Archive for 2018
Vapaaehtoisrekry: Kävele Naiselle Ammatti hakee valtakunnalliseen tiimiin toista vetäjää
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin ja ihmiset ympäri maailmaa liittyvät mukaan tekemään tästä unelmasta totta. Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Lisää tietoa löydät […]
Unelmia toteuttamassa Nepalissa
Laskeudumme Katmandun pienelle lentokentälle 18. marraskuuta iltapäivällä paikallista aikaa. Iltapäivä ehtii vaihtua illaksi jonottaessamme viisumeita. Saamme ensimakua ”mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy” -kulttuurista, joka tulee meille tutuksi vieraillessamme Naisten Pankin kolmessa hankekohteessa Nepalissa. Maa on Naisten Pankin pitkäaikaisimpia hankemaita, ja vuodesta 2008 alkaen hankkeissa mukana on ollut lähes 10 000 naista. Hyvin nukutun yön […]
Markkinatutkimusta Kambodžassa
Astuessani lokakuun puolessa välissä Finnairin Bangkokin yökoneeseen minulla ei ollut vielä tarkkaa kuvaa, mitä kaikkea Kambodžan kolmen viikon projekti tulisi pitämään sisällään. Olin lähdössä Naisten Pankin Skills Donation –ohjelman puitteissa vetämään markkinatutkimusta osana Cooperations for Women’s Economic Development -hanketta. Markkinatutkimuksen tarkoituksena oli selvittää naisten osuuskuntien viljelemien tuotteiden tehokkain ja kannattavin pääsy markkinoille eri jakeluteitä hyödyntäen. […]
Ostamalla helmikorun tuet naisia kehitysmaissa
House of Elliottin perustaja Liisa Rantakari-Elliott kertoo ihastuneensa helmiin asuessaan useita vuosia Pekingissä. −Rakastuin helmiin. Ahmin kaiken mahdollisen tiedon niistä, ja palattuani Suomeen perustin House of Elliottin. Päätin tuoda luksuslaatuiset, mutta samalla kohtuuhintaiset helmikorut naisten elämään. −Koru voi olla muisto tärkeistä hetkistä tai saavutuksista. On ihanaa, että naiset nykyisin ostavat koruja itselleen, palkitsevat itseään tai […]
Naisten Pankin työ laajenee – uutena aluevaltauksena Jordania
Naisten Pankin ohjausryhmä on tehnyt päätöksen Social and Economic Empowerment of Women –hankkeen aloittamisesta Jordaniassa. Hankkeessa annetaan yrittäjyyskoulutusta 180 naiselle. Lisäksi hankkeessa annetaan starttirahaa naisyrittäjille sekä koulutusta laina- ja säästöryhmille. Myös naisten verkostoitumismahdollisuuksien lisääminen on avainasemassa yrittäjyyden tukemisessa. Jordania on kamppaillut naapurimaa Syyrian sisällissodan seurausten kanssa jo vuosien ajan. Maa kantaa vastuuta lähes 700 000 rekisteröidystä […]
Vapaaehtoisrekry: Naisten Pankki hakee someosaajia Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumatiimiin
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin ja ihmiset ympäri maailmaa liittyvät mukaan tekemään tästä unelmasta totta. Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Lisää tietoa löydät […]
Vapaaehtoisrekry: Naisten Pankki hakee yritysyhteistyön osaajia Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumatiimiin
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin ja ihmiset ympäri maailmaa liittyvät mukaan tekemään tästä unelmasta totta. Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Lisää tietoa löydät […]
Vapaaehtoisrekry: Naisten Pankki hakee viestinnän osaajia Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumatiimiin
Miksi työmme on tärkeää? Naisten Pankin unelma on alusta lähtien ollut, että yhä useampi kehitysmaiden nainen saa mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe saa leivän, yhä useampi kylä voi paremmin ja ihmiset ympäri maailmaa liittyvät mukaan tekemään tästä unelmasta totta. Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Lisää tietoa löydät […]
Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja
Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja. Tammen keltainen kirjasto. Uusi, laajennettu suomenkielinen laitos 2017. Venäjänkielisestä alkuteoksesta U voiny – ne zenskoje litso suomentanut Pauli Tapio. 417 sivua. Lainattu kirjastosta. Joensuun Naisten Pankin Lukevien Leidien marraskuun lukupiirikirjana oli Aleksijevitsin Sodalla ei ole naisen kasvoja. Meitä oli paikalla yhdeksän lukevaa leidiä keskustelemassa tästä tärkeästä kirjasta. Leila […]
Toisenlainen bisnesenkeli – Diverse Business Angel -kampanja
”Fair.fi kehittää ja myy eettisesti ja ekologisesti tuotettuja vaatteita ja asusteita, jotka ovat mm. People Treen ja muiden reilua kauppaa edistävien yritysten valmistamia. Olin aikoinaan Naisten Pankin perustajaosakas ja nyt yritykseni on lahjoittanut useamman osakkeen Naisten Pankille. Haluan kannustaa muitakin yrittäjiä mukaan pohtimaan sijoittamista ja investoimista hiukan laajemmin tämän Toisenlainen bisnesenkeli – Diverse Business Angel […]