10 prosentin alennuksen, ja kustakin tilauksesta lahjoitettiin Naisten Pankille 10 euroa. – Finnish Design Shopille pohjoismaiset arvot ovat tärkeitä, ja niistä yksi on tasa-arvo....
Kahvi on saanut asiakkailta hyvän vastaanoton. – Ihmisten sisustusmaku on yksilöllinen ja tämän hetken trendinä on karsia turhaa tavaraa, alkoholin antaminen puolestaan jakaa mielipiteitä. Suomalaiset ovat kahvikansaa, joten mielestäni kahvi...
Naisten Pankin vapaaehtoiset kampanjoivat naistenpäivänä kaikissa Food Market Herkuissa näkyvästi ja tuotteet tekivät hyvin kauppansa. Itäkeskuksen Herkussa kampanjoidaan vasta toukokuussa myymälän remontin valmistuttua. Food Market Herkut ovat entisiä Stockan herkkuja,...
Olkaa onnellisia te paikallisryhmät, jotka saatte paikallislehtiin juttuja toiminnastanne! Joissakin lehdissä näytti olevan jopa koko sivun mainos Naisten Pankista naistenpäivänä, mutta ei harmikseni meidän paikkakunnan yhden yhdessäkään lehdessä. Selailen yhdistyksemme...
-Olen itse ollut Nepalissa hyväntekeväisyystyössä viisi viikkoa ja näin miten pienelläkin rahalla voi saada paljon hyvää aikaan, kertoo yrityksen perustaja Minna Parikka. -Naisten yrittäjyyden tukeminen lisää mahdollisuuksia parempaan elämään...
Naisten Pankilla on yli 40 paikallisryhmää eri puolilla Suomea, muutama jo ulkomaillakin. Osa on järjestäytynyt yhdistyksiksi, osa toimii löyhempinä verkostoina ja tiimeinä. Toiminta ja varainkeruu niissä pyörii puhtaasti vapaaehtoisten voimin...
Varainkeruutapahtumia järjestäviä ryhmiä on kymmeniä ympäri Suomen. Paikallisryhmiä on 43 ja lisäksi lukuisa määrä satunnaisryhmiä. Tilastojen mukaan tapahtumia on yli viisisataa vuodessa. ”Tehhään sitä, mihin pystytään”, kertoo eräs paikallisryhmäläinen. Iso...
Tämänvuotisten Talvipäivien järjestelyistä vastasi Naisten Pankin Tampereen paikallisryhmä, jonka toiminnanjohtaja Maggie Nurminen ja puheenjohtaja Merja Talkio-Vilanen toivottivat vieraat tervetulleiksi. -Meillä Tampereella on kova tekemisen meininki, toivottavasti sama fiilis näkyy myös...
House of Elliottin perustaja Liisa Rantakari-Elliott kertoo ihastuneensa helmiin asuessaan useita vuosia Pekingissä. −Rakastuin helmiin. Ahmin kaiken mahdollisen tiedon niistä, ja palattuani Suomeen perustin House of Elliottin. Päätin tuoda luksuslaatuiset,...
Suomi-Honduras-seuran Kahvittelemalla Naisille Ammatteja -kampanja yhdisti herkulliset kahvihetket ja hyvän tekemisen konkreettisella tavalla: jokaisesta myydystä kahvipaketista seura lahjoitti 1,5 euroa kehitysmaiden naisille Naisten Pankin kautta. Kampanjan aikana myytiin yhteensä 77 pakettia kahvia....
LUMIn tuotteilla stailataan naisille Ammatti ja kuullaan tarinoita tuen merkityksestä. Omista tukijoistaan kertovat mukaan kutsutut vaikuttajat tv-kokki Pipsa Hurmerinta, stailisti Vesa Silver ja näyttelijä Alina Tomnikov. Kampanjan keulakuvat stailaavat itsensä...
Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? Liisa Kapanen (kuvassa oikealla): Tein työurani Nordeassa, jossa kaksi viimeisintä vuotta toimin myös Naisten Pankin yhteyshenkilönä. Tämän yritysyhteistyön kautta tutustuin Naisten Pankin tärkeään ja innostavaan...
Taito Itä-Suomi ry Kenkävero ja Naisten Pankki aloittivat elokuussa yhteistyön, jonka mukaan Taitoshop lahjoittaa jokaisesta Ebba Masalinin opetustauluista tehdyistä postikorteista 10 senttia Naisten Pankille. Kangasniemellä vanhat opetustaulut olivat herättäneet kiinnostusta...
Suominen Oyj:n tämän vuoden kummihanke on kolmivuotinen Cooperation for Women’s Economic Development (CWED II) Kambodzassa, joka on jatkoa edelliselle, vuonna 2017 päättyneelle hankkeelle. Uuden hankkeen budjetti on 750 000 euroa, ja...
1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? Naisten aseman vahvistaminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat pitkään olleet lähellä sydäntäni. Kirkon ulkomaanapu oli minulle entuudestaan tuttu järjestö, ja sitä kautta olin...
