Maailman naisissa on sisua ja voimaa

Minulta kysytään usein, miksi olen kiinnostunut naisten oikeuksista. Miksi juuri tyttöjen ja naisten koulutus ja toimeentulo ovat minulle sydämenasioita?

Kaikki alkoi teini-iän ulkomaisista kirjekavereista ja televisiossa pyörineistä matkailuohjelmista. Veri veti maailmalle jo nuorena. Lukion jälkeen seikkailunhaluni kävi sietämättömäksi; tartuin lähestulkoon kaikkiin eteeni tuleviin mahdollisuuksiin, jotka liittyivät kansainväliseen toimintaan ja vaihto-opiskeluun. Työharjoittelu uutistoimistossa Malesian pääkaupungissa Kuala Lumpurissa oli ensikosketukseni elämään tutun ja turvallisen Euroopan ulkopuolella. Sille matkalle jäin – ihan puolivahingossa – jopa kolmen ja puolen vuoden ajaksi, työskennellen viestintätehtävissä niin aikakauslehdissä, kansalaisjärjestössä kuin malesiansuomalaisessa kauppakamarissakin.

Syvällisempi tutustumiseni Aasian kulttuurien ja uskontojen kirjoon laittoi oman elämäni perspektiiviin. Kävin pitkiä keskusteluja hijabiin verhoutuneen toimittajakollegani kanssa, jonka perhe vaati häntä menemään naimisiin ja jättäytymään pois työelämästä. Hänen unelmansa olisi ollut juontaa indie-musiikkiin keskittyvää radio-ohjelmaa. Tapasin lukuisia intialaisia naisia, joiden kasvot katkera entinen aviomies tai oma alkoholisti-isä oli turmellut hapolla. Borneossa taas vierailin kalastuksesta elävän kiertolaiskansan veden päälle rakentamassa hökkelikylässä. Siellä majailevat pikkutytöt vain haaveilivat koulunkäynnistä.

Tunsin itseni etuoikeutetuksi. Olen varttunut kulttuurissa, jossa maksutonta koulutusta pidetään itsestäänselvyytenä; paikassa, jossa saan itse määrätä omasta elämästäni, tienata elantoni ja vapaasti valita mahdollisen elämänkumppanini. Suuri osa maailman naisista jää näitä mahdollisuuksia vaille.

Aasian-kokemukseni johdattivat minut muutaman mutkan kautta Berliiniin visuaalisen antropologian opintojen pariin. Koin olevani elementissäni kulttuurintutkimuksen, median ja taiteen välimaastossa, saadessani työskennellä pitkälti naisten oikeuksiin liittyvien teemojen parissa. Tein toimittajatyöparini Anniina Mustalahden kanssa juttumatkan toisen vallankumouksen partaalla olevaan Egyptiin. Siellä tapasimme todellisia selviytyjänaisia, jotka halusivat kertoa tarinansa. Myöhemmin taas päädyin samaisen työparin kanssa taiteilijaresidenssiin Länsi-Afrikan Beniniin, jossa tutkimme nuorten tyttöjen kokemuksia voodoo-luostareissa ja naisten roolia tämän perinteisen uskonnon parissa.

Vierailemistani paikoista aina Pohjois-Karjalan pikkukylistä Indonesian viidakoihin ja Kairon vilkkailta kaduilta Accran laitamilla sijaitsevalle kaatopaikalle olen tavannut äärimmäisen vahvoja naisia. He puskevat vaikeidenkin tilanteiden läpi, kantavat harteillaan jopa koko perheensä taakkaa, selviytyvät mitä hankalimmissa olosuhteissa. Maailman naisissa on uskomatonta sisua ja voimaa.

Kaikesta ei kuitenkaan tarvitse selviytyä ilman apua tai turvaverkkoa, oltiin sitten pohjoisessa hyvinvointivaltiossa tai kehitysmaassa. Yhteisöllinen tuki on Naisten Pankin kivijalka; teemme työtä maailman kaikkein heikoimmilla olevien naisten aseman vahvistamiseksi tarjoamalla heille mahdollisuuksia toimeentuloon ja yrittäjyyteen. Hankkeita on käynnissä hauraissa valtioissa kuten Liberiassa ja Myanmarissa, joissa tuki on erityisen tarpeen.

Hanketyötä tukevien yksityislahjoittajien panos korostuu varsinkin nyt, kun vastavalittu hallituksemme on päättänyt tehdä valtavia leikkauksia kehitysyhteistyövaroihin. Leikkaukset vaikuttavat voimakkaasti juuri naisiin ja tyttöihin. Jo pieneltä tuntuvalla lahjoituksella voit antaa naisen tai kokonaisen yhteisön elämälle uuden suunnan. Mieleeni palaavat vuosia sitten tapaamani nomadikansaan kuuluvan borneolaistytön kasvot: mitä jos hänelle olisi suotu mahdollisuus opiskeluun?

Teksti ja kuvat: Veera Pitkänen

Ylimmäinen kuva: Maika Elan

Kuva: Saara Lehmuskoski