Vaikutusarviointia Perussa
Teksti ja kuvat: Oona Timonen, konsultti, VTM
Haastattelin hankkeeseen osallistuneita naisia huhti-kesäkuun ajan Perussa, Andien ylängöillä sijaitsevan Cajamarcan alueella. Naiset saivat kertoa omin sanoin kokemuksistaan ja elämästään, painopisteenä heidän saamansa pienlaina ja sen vaikutukset. Haastattelujen jälkeen tehty narratiivinen analyysi kartoitti hankkeesta johtuneita mahdollisia muutoksia naisten ja heidän perheidensä elämässä ja hyvinvoinnissa, naisten taloudellisessa asemassa sekä tutki eroja ”menestystarinoiden” ja ”pettymystarinoiden” välillä. Arvioinnin tulokset paljastavat, että muutokset olivat enimmäkseen positiivisia, joissain tapauksissa negatiivisia, ja niihin kuului sekä suunniteltuja että yllättäviä seikkoja, jotka eivät aina seuranneet alusta loppuun hankelogiikkaa.
Heti ensimmäiseksi Perussa tuli selväksi, että pitää löytää oikea kieli, jolla hankkeesta kannattaa esittää kysymyksiä. Suomen ja lahjoittajan päässä on usein oma hankekielensä, jolla kehitysyhteistyöstä puhutaan, johon kuuluu indikaattorit, tavoitteet ja alatavoitteet. Hankkeella nähdään alku ja loppu, ja siinä välissä tärkeitä etappeja muun muassa monitorointiin ja vuosiraportointiin liittyen. Lopuksi pitäisi pystyä todistamaan, toteuttiko hanke sen, mitä oli suunniteltu, ja onko ihmisten elämässä tapahtunut muutos hankkeen johdosta.
Tämä on välttämätöntä, jotta hankkeet voisivat toimia, jotta niitä voisi arvioida, ja jotta ne voisivat jatkossakin saada tukea. Itse asiassa suunta kehitysyhteistyössä vaikuttaa olevan siihen, että tuloksia tulisi kokoajan näyttää enemmän ja hankkeiden arviointiin tulisi siksi panostaa entistä enemmän.
Kaukaisen eurooppalaisen rahoittajaorganisaation ja haastattelemani perulaisen pienviljelijänaisen Doña Donatillan erilaiset tavat nähdä maailma, ei sinänsä ole uusi asia. Yllättävää oli ehkä se, kuinka kaukana voi olla myös paikallisen kumppanijärjestön kieli hankkeen viimeisimmästä hyödynsaajasta. Perulaisella järjestöllä on toimipiste pääkaupungissa Limassa ja valtavasti työsarkaa eri puolilla Perua monenlaisten hankkeiden parissa. Kumppanijärjestön tulee toimivuutensa kannalta käyttää siten myös tiettyä kieltä, joka on osittain samanlainen, osittain erilainen kuin lahjoittajatahon käyttämä kieli. Näillä paikallisilla toimeenpanijajärjestöillä on vielä usein hankaluutena useiden eri Pohjoisen kumppanijärjestöjen erilaiset käytännöt ja erilaiset vaatimukset esimerkiksi raportoinnin suhteen. Tähän yhtälöön kuuluu vielä usein kumppanijärjestön paikallisosasto – tämän hankkeen tapauksessa pienen pieni Santa Cruzin toimisto – jonka tärkeäksi tehtäväksi jää toimia tulkkina hyödynsaajien käyttämän kielen sekä järjestöjen käyttämän kielen välimaastossa.
Mielestäni tämä kertoo siitä, kuinka tärkeää on kuunnella Doña Donatillaa, kun hän kertoo omaa tarinaansa, ilman välikäsiä, ilman valmiiksi muokattuja kysymyslomakkeita. Eikä vain siinä vaiheessa kun hanketta suunnitellaan, vaan myös näin hankkeen jo päätyttyä. Se kertoo myös osittain siitä, kuinka ei ole helppo tehtävä luoda ihmisten elämään aidosti ja pitkällä tähtäimellä vaikuttava muutos, jota pystytään mittaamaan ja arvioimaan luotettavasti eri vaiheissa. Helppoa se ei ole, mutta tärkeää kylläkin.
Todellinen elämä, johon hankkeet yrittävät vaikuttaa, on useimmiten kaaos epäjärjestelmällisiä ja ennalta arvaamattomia tapahtumia ja monisyisiä tilanteita, joissa on tarkoituksen ja päämäärien lisäksi osuutta myös sattumalla ja onnenkantamoisellakin.
Narratiivinen vaikutusarviointi toikin esille sen, kuinka hankkeen kautta mahdollistunut edullinen pienlaina voi olla yksi tulonlähde monien joukossa naisten elämässä ja se, kuinka paljon juuri tämä tulonlähde vaikutti tai muutti elämää, ei ole aina helppo arvioida ihmisten itsensäkään. Kuinka suuri osuus oli tietyllä hankkeella esimerkiksi jonkun ihmisen elämän muutokseen tai muuttumattomuuteen, kun mukaan lasketaan yllättävä sairastuminen, huono satovuosi, mutavyöry joka katkaisi tien markkinoille kuukaudeksi, tauti, joka tappoi 90 marsusta 70, sekä toisaalta eräs keskustelu ja siitä saatu idea, tietyn asian oivaltaminen, tietyn koulutuksen saaminen, puolison tuki tai vastustus taikka oma aktiivisuus ja halu muutokseen?