Anna Koskivuo toimii Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Keski-Afrikan tasavallassa Naisten Pankin rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on voimauttaa paikallisia naisia ja parantaa heidän toimeentuloaan lukutaito-opetuksen, yrittäjyys-, maanviljelys- ja rauhantyökoulutuksen kautta Bozoumin...
Taito Itä-Suomi ry Kenkävero on painattanut taidemaalari Ebba Masalinin kuvittamia kasviaiheisia opetustauluja kodintekstiileihin, julisteisiin ja postikortteihin. Suuren suosion saaneita tuotteita saa Mikkelissä sijaitsevan Kenkäveron lisäksi myös Suomen muista Taito Shop...
Haltian Hannele kirjoitti kesäkuun Jelpparipostissa: ”Naisten Pankissa tapahtuu – kesälläkin! Me joogataan, tanssitaan ja ties mitä puuhataan, jotta naiset kehitysmaissa saavat mahdollisuuden parempaan elämään. Moni myös golfaa, sillä onhan Suomen...
Tapasimme Maria Virolaisen ennen lähtöä ja kyselimme hänen odotuksiaan tulevasta matkasta. Mikä sai sinut hakemaan Skills donation – ohjelmaan? – Koen itseni monin tavoin etuoikeutetuksi saadessani olla nainen, joka on...
Idea Naisten Pankin ja Kauppisen yhteisnäyttelystä sai alkunsa vuonna 2016 Lappeenrannassa. Kauppinen päätti tuolloin lahjoittaa myyntinäyttelyn tuotot ja loput valokuvat Naisten Pankille. Näyttelyn kuvia oli sittemmin myynnissä Naisten Pankin 10-vuotisjuhlissa...
– Pitkäaikaisina viestintäryhmäläisinä tiedämme, että materiaalin tarve on jatkuvaa. Hankekohteiden tuoreista tarinoista ja varsinkin kuvista tuntuu aina olevan vähän pulaa. Me päätimme lähteä keräämään naisten tarinoita ja kokemuksia Nepaliin, jossa...
Hietaniemessä todella riittää lukemattomia mielenkiintoisia tarinoita niin tapahtumista kuin siellä lepäävistä julkisuuden henkilöistä, joihin kierroksilla tutustuttiin Hietaniemi-asiantuntija Ulla-Maija Rouhiaisen (HuK, auktorisoitu opas, tietokirjailija ja matkailukouluttaja) johdolla. Teemaan sopivasti tarinoiden näkökulmana...
– Yritysvastuun täytyy näkyä yrityksen kaikessa tekemisessä ja sitä on vietävä systemaattisesti eteenpäin. Hyvin hoidettu yritysvastuu on yrityksen käyntikortti, kertoi Handelsbanken Suomen viestintäjohtaja Pirjetta Soikkeli. Soikkeli kertoi yritysvastuun sisältävän taloudellisen,...
Pussykka syntyi idean äidin Jenny Hällforsin pieleen menneestä käsityöstä. – Minulle naureskeltiin työpaikalla, että näen ’kirkkoveneitä’ joka paikassa. Satuin sitten tekemään yhden käsityön, jonka huomasin muistuttavan juuri tätä naisen intiimiä...
BDO ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien Kävele Naiselle Ammatti 2018 -tapahtumaa. Kävele Naiselle Ammatti on kävelytapahtuma, jonka kautta kerätään varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistymisellä...
Pohjanlehto perusti keväällä 2017 W.I.A eli Wear It Again -nimisen second hand -vaatteiden verkkokaupan. Lähihoitajana työskentelevällä Kati Pohjanlehdolla on aina ollut haave vaatteiden ja muodin parissa työskentelystä. – Juttelin juuri...
Salolainen fysioterapeutti, Jomon-Shindo-ohjaaja Tepa Ahonen lahjoittaa jokaisesta ShindoWalk-leirille osallistujasta yhden Ammatin Naisten Pankille. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa, ja sillä kehitysmaan nainen saa koulutuksen ammattiin. Valmistuminen ammattiin puolestaan tarjoaa...
– Järjestäessäni Caps Look -verkkokurssia toista kertaa, päätin lahjoittaa osan tuotosta johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Kurssilaiset saivat ehdottaa kohteita ja äänestimme niistä. Ehtoina oli, että lahjoittamisen täytyy onnistua tilisiirrolla ja sen täytyy...
Hyvinvointistudio LUPAUS on neljä vuotta sitten perustettu liikunta-, ravinto- ja mentaalivalmennuksia tarjoava startup, jonka pääkohderyhmänä ovat raskaana olevat sekä synnyttäneet naiset. Design from Finland -merkillä palkittu, kovaa vauhtia kansainvälistyvä LUPAUS...
H&M järjestää kassakeräyksen Naisten Pankin hyväksi 5.–8.3. H&M:n myymälöissä asioivilla on mahdollisuus tehdä myymälän kassalla Naisten Pankille lahjoitus haluamallaan summalla, esimerkiksi ostosten maksun yhteydessä. Keräyksen varoilla autetaan naisia kehitysmaissa saamaan...
