Daw Khin Moe Moe Khaing, 45-vuotias neljän lapsen äiti, tekee töitä aamukolmesta keskiyöhön saakka. Uutteruuden taustalla on unelma, joka on lasten kouluttaminen yliopiston kandidaatin tutkintoon asti.
Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe Khaingilla on unelma – hän haluaa taata lapsilleen paremman tulevaisuuden, ja maksaa heidän koulutuksensa yliopistossa kandi-tutkintoon saakka. Tämän unelman toteutumisessa Naisten Pankki on merkittävä rooli.
Daw Khin Moe Moe Khaingin perheeseen kuuluu aviomies, 11- ja 22-vuotiaat tyttäret, 24- ja 26-vuotiaat pojat sekä toisen pojan vaimo. Daw Khin Moe Moe Khaing on perustanut puhelimien korjaukseen keskittyvän yrityksen, jonka lisäksi hän kasvattaa sikoja, rapuja ja kaloja. Päivät ovat pitkiä – tavallinen työpäivä alkaa herätyksellä kello 3 aamuyöllä, jolloin Daw Khin Moe Moe Khaing nostaa rapu- ja kalasaaliin kasvatusaltaista päivän myyntiä varten, ja matkustaa kuudeksi joen toiselle puolelle tapaamaan ostajia ja asiakkaita. Työt jatkuvat koko päivän, aina keskiyöhön saakka. Kala- ja rapusaaliin aamumyynnin jälkeen Daw Khin Moe Moe Khaingin venettä käytetään venetaksina sen mukaan, miten asiakkaita riittää.
Daw Kin Moe Moe Khaing on mukana kotikylänsä Naisten Pankin naisryhmässä. Hänen lisäkseen ryhmässä toimii 25 muuta naista. Kylän naisryhmän toimintaan kuuluu säästäminen ja lainoitus, kirjanpito sekä liikkeenjohto. Naisryhmän jäsenistä 13 on saanut koulutusta ryhmän kautta kirjanpitoon, yritys- ja pankkitoimintaan sekä erilaisia ammatillisia kurssituksia.
Daw Khin Moe Moe Khaing on yleisesti tyytyväinen ja iloinen elämäänsä. Toisinaan hän kuitenkin tulee surulliseksi tavatessaan varakkaampia ihmisiä, sillä hän kokee, ettei tule koskaan elämässään saavuttamaan samaa riippumatta siitä, kuinka kovasti hän tekee töitä.
Naisten Pankin lainarahalla hän on saanut apua huonoon näkökykyynsä, ja on siitä erityisen kiitollinen, sillä terveydenhoitoon käytetystä lainasta ei peritä korkoa, kuten yrityslainoista. Lisäksi hän on ottanut 25 000 kvatin eli noin 17 euron lainan kanojen kasvatusta varten. Näiden lainojen avulla Daw Khin Moe Moe Khaing pystyy etenemään säästösuunnitelmassaan, jonka avulla hän voi toteuttaa unelmansa; sen, että hänellä olisi rahaa kouluttaa lapsensa yliopistossa kandidaatin tutkintoon saakka. Daw Khin Moe Moe Khaingilla on ollut aiemmin mahdollisuus kouluttaa lapsensa vain peruskouluun saakka, mutta nyt haaveena on kouluttaa heidät pidemmälle. Parempi koulutus mahdollistaisi Daw Khin Moe Moe Khaingin lapsille paremman tulevaisuuden, sellaisen, jota hän ei itse koe voivansa saada.
Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, ja yhä useampi kylä voi paremmin. Tätä unelmaa on toteutettu tänä vuonna jo 10 vuoden ajan. Naisten Pankin avulla kymmenet tuhannet naiset ovat päässeet toteuttamaan unelmansa omasta toimeentulosta ja perheensä elättämisestä. Naisten Pankin avulla myös Daw Khin Moe Moe Khaingin unelma voi toteutua.
Tekstin toimitus: Kaisa Arkkila
Alkuperäinen teksti: Maria Miklas ja Aila Waismaa
Kuva: Maria Miklas
Mitä Naisten Pankin vapaaehtoisille kuuluu? Hämeenlinnan paikallisryhmä kertoo toiminnastaan! Vahvuutemme on monipuolisuus Meiltä onnistuvat käsityöt, leipominen, pop-up-kahvilat, teemalliset kävelytapahtumat, laulutilaisuudet, asiantuntijaluennot ja kirjallisuustapahtumat. Listaa voisi vielä jatkaa, mutta tuossapa päällimmäiset,...
Osallistumme tänäkin vuonna Vantaankosken seurakunnan koordinoimiin joulumyyjäisiin, jotka pidetään Martinlaakson ostarilla. Teemme myyntiin taatelikakkuja ja muita kuivakakkuja, pikkuleipiä, saaristolaisleipiä jne. Myynnissä on myös pipoja, kortteja, Naisten Pankin kahvia ja teetä...
Syksyn soppis järjestetään lauantaina 19.10. klo 12.00 Myyrmäen kirkossa. YLEn musiikkitoimittaja Risto Nordell kertoo aiheesta ”Musiikkia Neitsyt Marialle ortodoksisessa, roomalaiskatolisessa ja luterilaisessa perinteessä”. Voit tutustua esityksen pitäjään jo etukäteen kuuntelemalla Riston valinta...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma starttaa tuttuun tapaan Aurinkoranninkon Naisten Pankin syksyn toiminnan. Kokoonnutaan sunnuntaina klo 11 @Plaza Pedro Cuevas, jossa Personal Trainer Riina vetää alkulämmittelyn ja Aurinkorannikon Arctic Team tarjoaa...
Naisten Pankin ohjaustiimi on saanut riveihinsä rautaista vahvistusta ja toivottaa tervetulleeksi uudet jäsenet Heidi Liesiveden (kuvassa vasemmalla) ja Johanna Arantola-Hattabin (oikealla). Uudet jäsenet tuovat mukanaan roimasti osaamista erityisesti liiketoiminnan kehittämisen,...
Käsityöpiiri Käteväiset kokoontuu kuukauden toisena maanantai-iltana klo 17 Taitokorttelin Taitogalleriassa. Se sijaitsee 2. kerroksessa Taitokorttelin tiilitalossa, jonka alakerrassa on Taito Shop. Ulko-ovi ja rappuset toiseen kerrokseen ovat Koskikadun puolella. Rappusilla...
”Uranuurtajanaisia”, Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestää Lions Club Palokka Wilma yhdessä Naisten Pankki Jyväskylän kanssa. Lions Club Palokka Wilma on Jyväskylän alueella toimiva naisleijonaklubi. ”Teemme monipuolista, vapaaehtoista auttamistyötä. Olemme jo...
Naisten Pankin Hämeenlinnan paikallisryhmän vapaaehtoinen ja pitkäaikainen käsityöharrastaja Maija Ratilainen löysi tavan yhdistää neulomisharrastuksen ja vapaaehtoistyön. Ratilainen neuloo vauhdikkaasti villasukkia, joita hän myy Naisten Pankin hyväksi. Vuonna 2023 lankaa kului...
Pitkäaikainen vapaaehtoisemme Kaisa Viljanen joutui toimituksen leikkimieliseen piinapenkkiin vastaamaan tiukkoihin väitteisiin vapaaehtoistoiminnasta. Lue, miten Kaisa selviää hankalistakin tilanteista! Olet ollut Naisten Pankin vapaaehtoisena jo pitkään, koska siinä pääset juomaan kahvia...
