Naisten asia on meidän kaikkien asia
Luoda mahdollisuuksia naisille, on luoda perheille, kyläyhteisöille ja kokonaisille kansoille mahdollisuuksia menestyä. On mielestäni vain sopivaa, että naisten ja perheiden köyhyydestä nostamiseen keskittynyt Naisten Pankki nousee Suomen kaltaisesta maasta, jossa naiset ovat olleet yritys- ja työmaailmassa edustettuna menestyneesti jo pitkään ennen itsenäisyyttämme ja olivat keskiössä auttamassa nostamaan maamme pois köyhyydestä.
Naisten Pankki on harvinaisen esimerkillinen menestystarina, jonka kampanjoille ja hankkeille on kysyntää maailmalla.
Myös minulla oli erityinen ilo päästä mukaan edistämään Naisten Pankin toimintaa aikanani ulkoministeriössä ja kiitän konkreettisista ja kestävän kehityksen mukaisista teoista apua tarvitsevien keskuudessa.
Naisten aseman parantaminen on vahvasti kytköksissä koko muun yhteiskunnan toimintaan ja rakenteisiin. Perheiden talouden parantaminen päästämällä naiset osaksi yhteiskunnan työvoimaa kysyy asennemuutoksen lisäksi myös päivähoidon kaltaisten palveluiden kehittämistä.
Kehitysmaiden naiset ovat kipupiste koulutuksen, työelämän ja yhteiskunnallisen aseman osalta, ja Naisten Pankin tavoin toteutettu kohdennettu ja tavoitteellinen kehitystyö on avainasemassa vastatessa näihin haasteisiin. Naisten aseman parantaminen myös pienentää aseellisten konfliktien todennäköisyyttä kyseisillä alueilla. Naiset ovat olleet ja ovat toivottavasti kasvavassa määrin avainasemassa ratkaisemassa aseellisia konflikteja. Sisäministerinä koen, että konfliktien onnistunut vähentäminen usein heijastuu välillisesti myös Eurooppaan ja Suomeen turvapaikanhakijoiden määrässä, joten kyseessä on nähdäkseni meitä kaikkia koskettava asia.
Naisten Pankin brändi on positiivinen ja tunnettu. Yhteisön nimi tunnistetaan, vaikka toiminta olisikin vielä tuntematonta. Kasvumahdollisuuksia on silti vielä paljon. Suomella ja Suomen kaltaisilla mailla resurssit kehitysyhteistyöhön ovat pienet ja valitettavasti viime vuosina suurtenkin maiden linja on ollut säästölinja. Globaalilla yhteistyöllä, vahvalla vakaumuksella ja uusilla tavoilla toimia pystymme kuitenkin yhä saavuttamaan tavoitteemme myös naisten aseman parantamiseksi.
Kai Mykkänen
sisäministeri