Uusi yritysyhteistyöryhmän puheenjohtaja esittäytyy

1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? Naisten aseman vahvistaminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat pitkään olleet lähellä sydäntäni. Kirkon ulkomaanapu oli minulle entuudestaan tuttu järjestö, ja sitä kautta olin jo jonkin aikaa seurannut myös Naisten Pankin toimintaa. Kun kuulin heidän etsivän jälleen vapaaehtoisia, päätin lähteä mukaan toimintaan. 2. Milloin tulit mukaan toimintaan ja millaisiin tehtäviin? […]

Kenkävero ja Naisten Pankki käynnistävät korttiyhteistyön

Taito Itä-Suomi ry Kenkävero on painattanut taidemaalari Ebba Masalinin kuvittamia kasviaiheisia opetustauluja kodintekstiileihin, julisteisiin ja postikortteihin. Suuren suosion saaneita tuotteita saa Mikkelissä sijaitsevan Kenkäveron lisäksi myös Suomen muista Taito Shop – myymälöistä. Masalin oli syntyjään mikkeliläinen, mikä yllätti Taito Itä-Suomenkin heidän ideoidessaan tuoteperhettä. Tuotteiden kysyntä on kasvanut retrobuumin myötä. – Ensimmäisten tuotteiden tullessa myyntiin Kenkäveron […]

Kehitysmaiden naisten karu arki – Pekka Kauppisen valokuvia S-Galleriassa

Idea Naisten Pankin ja Kauppisen yhteisnäyttelystä sai alkunsa vuonna 2016 Lappeenrannassa. Kauppinen päätti tuolloin lahjoittaa myyntinäyttelyn tuotot ja loput valokuvat Naisten Pankille. Näyttelyn kuvia oli sittemmin myynnissä Naisten Pankin 10-vuotisjuhlissa keväällä 2017 ja nyt siis S-Galleriassa. Kauppinen työskenteli kehitysyhteistyöprojektissa Somaliassa 1986–1988. Sen lisäksi hän on tallentanut naisten arkea myös Intiasta, Nepalista, Madagaskarilta, Bhutanista ja Vietnamista. […]

Handelsbankenin henkilökunta keräsi 18 Ammattia

Hietaniemessä todella riittää lukemattomia mielenkiintoisia tarinoita niin tapahtumista kuin siellä lepäävistä julkisuuden henkilöistä, joihin kierroksilla tutustuttiin Hietaniemi-asiantuntija Ulla-Maija Rouhiaisen (HuK, auktorisoitu opas, tietokirjailija ja matkailukouluttaja) johdolla. Teemaan sopivasti tarinoiden näkökulmana olivat etenkin naiset. Venny Soldan, Sophie Mannerheim, Aurora Karamzin, Tove Jansson, Minna Canth ja monet muut ovat vaikuttaneet Suomessa merkittävästi vuosisatojen saatossa. Kierros keräsi osallistujilta […]

Yhteistyöllä syntyy hyvää

– Yritysvastuun täytyy näkyä yrityksen kaikessa tekemisessä ja sitä on vietävä systemaattisesti eteenpäin. Hyvin hoidettu yritysvastuu on yrityksen käyntikortti, kertoi Handelsbanken Suomen viestintäjohtaja Pirjetta Soikkeli. Soikkeli kertoi yritysvastuun sisältävän taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöön liittyvän vastuullisuuden. Handelsbanken noudattaa omassa ohjeistuksessaan YK:n kestävän kehityksen periaatteita. Oman toiminnan lisäksi yritys kantaa vastuuta myös ulkoisesta toimintaympäristöstä. Yrityksen sisällä vastuullisuus […]

Pussykka on naisten puolella huumorimielellä

Pussykka syntyi idean äidin Jenny Hällforsin pieleen menneestä käsityöstä. – Minulle naureskeltiin työpaikalla, että näen ’kirkkoveneitä’ joka paikassa. Satuin sitten tekemään yhden käsityön, jonka huomasin muistuttavan juuri tätä naisen intiimiä paikkaa, Jenny Hällfors kertoo. Valmistuneen pussukan Hällfors antoi häntä eniten kiusanneelle työkaverilleen, joka ihastui tuotteeseen ja innosti Hällforsia valmistamaan pussukoita myyntiin asti. Nimeksi tuotteella annettiin […]

BDO:sta Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääyhteistyökumppani

BDO ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien Kävele Naiselle Ammatti 2018 -tapahtumaa. Kävele Naiselle Ammatti on kävelytapahtuma, jonka kautta kerätään varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistymisellä on merkittävä vaikutus koko perheen ja kylän hyvinvoinnille. Tilintarkastus- ja asiantuntijapal­veluita tuottava BDO toimii tapahtuman pääyhteistyökumppanina tukien tapahtumaa sekä lahjoituksella että osallistumalla tapahtumaan. BDO on […]

W.I.A yhteistyöhön Naisten Pankin kanssa – ”Naisten asema vaikuttaa koko yhteiskunnan kehitykseen”

Pohjanlehto perusti keväällä 2017 W.I.A eli Wear It Again -nimisen second hand -vaatteiden verkkokaupan. Lähihoitajana työskentelevällä Kati Pohjanlehdolla on aina ollut haave vaatteiden ja muodin parissa työskentelystä. – Juttelin juuri isoisäni kanssa, joka on ollut aikanaan Turussa vaatetehtaan tehdaspäällikkönä. Hän kertoi, että sukulaisiamme on 1800-luvulta saakka työskennellyt muodin parissa. Suvussa on ollut paljon esimerkiksi räätäleitä […]

ShindoWalk tukemaan Naisten Pankkia

Salolainen fysioterapeutti, Jomon-Shindo-ohjaaja Tepa Ahonen lahjoittaa jokaisesta ShindoWalk-leirille osallistujasta yhden Ammatin Naisten Pankille. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa, ja sillä kehitysmaan nainen saa koulutuksen ammattiin. Valmistuminen ammattiin puolestaan tarjoaa työtä ja mahdollisuuden omaehtoisen toimeentulon alkuun ja kohti parempaa tulevaisuutta yhdessä perheensä kanssa. Mitä ShindoWalk on? ShindoWalk on Shindoa, joka perustuu japanilaiseen venyttely- ja itsehoitomenetelmään, […]

Caps Look helpottaa pukeutumisongelmia ja auttaa kehitysmaan naisia

– Järjestäessäni Caps Look -verkkokurssia toista kertaa, päätin lahjoittaa osan tuotosta johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Kurssilaiset saivat ehdottaa kohteita ja äänestimme niistä. Ehtoina oli, että lahjoittamisen täytyy onnistua tilisiirrolla ja sen täytyy liittyä edes etäisesti vaatteisiin. Naisten Pankki voitti äänestyksen ylivoimaisesti, yrittäjä Iina Lappalainen muistelee yhteistyön alkutaivalta. – Lahjoittaminen Naisten Pankille sujui helposti, joten toteutin saman idean […]