Joensuun Naisten Pankin vapaaehtoiset järjestivät joulumyyntiä perinteisen Joulutorin lisäksi myös Taitokorttelin Joulupihakojussa. Joulumyynti onnistui hyvin ja saimme kokoon summan, jolla 152 sisartamme Aasiassa ja Afrikassa saavat ammatin ja pääsevät paremman...
Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...
Jonsuun naistenpankkilaiset järjestävät glögi- ja piparitarjoilun Valot tuhannet -konserttien yhteydessä. Konsertteja on kaksi; klo 15 ja 18. Tarjoilu alkaa ensimmäisen konsertin päättyessä n. klo 16. Tarjoilun tuotto menee kehittyvien maiden...
Olemme tänäkin vuonna mukana Koti Costalla -messuilla lauantaina 4.11. klo 10 – 17 Las Palmerasissa. Nyt on tilaisuus varata myynti- tai esittelypöytä 20 euron hintaan. Koko summa menee tietenkin Naisten...
Pilates on monipuolinen kehonhallintamenetelmä, joka kehittää voimaa, liikkuvuutta ja kehotietoisuutta. Tanssinopettaja, pilatesohjaaja Mariana Siljamäki pitää lempeän, mutta vahvistavan pilates-kehonhuoltotunnin, johon kaikki ovat tervetulleita. Tunnin pituus on 45 minuuttia, eikä osallistujilla...
Tule tekemään hyvää tekeviä ostoksia pyhäinpäiväksi torstaina 2.11. klo 11 alkaen K-Supermarket Länsiväylään. Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat ahkeroineet käsin kauniita kransseja ja korvakoruja. Myynnissä on myös graafikko Oona Katajamäen suunnittelemia...
Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus Aurinkorannikolla kuulla kiinnostavia ja konkreettisia tarinoita siitä, mitä Naisten Pankin hankkeilla on saatu aikaan. Saamme vieraaksemme Naisten Pankki Helsingin ex-puheenjohtajan Terttu Taurula-Snellin, joka kertoo Naisten Pankin...
Naisten Pankki edistää kehittyvien maiden naisten toimeentuloa valmentamalla ja kouluttamalla heitä yrittäjiksi. Naisten Pankki on perustamisestaan 2007 saakka ollut vastuullisille suomalaisille yrityksille kiinnostava yhteistyökumppani. Tarjoamme yrityksille monia yhteistyövaihtoehtoja kertalahjoituksista pitkäaikaisiin...
Vapaaehtoismessuilla on mukana lähes 40 joensuulaista yhdistystä tai seurakuntatoimijaa. Tule kuulemaan vapaaehtoistyön mahdollisuuksista ja vapaaehtoisten omia kokemuksia. Messuilla on toimintapiste lapsille, Onnenpyörä, Taiteista tunteisiin -polku, Joensuun Ladun toimintapiste, digineuvontaa sekä...
Naisten Pankki on mukana Enon torilla pidettävässä Kekritapahtumassa. Tapahtuma on samalla Pielisjokiseutu-lehden 60-vuotisjuhlatapahtuma. Naisten Pankilla on tapahtumassa info/myyntipöytä. Tervetuloa!
Maanantaiaamuisin Noeun Kakadan äiti ajaa mopolla esikoisensa Thmeyn kylästä 40 kilometrin päähän Siem Reapin kaupunkiin opiskelemaan. Koulutus ei ole itsestään selvyys ja Kakadan kotikylässä on paljon koulupudokkaita, jotka jäävät maatilalle...
Kambodžan pääkaupungin Siem Reapin keskustan lähellä sijaitsevan ammatillisen oppilaitoksen pihalta kuuluu aamulla mopojen pärinää, mutta piha ei ole enää yhtä täynnä ”motoja” kuin vielä kuukausi sitten. Useat opiskelijat ovat saaneet...
Naisten Pankilla on noin 3 000 vapaaehtoista ympäri Suomen. Heitä yhdistää halu tukea naisia ja toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Turun paikallisryhmän pitkäaikainen vapaaehtoinen Raija Haavisto kertoo, kuinka hän löysi oman...
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Tervetuloa mukaan sekä uudet että vanhat osallistujat! Ryhmän valtakunnallistamisen myötä työtä ja tehtävää riittää ja toivotamme tervetulleiksi kaikki vapaaehtoiset ympäri Suomen. Järjestämme kokoukset aina joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo. 19.00....
Vuoden viimeinen vapaaehtoisten ilta järjestetään 5.12. klo 17.30 Seurakuntakeskus Sofian Apila-kabinetissa (ent. Keskustan seurakuntatalo, Isokatu 17, 2. krs.). Vaihdetaan kuulumiset ja katsotaan, miten toimintaa jatketaan jälleen ensi vuonna. Lämpimästi tervetuloa...
12:30 Ilmoittautuminen aukeaa klo 12.30 Söderkullan kirkolla, Neiti Miilintie 2, Sipoo13:00 Lähtö lähenee, pieni tietoisku ja yhteinen lämmittely by Sipoon Syke Merkittyjä reittejä on kaksi, lyhyempi reitti ja pidempi viiden...
Yhdellä 30 euron lahjoituksella nainen saa mahdollisuuden ammattiin. Kun nainen saa koulutuksen, hänen perheensä toimeentulo on turvattu ja hänen lapsensa pääsevät koulutielle. Näin apu säteilee vähitellen koko yhteisöön, parantaen sen...
Tule mukaan perinteiselle nyyttäripiknikille kaikille avoimeen tapaamiseen, jossa startataan syyskausi, vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan syksyn tapahtumia. Kokoonnutaan eväiden kera Kortteliklubille, jonka löydät Postin ja Cumuluksen välistä. Voit tuoda pientä syötävää...
Vapaaehtoisten ulkoiluretki. Tapaaminen Kintulammin parkkipaikalla P1 klo 17.. Omat eväät mukaan. Luvassa rentoa yhdessäoloa luonnon helmassa. Kimppakyydit. Yhteyshenkilö: marja.nyrhinen@sci.fi. Tule mukaan
Viola Wallenius perusti parikymppisenä hyväntekeväisyysjärjestön Keniaan. Sen lisäksi hän pyörittää Makongenin kylässä suurperheen arkea, koska ”jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus turvalliseen lapsuuteen.” Viola Walleniuksen elämänmuutoksesta ja toiminnasta Keniassa kertoo hänen...
Kim Thúyn kirja Ru on omaelämänkerrallinen romaani Vietnamista, venepakolaisuudesta ja uudesta elämästä uudessa maassa. Kirjailijalla on silmää pienille, tärkeille yksityiskohdille, joista jotkut saattavat herättää yllättävän koti-ikävän. Vietnamin kielessä sana ”ru”...
Hämeenlinnan Naisten Pankin askartelu-käsityöryhmä kokoontuu Wetterhoffilla Rehtorin kansliassa askartelemaan yhdessä myyjäisiä varten. Teemme mm. pieniä olkihimmeleitä, huopasydämiä ja kenties jotain muuta. Mikäli sinulla on valkoisia ja/tai puun värisiä puuhelmiä niin...
On aika luoda katse menneeseen kymmeneen toivon vuoteen, on aika tarkastella työmme tuloksia ja visioida tulevaa. Tule juhlimaan kanssamme ja innostumaan uudelleen siitä toivosta, jota Naisten Pankin työ luo maailman...