Tuunaajamutsi on reilu pari vuotta vanha ohjelmapalveluyritys, jonka liikeideana on tarjota käsillä tekemistä ja kevennystä työelämän arkeen. -Minulla on aina ollut intohimo käsillä tekemiseen, mutta päädyin kuitenkin it-alalle. Viihdyin työssäni,...
Markkinointipäällikkö Johanna Koskinen Ruohonjuuresta kertoo, että ensimmäisen kerran lahjoitusidea Naisten Pankille tuli eräältä heidän asiakkaaltaan. Idea kuulosti hyvältä ja niin tuumasta tartuttiin toimeen! – Pyrimme tukemaan paremman maailman puolesta ponnistelevia...
Kaiko on perustettu vuonna 2016, mutta idea bisneksen yhdistämisestä hyväntekeväisyyteen lähti liikkeelle jo useita vuosia aikaisemmin. -Uutisissa kerrottiin tuolloin kehitysmaissa sijaitsevien vaatetehtaiden tulipaloista ja työntekijöiden surkeista olosuhteista. Minussa heräsi halu...
Ateljee Keltainen Talo tarkoittaa suunnittelijaduo Emmi Niikkoa ja Jonna Silvennoista, joilla kummallakin on työtilat omissa keltaisissa taloissaan. He perustivat oman suunnittelutoimiston vuonna 2013, mutta jo sitä ennen he ovat toimineet...
Ystävältä ystävälle –illan tarjosi Handelsbanken Suomi pääkonttorin hulppeissa ja viihtyisissä tiloissa Ruoholahdessa. Illan aikana kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja ja nautittiin herkullisen buffetpöydän antimia. Myös Naisten Pankin tuotteet tekivät hyvin kauppansa. Musiikillisesta...
Handelsbankenin kummiryhmänä on Mat itam pit -naisten laina- ja säästöryhmä Aywerin kylässä, Ugandassa. Ryhmään kuuluu kolmisenkymmentä naista ja muutama mies. Säästämillään rahoilla naiset ovat hankkineet itselleen koulutusta ja käynnistäneet omaa...
Kipakassa talvisäässä kokoontui Kotkan seurakuntakeskuksen tiloihin noin 60 naistenpankkilaista kuulemaan ajankohtaisia asioita Naisten Pankista, viihtymään, rentoutumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Lauantaipäivän ohjelmaan kuului Naisten Pankin johtoryhmän puheenjohtajan Kati Ahvosen ja Loviisan...
– Näin Twitterissä ilmoituksen, jolla haettiin Naisten Pankin viestintäryhmään toista vetäjää. Vetäjiä on kaksi, ja he koordinoivat vapaaehtoisten viestijöiden joukkoa. Päätin hakea tehtävää, koska olin jo jonkin aikaa miettinyt mahdollisuutta...
Mikä sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? – Bongasin paikan sattumalta Facebookin feediltäni. Olin jo aikaisemmin miettinyt, että haluaisin tehdä vapaaehtoistyötä, mutten keksinyt sopivaa tapaa, missä voisin hyödyntää ammattitaitoani markkinoinnista ja...
Chhon Chamren on asunut koko elämänsä vanhempiensa ja kuuden sisaruksensa kanssa Phnom Tochin kylässä Siem Reapin maakunnassa. Chhon on sisaruksista kolmanneksi vanhin. Hän joutui lopettamaan koulunkäynnin yhdeksännellä luokalla, koska hänen...
Hotellinjohtaja Hannele Laurila kertoo idean lähteneen keskustelusta entisen työtoverin, Naisten Pankki -aktiivin Terttu Taurula-Snellin kanssa. – Terttu kertoi naistenpankkilaisilla olevan tarvetta kokoustiloille varsinkin iltaisin, jolloin hotellimme kokoustiloilla on muuta käyttöä...
Röngän Rakkauden piirakat on yksi kirjallisen leivontakirjan Onnellinen pullan hienoista tarinoista, jotka suomalaiset eturivin kirjailijat lahjoittivat kirjaan. Ei ole sattumaa, että Rönkä kirjoitti piirakoista. Hän on savolaisen piirakkamestarin poika, jonka...
Santa Martan kylässä on puolentoista vuoden ajan kokoontunut 37-henkinen naisryhmä. Kouluttajiensa avulla naiset ovat oppineet muun muassa uusista, tehokkaammista viljelyskeinoista ja siitä, kuinka kasvattaa vihanneksia ja hedelmiä omalla pihalla. Terveellisemmän...
Idea alan messujen ja muiden tapahtumien oheen järjestettävästä vapaamuotoisesta aamulenkistä lähti liikkeelle muutama vuosi sitten Suominen Oyj:n markkinointi- ja tuotehallintajohtaja Saara Söderbergin ollessa aamulenkillä. – Olin lähdössä työmatkalle Barcelonaan ja...
Päivä alkoi kuulumisilla Nepalista. Kirkon Ulkomaanavun teemakoordinaattori Ulla Sarasalmi kertoi Naisten Pankin työn tuloksista Nepalissa. Minna Varajärvi kertoi kokemuksistaan Skills Donation -ohjelmassa. Esimerkiksi Bhardeun alueella palvelut ovat parantuneet, perheväkivalta on...
