Naisten Pankin Next Generation -tiimissä on kiinnostavia tehtäviä auki. Tervetuloa joukkoon!
Naisten Pankki tukee kehittyvien maiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Valtakunnallisen Next Generation -tiimin tehtävänä on kertoa toiminnasta nuorten aikuisten keskuudessa ja kerätä varoja työn tukemiseen.
Monipuolista vapaaehtoistoimintaa
Tiimimme järjestää vuosittain monia eri tapahtumia sekä tempauksia, kuten paneelikeskusteluja, lukupiiritapaamisia ja teemailtoja. Olemme myös aktiivisia sosiaalisessa mediassa sekä kirjoitamme blogipostauksia Naisten Pankille ajankohtaisista teemoista, kuten naisten yrittäjyydestä ja kouluttautumisesta. Haemme nyt tiimiimme kahta uutta vapaaehtoista. Vapaaehtoisena pääset kehittämään viestinnän ja projektinhallinnan taitojasi ja saat arvokasta kokemusta järjestötyöskentelystä.
Molemmissa tehtävissä on mahdollista työskennellä etäyhteydellä, mutta toivomme osallistumistasi paikan päällä järjestettäviin tapahtumiin (Helsingissä tai mahdollisuuksien mukaan suurimmissa korkeakoulukaupungeissa).
1) Vapaaehtoinen sometiimiin
Tehtävässä pääset osaksi Next Generationin sometiimiä ja kehittämään erityisesti TikTok-tilin käyttöönottoa. Tehtävään voi sisältyä myös muita Naisten Pankin sosiaalisen median tehtäviä. Sinulla voi olla jo osaamista sosiaalisen median kanavista sekä kuvanmuokkausohjelmista (esim. Canva) esimerkiksi ainejärjestötyön kautta, mutta erityisesti toivomme sinulta innostunutta työotetta ja kiinnostusta sosiaalisen median kanavien kehittämiseen.
2) Vapaaehtoinen tapahtumajärjestelyihin
Tehtävässä pääset järjestämään keväälle suunniteltuja tapahtumiamme, sekä ideoimaan tulevaa toimintaamme. Sinulla voi olla jo hieman kokemusta tapahtumajärjestämisestä esimerkiksi opintojen aikana ainejärjestössä, mutta tärkeintä on reipas ja aktiivinen asenne sekä sitoutuminen vapaaehtoistyöhön.
Kiinnostuitko?
Haethan sinulle sopivaa paikkaa lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen osoitteeseen nextgenerationnaistenpankki@gmail.com viimeistään 15.1.2025.
Kutsumme sopivimmat hakijat haastatteluun. Tehtävät alkavat tammi-helmikuussa 2025. Toivomme vapaaehtoistehtävään sitoutumista noin puoleksi vuodeksi, mutta vapaaehtoiset ovat tervetulleita toimintaamme myös pidemmäksi aikaa. Lisää tietoa tiimistämme laittamalla viestiä osoitteeseen nextgenerationnaistenpankki@gmail.com tai viestittämällä Instagramissa @naistenpankkinextgeneration. Lue myös blogistamme, mitä kaikkea vapaaehtoistyö voi opettaa >>
Jelppari-ryhmän toiminta on iloista ja innostavaa! Tarjoamme laajan näkökulman Naisten Pankin työhön ja mahdollisuuden oppia uutta Naisten Pankista ja vapaaehtoistyöstä. Valtakunnallisen Jelppari-ryhmän tehtävä on tuoda Naisten Pankin vapaaehtoisten ääni kuuluviin...
Naisten Pankki etsii nyt kahta innostunutta ja osaavaa henkilöä täydentämään Naisten Pankin ohjaustiimiä elokuusta 2024 lähtien. Ohjaustiimin vastuulla on Naisten Pankin strategian sekä hanke- ja viestintästrategian kehittäminen ja seuranta. Lisäksi...
Naisten Pankki Jyväskylä kokoaa yhteen vapaaehtoiset Jyväskylän alueella. Järjestämme sekä itse että yhdessä eri yhteistyökumppaneiden kanssa vuosittain useita tapahtumia, joissa keräämme varoja kehittyvien maiden naisten omaehtoisen toimeentulon tukemiseksi ja heidän...
Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...
Naisten Pankki edistää kehittyvien maiden naisten toimeentuloa valmentamalla ja kouluttamalla heitä yrittäjiksi. Naisten Pankki on perustamisestaan 2007 saakka ollut vastuullisille suomalaisille yrityksille kiinnostava yhteistyökumppani. Tarjoamme yrityksille monia yhteistyövaihtoehtoja kertalahjoituksista pitkäaikaisiin...
Tule kehittämään Naisten Pankin vapaaehtoistoimintaa! Naisten Pankin vapaaehtoistoiminnan ytimessä ovat Suomessa ja ulkomailla toimivat yli 40 paikallisryhmää, jotka keräävät varoja ja tekevät Naisten Pankin työtä tunnetuksi monipuolisella toiminnallaan. Naisten Pankissa...
Kävele Naiselle Ammatti eli KNA on Naisten Pankin suurin vuosittainen varainhankinnan tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran sunnuntaina 10.9.2023. Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja eri tapahtumien järjestämistä tukee vapaaehtoisista koostuva valtakunnallinen...
Tule Naisten Pankin vapaaehtoiseksi! Naisten Pankin varainhankintaa tukevat tuhannet aktiiviset vapaaehtoiset, jotka järjestävät tapahtumia, kampanjoita ja hoitavat yritysyhteistyötä sekä valtakunnallisesti että paikallisryhmissä ympäri Suomen. Naisten Pankin vapaaehtoisena saat mahdollisuuden käyttää...
Yritysyhteistyö on valittu tämän vuoden Naisten Pankin yhdeksi painopistealueeksi. Olemme iloisia tästä haasteesta! Tarvitsemme sinua mukaan saavuttaaksemme asettamamme tavoitteen ja täydentämään aktiivista tiimiämme. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma...
Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki tukee hauraassa asemassa olevien naisten ammatillista koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Aktiivisten vapaaehtoisten, työtämme arvostavien lahjoittajien ja vastuullisten yrityskumppanien voimin Naisten Pankki...
Mikä on Jelppari-ryhmä? Jelppari-ryhmä tukee Naisten Pankin paikallisryhmiä. Toiminta Jelppareissa tarjoaa mahdollisuuden saada laajempi näkökulma Naisten Pankin työhön ja oppia uutta. Mitä Jelpparit tekevät? Valtakunnallisen Jelppari-ryhmän tehtävänä on tuoda Naisten...
Haemme nyt täydennystä kahteen merkittävään valtakunnalliseen kampanjatiimiin. Kävele Naiselle Ammatti 2021 Kävele Naiselle Ammatti -kampanja toteutetaan tänä vuonna 1.6.–30.9. Sunnuntaina 5.9. tempaistaan yhdessä ja kävellään sekä lahjoitetaan eri puolilla Suomea...
Tiiminvetäjänä olet vastuussa tiimin toiminnasta yhdessä Next Generationin toisen tiiminvetäjän Iina Hämäläisen kanssa. Next Generation on valtakunnallinen ryhmä, joka toimii omana tiiminään virtuaalisesti ympäri Suomen mutta myös aktiivisesti yhteistyössä Naisten...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi nainen kehitysmaissa saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin...