Tule Naisten Pankin vapaaehtoiseksi! Naisten Pankin varainhankintaa tukevat tuhannet aktiiviset vapaaehtoiset, jotka järjestävät tapahtumia, kampanjoita ja hoitavat yritysyhteistyötä sekä valtakunnallisesti että paikallisryhmissä ympäri Suomen. Naisten Pankin vapaaehtoisena saat mahdollisuuden käyttää...
Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma. Lähtö seurakuntakodin pihalta. Ennen lenkkiä yhteinen alkulämmittely. Vaihtoehtoina kolme erimittaista kävelylenkkiä. Lenkin jälkeen tarjoilua. Mahdollisuus lahjoittaa Kirkon Ulkomaan avun kautta hauraiden maiden naisille. Myytävänä myös arpoja!...
Suomessa koronapandemiaa on pidetty kurissa erilaisin rajoituksin ja tehokkaalla terveydenhoidolla. Meillä kaikki pääsevät testiin ja halukkaat saavat rokotteen. Vakavasti sairastuneille löytyy sairaalapaikka ja tehohoitoa. Toisin on monissa kehittyvissä maissa, joissa...
Aloitamme Alahärmän kauniissa kirkossa osallistumalla jumalanpalvelukseen klo 13. Härmän Naisyrittäjät osallistuvat avustajina jp:n järjestämiseen mm. keräämällä kolehdin, joka menee suoraan Kävele Naiselle Ammatti -kampanjalle. Jumalanpalveluksen lopuksi naisyrittäjät tarjoavat mehua ja...
Helsingin paikallisryhmä järjestää paljon tapahtumia. On teematilaisuuksia, kävelykierroksia, tyyli-iltoja, näyttelyopastuksia ja teatteriesityksiä. Unohtamatta taloudellisesti merkittävintä, joulutoria ja valtakunnallisesti koordinoituja tempauksia. Viime vuoden keväällä korona pani meidät miettimään. Opimme nopeasti pitämään...
Meillä on ollut yleensä paljon tapahtumia, ja normaalivuotena noudatamme vuosisuunnitelmaa. Se pohjautuu vuosikellon kierrolle. Porukkamme koko ja jaksaminen vaikuttavat tapahtumien toteutukseen. Keväällä naistenpäivänä olemme tempaisseet kauppakeskuksessa lipaskeräyksellä. Pääsiäisenä olemme organisoineet...
Yritysyhteistyö on valittu tämän vuoden Naisten Pankin yhdeksi painopistealueeksi. Olemme iloisia tästä haasteesta! Tarvitsemme sinua mukaan saavuttaaksemme asettamamme tavoitteen ja täydentämään aktiivista tiimiämme. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma...
Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki tukee hauraassa asemassa olevien naisten ammatillista koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Aktiivisten vapaaehtoisten, työtämme arvostavien lahjoittajien ja vastuullisten yrityskumppanien voimin Naisten Pankki...
Me loviisalaiset luimme ihastuneena kotkalaisten koronavuoden toiminnasta maaliskuun Jelpparipostista. Kotkalaiset ovat olleet meille hyvä esimerkki ja ideoiden lähde. Aloitimme Loviisassa Naisten Pankin paikallisryhmän toiminnan syksyllä 2012. Heti seuraavana keväänä vierailimme...
Mikä on Jelppari-ryhmä? Jelppari-ryhmä tukee Naisten Pankin paikallisryhmiä. Toiminta Jelppareissa tarjoaa mahdollisuuden saada laajempi näkökulma Naisten Pankin työhön ja oppia uutta. Mitä Jelpparit tekevät? Valtakunnallisen Jelppari-ryhmän tehtävänä on tuoda Naisten...
Vuosi sitten alkanut koronapandemia on kiristänyt naisten jo ennestään huonoa asemaa. Kriisi on vaikeuttanut työntekoa ja sitonut naiset tiiviimmin kodinpiiriin ja hoivatyöhön. Vuosikymmenien positiivinen kehitys äärimmäisen köyhyyden vähentämisessä on kääntynyt...
Mitä voisi koronakevään aikana tehdä kotona, mutta samalla yhteisöllisesti, yhdessä muiden kanssa? – Voisimme virkata kukkia, joista tehdään perhosia, keksi Naisten Pankki Kotkan puheenjohtaja Lea Makkonen maaliskuussa. Samalla voitaisiin tuoda...
1. Köyhyydellä on naisen kasvot Äärimmäisessä köyhyydessä elää 689 miljoonaa ihmistä, se on enemmän kuin koko EU:ssa on asukkaita. Enemmistö on naisia ja neljä viidestä asuu maaseudulla. Köyhässä yhteisössä elävä...
Haemme nyt täydennystä kahteen merkittävään valtakunnalliseen kampanjatiimiin. Kävele Naiselle Ammatti 2021 Kävele Naiselle Ammatti -kampanja toteutetaan tänä vuonna 1.6.–30.9. Sunnuntaina 5.9. tempaistaan yhdessä ja kävellään sekä lahjoitetaan eri puolilla Suomea...
Otetaan yhteistuumin viestintä haltuun! Toivomme paikalle naistenpankkilaisia ympäri maan innostumaan ja innostamaan. Päivän aikana opimme uutta paikallisryhmien viestinnästä ja keskustelemme siitä, miten kertoa kiinnostavasti Naisten Pankista omalla paikkakunnalla. Saamme vieraaksi...
Vuoden alussa istuimme Olavinkulman Olkkarissa liimaamassa uusia logoja lippaisiin. Totesimme, että meillä on hyvä edellisvuoden toiminnan vuosikiertosuunnitelma. Sillä pitkälti mennään. Lauloimme kanttori Samulin johdolla toivevirsiä ja hengellisiä lauluja, tykkäsimme kovasti....
Joulukuun alussa vietettiin kansainvälistä vapaaehtoisuuden päivää. Päivä on tärkeä tunnustuksen osoitus vapaaehtoisilla ja vapaaehtoistoiminnalle ja tuo näkyväksi paljon työtä, joka jää muuten monesti tunnistamatta. On arvioitu, että suomalaisista 40 %...
Tiiminvetäjänä olet vastuussa tiimin toiminnasta yhdessä Next Generationin toisen tiiminvetäjän Iina Hämäläisen kanssa. Next Generation on valtakunnallinen ryhmä, joka toimii omana tiiminään virtuaalisesti ympäri Suomen mutta myös aktiivisesti yhteistyössä Naisten...
Naisten Pankin Skills Donation -ohjelmassa eri alojen ammattilaiset lahjoittavat osaamistaan osallistumalla hankkeen toimintaan paikan päällä. Jaana Jokinen auttoi Myanmarissa naisyrittäjyyttä tukevan hankkeen arvioinnissa ja kehittämisessä. – Työ tehdään yhdessä paikallisen tiimin...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi nainen kehitysmaissa saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Naisten Pankin toimintaa tukee säännöllisesti 3 400 aktiivista kuukausilahjoittajaa. Yli kolmasosa Naisten Pankin vuosittaisista lahjoitusvaroista tulee kuukausilahjoituksista. Säännöllinen lahjoittaminen on helppo ja vaivaton tapa tukea hauraassa asemassa eläviä naisia. –...
Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan elokuun teema on opintiellä ja syyskuussa urapolku. Erinomaisen sopivia teemoja, kun ehdotin opetusvideota sauvakävelyn tekniikasta, ja hankkeeseen tarttuivat tarmokkaat yrittäjänaiset – Annika Di Chiara, Godmother Creative...