”Meillä on iso määrä yhteistyökohteita, ja olemme mukana muun muassa lastensuojelutyössä ja työllistämässä vajaakuntoisia. Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa meillä on ollut mm. Hyvä alku koulutielle -kampanja sekä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille –hanke”, luettelee...
Tältä sivulta löydät tämän hetken avoimet tehtävät. Vapaaehtoisrekry: Jäseniä Jelppari-ryhmään Hae > > Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi milloin tahansa >>
Kirjailija Rosa Liksomia haastatellut toimittaja Juhani Karila totesi teoksen olevan samaan aikaan sekä kaunis että ruma kirja. Kirjan rumuus tulee väkivallan, erityisesti perheväkivallan, kuvauksesta. Toisaalta hienovireiset luontokuvaukset ovat hyvin kauniita....
Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...
Vielä ehdit lahjoittaa! Suomen päästä päähän eli Nuorgamista alkanut yhden naisen FinnWalk –kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Kävelijä, liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen,...
28-vuotias Olive Fornah on onnellinen opiskelija Naisten Pankin tukemassa FAWE SL -järjestön (Forum for African Women Educationalist Sierra Leone) perustamassa ammattikoulussa, jossa on vain naisia. Ammattikoulu tarjoaa opiskelumahdollisuuden monenlaisista lähtökohdista...
Liberialainen 42-vuotias Joanna Golon on sinnikäs kuuden lapsen äiti. Hän työskentelee paahteisella kaskipellolla Gaemun kylän laidalla parinkymmenen muun naisen kanssa. Kerran viikossa naiset kokoontuvat töihin yhteisviljelmälle. He kitkevät rikkaruohoja ja...
Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...
Suominen Oyj valmistaa kuitukankaita, joita käytetään erilaisissa pyyhintä- ja hygieniatuotteissa, kuten kosteuspyyhkeissä, vaipoissa sekä muissa terveyden-ja haavainhoitoon liittyvissä tuotteissa. Herra Suominen perusti yrityksen jo vuonna 1898 Nakkilaan, jossa sijaitsee yhä...
Lahjoita kilometrejä! Petteri Jokela tietää mistä puhuu, sillä hän on itse harrastanut pitkien matkojen juoksua jo 1980-luvulta alkaen. Viime vuosina hän on jakanut tietoa ja vinkkejä harrastuksestaan ultrajuoksu,fi –sivuston kautta....
Lahjoita kilometrejä! Viestintäpäällikkö Tiina Vahtokari kertoi yhteistyön alkaneen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Raution ja Jaana Villasen keskustelusta, jossa kävely oli tullut puheeksi. – Asiasta innostuttiin meillä heti, ja yksimielisesti päätettiin lähteä...
Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Ajatus yhteisestä tekemisestä syntyi viime keväänä HomCare –koulutuksessa, jossa Riitta Pajula kuuli Jaana Villasen suunnitelmasta kävellä Suomi päästä päähän ja kerätä samalla varoja Naisten Pankille. – Kangasniemi ei...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Anna Kuukasjärvi on FinnWalk–kävelijä Jaana Villasen tytär ja on siten seurannut äitinsä huikeaa hanketta alusta lähtien. – Olemme koko perhe äidin henkisenä tukena ja tsempanneet häntä tässä projektissa. Kävelyn...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Markku Alangon 25-vuotiseen työuraan mahtuu tuottajan, suunnittelijan, käsikirjoittajan ja ohjaajan tehtäviä. Digitalisaation myötä työt ovat painottuneet erilaisten mainos-, netti- ja somevideoiden tuotantoon. – Vähitellen alkoi tulla halu tehdä...
Lahjoita Ammatteja! – Googlettelin näitä asioita ja törmäsin Naisten Pankkiin. Koin heti eettisen tunteenpurkauksen! Huomasin, että Naisten Pankki hakee vapaaehtoisia ja laitoin viestiä. 31-vuotias Nina on konsultointialan yrittäjä, jonka perheeseen...
Paikka on täytetty. Kiitos mielenkiinnostasi! Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän,...
Jo 10 vuoden ajan Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat työskennelleet yhdessä ilolla kehitysmaiden naisten ja perheiden köyhyyden vähentämiseksi. Raumalainen Raija Marjomäki on nähnyt useasti, kuinka tahto tehdä hyvää kasvaa ja leviää....
Novita tekee Naisten Pankille oman neulelangan, joka on osa Novita 7 Veljestä -tuoteperhettä. Raitalanka toistaa Naisten Pankin logon värejä, ja yhdestä kerästä syntyy villasukat. Uusi lanka tulee myyntiin Novitan jälleenmyyjille...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki unelmoi siitä, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä. Tänä vuonna Naisten Pankin unelmaa on toteutettu jo 10 vuotta. On siis syytä...
Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...
Kuinka tulitte lähteneeksi yhteistyöhön Naisten Pankin kanssa, Mercedes-Benz -henkilöautojen myyntijohtaja Klaus Pohjala? En tiennyt Naisten Pankista paljoakaan etukäteen, mutta kun meitä reilu vuosi sitten lähestyttiin, niin kiinnostuimme asiasta. Asia esitettiin...
