Naisten koulutus- ja tulotason nousulla on tutkitusti lukuisia myönteisiä vaikutuksia. Se esimerkiksi pienentää tehokkaasti perheiden lapsilukua ja hillitsee näin väestönkasvua....
Suomaisema Suolla kävely antaa eniten aistielämyksiä kaikkina muina aikoina paitsi pahimpana sääskiaikana. Lähikontaktin hyttysten ja mäkäräisten kanssa voi toki laskea...
Oletteko jääneet miettimään, miten monin eri tavoin kävellään yhdessä? Voidaan mennä parvena, peräkkäin, pareittain, rinnakkain ja jonossa. Esimerkiksi. Rakastuneet kulkevat...
Nepalilaistalon piha on täynnä ihmisiä. Kuistilla istuu isoäiti, joka kuorii ja viipaloi sirpin näköisellä veitsellä retikkaa, jota sitten tarjoillaan vieraille...
Joensuu vastaa Jyväskylän haasteeseen. Kiitos! Kerron mielelläni Käteväisten eli käsityöpiirimme toiminnasta, tunnenhan sen hyvin. Päästessäni eläkkeelle käsityöneuvojan työstä 6 vuotta...
Olemme Jyväskylän Naisten Pankissa toteuttaneet monia varainkeruutapoja reiluna kymmenenä toimintavuotenamme. Toimintaamme ohjaa ohjausryhmä. Puheenjohtajan lisäksi siihen kuuluvat mm. kulttuuriryhmä ja...
Koronavirus terveydenhuollon ja toimeentulon uhka Kehittyvissä maissa koronaviruksen leviäminen on riski heikomman terveydenhuollon takia. Leviämisen estämiseksi tehtävät rajoitukset taas vaikeuttavat...
Miltä näyttäisi maailma, joka olisi naisille tasa-arvoisempi paikka elää? Kysymys on laaja ja monitahoinen, mutta ainakin voi todeta, että tasa-arvoisessa...
Hyppäsin Next Generationin puikkoihin yhdessä ryhmän toisen tiiminvetäjän Iina Hämäläisen kanssa vajaa pari vuotta sitten. Meillä molemmilla oli tunne siitä,...
Heidi Köngäs: Mirjami. Otava. 2019. Kansi: Anna Lehtonen. 348 sivua. Lainattu kirjastosta –Sisar luulee muuttavansa, mutta minä tiedän ettei Kurjesta...