Heissä on voimaa
Minulle tarjoutui marraskuun lopussa mahdollisuus osallistua Naisten Pankin vapaaehtoisten omakustanteiselle hankematkalle Naisten Pankin syntysijoille Liberiaan. Tämän upean, koskettavan kokemuksen kanssani jakoi 9 muuta naistenpankkilaista. Olimme pääosin toisillemme aiemmin tuntemattomia, eri-ikäisiä ja eri aloilla työskenteleviä, mutta meitä kaikki yhdisti ennen kaikkea halu nähdä, miten Naisten Pankki toimii kohdemaassa.
Retkiohjelmaamme kuului pääasiassa Naisten Pankin hankkeisiin tutustuminen. Liberian Kirkon Ulkomaanavun paikallistoimiston henkilökunta tomeran ja iloisen Leena Lindqvistin johdolla otti meidät ystävällisesti vastaan ja koordinoi ohjelmamme. Pääsimme tutustumaan Äitikerhojen toimintaan sekä näimme pienkanaloita ja -viljelypalstoja. Näimme välähdykseltä myös paikallisen kyläkoulun sekä ammattikoulun. Saimme henkilökohtaisesti haastatella hyödynsaajia. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea näimmekään siirtymämatkojen varrella; saimme aistia paikallista elämäntyyliä, nähdä erilaisia ihmisiä ja aivan upeaa luontoa. Teimme myös pääkaupunki Monroviassa ”turistikierroksen”. Hankekierroksen päätteeksi nautimme Libassassa maan yhden harvinaisen merenrannassa sijaitsevan ekologisen turistihotellin kiireettömyydestä, ja saatoimme ihanassa auringonpaisteessa kaikessa rauhassa jäsennellä hetken päässämme pyöriviä lukuisia ajatuksia ja tuntemuksia. Tosin –naistenpankkilainen on naistenpankkilainen myös lomalla – iloksemme totesimme, että turistivierailustammekin poiki hyvää: mahdollisesti hotelli aloittaa yhteistyön Äitikerhojen kanssa muun muassa tuotemyynnin muodossa.
Tarpeellisia arkitaitoja -ja paljon enemmän
Äitikerhoissa yhteisön naisille annetaan ammatti- ja yrittäjyystaitoja, joiden avulla naiset voivat pyörittää pientä yritystoimintaa. Naisille opetetaan esimerkiksi ompelemista, leivontaa, saippuanvalmistusta ja tilkkutöiden tekemistä. Kerhot toimivat myös säästöryhminä, jotka myöntävät pienlainoja yhteisön naisille. Kerhoissa tarjotaan myös luku- ja kansalaistaito-opetusta. Paikallinen kumppanuusjärjestö FAWE (Forum on African Women Educationalists) toteuttaa hankkeen Kirkon Ulkomaanavun – ja siis Naisten Pankin – keräämien varojen tuella. Lisäksi kumppanuusjärjestönä toimii AFELL (Forum of African Female Association of Female Lawyers of Liberia), joka jakaa Äitikerhojen naisille tietoa naisten oikeuksista.
Pääsimme tutustumaan Liberian seitsemästä Äitikerhosta kolmeen: Bensonvillen, Buchananin ja Zardunin kerhoihin. Itse asiassa olimme Zardunin Äitikerhon avajaisissa ihan kunniavieraina – ja saimme lahjaksi elävän vuohen, mikä on todella korkealla arvostettava ele. Ja naisten, yhteisöjen jäsenten kiitollisuutta meitä kohtaan ei voinut epäillä, koska joka kerhojen pihassa meidät otettiin afrikkalaisen värikkäästi iloiten tanssien ja laulaen vastaan! Meille auliisti esiteltiin kerhojen toimintaa, ja saimme halutessamme ostaa lounaaksi äitien tekemää ruokaa tai heidän ompelemiaan käsitöitä tai vaikka itsetehtyä saippuaa.