Loviisalainen Minna Norrila oli jo jonkin aikaa suunnitellut osallistuvansa vapaaehtoistyöhön. Työnantaja OP tasoitti siihen polkua käynnistämällä Hiiop 100 –ohjelman, jonka mukaan jokainen työntekijä voi osallistua työnantajan kustannuksella yhdeksi päiväksi vapaaehtoistyöhön....
Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...
Lahjoita Ammatteja! FinnWalk matkalle lähtee liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen, jonka tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti...
Päivätyökeräys toteutettiin helmikuussa abien lukuloman aikaan ja siihen osallistui valtaosa ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista. – Suurin osa oli pääsääntöisesti auttanut kotona, esimerkiksi siivonnut tai tehnyt lumitöitä. Kuulin myös että...
Kun ottaa puhelun Turkuun Tarja Wingrenille, luurin toisesta päästä vyöryy suuri innostuksen aalto. Siellä naistenpankkilaiset Wingren ja Mira Ekbom sekä Katariinanseurakunnan pappi Anna Hälli suunnittelevat huhtikuussa järjestettävää, reformaation merkkivuoteen liittyvää...
Lahjoita kilometrejä! Kesäkuun alussa Nuorgamista käynnistyvä FinnWalk –kävely huipentuu heinäkuun 25:ntenä päivänä Hankoon, jonne tultuaan yrittäjä Jaana Villanen on kävellyt huikaisevat 1 500 kilometriä. Hangossa ilmestyvä kesälehti Hanko Kompass tukee...
Tapahtuma oli osa Suomi 100 -juhlavuotta, ja sen järjestäjinä toimivat SI Tammerkoski, Naisten Pankki Tampere, Tampereen Kokoomuksen Naiset, Tampereen Suomalaisen Klubin Klubinaiset ja Tampereen Seudun Sotilaskotiyhdistys. Tilaisuus aloitettiin pitämällä juhlahetki...
Nway Nway Latt asuu Hta-neen kylässä Pyaponin kunnassa Myanmarin lounaisosassa. 21-vuotias nainen jätti koulun kesken terveyssyistä juuri ennen kuudennen luokan loppukoetta. Vaikka perheellä ei ollut talousvaikeuksia, hän halusi osallistua toimeentulon...
Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...
7 hanketta, 3 manteretta Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuettiin Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa. Kambodžassa Naisten Pankki aloitti uuden hankkeen, jolla parannetaan pienyrittäjien yrittäjyystaitoja ja vahvistetaan yrittäjyysosuuskuntia. Aasiassa työskenneltiin...
Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...
Mikä Naisten Pankin toimintatavassa erityisesti sytyttää, ministeri Kai Mykkänen? “Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina. Muutaman aktiivisen naisen aloitteesta on kasvanut merkittävä toimija. Tällä hetkellä juuri pienyrittäjyydelle on valtavasti kysyntää erityisesti...
Jyväskyläläinen yhteiskuntatieteilijä Annina Valtanen tutki syyskuussa valmistuneessa pro gradu -tutkielmassaan Naisten Pankin vapaaehtoisten motivaatiota. Hän selvitti, mitkä asiat toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia motivoivat ja mitkä asiat puolestaan vähentävät intoa tehdä...
Lahjoita kilometrejä! Helena Lehkonen on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä olevan hiljaisen tiedon keräämiseen. Lisäksi Helena toimii aktiivisesti myös politiikassa. -Voisi...
Lahjoita kilometrejä! Kouluttaja, koruntekijä ja neljän lapsen äiti Tiina Parikka osallistuu FinnWalk –kävelyyn lahjoittamalla viisi kilometriä ja viisi Ammattia. -Kolme kilometriä lahjoitan elämäni naisille: tyttärilleni ja neljännen lapsenlapselleni Ellenille....
Tule mukaan ideoimaan ja toteuttamaan Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa yhdessä kokeneen työryhmän kanssa. Kävele Naiselle Ammatti on toteutettu jo kahdeksan vuotta ja tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta isommaksi. Viime...
Oulussa naistenpankkilaiset ovat aktiivinen ja idearikas ryhmä. Uusimpana ideana toteutettiin tammikuussa Keilaa Naiselle Ammatti. – Haluttiin keksiä jotakin kivaa uutta ja sellaista, joka kiinnostaisi myös Naisten Pankkia vähemmän tai ei...
Lahjoita kilometrejä! Arvojen lisäksi Riitta Salmista ja Jaana Villasta yhdistää myös yrittäjyys. Valmennusartesaanina Salminen auttaa ihmisiä kehittämään ja löytämään omat vahvuutensa ja hakemaan työuralleen uuden suunnan. – Työssäni pyrin toteuttamaan...
Lahjoita kilometrejä! Yhteys FinnWalk -kävelyyn löytyi tempauksen ’äidin”, Jaana Villasen kautta, joka on toiminut HomCare Oy:n kehitysjohtajana. – Naisten Pankki oli myös tuttu jo entuudestaan, mutta yhteistyötä emme tähän mennessä...