Aurinkorannikon paikallisryhmä on toiminut Fuengirolassa aktiivisesti viisi vuotta. Ns. puuhaporukkaan kuuluu noin 15 tapahtumia suunnittelevaa ja toteuttavaa naista. Viime talvena saimme iloksemme pari uutta puuhanaista mukaan puskaradion välityksellä. Toiminta eroaa...
Koronapandemian ajan hiljaiselossa Kuopiossa on paneuduttu ideoimaan toimintamme ensi vuoden kymmenvuotisjuhlia. Rennosti vai juhlavasti, isolla joukolla vai pienemmällä porukalla. Hienoja ideapoikasia varttuu jo, mutta ei vielä niistä tämän enempää. Juhlavuonna...
Vuosittaisia tapahtumia pidetään syksyn kohokohtana. Haukilahti on vakiintunut kohteeksi ja sen lisäksi tapahtuma on levittäytynyt eri vuosina Karakallioon, Leppävaaraan, Suvelaan ja Tapiolaan. Tänä vuonna kävelemme oman reittimme ja aikataulumme mukaan....
Joensuu vastaa Jyväskylän haasteeseen. Kiitos! Kerron mielelläni Käteväisten eli käsityöpiirimme toiminnasta, tunnenhan sen hyvin. Päästessäni eläkkeelle käsityöneuvojan työstä 6 vuotta sitten päätin lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan. Nyt Naisten Pankki on ykkösharrastukseni...
Olemme Jyväskylän Naisten Pankissa toteuttaneet monia varainkeruutapoja reiluna kymmenenä toimintavuotenamme. Toimintaamme ohjaa ohjausryhmä. Puheenjohtajan lisäksi siihen kuuluvat mm. kulttuuriryhmä ja käsityöryhmä. Ohjausryhmä kokoontuu noin joka toinen tai kolmas kuukausi. Tuolloin...
Kannattaisiko kahden toisistaan maantieteellisesti kaukaisen paikallisyhdistyksen tehdä yhteistyötä? Tätä mietiskelin, kun varasin myyntipöydän kesäkuussa Hämeenlinnassa pidettäville Karjalaisille kesäjuhlille. Rohkeasti vaan sähköpostia Joensuun yhdistykselle. Olisiko teillä mitään ideaa myyntiartikkeleista juhlille? Jotain...
Ensimmäinen Teetupa-ilta järjestettiin vuonna 2013, jolloin kangasniemeläinen opettaja Mirjami Saastamoinen kertoi kirjoittamastaan kirjasta Taivaan tuvan tarinoita. Illan tuotto lahjoitettiin Naisten Pankille, kuten myös koko omakustanteisen kirjan tuotto. – Heräsi...
Fuengirolan alueella Espanjassa on vuodesta 2015 saakka toiminut ensimmäinen Suomen rajojen ulkopuolelle perustettu Naisten Pankin paikallisryhmä. Tapahtumia järjestetään niin talviasukkaille kuin turisteillekin ja rentoon porukkaan voi tutustua vaikka lomamatkallaan. –...
Olkaa onnellisia te paikallisryhmät, jotka saatte paikallislehtiin juttuja toiminnastanne! Joissakin lehdissä näytti olevan jopa koko sivun mainos Naisten Pankista naistenpäivänä, mutta ei harmikseni meidän paikkakunnan yhden yhdessäkään lehdessä. Selailen yhdistyksemme...
Naisten Pankilla on yli 40 paikallisryhmää eri puolilla Suomea, muutama jo ulkomaillakin. Osa on järjestäytynyt yhdistyksiksi, osa toimii löyhempinä verkostoina ja tiimeinä. Toiminta ja varainkeruu niissä pyörii puhtaasti vapaaehtoisten voimin...
Varainkeruutapahtumia järjestäviä ryhmiä on kymmeniä ympäri Suomen. Paikallisryhmiä on 43 ja lisäksi lukuisa määrä satunnaisryhmiä. Tilastojen mukaan tapahtumia on yli viisisataa vuodessa. ”Tehhään sitä, mihin pystytään”, kertoo eräs paikallisryhmäläinen. Iso...
Tämänvuotisten Talvipäivien järjestelyistä vastasi Naisten Pankin Tampereen paikallisryhmä, jonka toiminnanjohtaja Maggie Nurminen ja puheenjohtaja Merja Talkio-Vilanen toivottivat vieraat tervetulleiksi. -Meillä Tampereella on kova tekemisen meininki, toivottavasti sama fiilis näkyy myös...
Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? Liisa Kapanen (kuvassa oikealla): Tein työurani Nordeassa, jossa kaksi viimeisintä vuotta toimin myös Naisten Pankin yhteyshenkilönä. Tämän yritysyhteistyön kautta tutustuin Naisten Pankin tärkeään ja innostavaan...
Susmita Shrestha, 24, työskentelee kosmetologina Bhardeun kylässä Lalitpurissa Nepalissa. Hän on elättänyt perhettään jo muutaman vuoden ajan. Töitä on riittänyt siitä asti, kun hän kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän...
Yhdeksäs Kävele Naiselle Ammatti käveltiin taas suuren vapaaehtoisjoukon voimin sunnuntaina 9.9.2018. Kävelyyn osallistui kokonaisuudessaan noin 2000 kävelijää. Tälläkin kertaa kerättiin iso potti, yli 82 000 euroa. Tapahtuman tulos vastaa yli...
Anna Koskivuo toimii Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Keski-Afrikan tasavallassa Naisten Pankin rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on voimauttaa paikallisia naisia ja parantaa heidän toimeentuloaan lukutaito-opetuksen, yrittäjyys-, maanviljelys- ja rauhantyökoulutuksen kautta Bozoumin...
Haltian Hannele kirjoitti kesäkuun Jelpparipostissa: ”Naisten Pankissa tapahtuu – kesälläkin! Me joogataan, tanssitaan ja ties mitä puuhataan, jotta naiset kehitysmaissa saavat mahdollisuuden parempaan elämään. Moni myös golfaa, sillä onhan Suomen...
Tapasimme Maria Virolaisen ennen lähtöä ja kyselimme hänen odotuksiaan tulevasta matkasta. Mikä sai sinut hakemaan Skills donation – ohjelmaan? – Koen itseni monin tavoin etuoikeutetuksi saadessani olla nainen, joka on...
– Pitkäaikaisina viestintäryhmäläisinä tiedämme, että materiaalin tarve on jatkuvaa. Hankekohteiden tuoreista tarinoista ja varsinkin kuvista tuntuu aina olevan vähän pulaa. Me päätimme lähteä keräämään naisten tarinoita ja kokemuksia Nepaliin, jossa...
Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...
BDO ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien Kävele Naiselle Ammatti 2018 -tapahtumaa. Kävele Naiselle Ammatti on kävelytapahtuma, jonka kautta kerätään varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistymisellä...
Cup-pisteet ratkaisevat voittajan Jokaisen osakilpailun kolme parasta paria palkitaan tavarapalkinnoilla. Aiemman finaalivoiton sijaan tänä vuonna pääpalkinnon saa eniten cup-pisteitä kerännyt pelipari. Kiertueen voittajapari pääsee Golfreseptin järjestämälle golfmatkalle PGA Catalunyaan. –...
Kipakassa talvisäässä kokoontui Kotkan seurakuntakeskuksen tiloihin noin 60 naistenpankkilaista kuulemaan ajankohtaisia asioita Naisten Pankista, viihtymään, rentoutumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Lauantaipäivän ohjelmaan kuului Naisten Pankin johtoryhmän puheenjohtajan Kati Ahvosen ja Loviisan...
