Naisverkostojen yhteistyöllä on saatu paljon aikaiseksi, vielä on kuitenkin tehtävää naisten aseman parantamisessa sekä Suomessa että maailmalla. Näin voisi summata Naisten Pankin ja naisjohtajaverkosto Gaian yhteistä Näytä kyntesi -seminaaria, joka järjestettiin Helsingissä 13.11.
Seminaarin avanneen Gaian puheenjohtajan Kirsi Leväpellon unelmana on jo pidempään ollut naisverkostojen yhteistyön edistäminen. Gaia on vuosien ajan tukenut Naisten Pankkia ostamalla Ammatteja tilaisuuksiensa puhujavieraille. Nyt harpattiin eteenpäin järjestämällä seminaari, jonka tuotot Gaia lahjoittaa Naisten Pankille.
Jennifer Iannolo oli hyvin kiinnostunut Naisten Pankin toiminnasta.
Seminaarin keynote-puhujaksi oli kutsuttu naisten aseman puolesta intohimoisesti työskentelevä Jennifer Iannolo New Yorkista. Jennifer kiertää puhumassa naisten itseohjautuvuudesta ja voimaantumisesta. Hän pilotoi parhaillaan IMPERIA -nimistä konseptia, missä eri puolilta maailmaa olevat nuoret naiset saavat sparrausta Facebookissa omaa urakehitystään varten.
”Kun naisten voimaantuminen on itseohjautuvaa (self-directed empowerment), ei sitä voi ottaa heiltä pois. Ulkoapäin annettu voidaan aina myös ottaa pois.” Iannolo muistutti.
Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläinen kertoi esimerkkejä Naisten Pankin hyvin verkostoituneesta toimintamallista ja sen tuloksista Suomessa sekä hankemaissa. Haasteitakin on kuten se, miten saadaan upea, vapaaehtoisista koostuva perhosparvi lentämään samaan suuntaan!
Uunituore tietokirjailija Anu Kuistiala kertoi kahdeksasta salaisuudesta, joilla noustaan naisjohtajaksi, myös verkostoissa. Matkalla johtotehtäviin naiset kohtaavat monia esteitä, osa niistä on itse luotuja kuten ennakkoon luodut pelkotilat. Anu muistutti, että on ok haluta valtaa ja eteenpäin pääsee, kun on kyky erottaa olennainen ja päästää irti muusta.
Näyttelijä ja luova johtaja Niina Nurminen pani seminaarilaiset hetkeksi keskittymään ja kohtaamaan vieruskaveri aluksi ilman sanoja. Liian usein unohdamme verkostotyössäkin, että kaikki alkaa hengittämisestä!
Seminaarin moderaattorina toimi Bayer Nordicin viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Kati Nyman ja järjestämistä tukivat konsulttiyhtiö EY sekä Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystö.
Paula Pauniaho
Paisten Pankin vapaaehtoinen
johtoryhmän toinen puheenjohtaja
Artikkelikuvassa vasemmalta oikealle: Anni Vepsäläinen, Kirsi Leväpelto, Jennifer Iannolo, Kati Nyman, Anu Kuistiala, Johanna Windqvist-Ilkka ja Niina Nurminen
Naisten Pankki Next Generation -tiimi järjestää Urbaani Legenda second hand -liikkeen kanssa ’Kierrätä Naiselle Ammatti’ -yhteistyötapahtuman. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Aika: Lauantaina 10.12.22 klo 11-14 Paikka: Urbaani Legenda Second Hand,...
Naisten Pankki esittelee toimintaansa ja kertoo lahjoitusmahdollisuuksista. Sijoittajamessut on yksityissijoittajille, sijoittamisesta kiinnostuneille sekä medialle suunnattu tapahtuma. Ohjelmassa on puheenvuoroja, tietoiskuja ja paneeleja sijoittamisesta. Tervetuloa kuulemaan, miksi Naisten Pankkiin kannattaa sijoittaa!...
Olli Muurainen on kansainvälisesti palkittu yrittäjä ja Management Eventsin toimitusjohtaja. Vuonna 2008 hän osti Billnäsin historiallisen ruukkialueen kiinteistöt, joita hän on vuosien myötä hiljalleen kunnostanut. Tällä hetkellä alueella toimii hotelli,...
Uusimme helmikuussa olleen Naisten illan Friendtex-myymälässä. Ohjelma on vapaamuotoinen: kahvitellaan, jutellaan ja sovitetaan kevät- ja kesävaatteita. Annamaija Vienola-Kokkonen opastaa asujen valinnassa. Illan myynnistä Annamaija lahjoittaa 10 % Naisten Pankille. Ilmoittaudu...
Olli Muuraisen näyttelyn myyntituotot jakaantuvat tasan Kirkon Ulkomaanavun Ukraina-keräykseen, Naisten Pankin hanketyöhön ja Raaseporin teollisuushistorian yhdistykselle. Näyttelyn suojelijana toimii Naisten Pankin ”kummitäti”, ministeri Elisabeth Rehn. Olli Muurainen on kansainvälisesti palkittu...