Lahjoita kilometrejä! FinnWalk kampanjan tavoitteena on kerätä Ammatti-lahjoituksia kehitysmaiden naisille ja näin tukea naisten yrittäjyyttä. Myös Kia Petrelius itse toimii yrittäjänä. – Siksikin tämä Naisten Pankin toiminta on lähellä sydäntä, Kia...
Lahjoita kilometrejä! Mathilda Kurki hyppäsi sisään Naisten Pankin toimintaan ja FinnWalk-kampanjaan muutama viikko sitten. Mukaan hän löysi Ompeluseura-naisverkoston Facebook-sivuilla olleen ilmoituksen kautta. Ilmoituksessa haettiin tekijää Naisten Pankin toiseen vapaaehtoistehtävään, mutta...
Oikeanlaisella asenteella on liikkeellä myös Jaana Villanen lähtiessään toteuttamaan FinnWalk-kävelyä yhdessä Naisten Pankin kanssa. – Kirjoitamme Jaana Villasen kanssa yhdessä kirjaa nimeltä Impossible- kehittäjän asenne, joka ilmestyy ensi talvena. –...
Lahjoita kilometrejä! Petra Silvennoinen päätyi yllätyksekseen vastaamaan FinnWalk-kampanjan sosiaalisesta mediasta, vaikka hakikin alun perin toiseen viestinnän vapaaehtoistehtävään. Kun Naisten Pankilla kuultiin, että Petra on viestintäalan yrittäjä, vastuu kasvoi heti. Petra...
Nykyään päätyönään Supermood -yritystään johtavan Anne Kukkohovin ei tarvinnut miettiä, kun Jaana Villanen ehdotti hänelle yhteistyötä FinnWalk -tempauksessa. Kukkohovi on tehnyt Villasen kanssa yhteistyötä aikaisemminkin ja yhteinen tekemisen sävel on...
Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä. Lauantaina 3. joulukuuta vapaaehtoisten tekemä työ nostetaan jalustalle, kun Suomessa vietetään Vapaaehtoisten päivää. On aika kiittää jokaista vapaaehtoista arvokkaasta työstään! Teemapäivän tarkoituksena on juhlistaa ja tuoda...
Jaana Villasen työura on lähes alusta asti suuntautunut yrittäjyyteen ja luonteeltaan hän toteaa olevansa kehittäjä. – Minussa on sellainen ’vika’, että pyrin aina kehittämään mielessäni uusia asioita ja sitten myös toteuttamaan...
DigiMaMan puheenjohtaja Kaarina Pehkonen kertoo innostuneensa asiasta heti siitä kuultuaan. – Jaana Villanen on yhdistyksemme jäsen ja toimii tällä hetkellä muun muassa mentorina. Jaanan kävelytempaus kuulosti loistavalta idealta tehdä hyvää...
FinnWalkin Jaana Villanen aikoo kerätä jokaiselta kilometriltä Ammatin kehitysmaiden naisille. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa ja tuotto ohjataan Naisten Pankille kehitysmaiden naisten yrittäjyyden tukemiseen. Reitin pituus on 1500 kilometriä....
Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...
Mitä dramaturgin pitää tehdä? Vapaaehtoinen dramaturgi vastaa Naisten Pankin 10-vuotisjuhlan käsikirjoituksesta. Pääsymaksullista juhlaa vietetään useamman sadan juhlijan voimin toukokuun 11. päivä Helsingin ytimessä. Tavoitteemme on viihdyttää, liikuttaa ja vaikuttaa yleisö illan ohjelmalla. Elämyksellisen...
– Olemme jo useita vuosia tehneet yhteistyötä Nepalissa paikallisten naisyrittäjien kanssa. He ovat valmistaneet meille huopatuotteita reilun kaupan periaatteella. – Elämä Nepalissa on viime vuosina ollut erityisen vaikeaa maata koetelleiden...
Kiitos mielenkiinnostasi! Nämä positiot on jo täytetty innokkailla, osaavilla vapaaehtoisilla! Mikäli vapaaehtoistyö Naisten Pankin somen parissa kiinnostaa, ole yhteydessä Naisten Pankin valtakunnalliseen viestintätiimin vetäjiin: tiina.toivakka (at) toivakkaoy.fi ja kaisa.viljanen (at)...
LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU! Lokakuun 1. ja 2. päivä järjestettävillä Naisten Pankin syyspäivillä on luvassa jälleen monenlaista ohjelmaa. Viikonlopun aikana kuullaan panelistien keskustelua hyväntekeväisyydestä ja Naisten Pankin luomasta mielikuvasta ja...
Vetäjä / vetäjäpari Helsingin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumalle Seitsemännen kerran järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin ja näkyvin varainkeruutempaus. Tapahtuma järjestetään 11.9.2016, samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla Suomessa ja...
1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? 2. Milloin tulit mukaan, millaisiin tehtäviin? 3. Miksi Naisten Pankki on sinulle tärkeä, mikä siinä on parasta? 4. Oma unelmasi? Liisa Kapanen: Tein työurani Nordeassa, jossa kaksi...