Bensonvillen Äitikerhossa päädyin tukijan roolissa myös hyödynsaajan asiakkaaksi; Äitikerhon tukema nuori kampaajaksi opiskeleva nainen opettajansa opastuksella teki minulle länsi-afrikkalaistyyliset pikkuletit. Tavallaan oli symbolista olla saamassa palvelua nuorelta, jonka koulutuksen mahdollistumisen takana on Naisten Pankki – ja ehkä juuri minun keräämäni ropo.- Nuori kampaajatar sai haastavan harjoituksen lisäksi varmasti lähipäiviksi melkoisen puheenaiheen- olihan hän tehnyt valkoihoiselle ihmiselle lettikampauksen heidän näkökulmastaan ohuista, liukkaista ja vaaleista hiuksista.
Sitkeää perustaitojen opetusta
PNO (Project New Outlook) on paikallinen kumppanuusjärjestö, joka opettaa yhteisöjen naisille lähinnä pienviljelystaitoja ja kanankasvatusta. Naisten Pankin tukemat pienkanalat itse asiassa tuottavat lähes 5% maassa käytettävistä kananmunista – 95% on tuontimunia. Järjestön keulakuva, räiskyvä ja energinen Ma Bea (Beatrice Tgba Wuo), on innostava esimerkki pitkälle opiskelleesta liberialaisesta, joka on kouluttautunut ulkomailla, mutta joka on niin sitoutunut maahansa, että on palannut Liberiaan kehittääkseen maataan. Ma Bea haluaa järjestönsä kautta edistää paikallisten ihmisten taitoja ja näin ollen laajentaa heidän mahdollisuuksiaan omaehtoisen elannon hankkimiseksi.
Pääsimme tutustumaan muutamaan eri kanalaan sekä parin kylän vihannesviljelmiin. Näimme myös PNO:n eräänlaisen koetilan, jossa oli mm. kassavapeltoja ja ”keskuskanakasvattamo” (Mother Unit) . -Enkä muuten ole ikinä ollut auton kyydissä niin huonolla tiellä, kun olin ajaessamme sinne.
Vihannesviljelyn opettaminen aloitetaan aivan yksinkertaisista asioista, kuten siitä, että siemenet pitää istuttaa suoraan riviin. Kananmunien tuotannossa puolestaan lähdetään liikkeelle siitä, kuinka oleellista kanojen hoidossa ovat meistä suomalaista varmaankin ihan itsestään selviltä vaikuttavat asiat, kuten ruokinnan säännöllisyys ja puhdas vesi.
Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2011 saaneen liberialaisen kansalaisaktivisti Leymah Gboween elämänvaiheista kertovassa mielenkiintoisessa kirjassa ”Meissä on voimaa” kuvataan Liberian naisten sitkeyttä kurjien olojen keskellä. Gbowee korostaa paikallisten ihmisten omaa asiantuntijuutta omassa elämässään: avustusjärjestöjen ei tule avustaa ”ylhäältä”, vaan paikallisten kautta, jos todellisia vaikutuksia halutaan. Olen asiasta samaa mieltä. Paikallisia kumppaneita tarvitaan, jotta meille erilaiseen toimintakulttuuriin tottuneita ihmisiä osataan lähestyä heidän elinpiiriinsä sopivalla tavalla.
Nuorissa on maan toivo
Erityisen vaikutuksen minuun tekivät vallan ihastuttavat nuoret naiset Patricia ja Esther, jotka opiskelevat Buchananin teknillisessä ammattikoulussa (LOIC Buchanan Satellite). He olivat kuin ketkä tahansa parikymppiset nuoret naiset Suomessa – täynnä uskoa tulevaisuuteensa. He olivat ylpeinä mahdollisuudestaan opiskella ja saada ammatti – ja vielä perinteisillä miesten aloilla. Olin aivan otettu, kun nämä naiset kädestä pitäen minua kuljettivat ympäri kouluaan esittelemässä luokkahuoneitaan: Patricia, tuleva sähköasentaja, selvensi minulle innosta puhkuen sähkökaapin saloja ja aikanaan mekaanikoksi valmistuva Esther puolestaan suorastaan hyppäsi korjaamansa mopon istuimelle ensin säteillen selitettyään moottorin rakennetta. Nämä nuoret naiset olivat vakuuttuneita, että he löytävät töitä valmistuttuaan – ja saavat ns. paremman tulevaisuuden kuin monet muut heidän ikäisensä kyläläiset. Heidän opiskeluaan tuki Buchananin Äitikerho. Ja he olivat oikein otettuja kaukaisista suomalaisista vieraistaan.