Johtuen juuri elämän koetusta epävarmuudesta, moni nainen kertoi lainan merkityksen tulleen siitä, että sen avulla pystyi ostamaan itselleen turvan hätätilanteita varten. Monille tämän tärkeän turvan loivat marsut, jotka ovat perulaisessa ruokavaliossa arvostettu herkku. Äkillisen rahan tarpeen koittaessa marsuja pystyi myymään tai toisaalta käyttämään itse, ja tämä tieto helpotti monen arkea.
Kieli- kuin muutkin erot kasvoivat, mitä syvemmälle maaseudulle siirryttiin. Täällä elivät ne naiset, joilla ei ollut välttämättä luku- eikä kirjoitustaitoa, ei tietoa omista oikeuksista eikä vaikuttamismahdollisuuksista. Koulutuksen puutteen lisäksi heillä oli vähemmän mahdollisuuksia ja markkinoita tuotteilleen, jonka vuoksi lainankaan hyödyt eivät kasvaneet yhtä suuriksi kuin kaupunkimaisemmassa ympäristössä eläville. Nämä naiset joutuvat helposti noidankehään, jossa vähäinen koulutus, epävarma tulonlähde maanviljelystä tai karjan kasvatuksesta, sekä vähäiset markkinat tuotteille aiheuttavat epäluottamuksen myös yhteisössä. Tällaisia jäseniä ei usein oteta mukaan lainaryhmään alun perinkään, koska he ovat riski muille ryhmäläisille, kun laina perustuu yhteistakaukseen. Pahimmassa – joskin onneksi harvinaisessa – tapauksessa naisen kohdalle saattoi sattua vielä onneton tapahtuma, esimerkiksi läheisen sairaus, jonka takia naisen piti lainata toisaalta maksaakseen velkansa takaisin ja tuloksena oli velkakierre.
Ero on suuri, kun vertaa vain hieman kaupunkimaisemmassa ympäristössä eläviin naisiin. He reflektoivat enemmän elämäänsä ja olivat tottuneet ajattelemaan ja suunnittelemaan tulevaisuuttaan. Peräämään oikeuksiaan. Heillä oli usein myös enemmän koulutusta. Arvioinnissa havaittiinkin selkeä ero siinä, kuinka nämä kylien ja pienten kaupunkien koulutetut naiset laittoivat lainansa poikimaan kun heillä oli markkinoita tuotteilleen, muun yhteisön luottamus sekä taitoja käsitellä lainaa. Lisäksi he sijoittivat usein vähittäiskauppaan, ompelutarvikkeisiin ja vastaaviin, joissa riski epäonnistua on pienempi kuin epävarmassa maanviljelyssä tai karjan kasvatuksessa.
Hanke ei tarkoituksella kohdistunut köyhimmistä köyhimpiin, juuri siksi, että lainan saaminen vaati jo aloitettua – vaikka pientäkin – liiketoimintaa sekä taitoja, joita kaikkein köyhimmillä ei välttämättä olisi. Siitäkin huolimatta suuret erot hankkeesta saadun hyödyn suhteen oli nähtävissä myös näiden naisten välillä, joilla kaikilla oli kuitenkin arvioitu olevan edellytyksiä osallistua lainatoimintaan.
Vaikutusarviointi voi myös tuoda esiin positiivisia vaikutuksia, joiden merkitystä ei aina pysty ennakoimaan etukäteen. Lukuisat naiset mainitsivatkin yhtenä hankkeen suurimpana antina sosiaalisuuden ja mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja tietoa kuukausittaisissa lainaryhmän kokouksissa. Monien naisten elämä pyörii niin tiiviisti kodin, lasten, eläinten, vedenhaun ja viljelyn ympärillä, että aikaa tai mahdollisuutta muiden tapaamiseen ei olisi ilman lainaryhmän kaltaisia järjestettyjä tapaamisia. Muiden naisten säännöllinen tapaaminen toi yhteisöllisyyden hengen lisäksi mahdollisuuden jakaa ja saada tietoa, esimerkiksi sadon kohennuksesta tai siitä, miten kotieläinten sairastuminen voitiin estää. Tapaamisilla oli siten myös välillinen positiivinen vaikutus perheen taloudelliseen tilanteeseen.
Kokemukset lainaryhmistä, joissa oli pelkästään naisia, olivat pääasiassa positiivisia ja naisten lisääntyneet tulot vaikuttivat koko perheen hyvinvointiin ja koettuun turvallisuuteen. Tämä tulos on tuttu muistakin mikroluotto- ja pienlainaohjelmista; miesten lainaryhmissä rahojen väärinkäyttöä tapahtuu useammin kuin naisten vastaavissa. Monille naisille kuuluminen lainaryhmään ja lainan takaisinmaksu oli kunnia-asia ja kun he saivat tästä positiivisen kokemuksen, heidän omanarvontunteensa kasvoi. ”Näytimme miehille, että myös me naiset osaamme käsitellä rahaa ”, kuului eräänkin haastateltavan kommentti. Suurin osa naisista koki oppineensa uusia taitoja, kuten vastuullisuutta ja täsmällisyyttä, sekä moni pääsi ensimmäistä kertaa elämässään kokeilemaan systemaattista säästämistä, mistä oli hyötyä myös vuosia hankkeen päättymisen jälkeen.
Arvioinnista laadittu raportti suosittelee kuitenkin jatkossa lisää huomiota rakenteisiin vaikuttamiseen, siten että pienlaina ei olisi osaltaan lisäämässä eriarvoisuutta yhteisöissä. Suurempi huomio tulisi olla haavoittuvimmassa asemassa olevien tunnistamisessa, tukemisessa ja kouluttamisessa. Lisäksi eri alueiden investointi- sekä riskien mahdollisuudet tulisi tutkia tarkasti ja asettaa realistiset tavoitteet tuotoille tämän pohjalta.