1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? 2. Milloin tulit mukaan, millaisiin tehtäviin? 3. Miksi Naisten Pankki on sinulle tärkeä, mikä siinä on parasta? 4. Oma unelmasi? Laura Pääkkönen: 1. Olin messuvieraana, kun...
Lavashow’n ammattilaiset loivat juhlatunnelman Taikaverstaalla on vuosien kokemus erilaisten tapahtumien tekniikan rakentamisesta ja oikeanlaisen tunnelman luomisesta. Äänentoiston ja lavan toimivuuden lisäksi heiltä löytyy tukea esimerkiksi teknisesti toimivien esityskokonaisuuksien suunnitteluun ja...
Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisille. Tämä on teidän päivänne! Vapaaehtoistyö on ennen kaikkea yhdessä tekemistä. Työ on konkreettista ja ihmisen kokoista tekemistä. Siitä tulee tunne merkityksellisyydestä. Minun panokseni riittää, minun työlläni...
Naisten Pankin materiaalit aina esitteistä roll upeihin ovat vihdoin saapuneet historian ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen paikallisryhmään Espanjan Fuengirolaan! Kuljetuksen hoiti pro bonona Rokkikone Oy, tamperelainen kuljetuspalveluita Suomessa ja ulkomailla tarjoava yritys....
Naisten Pankki on tuhansien naisten vapaaehtoisverkosto, joka kerää varoja kehitysmaiden naisten toimeentulon mahdollistamiseksi. Johtoryhmään kuuluvat puheenjohtajien lisäksi valtakunnallisten työryhmien vetäjät ja Kirkon Ulkomaanavun edustajat. Nykyisistä puheenjohtajistamme toisen paikka vapautuu tammikuun...
Mediaoptimointiin erikoistunut konsulttitoimisto Klikki panostaa oman tekemisen ohella hyväntekeväisyyteen. Rahallisen tuen sijaan tarjotaan hyviä tekoja. Naisten Pankki on yksi Klikin hyväntekeväisyystoiminnan kohteista. Klikki perustettiin vuonna 2002 kolmen hengen toimistona, joka...
Mikkeliläinen Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoinen Pirkko Hatara koulutti lokakuun alussa Liberiassa Naisten Pankin äitikerhojen ammattitaitojen opettajia. Koulutusta annetaan leivonnassa, ompelussa, saippuan valmistuksessa ja tilkkutöissä. Koulutuksessa laadittiin opintosuunnitelmat kullekin linjalle ja mietittiin...
Fazerin ja Naisten Pankin kumppanuus käynnistyi jo viitisen vuotta sitten. Yhteistyö on vuosien mittaan muuttanut muotoaan ja keskittyy nyt Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuman ympärille. ”Työntekijöissämme on paljon Naisten Pankki –aktiiveja,...
Suunnittelija ja vaatemerkki Samujin luova johtaja Samu-Jussi Koski on lainannut kasvojaan Naisten Pankille ja lähtenyt mukaan tukemaan lukuisilla paikkakunnilla sekä Suomessa että ulkomailla järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. Hän avaa...
FAIR HOME DESIGN LTD:n ja Naisten Pankin yhteistyö perustuu kestävään kehitykseen ja reilun kaupan periaatteisiin. Yritys saa lahjoituksena myyntiin kierrätystuotteita. Näiden tuotteiden myynnistä FAIR HOME lahjoittaa 15 % Naisten Pankille....
Yrittäjä Teemu Kontkanen kertoo idean yhteistyöstä lähteneen puolitoista vuotta sitten Levillä järjestetystä Suksee-seminaarista. Satu Mehtälän puheenvuoro Naisten Pankin toiminnasta herätti Kontkasen miettimään, miten Mediateko voisi kuukausilahjoituksen lisäksi tukea järjestön toimintaa....
Nordean ja Naisten Pankin yhteistyö käynnistyi nelisen vuotta sitten. Nordean Maikki Fromin mukaan yhteinen tekeminen on ollut antoisaa ja kehittämismahdollisuuksista käydään keskusteluja. – Nordea tarjoaa naistenpankkilaisille omaa asiantuntijuuttaan pankkialalla. Kerromme...
Joensuulaiset Laulavat leidit järjestävät iloisia laulutilaisuuksia, joissa syntyy uusia Ammatteja naisille yhdessä laulaen. Alkuperäisen idean laulajaisista loi Naisten Pankin Joensuun paikallisosaston aktiivijäsen Liisa Kuivalainen: – Tilaisuuksia yhteisiin lauluhetkiin ja virsien...
Ivana Helsingin ja Naisten Pankin yhteistyö käynnistyi toukokuussa. Yhteinen sävel syntyi nopeasti, ja ensiaskeleet on jo otettu: Ivana Helsinki lahjoittaa jatkossa jokaisesta kuukauden tuotteesta 15 prosenttia Naisten Pankille. – Sopimus on...
Kirjapiirin perusti jyväskyläläinen kieltenopettaja ja kääntäjä Erja Mononen. Hän halusi yhdistää kaksi itselleen läheistä asiaa; kielten opettamisen ja muiden auttamisen. Mukana on vain naisia, sillä kokenut opettaja on huomannut, että...
