Juristi Elina Koivumäki: ”Naisissa on valtava sisu ja voima”
Ryhdy kuukausilahjoittajaksi! >> >>
Juristi ja yrittäjä Elina Koivumäki on juridiikan ammattilainen, pitkän asianajouran tehnyt ”laulava lakinainen”. Jätettyään osakkuuden suuressa suomalaisessa asianajotoimistossa, hän perusti kolme vuotta sitten oman yrityksen. Yrittäjyyden lisäksi Elina on äiti, verkostoituja, tietokirjailija ja enkelisijoittaja, business-mentori, hyväntekijä ja suosittu luennoitsija.
Hyväntekeväisyys on aina kuulunut olennaisena osana Elinan arkeen.
– Olen tehnyt aina paljon vapaaehtoistyötä, myös pienimuotoisia arjen tekoja. Alueellani asuu ryhmä äitejä, joiden kanssa olemme saaneet lapset samaan aikaan. Kerään heiltä säännöllisesti kaikki lapsille pieniksi jääneet vaatteet ja lelut ja vien ne esimerkiksi turva- ja ensikoteihin. Siellä konkretisoituu pienimuotoisesti se auttamisen ilo, kun näen sen riemun, mitkä puhtaat ja siistit lastenvaatteet tuovat saajilleen.
Naisten Pankista Elina kiinnostui kollega-asianajajan ja ystävän Ritva-Liisa ´Riksu´ Luomarannan myötä.
– Muutama vuosi sitten Ritva-Liisa promosi Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa ja lähdin mukaan kävelemään. Pidin silloin ajatuksesta, että hyväntekeväisyyden kautta Naisten Pankki tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua muihin toimijoihin. Kiinnostuin toiminnasta ja ryhdyin lahjoittajaksi.
Elina tukee useita organisaatioita ja haluaa myös jakaa osaamistaan muille. Naisten Pankin toiminnan viisaus piilee hänen mukaansa siinä, että annetaan kehitysmaiden naisille mahdollisuus toimia.
– Naisten Pankin aktiivi Reetta Meriläinen sanoi älykkäästi eräässä vetämäni naisverkoston hyväntekeväisyysgaalassa, että tukea tarvitseville ei anneta kaloja, vaan opetetaan kalastamaan. Se on mielestäni loistava ohjenuora. Naisissa on valtava sisu ja voima; kun heille antaa riittävät resurssit, he saavat uskomattomia asioita aikaan. Monissa maissa valitettavasti naisilla on vähemmän mahdollisuuksia päästää se voima valloilleen. Naisten Pankin tuki mahdollistaa tuettaville naisille itsenäisen elämän ja tunteen siitä, että he hallitsevat omaa elämäänsä, arkeaan ja mahdollisesti pystyvät myös rakentamaan jotain uutta yhteisöön. Tämän kaltainen merkitys on korvaamatonta.
Elina toimii kuukausilahjoittajana, koska hänen mukaansa ”pienistä puroista syntyy iso joki”.
– Aivan samalla tavalla kun näiden naisten yrittäjyydessä, pienet sinnikkäät teot johtavat isoihin asioihin.
Lopuksi Elina haastaa mukaan lahjoittajiksi kaikki suomalaiset startup-yhtiöt ja -kiihdyttämöt.
– Heillä on toiminnan taustalla innovatiivinen idea ja tahto luoda uutta. Samaa tekevät myös Naisten Pankin tukemat naiset – olosuhteissa tosin, jotka eivät ole niin helpot kuin meillä.
Ryhdy kuukausilahjoittajaksi! >> >>