Miten köyhyydestä noustaan Ugandan pääkaupungin Kampalan slummialueella? Naome Nabukalu kertoo.
– Aloitin täysin tyhjästä, aloittaa Naome Nabukalu, 52, tarinansa.
Tapasimme hänet Wakison slummialueella Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Jopa puolet kaupungin 3,5 miljoonasta asukkaasta asuu slummeissa ja kamppailee köyhyyden keskellä.
Naome hankki elantonsa valmistamalla tiiliä, ja kuusilapsisen perheen rahat olivat aina tiukassa. Elämä pyöri päivästä toiseen samaa rataa. Sitten alueelle perustettiin Naisten Pankin säästö- ja lainaryhmä, jossa naisille opetettiin yrittämisen perusteita, johtamistaitoja ja taloushallintoa.
Naome lähti mukaan ja kuunteli koulutuksia tarkkaan. Pian hän ryhtyi säästämään tiilien myynnistä saamistaan tuloista pääomaa omaa yritystä varten. Hän teki yhdessä kouluttajien kanssa yrityssuunnitelman. Sitten seuraavan ja seuraavan.
Naomen sekatavarakaupasta löytyy kaikenlaista kuten astioita, laukkuja ja muovikoreja.
Löytävätkö asiakkaat kaupan?
Muutamassa vuodessa Naome on rakentanut ja perustanut sekatavarakaupan tien varteen sekä kehittänyt kaupan yhteyteen leipomobisneksen. Lisäksi hän on rakennuttanut kauppansa kylkeen liiketiloja, joita hän vuokraa. Ja kasvattaapa hän myös kanoja.
– Aluksi minua pelotti, että kukaan ei tulisi kauppaani. Mutta asiakkaita tuli! Opin kuuntelemaan heitä ja hankin myyntiin juuri niitä asioita, joita he pyytävät ja tarvitsevat, Naome kertoo.
Bisnes kukoistaa, ja kaupassa on tuotteita seitsemän miljoonan Ugandan shillingin eli noin 1750 euron edestä.
– Kaikki perustuu lainoihin, joita voin nostaa naisten ryhmässä. Olen ryhmässä oppinut myös suunnittelemaan, miten yritystoimintaa tehdään kannattavasti. Tuntuu aina mahtavalta, kun pystyn maksamaan lainani pois!
Naome on ylpeä yrityksensä kasvusta.
Yrittäjästä kasvoi vaikuttaja
Nyt tulot ovat kasvaneet niin, että hän elättää 13 perheenjäsentään ja säästöön jää rahaa.
– Olen vahva ja itsenäinen nainen, Naome hymyilee.
Hän on naisten säästö- ja lainaryhmän puheenjohtaja ja innostunut myös vaikuttamaan paikallishallinnossa. Naome on alueen terveystiimin jäsen ja vastaa naisten ja lasten terveyteen liittyvistä asioista alueella.
– Jaan esimerkiksi ilmaisia malarialääkkeitä ja muita perusterveydenhuollon tarvikkeita, Naome kertoo.
Paikallinen äiti haki lapsellensa malarialääkkeet Naomelta.
Mikä on onnistumisen salaisuus?
Naome kiittää sitä, että naisten säästö- ja lainaryhmässä opetetaan taitoja, joiden avulla naiset voivat rakentaa itsellensä toimeentulon.
– Alun perinkin kiinnostuin ryhmästä, koska tavoitteena oli naisten voimaannuttaminen.
Ryhmän naisten toisilleen tarjoama tuki on tärkeää, samoin kouluttajien tarjoama mentorointi yritysten suunnittelussa ja kehittämisessä. Naisia ei jätetä missään vaiheessa yksin.
Jokainen saa mahdollisuuden yrittää.
Kirjoittanut: Eija Wallenius
Kuvat: Antti Yrjönen
Yritys, sijoita naisiin!
Yrittäjän päivän 5.9. kunniaksi haastamme yritykset tukemaan naisia. Yrityslahjoitus mahdollistaa koulutuksen ja yritystoiminnan käynnistämisen heikoimmassa asemassa oleville naisille. Tule mukaan muuttamaan maailmaa!
Tule Naisten Pankki Helsingin vuosikokoukseen ja kuulemaan tuoreita terveisiä Naisten Pankin hankkeista Nepalissa ja Ugandassa. Tilaisuus pidetään maanantaina 4. maaliskuuta Sokos Hotel Presidentissä kello 17 alkaen. Vuosikokous alkaa kello 18....
Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...
Tervetuloa Naisten Pankki Helsingin kuukausitapaamiseen Hotelli Presidenttiin maanantaina 5. syyskuuta, jolloin erityisteemana on Uganda. Aloitamme kello 17 käymällä läpi menneitä ja tulevia tapahtumia sekä muita Naisten Pankin ajankohtaisia asioita. Uganda-ilta...