Syystäkin ylpeä 
Matkan ehkä liikuttavin hetki oli Zardunin Äitikerhon avajaisissa, kun yhtenä avajaisten ohjelmanumerona keski-ikäinen 8 lapsen äiti kirjoitti antaumuksella liitutaululle juhlavasti aakkoset ja oman nimensä. Kuinka käsin kosketeltavaa olikaan hänen ihailtavan puhdas ylpeytensä uudesta taidostaan. Hänellä ei ollut ollut lapsena mahdollisuutta käydä koulua, mutta Äitikerhon lukutaitoryhmässä hänelle oli tullut tilaisuus opetella lukemaan ja kirjoittamaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Apu menee perille
Minun ei tarvitse nähdä, jotta uskon – luotan kyllä Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin toimintaan ja uskon avun perille menoon. En ole hetkeäkään epäillyt, etteivätkö rahat Naisten Pankin rahastosta päätyisi sinne, minne ne on tarkoitettukin. Naisten Pankin toiminta on läpinäkyvää ja hyvin kattavasti raportoitua. Naisten Pankin koulutuksissa kerrotaan työn konkreettisista tuloksista, ja hankkeista on myös paljon auttamista todentavia kuvia. En myöskään ole kyseenalaistanut paikallisten kumppanuusjärjestöjen tarpeellisuutta. Mutta silti olin kyllä oikein iloinen, kun minulle tarjoutui tilaisuus lähteä vapaaehtoisten hankematkalle konkreettisesti näkemään, miten meidän vapaaehtoisten keräämä raha todella menee perille ja miten se käytännössä vaikuttaa. Arvelin joka tapauksessa hyötyväni saamastani konkreettisesta vahvistuksesta – uutta intoa varainkeruuseen sekä viestin vientiin.
Ja matka kyllä täytti – suorastaan ylitti – odotukseni. Hyödynsaajien tapaaminen oli palkitsevaa – hyödynsaajien meille esittämät tervetuliaistanssit ja laulut viestivät heihin virinneestä itsevarmuudesta ja orastavasta uskosta parempaan tulevaisuuteen. Naisten Pankin hankkeisiin osallistuvia, lähinnä naisia, oli antoisa haastatella – kiitollisuus oli lähes käsinkosketeltavaa, kun he kertoivat hankkeen olleen ikään kuin heitä kohdannut onnenpotku, joka hyödytti koko perhepiiriä. Oli suorastaan häkellyttävää kohdata suurimman avun tarpeessa olevia naisia, jotka suorastaan säteilivät oppimistaan taidoista innostuneina ja jotka halusivat tulla kuulluiksi. -Lienee totta, että afrikkalaisten naisten tarinoita ei yleensä kuulla, koska ne jäävät kertomatta – kuten liberialainen kansalaisaktivisti Leymah Gbowee on todennut. Ehkä ne tarinat jäävät kaikessa arjen hyörinässä kysymättäkin. En itse asiassa ollut matkalle lähtiessäni edes ajatellut sitä, että kuinka paljon hyödynsaajille meidän tukijoiden vierailu mahtoikaan merkitä. Ihmisellähän on luontainen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Naisen asema Liberiassa on aivan erilainen kuin suomalaisen naisen asema Suomessa – paljon alisteisempi. Oli silmiinpistävää havaita, kuinka outo delegaatio me itsenäiset naiset olimmekaan. Ajattelen, että naiset ylipäänsä valavat toinen toisiinsa toiveikkuutta monissa elämänkäänteissä, ja että tätä tapahtui Liberiassakin ainakin Naisten Pankin hankkeiden tiimoilla. Oli aivan lohduttavaa todeta, että Naisten Pankin hankkeissa naisten oli mahdollista valaa uskoa itseensä, uskoa naisten yhteiseen voimaan ja selviytymiskykyyn – eikä meidän itsenäisten suomalaisten naisten joukkomme uskoakseni ainakaan vähentänyt tuota uskoa, päinvastoin. Esimerkiksi Zardunin Äitikerhon avajaisissa kuulimme oikein voimaantuneiden naisten tulkintani mukaan hyvin ”KYLLÄ ME”- henkistä laulua – ja yhteisön miehetkin tuntuivat heitä kunnioittavan!
Teksti ja kuvat: Taija Pihlajaniemi