Naisten Pankki jatkaa huipputuloksia: tavoitimme 76 500 ihmistä vuonna 2023
Naisten Pankin työn tulokset jatkuvat vakuuttavalla ja vaikuttavalla linjalla. Vuonna 2023 tuimme menestyksekkäästi lähes 14 000 naista viidessä maassa. Perheenjäsenet ja muut yhteisöjen jäsenet mukaan lukien työstämme hyötyi yli 76 500 ihmistä.
Lämmin kiitos kuuluu lahjoittajillemme, vapaaehtoisillemme, Kirkon Ulkomaanavun ja sen kumppanijärjestöjen työntekijöille ja kaikille niille upeille, sinnikkäille naisille, joiden toimeentulon takaamiseksi tätä työtä teemme.
Kiitos joka ikiselle!
Naisten työn ja yrittäjyyden tukeminen kannattaa
Yhdessä luomme mahdollisuuksia kehittyvien maiden naisille hankkia oma työ ja toimeentulo. Työ tuo turvaa, vakautta ja toivoa sekä avaa naisille mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskuntien toimintaan laajemmin.
Monissa tukemissamme säästö- ja lainaryhmissä, osuuskunnissa ja yrittäjien verkostoissa naiset myös tukevat toisiaan. Kun ensimmäiset menestyvät, he ottavat mukaansa seuraavatkin. Positiivinen kierre on syntynyt.
Muutama työmme tulos viime vuodelta:
- Naisten säästö- ja lainaryhmät sekä osuuskassat kasvattivat itse 2 miljoonan euron pääoman omilla säästöillään.
- Naiset nostivat 9 049 lainaa, joiden keskiarvo oli 57 euroa. Lainojen avulla naiset voivat perustaa ja kehittää yritystoimintaa
- Yhteensä 6 801 naista osallistui ammattitaito- ja yrittäjyyskoulutuksiin.
- Naisten perustamat yritykset työllistivät 1 920 naista.
Lue lisää tuloksistamme täältä >>
Suomalaiset lahjoittivat 3,4 miljoonaa euroa
Vuonna 2023 keräsimme yhteensä huimat 3,4 miljoonaa euroa. Suurin osa varoista kertyy pieninä puroina eri tahoilta, ja joka ikinen euro on tärkeä.
Lisäksi saimme iloiseksi yllätykseksemme huikean 1,7 miljoonan euron testamenttilahjoituksen. Koska Naisten Pankin työ on pitkäjänteistä, olemme jakaneet testamenttilahjoituksen käytön useammalle vuodelle.
Olemme valtavan ylpeitä ja kiitollisia luottamuksesta työtämme kohtaan, sillä toimimme täysin lahjoitusvaroin.
Työmme on myös tehokasta, viime vuonna vain 16,3 prosenttia varoista käytettiin välttämättömiin hallinto- ja keräyskuluihin, jotka takaavat työn luotettavuuden ja jatkuvuuden.
Voit lukea lisää taloudestamme täältä >>
Toivo muuttuu todeksi tekojen kautta
Toivo ja ilo ovat Naisten Pankin arvoja. Meillä on tapana sanoa, että toivo muuttuu todeksi tekojen kautta. Ja kun toivo vahvistuu, ilokin kasvaa.
Ilon aiheet ovat usein arkisia: lapset pääsevät kouluun, perhe syö terveellisempää ruokaa useamman kerran päivässä, yrittäjä pystyy tekemään uuden investoinnin liiketoimintaansa. Tällöin tulevaisuus näyttää toiveikkaalta!
Ainutlaatuisen verkostomme voima syntyy meistä jokaisesta, yhdessä tekemisen ilosta, kekseliäisyydestä ja sitkeydestä.
Kiitos tuestasi naisten työn ja tasa-arvon puolesta!
Saara Lehmuskoski, ohjaustiimin puheenjohtaja
Aloituskuva: Läntisessä Nepalissa asuva Nirmala Dhami, 27, aikoo opiskella uuden ammatin Naisten Pankin tuella, sillä maanviljely tuottaa heikosti. Hänen haaveenaan on perustaa oma ompelimo, jotta hän voi kerätä varat vielä päiväkodissa olevan tyttären hyvään koulutukseen.