Anniina on Hämeenlinnan Naisten Pankin puheenjohtaja

Hämeenlinnan Naisten Pankki on saanut uuden puheenjohtajan. Päivi Aikasalo on toiminut tehtävässä alusta alkaen, vuodesta 2011, ja nyt oli uuden puheenjohtajan aika.

Uusi puheenjohtaja on Anniina Iivonen, 62. Hän on syntyisin Rovaniemeltä, mutta hän on asunut pitkään Hämeenlinnassa. Arkityötä Anniina tekee päiväkodin johtajana. Perheeseen kuuluu puoliso ja kolme aikuista tytärtä, jotka eivät enää asu kotona. Myös kaikki tyttäret haluavat olla mukana Naisten Pankin toiminnassa.
Anniina harrastaa akvarellimaalausta. Aikaa kuluu myös lastenlasten kanssa. Lastenlapsia on neljä, viides on tulossa. Perheellä on myös Lapissa mökki, ja siellä käydään usein. Lapin mökillä rentoudutaan, luetaan kirjoja, pilkotaan puita ja nautitaan luonnosta.

Anniina kertoo olleensa aina yhteiskunnallisesti aktiivinen. Hänen äitinsä oli tukkuliikkeen johtaja ja Anniina kertoo, että häntä ei kasvatettu mihinkään perinteiseen tytön muottiin.

– Haluan olla mukana sellaisessa kehitysyhteistyössä, joka auttaa juuri naisia. Naisten asemaa parantamalla koko maailma voi muuttua paremmaksi. Mielessäni on kestävän kehityksen teema: Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti. Mielestäni se sopii myös Naisten Pankin toimintafilosofiaan. Haluan toimia niin.

Anniina on aktiivinen toimija monella tavalla. Hän on kohta jäämässä eläkkeelle.

– Haluan varmistaa, että minulla on jotain tekemistä myös eläkkeellä, nauraa Anniina, joka oikeasti tekee jatkuvasti jotain. Minulle on tärkeää se, että en tee tätä työtä yksin. Tässä on joukko aktiivisia ja innostuneita naisia. Yhdistyksessämme kaikki toimivat, ei vain hallitus. Se on olennaista.

Toivotamme Anniinalle työniloa uudessa tehtävässä!

 

Kuva ja teksti: Päivi Aikasalo

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Paikallisryhmän kuulumisia Hämeenlinnasta

Mitä Naisten Pankin vapaaehtoisille kuuluu? Hämeenlinnan paikallisryhmä kertoo toiminnastaan! Vahvuutemme on monipuolisuus Meiltä onnistuvat käsityöt, leipominen, pop-up-kahvilat, teemalliset kävelytapahtumat, laulutilaisuudet, asiantuntijaluennot ja kirjallisuustapahtumat. Listaa voisi vielä jatkaa, mutta tuossapa päällimmäiset,...

Lue lisää

Lue Naiselle Ammatti -tapahtuma Hämeenlinnassa

Kirjailija Vaula Norrenan esikoisteos Littana – Kielletyn lapsen tarina kertoo siitä, kuinka Kiinassa perheensä toiseksi lapseksi syntyneen Jenni Chen-Yen perhe joutui lähtemään Kiinasta siellä vallinneen yhden lapsen politiikan takia. Suomeen...

Lue lisää

Kirjallisuuskahvila

Tervetuloa kirjallisuuskahvilaan, jossa Vanajan vankilan johtaja Kaisa Tammi alustaa aiheesta ”naisia rikoksen ja rangaistuksen maailmassa”. Esityksen jälkeen on mahdollisuus tehdä kysymyksiä ja keskustella Kaisan kanssa. Naisasialiitto Unioni on myöntänyt Kaisa...

Lue lisää

Psykologian professori emerita Lea Pulkkinen tulee vieraaksi Hämeenlinnaan

Tervetuloa kirjalliseen iltaan! LNA-kampanjan yhteistyökumppani Kustannusosakeyhtiö Teos kuvailee Lea Pulkkista näin: ”Lea Pulkkisen ura tieteentekijänä on Suomessa upea. Hän on alallaan psykologiassa noussut maailman huipulle ihmisen kehitystä lapsesta keski-ikään seuranneen...

Lue lisää

Ohjelmallinen kahvibuffet

Tervetuloa Vanai Bistro % Bastuun kahvittelemaan ja nauttimaan Christa Talikan musisoinnista musiikkiteatteri Spektristä. Kahvibuffetin hinta on 10 €. Kahvilippuja voi ostaa ennakkoon Hämeenlinnan Kävele Naiselle Ammatti -tilaisuudessa 28.8.

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti -taidekävely

Tule taidekävelylle Hämeenlinnan keskustaan. Kokoonnumme Sibeliuksenpuistossa, josta lähdemme tutustumaan opastetusti kaupungin patsaisiin ja julkisiin taideteoksiin. Kierros kestää noin tunnin. Kävelyn jälkeen palaamme puistoon, jossa on mahdollisuus kahvitteluun. Toivomme vapaaehtoista lahjoitusta...

Lue lisää

Hämeenlinnassa viihdyttiin ja tutustuttiin

Naisten Pankin perinteiset Syyspäivät vietettiin tänä vuonna kaksipäiväisinä Hämeenlinnassa. Tapahtuma keräsi yli 80 naistenpankkilaista, ja päivien aikana kuultiin uutta, tutustuttiin ja viihdyttiin. Hämeenlinnan ohjelma käynnistyi ohjausryhmän puheenjohtajan Reetta Meriläisen puheenvuorolla....

Lue lisää