Ivana Helsinki ja Naisten Pankki ovat aloittaneet yhteistyön kehitysmaiden naisten hyväksi. Ivana Helsinki lahjoittaa 15 % kuukauden tuotteen myynnistä Naisten Pankille. Ivana Helsingin kunnioittamia ja käytännössä toteuttamia arvoja ovat tasa-arvo,...
Yhteistyösopimus sisältää Matka-Agenttien järjestämien matkojen välityksen Naisten Pankin sivulla olevan linkin kautta. Yritys lahjoittaa linkin kautta tehdyistä matkavarauksista 5 % Naisten Pankille. Välityssopimus ei koske lukijamatkoja. Klikkaa viereistä Matka-Agenttien 24h-logoa...
Päivän starttasi perustajajäsen Satu Mehtälä. Puheessaan hän kuvasi Naisten Pankin kehityskaarta ja käänteentekevää Liberian-matkaa vuonna 2007, jonka tuliaisina tuotiin idea Naisten Pankin perustamisesta sekä toiminnan perusajatuksen kiteyttävä ”juurilaulu”. Jeunay Mackendy,...
Finnish Design Shop järjesti naistenpäivän kunniaksi kampanjan Naisten Pankin hyväksi. Sunnuntain 8.3. ajan asiakkaat saivat 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista, kun taas Finnish Design Shop lahjoitti 10% tilauksien arvosta Naisten...
-Tosiaktiiveja meillä on kolmisen kymmentä, ja postituslistalla vähän vajaa 400, kertoo Leila Kontkanen, joka oli perustamassa Joensuun ryhmää viitisen vuotta sitten. Leila itse innostui Naisten Pankista asuessaan Helsingissä ja kertoo...
Päivi kertoo tutustuneensa Naisten Pankin toimintaan jo sen perustamisvuonna 2007. Kun Tampereelle alettiin seuraavana vuonna puuhata omaa alueryhmää, syntyi oululaisella Päivillä ajatus perustaa vastaava ryhmä myös kotipaikkakunnalle. -Mukaan lähti muutama...
Viestintätiimimme vastaa kaikesta Naisten Pankin ulkoisesta viestinnästä tv-mainoksista vuosikatsausten laatimiseen. Ota yhteys viestintäryhmän vetäjiin ja kerro lisää missä voisit olla avuksi: reetta.ranta(at)naistenpankki.fi, arja.oikarinen(at)naistenpankki.fi .
LähiTapiola Etelä järjesti keskiviikkona 10.12.2014 joulukonsertin asiakkailleen Vihdin kirkossa. Esiintyjinä oli Kajaus-Kvartetin Samuli Takkula, Hannu Lehtikangas, Elja Puukko ja Jari Parviainen. Jokaisesta ohjelmasta kerättiin 10 € Naisten Pankille. ”Konsertti oli...
Naisten Pankki toimii vapaaehtoisvoimin ja haemme nyt lisää osaajia tärkeisiin hankkeisiin. Emme edellytä jatkuvaa läsnäoloa, vaan pyrimme toimimaan laajan verkostomme avulla projektikohtaisesti, vapaaehtoisten omien aikataulujen ehdoilla joko pareissa tai ryhmissä....
EY:llä oli tänä vuonna huomattava rooli Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestämisessä Helsingissä. Yrityksen uusi EY-talona tunnettu toimisto sijaitsee lähellä Töölönlahden kävelyreittejä, joten se tarjosi toimitalonsa kävelyn starttipaikaksi ja avasi valoisan aulansa tapahtumatorin käyttöön. EY yhdisti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan henkilöstönsä Friends & Family -päivän. Koko henkilökunta perheineen ja ystävineen oli kutsuttu osallistumaan hyväntekeväisyystapahtumaan... LUE LISÄÄ
Asianajotoimisto Legistum Oy ja kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä tukeva vapaaehtoisyhteisö Naisten Pankki aloittavat yhteistyön. Legistum ja Naisten Pankki järjestävät jatkossa yhteisiä tilaisuuksia, joissa Legistum neuvoo testamentin laatimiseen liittyvissä asioissa. Testamentin avulla...
EY järjesti heinäkuussa vanhojen toimistokalusteiden kirpputorin. Kirpputorin tuoton, yhteensä reilut 2500 euroa, EY lahjoitti Naisten Pankille. Lahjoituksella tuetaan kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentulon hankkimista. Naisten Pankki kiittää lämpimästi lahjoituksesta! ...
Suunnittelutalo Samuji ja Naisten Pankki aloittavat yhteistyön. Samuji on suunnitellut yhteistyötä varten nahkaisen pikkulaukun ja lompakon, joiden myynnistä osa lahjoitetaan Naisten Pankille. Small Vene Purse ja Mini Wallet kuuluvat Samujin klassikkoasusteisiin. Niihin...
(kuvassa:Saija Tolvanen (vas.) ja Riittakaisa Kässi) ”Olen miettinyt monta kertaa, miksi Naisten Pankki tuntuu niin läheiseltä. Ehkä siksi, että naisen on helppoa liittyä tunnetasolla tukemaan toisia naisia”, Jyväskylän vapaaehtoisryhmässä eli...