Saisiko olla paistettuja perunoita ja aimo annos naisvoimaa? Ugandalainen Amina Kagyia, 32, on perustanut Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan katuravintolan Kamwengen slummialueelle. Ruoka on herkullista, mutta parasta antia ovat puheliaan ravintoloitsijan viljelemät...
Saviset polut halkovat matalien talojen ja kojujen tiivistä verkostoa. Joku polttaa roskia, ja katku tuntuu kurkussa. Punertava hiekka pöllyää jaloissa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Bodaboda-moottoripyörätaksit viuhuvat ohitse, mutta suurin osa ihmisistä...
Heti ensimmäisenä päivänä Ugandan pääkaupungissa Kampalassa huomasin, ettei mikään ollut kuten etukäteen luulin. Olimme kuvaajan, Antti Yrjösen, kanssa Kawempen slummialueella, missä oli hiljattain tapahtunut Isisin terrori-isku. Pelosta ei ollut tietoakaan,...
Ugandan Mityanan alueella sijaitseva Chiggi-kanala on ensimmäinen Naisten Pankin perustama yritys. Chiggi noudattaa yhteiskunnallisen yrityksen toimintaperiaatteita: tavoitteena on kannattava liiketoiminta, mutta osinkoja ei jaeta, vaan mahdolliset voitot sijoitetaan takaisin toiminnan kehittämiseen. Kanalan toiminta...
Lokakuussa sain mahdollisuuden osallistua Naisten Pankin Skills Donation -vapaaehtoistoimintaan ja lähteä Ugandaan selvittämään ja kehittämään paikallisten naistenpankin VSLA (Kyläsäästö- ja -lainayhdistyksen) jäsenten markkinoinnin tarpeita. Oli todella mielenkiintoista ja jännittävää lähteä...
– Lahjoituksen käyttötarkoituksena on edistää paikallisen toimeentulon edellytyksiä Afrikan maissa erityisesti naisyrittäjien tukemisella, nimettömänä pysyttelevä suurlahjoittaja sanoo. Hän toivoo lahjoituksen edesauttavan sitä, että ihmisten ei tarvitsisi muuttaa asuinsijoiltaan toimeentulon puutteen...
Tehtävä 1: DRI Uganda toteuttaa Naisten Pankin rahoittamaa hanketta Ugandan pääkaupungin Kampalan slummeissa ja ympäröivällä maaseudulla. Tässä vuonna 2018 alkaneessa 3-vuotisessa hankkeessa perustetaan vuosittain 50 säästö- ja lainaryhmää (VSLA), joiden...
Ugandan pääkaupungin Kampalan lähiseudulle perustettava kanala vastaa monenlaisiin tarpeisiin. Yrityksen perustaminen ja naisten työllistymisen tukeminen sitä kautta on Naisten Pankille uudenlainen toimintatapa. Naisten Pankin kehittämisryhmän vetäjän Satu Mehtälän mukaan tavoitteena...
Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...
Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...
Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...
Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...
Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...
Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...
Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...
Naisten Pankilla on ollut hankkeita Ugandassa aina perustamisvuodesta 2007 alkaen. Vuoden 2017 alussa tässä Itä-Afrikan maassa toteutetaan kahta naisten taloudellista ja sosiaalista asemaa vahvistavaa hanketta. Matka-ajankohta: viikon 6 ympärillä, ~4. – 12.2.2017 – matka...
Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...
Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...
Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...
Maantien reunat ja asfaltin syvät kuopat värittävät maisemaa kauniin punaiseksi. Punaisen kuumaksi. Ilma on kuuma ja kuiva. Muuten maisema on vihertävän keltainen ja ihmettelen missä värikkäät kukat ovat. Olen kuitenkin...
Kirjoitamme tätä matkalla Kampalasta Sembabuleen. Huonokuntoinen tie hehkuu punaisena. Ohi kävelevät naiset kantavat uskomattomia taakkoja päidensä päällä. Lehmiä ja vuohia kulkee kaikkialla. Mobiiliraha näkyy vahvasti katukuvassa. Pienet majat ja...
Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat tutustumassa Naisten Pankin hanketyöhön Ugandassa, Itä-Afrikassa viikolla 7. Matka on omakustanteinen. Seuraa kahdeksan hengen delegaation matkaa pitkin Ugandaa blogin kautta: www.kua.fi/NaistenPankkiUgandassa
Istun Kampalassa, Ugandassa, hotelli Africanassa tätä kirjoittaessani. Aamu valkenee. Linnut metelöivät. Liikenne on jo vilkasta tässä noin 3,5 miljoonan asukkaan suurkaupungissa. Takana ovat ensimmäiset lomapäivät itäisen Afrikan ystävällisessä ja luonnoltaan...
”Elämä leirillä oli vaikeaa” Alice oli 20-vuotias, kun hän joutui pakenemaan kotoa. ”Silloin oli paljon tappamista. Kasvatin vihanneksia puutarhassa, mutta sissit veivät sadon. Meillä ei ollut mitään syötävää ja sissit...