Paikka on nyt täytetty. Kiitos kiinnostuksestasi Naisten Pankkia kohtaan! Avoimia vapaaehtoisrekryjä voit seurata täältä. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen...

Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Olemme vapaaehtoisyhteisö, jonka tärkeänä voimavarana ovat aktiiviset naistenpankkilaiset. Vapaaehtoistyö Naisten Pankissa kiinnostaa, joten haluamme...
Miksi työmme on tärkeää? Tänä kesänä pelataan jo kuudetta kertaa Ammatteja Naisille 26 golfklubilla eri puolilla Suomea. Tavoitteena on kerätä 50 000 euroa, jolla saadaan yli 1600 ammattia tai vastaavasti...
Paikka on täytetty. Kiitos mielenkiinnostasi! Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän,...
Tämä paikka on jo täytetty. Kiitos mielenkiinnostasi! Kahdeksannen kerran järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin ja näkyvin varainkeruutempaus. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla Suomessa ja...
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankki unelmoi siitä, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä. Tänä vuonna Naisten Pankin unelmaa on toteutettu jo 10 vuotta. On siis syytä...
Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...
Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa...
Tule mukaan ideoimaan ja toteuttamaan Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa yhdessä kokeneen työryhmän kanssa. Kävele Naiselle Ammatti on toteutettu jo kahdeksan vuotta ja tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta isommaksi. Viime...
Mikä FinnWalk? Tule mukaan tuottamaan kesän aikana tapahtumia Naisten Pankin FinnWalk 2017 -kampanjaan. FinnWalk-kävely lähtee Nuorgamista 1.6. ja päätyy Hankoon 25.7. Kilometrejä kertyy 1500 ja tavoitteena on saada 30 euron...

Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...
Mitä dramaturgin pitää tehdä? Vapaaehtoinen dramaturgi vastaa Naisten Pankin 10-vuotisjuhlan käsikirjoituksesta. Pääsymaksullista juhlaa vietetään useamman sadan juhlijan voimin toukokuun 11. päivä Helsingin ytimessä. Tavoitteemme on viihdyttää, liikuttaa ja vaikuttaa yleisö illan ohjelmalla. Elämyksellisen...
Kiitos mielenkiinnostasi! Nämä positiot on jo täytetty innokkailla, osaavilla vapaaehtoisilla! Mikäli vapaaehtoistyö Naisten Pankin somen parissa kiinnostaa, ole yhteydessä Naisten Pankin valtakunnalliseen viestintätiimin vetäjiin: tiina.toivakka (at) toivakkaoy.fi ja kaisa.viljanen (at)...