Burmalainen Aye Aye Maw, 39, on ammatiltaan ompelija. Sen huomaa. Vaikka kaikilla Hsar Oh Chaungin kylän naisryhmän jäsenillä on kauniit ja värikkäät perinteiset myanmarilaiset vaatteet, pusero ja pitkä hame, on...
– Näin Twitterissä ilmoituksen, jolla haettiin Naisten Pankin viestintäryhmään toista vetäjää. Vetäjiä on kaksi, ja he koordinoivat vapaaehtoisten viestijöiden joukkoa. Päätin hakea tehtävää, koska olin jo jonkin aikaa miettinyt mahdollisuutta...
Mikä sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? – Bongasin paikan sattumalta Facebookin feediltäni. Olin jo aikaisemmin miettinyt, että haluaisin tehdä vapaaehtoistyötä, mutten keksinyt sopivaa tapaa, missä voisin hyödyntää ammattitaitoani markkinoinnista ja...
Chhon Chamren on asunut koko elämänsä vanhempiensa ja kuuden sisaruksensa kanssa Phnom Tochin kylässä Siem Reapin maakunnassa. Chhon on sisaruksista kolmanneksi vanhin. Hän joutui lopettamaan koulunkäynnin yhdeksännellä luokalla, koska hänen...
Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...
Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...
Röngän Rakkauden piirakat on yksi kirjallisen leivontakirjan Onnellinen pullan hienoista tarinoista, jotka suomalaiset eturivin kirjailijat lahjoittivat kirjaan. Ei ole sattumaa, että Rönkä kirjoitti piirakoista. Hän on savolaisen piirakkamestarin poika, jonka...
Santa Martan kylässä on puolentoista vuoden ajan kokoontunut 37-henkinen naisryhmä. Kouluttajiensa avulla naiset ovat oppineet muun muassa uusista, tehokkaammista viljelyskeinoista ja siitä, kuinka kasvattaa vihanneksia ja hedelmiä omalla pihalla. Terveellisemmän...
Päivä alkoi kuulumisilla Nepalista. Kirkon Ulkomaanavun teemakoordinaattori Ulla Sarasalmi kertoi Naisten Pankin työn tuloksista Nepalissa. Minna Varajärvi kertoi kokemuksistaan Skills Donation -ohjelmassa. Esimerkiksi Bhardeun alueella palvelut ovat parantuneet, perheväkivalta on...
Tältä sivulta löydät tämän hetken avoimet tehtävät. Vapaaehtoisrekry: Jäseniä Jelppari-ryhmään Hae > > Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi milloin tahansa >>
Kirjailija Rosa Liksomia haastatellut toimittaja Juhani Karila totesi teoksen olevan samaan aikaan sekä kaunis että ruma kirja. Kirjan rumuus tulee väkivallan, erityisesti perheväkivallan, kuvauksesta. Toisaalta hienovireiset luontokuvaukset ovat hyvin kauniita....
ILMOITTAUDU KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA >> Naisten yrittäjyyden, toimeentulon ja koulutuksen tukemisella on todettu olevan kehitysmaissa ratkaiseva vaikutus paitsi perheen myös koko kyläyhteisön hyvinvoinnille. Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin järjestämä...
Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...
TULE MUKAAN KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA >> Jos ette muuta jaksa, kävelkää! Jollei muuhun ole aikaa, kävelkää! Näinhän meitä patistellaan ja ihan syystä. Meillä Suomessa kannustetaan etsimään kävelemällä terveyttä, mielihyvää, jaksamista,...
ILMOITTAUDU JA LAHJOITA NYT! Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa...
Vielä ehdit lahjoittaa! Suomen päästä päähän eli Nuorgamista alkanut yhden naisen FinnWalk –kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Kävelijä, liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen,...
28-vuotias Olive Fornah on onnellinen opiskelija Naisten Pankin tukemassa FAWE SL -järjestön (Forum for African Women Educationalist Sierra Leone) perustamassa ammattikoulussa, jossa on vain naisia. Ammattikoulu tarjoaa opiskelumahdollisuuden monenlaisista lähtökohdista...
Liberialainen 42-vuotias Joanna Golon on sinnikäs kuuden lapsen äiti. Hän työskentelee paahteisella kaskipellolla Gaemun kylän laidalla parinkymmenen muun naisen kanssa. Kerran viikossa naiset kokoontuvat töihin yhteisviljelmälle. He kitkevät rikkaruohoja ja...
– Voi, olen osallistunut monille Naisten Pankin järjestämille kursseille! Mitkä olivat suosikkiaiheitani? Johtajuus, sukupuoli, kirjanpito, tilintarkastus, välipalojen valmistaminen, karjanhoito ja ennen kaikkea eläinten terveys. Haluan todella auttaa ihmisiä ja eläimiä...
Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa kiertueen iltatapahtumien järjestämisestä kahdeksalla paikkakunnalla....
Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...
Lahjoita kilometrejä! Petteri Jokela tietää mistä puhuu, sillä hän on itse harrastanut pitkien matkojen juoksua jo 1980-luvulta alkaen. Viime vuosina hän on jakanut tietoa ja vinkkejä harrastuksestaan ultrajuoksu,fi –sivuston kautta....
Lahjoita kilometrejä! Viestintäpäällikkö Tiina Vahtokari kertoi yhteistyön alkaneen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Raution ja Jaana Villasen keskustelusta, jossa kävely oli tullut puheeksi. – Asiasta innostuttiin meillä heti, ja yksimielisesti päätettiin lähteä...
Lahjoita kilometrejä! Jokaisella paikkakunnalla järjestetään oman näköisensä FinnWalk –tapahtuma Jaana Villasen saapuessa kaupunkiin, Kirsi Paananen kertoo. Esimerkiksi Kokkolassa tilaisuus on keskustassa Purje-lavalla ja mukana ovat Kokkolan yrittäjänaiset jäsenyrityksineen. – Olemme...
Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Ajatus yhteisestä tekemisestä syntyi viime keväänä HomCare –koulutuksessa, jossa Riitta Pajula kuuli Jaana Villasen suunnitelmasta kävellä Suomi päästä päähän ja kerätä samalla varoja Naisten Pankille. – Kangasniemi ei...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Anna Kuukasjärvi on FinnWalk–kävelijä Jaana Villasen tytär ja on siten seurannut äitinsä huikeaa hanketta alusta lähtien. – Olemme koko perhe äidin henkisenä tukena ja tsempanneet häntä tässä projektissa. Kävelyn...
Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Markku Alangon 25-vuotiseen työuraan mahtuu tuottajan, suunnittelijan, käsikirjoittajan ja ohjaajan tehtäviä. Digitalisaation myötä työt ovat painottuneet erilaisten mainos-, netti- ja somevideoiden tuotantoon. – Vähitellen alkoi tulla halu tehdä...
Lahjoita Ammatteja! – Googlettelin näitä asioita ja törmäsin Naisten Pankkiin. Koin heti eettisen tunteenpurkauksen! Huomasin, että Naisten Pankki hakee vapaaehtoisia ja laitoin viestiä. 31-vuotias Nina on konsultointialan yrittäjä, jonka perheeseen...
Paikka on täytetty. Kiitos mielenkiinnostasi! Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän,...
Jo 10 vuoden ajan Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat työskennelleet yhdessä ilolla kehitysmaiden naisten ja perheiden köyhyyden vähentämiseksi. Raumalainen Raija Marjomäki on nähnyt useasti, kuinka tahto tehdä hyvää kasvaa ja leviää....
Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....
