Muutoksen kasvot: Sylvia Alinitwe
Sanotaan, että köyhyydellä on naisen kasvot, mutta niin on muutoksellakin. Naisten Pankin toimeentulokoulutuksen ja säästöryhmätoiminnan myötä hauraasta asemasta ponnistavat, sinnikkäät ja määrätietoiset naiset ovat nousseet omatoimisiksi yrittäjiksi ja alansa ammattilaisiksi. Sylvia Alinitwen, 36, elämä sai käänteen säästöryhmään liittymisen jälkeen.
Possuja, kanoja, vuohia. Sylvia Alinitwen, 36, pihalla riittää liikettä. Kanat kotkottavat ja kaksi vuohta ottavat sarvet ojossa leikkimielisesti mittaa toisistaan.
–Aluksi meillä ei ollut täällä ollenkaan elinkeinoa, sillä muutimme toiselta paikkakunnalta edullisemman maan perässä. Meillä ei ollut viljelmiä eikä tuloja, Sylvia kertoo.
Entisellä kotipaikkakunnalla perhe eli ahtaasti eikä pystynyt viljelemään juuri mitään. Ainoa tapa saada ruokaa pöytään kahdeksalle lapselle oli työskennellä toisten tiloilla. Naapurin pihaan karkailleet kanat aiheuttivat jatkuvia riitoja, eikä omassa pihassa ollut tilaa muuhun eläintenpitoon.
Perhe muutti halvemman maan perässä Kamwengeen, jossa he aloittivat kaiken nollasta. Alku uudessa paikassa ei ollut helppo, sillä myrsky tuhosi vasta rakenteilla olleen kotitalon. Sylvia kuuli paikkakunnalla toimivasta naisten säästöryhmästä, ja pyysi päästä siihen jäseneksi. Selitettyään tilanteensa Sylvia sai ryhmältä lainan, jolla talo pystyttiin korjaamaan takaisin asumiskelpoiseksi.
Perhe osti lainalla myös sikoja ja vuohia, joista saaduilla tuloilla Sylvia pystyi maksamaan lainan ajan mittaan takaisin. Kun eläimet ovat poikineet, hän on myynyt niistä osan, ja kasvattanut pikku hiljaa perheen varallisuutta.
–Aiemmin minulla oli varaa valmistaa perheelleni vain yksi ateria päivässä. Nyt meillä on jopa kahdesta kolmeen ateriaa päivässä ja lapseni saavat kananmunia. Olen pystynyt ostamaan oman maatilkun, jolla viljelen ruokaa sekä meille itsellemme että myyntiin.
Sylvia säästää tällä hetkellä talonsa parannustöihin, koska sen katto ja seinät vuotavat kovalla sateella. Seuraavalla lainalla hän suunnittelee hankkivansa hiekkaa ja sementtiä, jotka tekisivät talosta tiiviimmän.
–Säästöryhmät ovat hyvä vaihtoehto kaltaisilleni naisille, joilla ei ole paljoa tuloja. Emme pääse tavallisiin mikrolainaryhmiin, koska niissä vaaditaan alkupääomaa lainan saamiseksi.
Sylvia on vuohista saamillaan tuloilla perustanut kotitalonsa etuosaan myös pienen kaupan, josta hän toivoo saavansa jatkossa säännöllisempiä tuloja.
Naiset, joilla on mahdollisuus hankkia koulutusta ja oma toimeentulo, voivat nostaa perheensä köyhyydestä ja laittaa tyttärensä kouluun, jotta seuraava sukupolvi voi nauttia tasa-arvoisemmista mahdollisuuksista ja pärjätä elämässä. Naisten Pankin toiminnassa mukana olevat naiset ovat toiminnallaan muuttaneet kokonaisten yhteisöjen ja kylien asenteita naisia kohtaan ja vahvistaneet naisten asemaa yhteiskunnassa. Muuta maailmaa kanssamme: lahjoita täällä.