Billnäsin ruukin omistaja ja Management Events -tapahtumayrityksen perustaja Olli Muurainen pitää yksityisnäyttelyn Näen suljetuin silmin Raaseporissa 7.-22. toukokuuta. Muurainen lahjoittaa näyttelyn lyhentymättömistä myyntituotoista kolmanneksen Naisten Pankille. Kolmannes lahjoitetaan Kirkon Ulkomaanavun...
Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun...
Aloitamme Alahärmän kauniissa kirkossa osallistumalla jumalanpalvelukseen klo 13. Härmän Naisyrittäjät osallistuvat avustajina jp:n järjestämiseen mm. keräämällä kolehdin, joka menee suoraan Kävele Naiselle Ammatti -kampanjalle. Jumalanpalveluksen lopuksi naisyrittäjät tarjoavat mehua ja...
Desico on yksi Suomen vanhimpia toiminnassa olevia kynttilätehtaita. Läpivärjätyt kynttilät valmistetaan yhä käsin ja perinteisin menetelmin Suomessa, vanhaan navettaan rakennetussa tehtaassa Fiskarsissa. – Vastuullisuus ja raaka-aineiden jäljitettävyys koetaan Desicossa tärkeiksi....
Taika-korujen perustaja ja yrittäjä Riikka Vermas oli Naisten Pankin alkuaikoina itsekin aktiivisesti mukana toiminnassa. Yrityksen perustamisen myötä vapaaehtoistyö vaihtui yhteistyöksi. – Osallistuimme yrityksenä ihan ensimmäiseen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan,...
Nyt sinulla on mainio tilaisuus hankkia itsellesi tai lahjaksi valokuvataulu ja tukea samalla Naisten Pankin toimintaa. Tarjolla on noin sata valokuvataulua, joiden hinta vaihtelee 50-200 euroon. Useimmat taulut ovat kooltaan...
Naisten Pankin suodatinkahvi ja tee löytyvät lokakuusta lähtien Ruohonjuuren verkkokaupasta ja Ruohonjuuren Kampin myymälästä. Ruohonjuuri on luomuruokaan, luonnonkosmetiikkaan ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju, jolla on yksitoista myymälää eri puolilla Suomea...
Lokakuun 5. päivänä järjestetyille päiville osallistui tänä vuonna yli 60 naistenpankkilaista eri puolelta Suomea. Päivä käynnistyi ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläisen videotervehdyksellä, jossa hän totesi Naisten Pankin kasvaneen ja kehittyneen pienestä...
Tyylikäs kalenteri sopii hyvin lahjaksi itselle, lähimmäisille tai asiakkaille. Inspiroivat tekstit ja upeat kuvat ilahduttavat vuoden jokaisena päivänä. Kalenterin hinta on on 30 e (sis. postituskulut) ja jokaisesta myydystä kalenterista...
Tasan 10 vuotta sitten, kesällä 2009, ohjaaja Taavi Vartia toi Taaborinvuoren näyttämölle aikaisemmin Kirjurinluodon kesäteatteriin ohjaamansa Pertsa ja Kilu -näytelmän. Näyttelijäkaarti koostui ammattilaisista, joista monet olivat tv:stä ja elokuvista tuttuja....
Suominen Oyj:n tämän vuoden kummihanke on kolmivuotinen Cooperation for Women’s Economic Development (CWED II) Kambodzassa, joka on jatkoa edelliselle, vuonna 2017 päättyneelle hankkeelle. Uuden hankkeen budjetti on 750 000 euroa, ja...
Taito Itä-Suomi ry Kenkävero on painattanut taidemaalari Ebba Masalinin kuvittamia kasviaiheisia opetustauluja kodintekstiileihin, julisteisiin ja postikortteihin. Suuren suosion saaneita tuotteita saa Mikkelissä sijaitsevan Kenkäveron lisäksi myös Suomen muista Taito Shop...
Pekka Kauppisen kiinnostus valokuvaamiseen syntyi jo pienenä poikana, ja ensimmäisen kameransa hän hankki sokerijuurikkaiden poimimisesta saamillaan rahoillaan. Koulun kamerakerhossa nuori kuvaajan alku sai lisäoppia kuvaamisesta ja kuvien kehittämisestä. Myöhemmin Kauppisen...
Liberiassa Naisten Pankin työllä on hankkeiden kautta tuettu yli 1 500 haavoittuvassa asemassa olevaa naisvetoista perhekuntaa. Lähes kaikkien (90 %) hyödynsaajien elintaso on noussut köyhyysrajan yläpuolelle, ja välillisesti työ on hyödyttänyt...
Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...
Mikkeliläisten lahjoitus on osa Tyttölyseon senioriyhdistystoiminnan lopettamista. Vuonna 1953 perustettu yhdistys purki osakeomistuksensa ja jakoi varansa entisen koulun, mikkeliläisten nuorisojärjestöjen ja Naisten Pankin kesken. Yhdistyksen sääntöjä muutettiin vuonna 2017 siten,...
– Kotkaan kannattaa tulla 27.-28.1.2018 hakemaan voimaa omaan vapaaehtoistehtäväänsä. Kohdemaiden kuulumiset ja vertaistuen voima on valtava voimavara. Ja samalla voi tutustua merikaupunki Kotkaan ja kotkalaiseen kulttuuriin, kertoo Tarja Käckman, joka...