Kambodzalaisessa Kralanhin kylässä, Siem Reapin ulkopuolella Yern Sok Ke valmistaa rapeita pieniä, ohuenohuita kakkuja tai keksejä, joita näkee kaikkialla. Hän työskentelee kotona ulkokeittiössä ja käsittelee taikinaa nopeasti ja varmasti. Hän...
Naisten Pankki ja Ateneumin taidemuseo järjestivät keskiviikkona 19. huhtikuuta Taidetta ja tarinoita lasikatolta -tilaisuuden tunnelmallisessa Ateneum-salissa. Lähes täysi sali kokoontui illaksi kuuntelemaan Ateneumin johtajan Susanna Petterssonin, MTV3:n vastaavan päätoimittajan Merja...
Siem Reapin kaupungin ulkopuolella Ta Leungin kylässä rouva Tip Phor kutoo kangaspuilla kahdenlaisia puuvillahuiveja. Toinen malli on traditionaalinen kambodžalainen huivi, joita myös turistit ostavat matkamuistoksi. Toinen malli menee edelleen myytäväksi paikallisille...
Kambodzalaisella Som Peounilla on oma ompelimo ja kauppa Siem Reapin turistikaupungin laidalla Phnom Kraomin kylässä. Hän ja kaksi palkattua ompelijaa valmistavat laadukkaita työhousuja miehille ja pojille. Kestävistä työhousuista on kysyntää...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki unelmoi siitä, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä. Tänä vuonna Naisten Pankin unelmaa on toteutettu jo 10 vuotta. On siis syytä...
Loviisalainen Minna Norrila oli jo jonkin aikaa suunnitellut osallistuvansa vapaaehtoistyöhön. Työnantaja OP tasoitti siihen polkua käynnistämällä Hiiop 100 –ohjelman, jonka mukaan jokainen työntekijä voi osallistua työnantajan kustannuksella yhdeksi päiväksi vapaaehtoistyöhön....
Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...
Lahjoita Ammatteja! FinnWalk matkalle lähtee liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen, jonka tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti...
Päivätyökeräys toteutettiin helmikuussa abien lukuloman aikaan ja siihen osallistui valtaosa ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista. – Suurin osa oli pääsääntöisesti auttanut kotona, esimerkiksi siivonnut tai tehnyt lumitöitä. Kuulin myös että...
Kun ottaa puhelun Turkuun Tarja Wingrenille, luurin toisesta päästä vyöryy suuri innostuksen aalto. Siellä naistenpankkilaiset Wingren ja Mira Ekbom sekä Katariinanseurakunnan pappi Anna Hälli suunnittelevat huhtikuussa järjestettävää, reformaation merkkivuoteen liittyvää...
Lahjoita kilometrejä! Kesäkuun alussa Nuorgamista käynnistyvä FinnWalk –kävely huipentuu heinäkuun 25:ntenä päivänä Hankoon, jonne tultuaan yrittäjä Jaana Villanen on kävellyt huikaisevat 1 500 kilometriä. Hangossa ilmestyvä kesälehti Hanko Kompass tukee...
Tapahtuma oli osa Suomi 100 -juhlavuotta, ja sen järjestäjinä toimivat SI Tammerkoski, Naisten Pankki Tampere, Tampereen Kokoomuksen Naiset, Tampereen Suomalaisen Klubin Klubinaiset ja Tampereen Seudun Sotilaskotiyhdistys. Tilaisuus aloitettiin pitämällä juhlahetki...
Nway Nway Latt asuu Hta-neen kylässä Pyaponin kunnassa Myanmarin lounaisosassa. 21-vuotias nainen jätti koulun kesken terveyssyistä juuri ennen kuudennen luokan loppukoetta. Vaikka perheellä ei ollut talousvaikeuksia, hän halusi osallistua toimeentulon...
Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...
7 hanketta, 3 manteretta Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuettiin Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa. Kambodžassa Naisten Pankki aloitti uuden hankkeen, jolla parannetaan pienyrittäjien yrittäjyystaitoja ja vahvistetaan yrittäjyysosuuskuntia. Aasiassa työskenneltiin...
Hor Rem, 33, ja hänen miehensä Pov Roeurn, 38, asuvat talossaan Kra Baochrumin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Hor Rem on maanviljelysosuuskunnan ja vihannesryhmän jäsen....
Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....
Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...
Naistenpäivänä 8.3.2017 alkaa Naisten Pankin Ilona-tiimin yhteistyö Serlachius-museoiden kanssa. Serlachius-museoita on Mäntässä kaksi, Gösta ja Gustaf. Huivihelmiä on nyt myynnissä Göstan museokaupassa, ja myyntikokeilun on kaavailtu kestävän loppukesään. Naisten Pankin...
Naisten Pankki osallistui Helsingissä Kaapelitehtaalla jo viidettä kertaa järjestettyyn Joogafestival -tapahtumaan 25.-26. helmikuuta. Naisten Pankin vapaaehtoiset kertoivat festarikävijöille Naisten Pankin toiminnasta yleisesti ja erityisesti uudesta Joogaa naiselle ammatti -kampanjasta. Myynnissä...
Mikä Naisten Pankin toimintatavassa erityisesti sytyttää, ministeri Kai Mykkänen? “Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina. Muutaman aktiivisen naisen aloitteesta on kasvanut merkittävä toimija. Tällä hetkellä juuri pienyrittäjyydelle on valtavasti kysyntää erityisesti...
Jyväskyläläinen yhteiskuntatieteilijä Annina Valtanen tutki syyskuussa valmistuneessa pro gradu -tutkielmassaan Naisten Pankin vapaaehtoisten motivaatiota. Hän selvitti, mitkä asiat toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia motivoivat ja mitkä asiat puolestaan vähentävät intoa tehdä...
Lahjoita kilometrejä! Helena Lehkonen on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä olevan hiljaisen tiedon keräämiseen. Lisäksi Helena toimii aktiivisesti myös politiikassa. -Voisi...
Lahjoita kilometrejä! Kouluttaja, koruntekijä ja neljän lapsen äiti Tiina Parikka osallistuu FinnWalk –kävelyyn lahjoittamalla viisi kilometriä ja viisi Ammattia. -Kolme kilometriä lahjoitan elämäni naisille: tyttärilleni ja neljännen lapsenlapselleni Ellenille....
Tule mukaan ideoimaan ja toteuttamaan Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa yhdessä kokeneen työryhmän kanssa. Kävele Naiselle Ammatti on toteutettu jo kahdeksan vuotta ja tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta isommaksi. Viime...
Elämä myrskyn tuhoamassa kylässä oli kuitenkin kovaa. Vaikka perheen isä Ko Maung Kyi, 50, uurasti riisipelloilla ja Nwe Kyi raatoi mitätöntä palkkiota vastaan istuttaen riisiä ja niittäen riisipeltoja, heillä ei...
Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...
”En unohda milloinkaan päivää, jolloin liityin Naisten Pankin säästö- ja lainaryhmään, koska se päivä muutti elämäni. Ensin oli hyvin vaikeaa saada rahaa säästettyä, koska tuloni olivat hyvin pienet ja minulla...
Järvenpään paikallisryhmän vetäjä Erja Saarelainen kertoo yhteisen illan järjestelyjen sujuneen jouhevasti. Iltaan osallistui myös Hyvä kasvaa Järvenpäässä -yhdistys – Olimme muutaman kerran yhteydessä K-rautaan ja sovimme käytännön järjestelyistä. Illan ohjelmasta...
Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä. Lauantaina 3. joulukuuta vapaaehtoisten tekemä työ nostetaan jalustalle, kun Suomessa vietetään Vapaaehtoisten päivää. On aika kiittää jokaista vapaaehtoista arvokkaasta työstään! Teemapäivän tarkoituksena on juhlistaa ja tuoda...
Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...
Mitä dramaturgin pitää tehdä? Vapaaehtoinen dramaturgi vastaa Naisten Pankin 10-vuotisjuhlan käsikirjoituksesta. Pääsymaksullista juhlaa vietetään useamman sadan juhlijan voimin toukokuun 11. päivä Helsingin ytimessä. Tavoitteemme on viihdyttää, liikuttaa ja vaikuttaa yleisö illan ohjelmalla. Elämyksellisen...
Kiitos mielenkiinnostasi! Nämä positiot on jo täytetty innokkailla, osaavilla vapaaehtoisilla! Mikäli vapaaehtoistyö Naisten Pankin somen parissa kiinnostaa, ole yhteydessä Naisten Pankin valtakunnalliseen viestintätiimin vetäjiin: tiina.toivakka (at) toivakkaoy.fi ja kaisa.viljanen (at)...
Viime sunnuntaina seitsemättä kertaa järjestetty Kävele Naiselle Ammatti ylitti tavoitteensa ja keräsi ennätysmäärän lahjoituksia, lähes 90 000 euroa. Tapahtuma järjestettiin Suomessa ja Euroopassa yhteensä yli 60 paikkakunnalla, joista pohjoisin oli...
Mikä onkaan tehokkaampi tapa saada hyvää aikaan kuin tutustua historialliseen Helsinkiin kävellen, verkostoituen ja samalla hyvää tehden. Näin päätti toimia yritysasiakasvastuullinen johtaja Anne Saarikangas Nordeasta. – Halusin tukea Naisten Pankkia...
Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa ja mukana oli ennätykselliset 60 paikkakuntaa, josta peräti 24 oli Suomen ulkopuolella. Yhteisten kävelyjen lisäksi ihmisiä innostettiin Omaan Kävelyyn, ja moni...
LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU! Lokakuun 1. ja 2. päivä järjestettävillä Naisten Pankin syyspäivillä on luvassa jälleen monenlaista ohjelmaa. Viikonlopun aikana kuullaan panelistien keskustelua hyväntekeväisyydestä ja Naisten Pankin luomasta mielikuvasta ja...
Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...
Kiertue järjestetään kuudessa kaupungissa ympäri Suomen. Kullakin paikkakunnalla kirjailija Sirpa Kähkönen vierailee päivällä paikallisessa Suomalaisessa Kirjakaupassa. Sen jälkeen hän on mukana Naisten Pankin paikallisryhmän järjestämässä ohjelmallisessa iltatapahtumassa, jossa hän kertoo...
Naisten Pankki järjestää 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman yli 60 paikkakunnalla Suomessa ja ulkomailla. Tapahtumapaikkakuntia on lähes tuplasti enemmän kuin viime vuonna, aina Rovaniemeltä Espanjan Aurinkorannikolle. Helsingissä tapahtuma järjestetään Töölönlahdella....
Ma Tin Nwet, 47 vuotta, asuu Sar Oh Chaungin kylässä , Myanmarissa. Toukokuussa 2008 pyörremyrsky Nargis aiheutti tuhoa Man perheelle, sekä miljoonille muille alueen asukkaille. Man kotitalo sekä muu omaisuus...
Ilmoittaudu! Vihreiden kansanedustaja, Naisten Pankin ohjausryhmän jäsen Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin merkittävintä varainkeruutempausta Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa syksyllä 2016. – Teoilla on väliä. Me eletään yhteisessä maailmassa...
Vetäjä / vetäjäpari Helsingin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumalle Seitsemännen kerran järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin ja näkyvin varainkeruutempaus. Tapahtuma järjestetään 11.9.2016, samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla Suomessa ja...
Tapahtuma sai alkunsa viisi vuotta sitten. Syntypaikka on Sarfvikin golfklubi, jossa ladykapteenina silloin toiminut ja naistenpankkilainen Rauni Suhonen päätti kokeilla, miten hyväntekeväisyys sopii golfkubille. – Järjestimme klubin sisäisen naisten kisan,...
Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...
Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisille. Tämä on teidän päivänne! Vapaaehtoistyö on ennen kaikkea yhdessä tekemistä. Työ on konkreettista ja ihmisen kokoista tekemistä. Siitä tulee tunne merkityksellisyydestä. Minun panokseni riittää, minun työlläni...
Naisten Pankki on tuhansien naisten vapaaehtoisverkosto, joka kerää varoja kehitysmaiden naisten toimeentulon mahdollistamiseksi. Johtoryhmään kuuluvat puheenjohtajien lisäksi valtakunnallisten työryhmien vetäjät ja Kirkon Ulkomaanavun edustajat. Nykyisistä puheenjohtajistamme toisen paikka vapautuu tammikuun...
Mikkeliläinen Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoinen Pirkko Hatara koulutti lokakuun alussa Liberiassa Naisten Pankin äitikerhojen ammattitaitojen opettajia. Koulutusta annetaan leivonnassa, ompelussa, saippuan valmistuksessa ja tilkkutöissä. Koulutuksessa laadittiin opintosuunnitelmat kullekin linjalle ja mietittiin...
Helsinki 22.9.2015 Sunnuntaina 13.9. käveltiin kuudes Kävele Naiselle Ammatti. Tapahtumapaikkakuntia oli tänä vuonna ennätysmäärä: 24 Suomessa ja ensimmäistä kertaa muualla Euroopassa mukana oli 11 paikkakuntaa. Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman tuotolla...
Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. ”Olen nähnyt omakohtaisesti muun muassa Nepalissa, mitä se tarkoittaa yksittäisen lapsen, tytön tai naisen kohdalla kun hän...
Naisten Pankki järjestää 13.9.2015 kuudetta kertaa kaikille avoimen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman. Kävelyn valtakunnallinen tavoite on kerätä kehitysmaiden naisille 2500 Ammattia. Tapahtumapaikkakuntia on Suomessa 21 ja ulkomailla 10. Pohjoisin on...
Muun muassa Pientä Pintaremonttia -ohjelmasta tutuksi tullut sisustussuunnittelija ja pitkän linjan yrittäjä Iisa Strand osallistuu 13. syyskuuta Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan Helsingissä. Pienelläkin lahjoituksella tuet kaikkein hauraimmissa valtioissa...
Etkö ole lähellä minkään paikkakunnan Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa? Onko Kävelyn ajankohta hankala? Vai haluatko järjestää kehitysmaiden naisten toimeentuloa edistävän tapahtuman vain kaveri- tai työporukallesi? Oman Kävelyn järjestäminen on täysin...
Joensuulaiset Laulavat leidit järjestävät iloisia laulutilaisuuksia, joissa syntyy uusia Ammatteja naisille yhdessä laulaen. Alkuperäisen idean laulajaisista loi Naisten Pankin Joensuun paikallisosaston aktiivijäsen Liisa Kuivalainen: – Tilaisuuksia yhteisiin lauluhetkiin ja virsien...
95 golfaria starttasi Kullo Golfissa lauantaina 23.5.2015 Pääkaupunkiseudun Naisten Pankin järjestämän Golfaa Naiselle Ammatti -tapahtuman avauskisassa. Alkuväylien tihkusade ja kova tuuli vaihtuivat matkan varrella auringonpaisteeseen, ja hienotunnelmaisen kisan voiton vei...
