Kansainvälinen naistenpäivä 2020
Älä unelmoi. Muuta maailma kanssamme.
Tiesitkö, että
- 18 maassa nainen ei saa edelleenkään tehdä työtä ilman aviomiehen lupaa.
- 980 miljoonalla naisella maailmassa ei ole omaa pankkitiliä.
- jopa 40 % maailman maista rajoittaa lakien avulla naisen oikeutta omaan omaisuuteen.
Suomessa on saatu todistaa, miten maailma muuttuu, kun naiset saavat äänensä kuuluviin. Naisten Pankki työskentelee maissa, joissa tasa-arvosta ei aina osata edes haaveilla.
Naisten Pankin säästöryhmien avulla lisätään naisten taloudellista itsenäisyyttä alueilla, josta puuttuvat pankkien kaltaiset rahoituslaitokset.
Kun naiset saavat päättää rahankäytöstä, on vaikutus lapsiin ja perheeseen välitön.
Maailma muuttuu teoilla. Tule mukaan!
Inspiroivia terveisiä Ugandasta!
Kamwengen paikkakunnalla rahat ovat naisten käsissä, ja he tietävät tismalleen, mitä niillä tekevät.
Naiset alkoivat säästää kolme vuotta sitten, kun Naisten Pankki perusti alueella ensimmäiset säästöryhmät. Nyt ryhmiä on jo kaksisataa ja niissä on mukana yli 5500 naista.
Anitah Owaruhanga
Sairaanhoitaja Anitah sai säästöryhmältä lainan, jonka turvin hän täytti oman klinikkansa lääkekaapin ja avasi ovet uudelleen asiakkaille.
Sylvia Alinitwe
Kahdeksan lapsen äiti Sylvia muutti perheineen Kamwengeen paremman toimeentulon toivossa. Alku uudella paikkakunnalla ei ollut helppo, mutta säästöryhmän ansiosta perheellä on nyt oma viljelysmaa ja eläimiä.
Adah Tukahirwa
Säästöryhmän puheenjohtajan tehtävä on varmistaa, että lainoja myönnetään takaisinmaksukykyisille jäsenille. Vastuu on suuri, mutta Adahin mukaan sopiva.
Justina Nuwahereza
Maanviljelijänä perheensä elättävä Justina osti säästöryhmän lainan avulla kaksi härkää ja auran. Sijoitus kannatti.
”Lipas täynnä unelmia.”
Koskettava artikkeli Ugandan Kamwengen säästöryhmän naisista. >>