Kirjapiirin perusti jyväskyläläinen kieltenopettaja ja kääntäjä Erja Mononen. Hän halusi yhdistää kaksi itselleen läheistä asiaa; kielten opettamisen ja muiden auttamisen. Mukana on vain naisia, sillä kokenut opettaja on huomannut, että...
Jaana Hautalan organisoima työyhteisön oma Kävele Naiselle Ammatti -tempaus on hyvä esimerkki siitä, miten pienin ponnistuksin voi toimia ison asian hyväksi. Jaana sai kollegat innostumaan ja pian ryhdyttiin tuumasta toimeen....
Päivän starttasi perustajajäsen Satu Mehtälä. Puheessaan hän kuvasi Naisten Pankin kehityskaarta ja käänteentekevää Liberian-matkaa vuonna 2007, jonka tuliaisina tuotiin idea Naisten Pankin perustamisesta sekä toiminnan perusajatuksen kiteyttävä ”juurilaulu”. Jeunay Mackendy,...
Myanmar (ent. Burma) on pinta-alaltaan Kaakkois-Aasian suurin maa. Tarkkaa asukaslukua ei tiedetä, koska täsmällistä väestönlaskentaa ei ole hajanaisessa maassa pystytty tekemään. Arviot asukasluvusta vaihtelevat 56–60 miljoonan välillä. Ensimmäiset Naisten Pankin...
-Tosiaktiiveja meillä on kolmisen kymmentä, ja postituslistalla vähän vajaa 400, kertoo Leila Kontkanen, joka oli perustamassa Joensuun ryhmää viitisen vuotta sitten. Leila itse innostui Naisten Pankista asuessaan Helsingissä ja kertoo...
Lauantaina 10.1.2015 reilut 80 tanssimisesta ja Naisten Pankin toiminnasta innostunutta naista kokoontui Järvenpään jäähallille hyvän mielen tanssitapahtumaan ensimmäistä, muttei taatusti viimeistä kertaa. Yhteistyökumppanimme Keski-Uudenmaan tanssiopisto Keton opettajat Leila Ketola ja...
Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...
Päivi kertoo tutustuneensa Naisten Pankin toimintaan jo sen perustamisvuonna 2007. Kun Tampereelle alettiin seuraavana vuonna puuhata omaa alueryhmää, syntyi oululaisella Päivillä ajatus perustaa vastaava ryhmä myös kotipaikkakunnalle. -Mukaan lähti muutama...
Viestintätiimimme vastaa kaikesta Naisten Pankin ulkoisesta viestinnästä tv-mainoksista vuosikatsausten laatimiseen. Ota yhteys viestintäryhmän vetäjiin ja kerro lisää missä voisit olla avuksi: reetta.ranta(at)naistenpankki.fi, arja.oikarinen(at)naistenpankki.fi .
Naisten Pankki toimii vapaaehtoisvoimin ja haemme nyt lisää osaajia tärkeisiin hankkeisiin. Emme edellytä jatkuvaa läsnäoloa, vaan pyrimme toimimaan laajan verkostomme avulla projektikohtaisesti, vapaaehtoisten omien aikataulujen ehdoilla joko pareissa tai ryhmissä....
EY:llä oli tänä vuonna huomattava rooli Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestämisessä Helsingissä. Yrityksen uusi EY-talona tunnettu toimisto sijaitsee lähellä Töölönlahden kävelyreittejä, joten se tarjosi toimitalonsa kävelyn starttipaikaksi ja avasi valoisan aulansa tapahtumatorin käyttöön. EY yhdisti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan henkilöstönsä Friends & Family -päivän. Koko henkilökunta perheineen ja ystävineen oli kutsuttu osallistumaan hyväntekeväisyystapahtumaan... LUE LISÄÄ
Ansa Production tuottaa ja suunnittelee videoita yritysten käyttöön: yritysesittelyt, tuote- ja tilaesittelyt, markkinointi- ja promootiovideot. https://www.ansa.fi/ Kävele Naiselle Ammatti Porvoon Kävele Naiselle Ammatti
Naisten Pankin vuosittaisessa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumassa käveltiin tänä vuonna 1991 ammattia. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa. Tapahtuma järjestettiin 27 paikkakunnalla. Tapahtuman tuotoilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja...
Osana 14.9. järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa Naisten Pankki haastoi bloggaajat mukaan lukemaan, kokkaamaan ja kirjoittamaan inspiraationa kehitysmaiden naiset. “Haastoimme mukaan erityisesti kirja-, ruoka- ja perhebloggaajat, mutta kuka tahansa voi...
Pääkaupunkiseudun Naisten Pankki järjesti kesäkiertueen yhdessä alueen viiden golfklubin kanssa. Mukana parikisassa olivat Sarfvik Golf, Hirsala Golf, Pickala Golf, Espoon Golfseura ja Kurk Golf. Jokaisesta peliparista Naisten Pankki sai 30...
Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaiden naisille 2 100 Ammattia. Yhden Ammatin hinta on 30 euroa. Tapahtuman ajankohta...
Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaan naisille 2 100 Ammattia. Tapahtuman ajankohta on sunnuntai 14.9. Valtakunnallisen tapahtuman tavoitteena...
Porvoo ja Loviisa ovat molemmat viehättäviä, historiallisia kaupunkeja Itä-Uudellamaalla ja molemmilla paikkakunnilla toimii Naisten Pankki. Etäisyyttä kaupungeilla on 40 kilometriä ja kevättalvella 2014 Helena Vennonen Porvoosta oli yhteydessä Loviisan naistenpankkilaisiin...
“Olen itse ollut yrittäjänä, joten Naisten Pankin painotus yrittäjyyteen kolahti”, Laura perustelee päätöstään lähteä mukaan juuri Naisten Pankin toimintaan. Turun Naisten Pankin perustamisen lisäksi Laura on ollut puuhanaisena monenlaisissa tapahtumissa....
Ma Thidar on sitoutunut kotikylänsä kehittämiseen Myanmarissa. Hän työskentelee kylän naistenryhmän kirjanpitäjänä. Ryhmän tavoitteena on vahvistaa naisten päätäntävaltaa päivittäisessä elämässään ja luoda naisille mahdollisuuksia osallistua kylän kehittämiseen. Kesällä 2014 Ma...
SAVE THE DATE – 10.9.2017 Kävele Naiselle Ammatti 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin vuotuinen varainkeruutempaus. Vuonna 2016 tapahtuma järjestettiin 11.9.2016. Tapahtuman avulla keräämme lahjoituksia kehitysmaiden naisten...
Nimeni on Zin Mar Wai. Olen 35-vuotias naimaton nainen Asikalayn kylästä Myanmarista. Asun viiden vanhemman sisarukseni kanssa. Perheeni omistaa pienen maatilan ja perheen tulot koostuvat pääosin maatilan tuotoista. Tuotot eivät...
Naisten Pankin vuosittainen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin 15.9.2013, jolloin yhden päivän aikana käveltiin 24 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tapahtuma oli menestys, sillä Ammatteja käveltiin yhteensä 1770 kappaletta. Yhden Ammatin arvo...
(kuvassa:Saija Tolvanen (vas.) ja Riittakaisa Kässi) ”Olen miettinyt monta kertaa, miksi Naisten Pankki tuntuu niin läheiseltä. Ehkä siksi, että naisen on helppoa liittyä tunnetasolla tukemaan toisia naisia”, Jyväskylän vapaaehtoisryhmässä eli...